Vanhoja muistellen: Bugbear FlatOut 2:n kynnyksellä (2006)

Helsinkiläinen Bugbear-pelitalo oli jännän äärellä vuonna 2006. FlatOut-romuralli oli otettu hyvin vastaan ja jatko-osa oli valmistumassa. Kävin kylässä ja sain sekä kahvia että peliä.

Juttu on julkaistu alkujaan PCpelaaja-lehden numerossa 05, vuonna 2006.
PCpelaaja oli Pelaaja-lehteä julkaisevan H-Town Oy:n erityisesti PC-pelureille suunnattu erikoislehti, päätoimittajanaan Miika Huttunen. Artikkeli on uudelleenjulkaistu JOKin blogissa H-Townin luvalla.
Lisätietoja Pelaaja-lehdestä: https://pelaaja.fi/
Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/
Artikkelin teksti on käsitelty koneellisesti OCR-tekstintunnistuksella. Kirjoitusvirheistä saa ja pitää syyttää tietotekniikkaa.

Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Jukka O. Kauppinen, Seppo K. Niiranen

Kuluneet pari vuotta ovat olleet muutoksen aikaa vahvalle kansainväliselle tasolle nousseelle Bugbear-pelistudiolle. Vuoden aikana yritys on julkaissut kaksi peliä, kasvanut kooltaan kaksinkertaiseksi ja lähtenyt jopa vaikeille Japanin markkinoille. Vuosi 2006 on yhtiön haastavin ja samalla lupaavin vuosi. PCpelaaja vieraili studiolla ja koeajoi romurallien tulevan kuninkaan FlatOut 2:n.
Vuonna 2000 perustettu Bugbear on suomalaisen peliteollisuuden menes-tystarina, vaikka yhtiön historia ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kovia on koettu, ja niistä on selvitty. Viidessä vuodessa on julkaistu neljä peliä, joista kaksi parhaan A-ryhmän videopelejä. Tänään studiossa voidaan hymyillä. Vuoden aikana on tapahtunut paljon: kaksi julkaistua peliä, Glimmerati N-Gagelle ja FlatOut pc:lle, Xboxille ja PS2:lle, toivat mukanaan kasvua ja uskottavuutta. FlatOut oli ensimmäinen suomalainen PlayStation 2 -peli, mutta työn alla oleva FlatOut 2 saattaa jopa nostaa studion pelitalojen portaikon seuraavalle askelmalle.

MUUTOSTEN VUOSI

2005 oli Bugbearille toiminnantäyteinen. FlatOut oli kaupallinen menestys ja peli julkaistiin Japanissakin. Studion asema pelimarkkinoilla vahvistui tuntuvasti. Yritys on kustantajien silmiin aiempaa vakuuttavampi ja houkttelevampi. Bugbearin kehitysjohtaja Jussi "Abyss" Laakkonen selventää miksi.
- Meillä on nyt kaksi peliä, jotka ovat myyneet yli 600 000 kappaletta, Rally Trophy ja FlatOut. Sillä on hirveän iso painoarvo yrityksen uskottavuudelle. Yritys on yhtä hyvä kuin sen viimeisin peli. On iso juttu, jos edellistä peliä on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Varsinkin, kyseessä on firman ensimmäinen konsolipeli, joka julkaistaan myös Japanissa ja muilla markkinoilla.
Laakkonen muistuttaa, että pelibudjetit kasvavat jatkuvasti, kuten myös riskit. Kustantajat yrittävät minimoida riskejään, joten ne toimivat mieluiten luotettaviksi todettujen peli-ideoiden kanssa.
- Kunnioitus ja kiinnostus meitä kohtaan on kasvanut valtavasti vuoden kuluessa. Se antaa lisää mahdollisuuksia ja johtaa toivon myös siihen, että pääsemme tekemään tulevaisuudessa vielä hienompia ja isompia asioita.

FLATOUT JA GLIMMERATI

Mitä kahdesta julkaistusta pelistä jäi käteen? Aika paljon kokemuksia.
- Leipzigissa pelimessuilla oltiin Nintendon vieressä. Heillä oli tolkuttomat audiovehkeet ja show 15 minuutin välein. Minä siinä vieressä koetan huutaa journalistin korvaan, mistä pelissä on kyse. Minulta meni ääni, eikä heilläkään ruuan ollut järin mukavaa. Saksassa peli törmäsi ikärajakontrolliin.
- Kuskien lentäminen ulos autoista oli epä-inhimillistä, niin ei saa tehdä. Ilman muutoksia siihen ei olisi saanut edes K18-leimaa, vaan peli olisi ollut unrated. Niinpä kuljettajat on Saksa-versiossa vaihdettu törmäysnukeiksi. Tämä vaikuttaa tietenkin myös FlatOut 2:een, josta tulee Saksan markkinoille eri versio.
Peli julkaistiin loppuvuodesta myös Pohjois-Amerikassa, jonne PS2-versioon tehtiin online-tuki. Pääsy Japanin markkinoille oli vuoden huikein virstanpylväs.
- FlatOutin pääsy Japaniin ison julkaisijan panostuksen kera oli iso voitto. Myyntilukuja ei ole vielä saatu enkä osaa lukea japaninkielisiä arvosteluja, joten en osaa sanoa millainen vastaanotto on ollut. Sen tiedän, että Konami panosti siihen paljon.
N-Gagelle julkaistu ajopeli Glimmerati oli merkittävä, muttei helppo projekti.
- Se oli uusi alusta, joka kehittyi matkan varrella. Projektin aikana yhtiö laajentui ja taloon tuli uusia ihmisiä. Muutenkin mobiililaite oli uutta, koska me tulemme pc- ja konsolitaustasta, monet asiat piti tehdä uusiksi, työkaluista lähtien. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo: tiimi sai hyvän vaihteen päälle, teki hyviä juttuja ja designin. Peli on voittanut monta Best on N-Gage -palkintoa ja on tällä hetkellä N-Gagen peliarvostelujen keskiarvossa kakkosena.

KAHTA PELIÄ YHTAIKAA

Bugbear siirtyi viime vuonna tekemään kahta peliä yhtaikaa. Tämä oli radikaali muutos, joka tarkoitti myös henkilöstön laajentamista.
- Bugbear kasvoi paljon kun lähdettiin tekemään Glimmeratia. Siinä tuli iso kasvupiikki. Se on sittemmin tasoittunut, mutta meillä on nyt mandollisuudet lähteä ehkä hieman laajentamaan. Meidän strategiamme ei ole kasvaa valtavan isoksi, vaan tehdä laadukkaita pelejä, muutamaa laadukasta peliä samaan aikaan.
- Koska pelien koko, laatu ja laajuus kasvaa koko ajan, niin senkin takia palkataan lisää henkilökuntaa. Mutta ei kymmeniä ihmisiä, vaan muutamia hyviä tyyppejä.
Tällä hetkellä FlatOut 2 on ainut Bugbearin julkistettu projekti. Muutakin on työn alla, mutta "niistä ei voi puhua tässä vaiheessa", Laakkonen ujostelee.

FLATOUT 2 VAIHTAA JENKKIMAISEMIIN

Parhaillaan Bugbear työstää jatko-osaa viimevuotiseen romuralliinsa FlatOutiin. Siitä saadut opit ja käyttäjäpalaute on otettu huomioon uutuudessakin, eikä vähiten markkinoinnillisessa mielessä. Näkyvin muutos on pelin siirtyminen nimettömiltä suomalaistyyppisiltä radoilta konkreettisesti Yhdysvaltoihin.
- Eurooppalainen peli ei istu jenkkilään sellaisenaan, Laakkonen kertoo opituista läksyistä.
- FlatOut 2:n suunnittelussa otetaan mukaan enemmän Amerikka-perspektiiviä. Meillä oli ehkä hieman liian eurokeskeinen lähestymistapa, kun täytyy katsoa globaalisti.
Radat ovat edelleen mielikuvituksen luomuksia, mutta niihin on haettu inspiraatiota oikeista paikoista pitkin USA:ta. Paikoista on pyritty tekemään tunnistettavia. Elokuvansa katsonut kuljettava voi huomata ajavansa vaikkapa Terminator 2:sta tutuissa Los Angelesin kanaaleissa.
- FlatOutissa ei ollut oikein selvää minne se sijoittuu. Kakkosessa haetaan tunnistettavuudella immersiota ja uskottavuutta. Amerikka on niin laaja, että sieltä löytyy kiva valikoima paikkoja. Kolmonen voi olla taas ihan muualla.
Ympäristöjen ohella myös ratojen olemuksessa ja tyylissä on muutoksia. Siinä missä ykkösessä ajettiin lähinnä popeliköissä, kakkosessa kaahataan myös kaupungeissa ja ovaaleilla. Maisemissa on myös enemmän vaihtelua. Ykkösflattarissa pelaajilla oli kerrallaan käytössään vain yksi auto. Nyt autoja voi olla niin paljon kuin pelaaja vain pystyy ostamaan. Autoja voi myös myydä pois hyvitystä vastaan. Tekijät ovat näin halunneet rohkaista kokeilemista ja säätämistä.

AUTOJA, AUTOJA JA URANLUONTIA

Ykkösessä autoja oli 16, mutta kakkosessa jo yli 30. Kautta linjan peli on laajempi, syvempi ja enemmän vaihtoehtoja tarjoava. Silti kyse on yhä romurallista, jossa törmäillään ja romutetaan toisia. Peliä uudistetaan, mutta sen on oltava yhä tunnistettavissa.
- Flatissa on olennaista romuralli. Hirveästi tuhoa ja kilpa-ajoa. Skabataan ja törmäillään, peltisepälle hommia. Peli on ytimeltään kuin Linnanmäen törmäilyautot. Mennään sinne ajamaan kavereiden kanssa vähän vaativammalle kilparadalle ja tönitään kaveria.
- Tämä oli FlatOut. Se pitää tuoda kakkosessa esiin vielä selvemmin. la pelissä pitää olla uutta, muuten se on mission pack, ei jatko-osa. Mitä jäi tekemättä? Ykkösestä puuttui syvyyttä. Puuttui syy miksi ajaa.
Ja syytä ja motivaatiota on nyt luvassa. FlatOut 2 tarjoaa yksinpeliin monipuolisemman ja järkevämmän uratilan, jonka tärkein uusi ominaisuus ovat kilpailusta toiseen siirtyvät kanssakilpailijat. Kullakin oma persoonansa ja ajotapansa, sekä tietenkin selkeästi tunnistettava ulkoasu. He kisaavat pelaajan kanssa koko uratilan läpi, mikä tuo pelaamiseen uutta tavoitteellisuutta. Esimerkiksi sarjaa johtavan kuljettajan voi niitata parhaaseen FlatOuttyyliin pois kilpailusta, jolloin pelaajan kilpailukohtainen tavoite voikin muuttua kilpailun voittamisesta toisen voiton estämiseen pistetilastojen muokkaarniseksi.
- Haluttiin, ettei kakkosesta jää "minä vain ajan tässä kilpaa ilman syytä" -fiilistä, vaan haluttiin ehjempi kokonaisuus ja syvyyttä.
Siinä sivussa myös peltipusimista on lisätty.
 - SM-liigan tuomarit olisivat kauhuissaan tästä kontaktin määrästä, Laakkonen ylistää.
Peliin on kuulemma haettu lisää törmäilyfiilistä, ja sitä rohkaistaan enemmän. Myös kunnon romutusareenoja on enemmän. Kilpamiinan on silti yhä vahvassa asemassa. Vaikka hyvää kuskia palkitaan yhä ajotaidoista, nopein laaja ei silti ole välttämättä paras.

PELATTAVUUTTA JA TEKNIIKKAA HIOTTU

Teknologiarintamalla Bugbear ehti tehdä vaikeimmat asiat jo ensimmäisessä FlatOutissa, mutta hienosäätöön, pelin viritykseen ei jäänyt aikaa. Nyt on toisin, kun FlatOut 2 on voitu rakentaa olemassaolevan tekniikan päälle.
- Olemme päässeet siihen vaiheeseen, että kaikki kokonaisuutta parantava kiva voidaan tuoda mukaan. Samalla on paranneltu työkaluja ja visuaalista puolta, kaikkea tällaista pelaajallekin näkyvää. Tekoäly on tehty aika lailla uusiksi. Nyt se on mielenkiintoisempi ja kilpailukyisempi haastaja. Ykkösessä tehtiin paljon työtä kaiken sellaisen eteen, minkä kaikki olettivat olevan totta kai pelissä. Nyt se pohjatyö oli jo tehty. Se on ehkä se isoin ero, Laakkonen kertoo.
Bugbearin tekninen johtaja Tatu Blomberg jatkaa, että tekniikkaa on optimoitu paljon. Ruudulle saadaan nyt enemmän liikkuvaa tavaraa, efektejä on lisätty ja paranneltu ja niin edelleen. Pelattavuuden kannalta tärkeitä hienosäätöä, kuten fysiikkaa, dynaamisia objekteja ja itse autoja, on työstetty huolella.
- Jos FlatOutissa oli noin 3 000 dynaamista objektia per rata, tässä niitä on lähemmäs 5 000. Niitä voi myös olla paljon enemmän aktiivisina.
Myös graafikkojen kädentaidot ovat edistyneet, eikä Laakkonen peittele tyytyväisyyttään.
- Meidän automallintajamme ovat maailman huippua. Kyllä noilla autoilla kehtaa elvistellä.
Ehkä tärkeintä on panostus pelattavuuteen. Autoja hiotaan viime hetkeen saakka ja pelimoottoria työstetään ajotuntuman parantamiseksi.
- Ajomalliin ja -tuntumaan on käytetty paljon aikaa. Kaksi kaveria on säätänyt ajotuntumaa jo useamman viikon, ja siihen on panostettu todella paljon.
Kaiken kaikkiaan Bugbearilla tehdäänkin raivokkaasti töitä uuden pelin eteen, jotta se olisi joka suhteessa ensimmäistä osaa parempi. Jatko-osassa ei ole tyydytty vain uusien ratojen ja autojen tekemiseen, vaan peliä on laajennettu, monipuolistettu ja pelaajalle on annettu enemmän valinnanvaraa. Käyttäjäpalautettakin on kuunneltu tarkoin, joten lienee jopa todennäköistä, että uusi peli saa pelaajilta edellisosaakin lämpimämmän vastaanoton. Ensi kesänä se nähdään.


Miltä se tuntuu? Koekuljettajamme sai tilaisuuden kokeilla FlatOut 2:n kehitysversiota lyhyesti-ja kyyti oli melkoista. Visuaalinen anti osoittautui nopeasti silmiähiveleväksi. vaikka tekijät valittelivatkin taustalla miten efektit puuttuivat, jokin kohta oli yhä keskeneräistä ja toinen bugasi. Silti ajaminen oli silkkaa iloa. Ajotuntumasta on mahdotonta sanoa lopullista sanaa, sillä ajomalli, autojen käyttäytyminen ja ylipäätään kontrollien säätäminen oli yhä kesken. Mutta koeajo jätti hyvän vaikutelman. Auto käyttäytyi hyvin ja pysyi käsissä. Kaahaaminen lähituntumassa toisten autojen kanssa tuntui mehevillä - ja rytisevältä. Romua lensi ja pelti ryttääntyi. Uudet radat jättivät hyvän maun. Kaupunkiradalla autot kaahasivat urbaanisti kerrostalojen välissä ja tunneleissa. Liikennemerkit saivat kyytiä, kun kahdeksan autoa paahtoi tiiviissä rintamassa jyrkkään mutkaan. Sitten reitti näyttikin äkkiä päättyvän. Minne nyt? Tietokonekuljettajat eivät epäröineet käsijarrukäännöksessä vaan suuntasivat ostoskeskuksen ikkunasta sisään. Moottorien ulvonta täytti marketin käytävän, kun autot kaahasivat putiikkien välissä penkkien ja kukkapuskien lennellessä. Toinen koeajo tapahtui tutummassa metsä- ja kylämaisemassa. Rata oli sekoitus asfalttipätkää ja hiekkatietä, joka kääntyili metsän ja talojen lomassa. Kaunis syksyinen tuska väritti kaahaajien meininkiä. Ja kyytiä sai niin pelti, latojen ovet, aidankappaleet ja peltotyökalut. Jopa tiensivuun parkkeerattu lentokone. Uratila ja hienoudet puuttuivat vielä, mutta itse ajaminen toimi kehitysversiossa jo täysin. Kyllä kelpaa rutata peltiä, kun ajaminen tuntuu jo nyt hauskalta.

Alkuperäinen artikkeli kehnona skannauksena.

Vanhoja muistellen: kun eSports vasta teki tuloaan - Astralis ja ammattilaispelaaminen (2006)

eSportsia ennen kuin eSports oli kova luu ja pelaajat aloittivat roopeankkamaisen masseissa uimisen? Team Astralis oli yksi suomalaisen ammattimaisen e-pelaamisen pioneereista. Nykyinen Team Astralis ei liity alkuperäiseen suomalaistiimiin mitenkään vaan on ostanut nimen käyttöoikeudet.

Juttu on julkaistu alkujaan PCpelaaja-lehden numerossa 02, vuonna 2006.

PCpelaaja oli Pelaaja-lehteä julkaisevan H-Town Oy:n erityisesti PC-pelureille suunnattu erikoislehti, päätoimittajanaan Miika Huttunen. Artikkeli on uudelleenjulkaistu JOKin blogissa H-Townin luvalla.

Lisätietoja Pelaaja-lehdestä: https://pelaaja.fi/

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Artikkelin teksti on käsitelty koneellisesti OCR-tekstintunnistuksella. Kirjoitusvirheistä saa ja pitää syyttää tietotekniikkaa.

Teksti: Jukka O. Kauppinen

Kuvat: S.K. Niiranen, Jukka O. Kauppinen, Team Astralis

Ammattimainen videopelien pelaaja. Siis mikä? Tällaista ammattia ei Suomessa tunneta. Ammattilaispelaajan käsite on muutenkin liki tuntematon, ainakin hardcore-pelaajapiirien ulkopuolella. Näistä myyttisistä Amerikkaa ja Etelä-Koreaa kansoittavista olennoista on vain kuultu tarinoita, joiden mukaan jotkut tienaavat elantonsa pelaamalla videopelejä. Vuosi sitten käsite muuttui lihallisemmaksi, kun Cyberathlete Professional League -peliliigan hallitseva mestari Johnathan "Fatallty" Wendel vieraili Suomessa. Tavallisen oloinen nuori mies pieksi täkäläisiä pelureita mennen tullen Verkkokaupan näytöspeleissä.

"Tämäkö tienaa pelaamalla satoja tonneja vuodessa", moni ihmetteli, mutta joutui myös toteamaan että kyllä miehen taidotkin ovat aivan omaa luokkaansa. Entä meillä? Suomessa ammattilaispelaaminen on vasta lähtökuopissa. Viisihenkinen Counter-Strikea pelaava Team Astralis yrittää kuitenkin murtaa jään ja nousta ensimmäiseksi kotimaiseksi ammattilaisjoukkueeksi. Astralisin historia on vielä lyhyt, mutta lähes kahden vuoden tiivis pelaaminen ja harjoittelu on jo nostanut joukkueen kansainväliseen sarjaan.

AMMATTILAISPELAAJANA SUOMESSA?

Suomessa ammattilaispelaamisen mandollisuudet ovat vielä rajoitetut. Menestynein suomalainen ammattilaistiimi Team Astralis osoittaa kuitenkin niitä ominaisuuksia, joita maailman huipulle pääsemiseen tarvitaan. Miksi maailman huipulle? Koska vasta kansainvälisellä tasolla pärjääminen luo olosuhteet, joissa sekä turnausten palkinnot että sponsorien tuki mahdollistavat ammattilaisuralle siirtymisen. Siihen saakka peli—ja treeniaika revitään muun opiskelun tai työn sallimasta vapaa-ajasta, palkatta. Vielä pelaamisella ei tienaa elantoaan, mutta joukkue uskoo, että pitkäjänteinen panostus palkitaan aikanaan.

Astralis itsessään sai alkunsa viiden kaverin perustamasta Counter-Strike-klaanista. Joukkue saavutti nopeasti menestystä taidoillaan ja sen ympärille alettiin rakentaa organisaatiota, jonka avulla voitaisiin tähdätä suurempiin tavoitteisiin. Nykyään joukkueella on erillinen hallintonsa, joka hoitaa juoksevia asioita. Näin pelaajat voivat keskittyä tärkeimpään, eli harjoitteluun ja turnauksiin.

Astralisin manageri Fu "Kim" Qiang kertoo, että "hallinto huolehtii erilaisista juoksevista asioista, kuten eri tapahtumiin osallistumisesta. Hallinnon tehtävä on myös löytää joukkueelle riittävästi ja hyviä sponsoreita. Pelaajien on päästävä matkustamaan eri paikkoihin ja heillä on oltava kunnon välineet ammattilaistasolla ottelemiseen. Se on kallista. Siksi tarvitaan oma hallintopuoli, joka huolehtii sponsoreista ja otteluiden organisoinnista."

Suomessa pelaaminen pohjautuu korostetusti sponsorien tukeen, ainakin toistaiseksi. Varusteet ja matkat maksavat, joten tie menestykseen on yksinkertainen: hyvä tiimi voittaa useammin, saa enemmän näkyvyyttä ja on siten houkuttelevampi sponsoroinnin kohde. Astralis nauttii tällä sektorilla muun muassa Electronic Arsin, Sapphiren, Opadin, Shuttlen ja Level7 Gaming Cafen tukea.

Mutta mitä sponsorit filmistä hakevat?

— Eri sponsoreilla on tietysti erilaisia intressejä. Meidän on mukauduttava niihin. Esimerkiksi hiirimattojen valmistaja haluaa pelaajien käyttävän heidän hiirimattojaan. Menestyessään he voivat osoittaa, että heidän hiirimattonsa tekevät käyttäjistään mestareita. Joillekin yhtiöille, esimerkiksi EAdle, on tärkeää enemmänkin ammattilaispelaamisen imago.

Tähän mennessä Astralis onkin ollut täysin lyömätön kotimaisissa turnauksissa. Ulkomaiden turnauksissa kimaltavin mitali on vielä hakusessa, mutta tulokset ovat olleet yleensä hyviä. joukkue on pelannut menestyksekkäästi maailman huippuja vastaan ja tuli Saksassa Samsung Euro Championship 2005 -turnauksessa jo neljänneksi. World Cyber Games -peliolympialaisissa joukkuetta kuvailtiin alkukarsinnoissa jo termillä "pelottava".

ILLAT TREENATAAN, SITTEN MATKAILLAAN

Oikean elämän ja ammattilaistasoisen pelaamisen sekoitus luo kuitenkin omat haasteensa, kun pelaaminen ei vielä tuo elantoa. Astralisin jäsenet ovat pääsääntöisesti opiskelijoita, joten harjoittelu ja turnaukset on sovitettava opintojen, työn ja vapaa-ajan sekaan.

Tiimissä noin puolitoista vuotta pelannut Tino "tihOp" Puumala kertookin, että "opiskelun sovittaminen ammattilaispelaamistoimintaan ei ole kovin vaikeaa, vaikka koulu välillä vähän kärsiikin. Jos joutuu vaikka jonnekin viikon matkalle, niin se on aina pois opiskelusta."

Treenaaminen on joukkuepelissä tärkeää. — Treenimatseja pelataan iltaisin. Koulun jälkeen on muutama tunti aikaa olla kavereiden kanssa ja tehdä mitä haluaa, sitten pelataan harkkamatsit. Turnauksen lähestyessä pyritään pelaamaan joka päivä ainakin yksi matsi, ja kiivaamman harjoitteluvaiheen aikana kahdesta neljään matsia, eli ehkä kandesta neljään tuntia.

Pelaajat sopivat keskenään treenisessiot, yleensä ircin välityksellä. Irciin on syntynyt erityisiä harjoittelukanavia, joilla tiimit sopivat keskinäiset harjoitteluottelunsa.

— Niillä on Euroopan, Skandinavian ja Venäjän parhaimpia pelaajia, joita vastaan voi pelata tosi hyvin. Suomalaisia vastaan me ei oikeastaan harjoitella ollenkaan.

Varsinaisia turnauksia maailmalla on varsin tiheään, mutta osallistuminen ei tuota kuitenkaan liikoja vaikeuksia.

— Me käydään vain isommissa turnauksista, joten ei niissä tule kovinkaan pahaa ruuhkaa. Eikä me aivan kaikissa käydä pelaamassa.

Aikaisemmin tänä vuonna Tino oli mukana Etelä-Koreassa järjestetyssä World E-sports Games -turnauksessa, jossa nimi sijoittui hienosti seitsemännelle sijalle.

— Kyllähän siellä oli hienoa. Sai nähdä maailmaa ja ihan erilaista kulttuuria.

Puolentoista vuoden aikana Tino on käynyt Astralisin mukana pelaamassa jo pitkin maailmaa. Kahdesti Yhdysvalloissa, useamman kerran Euroopan turnauksissa, Etelä-Koreassa ja aivan tuoreeltaan Singaporessa.

— Hienointa oli varmaan 2004 kesällä kun liityin klaaniin ja pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla ulkomaille, Ranskaan. Oli tosi hienoa olla ensimmäistä kertaa kauempana pelaamassa.

Tino muistelee lämmöllä myös muita ulkomaanmatkoja, ja hyvä niin, muistojen ohella pelaamisesta ei jää vielä juuri muutakaan käteen. Sitkeä harjoittelu ja tumauksiin osallistuminen tuo tähän toivottavasti muutoksen.

— Jos pääsisi maailman kärkeen ja sijoittuisi turnauksissa hyvin, niin pääsisi reissaamaan turnauksesta toiseen. Olisi ihan kiva, jos jossain vaiheessa saisi kuukausipalkkaakin. Tuolloin voisi keskittyä pelaamiseen täysipäiväisesti.

Tinon mukaan jo länsinaapuristakin löytyy tiimejä, jotka nauttivat ammattilaistasolla kuukausipalkkaa ja reissaavat jatkuvasti turnauksissa. Nykyisellään hän on saanut pääasiassa sponsorien lahjoittamia tarvikkeita, mutta raha on jäänyt vielä vähemmälle. Entä mitä vanhemmat ajattelevat, kun poika pelaa pc-pelejä ja käy turnausmatkoilla?

— Alussa he olivat vähän ihmeissään, että miten se pääsee noin ulkomaille. Ei siinä kummempaa, ovat tukeneet paljon.  

 AMMATTILAISPELAAMISEN MAHDOLLISUUDET?

Team Astralis ei ole aivan ensimmäinen suomalainen tiimi. joka tähtää ammattilaistasolle. Aiempien yrittäjien vauhti on kuitenkin hiipiinut urakan vaikeuteen. Astralisin manageri Fu Qiang miettii kokonaiskuvaa:

— Ammattilaispelaamisen imagon luomiseen ei riitä pelkästään meidän panoksemme: meidän on saatava koko yhteiskunta havaitsemaan, että tällainenkin urheilulaji on olemassa. Paljon on vielä tehtävä ja turnausjärjestelmien on kehityttävä, mutta toivoisin näkeväni Suomessa tulevaisuudessa enemmän ammattilaistiimejä ja useampia suomalaisia joukkueita kansainvälisissä turnauksissa.

— Samaan aikaan suomalaisten yhtiöiden täytyisi tulla mukaan tukemaan suomalaisia pebajatiimeja. Tällöin voimme rakentaa parempia tiimejä ja lähettää niitä kansainvälisiin otteluihin, ja yhä useampi suomalainen ymmärtää mistä on kyse.

Electronic Arts sitoutui lokakuussa Astralisin pååsponsoriksi. Miksi?

—Astralis oli EAlle luonnollinen ja helppo valinta. Pojat ovat pärjänneet erittäin hyvin sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. Koko tiimi osoittaa selkeää sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Klaanitoiminta on kasvanut viime aikoina suuresti Suomessa, ja EA haluaa ehdottomasti olla mukana kehittämässä ja kasvattamasm kyseistä pelitoirnintaa. Tukemalla Astrolisto haluamme olla mukana klaanipelaamisen kehityksen kärjessä, kertoo EA:n tiedottaja Micke Nordman.

ASTRALISIN SAAVUTUKSET:

TiltGames 2004 Helsinki, 1. sija

Finnish WCG Qualifier Finals 2004 Jönköping, Ruotsi. 1. sija

Electronic Sports World Cup 2004 Poitiers, Ranska, 9-16. sija

Finnish E-Sports League Season 1, Online, 1. sija

World Cyber Games 2004 San Francisco, USA, 9-16. sija

CPL Winter 2004 Texas, USA, 17-24. sija

Finnish E-Sports League Season 2 Helsinki, 1. sija

Samsung Euro Championship 2005 Hannover, Saksa, 4. sija

Colosseum '05 Hyvinkää, 1. sija

CPL World Tour Stop Barcelona 2005 Barcelona, Espanja, 9-12. sija

Finnish ESWC Qualifier Finals 2005, Online, 1. sija

Karelia Game Expo '05 Joensuu. 1. sija

World Espoits Games Season 2 Season, Etelä-Korea, 5-8. sija

Electronic Sports World Cup 2005 Paris, Ranska, 17. sija

Finnish WCG Qualifier Finals 2005 Helsinki, 1. sija

Codename.fi CS-tournament 2005 Helsinki, 1. sija

World Cyber Games 2005, Singapore

KOKEMUKSIA PELIMATKOILTA

Eroavatko erimaalaisten joukkueiden pelityylit?

— Suomalaiset ovat aina enemmän hyökkääviä kuin puolustavia. Ruotsalaiset pelaavat sikapassiivisesti, suomalaiset ahneemmin. Aasian maissa käytetään aika erilaisia taktiikoita eurooppalaisiin pelaajiin verrattuna, Tino Puumala kertoo ottelukokemuksiaan.

Miten ottelut suomalaisia vastaan eroavat turnauspeleistä?

— Suomessa ei pelata niin totisesti kuin muissa otteluissa. Tosin Singaporen WCG-turnauspaikka selvisi Assemblyssä karsintaottelussa, ja siellä finaali meni tiukalle. Olimme jo 10-5 häviöllä ja siinä alkoi jo pelottamaan, mutta kyllä se sitten koitui.

Vanhoja muistellen: Testissä Amiga 1200:n GVP Fang-laajennuskortti

Juttu on julkaistu alkujaan MikroBitti-lehdessä 1/1994.
Kommentti: Tämä se vasta oli jotain. On muuten edelleen omassa Amiga 1200:ssa sisällä. Hyvin on palvellut ja oli valtaisan käyttökelpoinen. Enimmillään SCSI-väylässä oli kiinni 4 kiintolevyä ja nauha-asema, eli tarpeeseen oli.
Kommentti II: kas, menivät kortit sekaisin. Tämä oli muisti/SCSI-laajennus, ei turbokortti. Eli tämä minulla oli vain testissä ja on eri vekotin kuin sen GVP:n mikälie-turbo, joka on saman valmistajan muuten jotakuinkin samat toiminnallisuudet tarjoava laajennus mutta sisältää myös 68030:n.

GVP A1200 SCSI/RAM+
SISÄINEN MONITOIMIKORTTI

Amiga 1200 tuo mainiossa paketissa lisää tehoa, ominaisuuksia ja käyttäjäystävällisyyttä harrastelijakäyttöön. Enemmän ominaisuuksia vaativat joutuvat kuitenkin ostamaan joko A4000:n tai laajentamaan konettaan. jälkimmäisille on markkinoilla runsaasti laajennuksia, joista Great Valley Productsin SCSI/RAM+ laajennuskortti on yksi kiinnostavimmista.
SCSI/RAM+, myös Fangina tunnettu, täydentää Amiga 1200:n sisuksia merkittävästi. Useimpien A1200-korttien tapaan Fang on todellinen monitoimikortti, sillä sen avulla konettaan voi laajentaa kolmella todella merkittävällä sektorilla: muistilla, matematiikkaprosessorilla ja SCSI-2-ohjaimella.
Fangiin voi asentaa 0-8 megatavua 32-bittistä FAST-muistia. Muistinlisäämisen etu ei jaa pelkkään lisämuistiin, vaan - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - A1200 nopeutuu siitä kaksinkertaisesti. Tämä johtuu siltä, että 32- bittisen keskusyksikkö pääsee käyttämään 32-bittistä FAST-muistia hitaamman CHIP-muistin sijaan. Niinpä lisämuistin hankinta käy jo edullisen turbokortin ostosta.
Muistipiirit ovat GVP:n 60 nanosekunnin nopeudella varustettuja SIMM-piirejä. Tavalliset SIMMit eivät sovellu Fangiin. Fang toimitetaan joko ilman matematiikkaprosessoria tai 33/40 MHz 68882-mallilla varustettuna. Normaalissa käytössä se jaa ylimääräiseksi hinnankasvattimeksi, mutta esimerkiksi 3D-grafiikkaa tehtäessä se on perusvaatimus.
Kortti on hankala asennettava. A1200:n pohjalaajennus on uutuuttaan uskomattoman tiukka, ja apuna onkin syytä käyttää sopivaa työkalua. Takuun menetystä pelkäämätön voi avata koneen, jolloin tehtävä helpottuu. Kortin asennuksen jälkeen on vaikein vaihe selvitetty, sillä koitti on täysin autokonfiguroituva. Dippeihin tai käynnistystiedostoihin ei tarvitse koskea, ei välttämättä edes muistia lisättäessä.

SCSI-ohjain

Fangin tärkein ominaisuus on GVP:n SCSI 2-ohjain. GVP hyödyntää Al200:n 32-bittistä teknologiaa, ja ohjaimen teoreettinen siirtonopeus onkin yli 7 Mt sekunnissa. Käytännössä Fangilla varustetussa koneessa luku- tai kirjoitusnopeutta rajoittava tekijä on kiintolevy.
Suorituskyvyltään ohjain parjaa erittäin hyvin mihin tahansa muuhun ohjaimeen verrattuna. Sellaisenaan ohjaimeen voi liittää sisäisen 2,5 tuuman SCSI- kiintolevyn. Yhden 2,5 tuumaisen levyn rajoitus johtuu kyseisten kiintolevyjen laitteiden rakenteesta, ei ohjaimesta. Laajempaa kokonaisuutta varten voi vetää SCSI-laajennuskitillä normaalin 25-napaisen SCSI-ulostulon Al200:n takareunassa olevaan laajennusluukkuun, jolloin pääsee hyödyntämään SCSI-järjestelmän parhaat puolet. Väylään voi liittää seitsemän oheislaitetta, kuten kiintolevyjä, CD-ROM-aseman tai nauhavarmistimen.
Hyvä oheislevyke
Ohjaimen mukana tulee käynnistyslevyke, jolla on GVP:n apuohjelmat Fangin ostajille: MemTest, GVPInfo, GVPScsiCtrl, FaaaastPrep 2.0 ja ExpertPrep 2.0. Kolmella ensimmäisellä ei ole merkitystä ohjaimen käyttöön ottamisen suhteen, mutta Prepit ovat sitä vastoin tarpeellisia.
FPrepillä voi jakaa kiintolevyt osiin ja alustaa ne, mutta ExpertPrep on yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi. Molemmat ovat hyvin tehtyjä ohjelmia.
Mikäli tarvitsee Amiga 1200:aan SCSI-ohjainta mandollisen lisämuistin ja matematiikkaprosessorin kera, on GVP:n kortti suositeltava hankinta. Tällöin erinomainen SCSI-ohjain nostaa osaltaan koneen suorituskykyä merkittävästi.

GVP A1200 SCSI/RAM
Monitoimikortti, johon voidaan lisätä 32-bittistä FAST muistia 0-8 Mt, matematiikkaprosessori ja jossa on nopea SCSI-2-ohjain.
Maahantuoja Broadline Oy Puhelin (90) 8747 900
Hinta 4150 markkaa,  sisältää 33MHz 68882 matematiikkaprosessorin ja 4 Mt RAM-muistia. + 4 Mt SIMM 1 800 mk ja ulkoinen SCSI kit 480 mk.

JUKKA O. KAUPPINEN

Vanhoja muistellen: Housemarque vuonna 1997 – The Reap ja Conquest

Juttu on julkaistu alkujaan MikroBitti-lehdessä 10/1997.
Kommentti: Hyvähän se The Reap oli mutta ei se valitettavasti iskenyt kunnolla pelaavan maailman hermoon. Joidenkin muistoissa klassikko mutta suuren yleisön unohtama peli. Conquestin lopullisesta kohtalosta en tähän hätään muista. Artikkeli oli osa meikäläisen "Hyvä Suomi!" -juttusarjaa, jossa kiersin yhden kesän aikana valtaosan, ellen jopa kaikki silloiset pelejä julkaisseet suomalaiset pelifirmat.
Xrayzille kiitos jutun skannauksesta.
 
Housemarque valmistautuu parhaillaan menestysjouluun, onhan valmistumassa häikäisevä retroräiskintä The Reap. 
 
Suomen vanhimmat ja kokeneimmat pelintekijät ovat julkaisseet liudan laatupelejä Amigan Stardusteista ja Elfmaniasta PC:n Alien Incident -seikkailuun ja Super Stardust '96-räiskintään. Joukko on aina jäänyt hitusen syrjään suurmenestyksestä. Vaikka Alien Incidentin Suomi-version menestys olikin erinomainen (koko 5000 kappaleen painos myytiin loppuun) jäi massojen suosio saavuttamatta muualla maailmassa. Ensi joulu tuleekin olemaan Housemarquen merkittävä tilaisuus. Marraskuussa ilmestyvä The Reap -räiskintäpeli tähtää niin kriitikoiden kuin pelaajienkin top-listoille.
"Jos homma onnistuu, on meillä mandollisuus astua pari askelta ylöspäin", tiivistää yksi pelin ohjelmoijista, Jani Penttinen.

Kokemuksen syvää rintaääntä käyttää Housemarque. Edessä istumassa Torni Kivelä, Rene Kivioja, Jani Penttinen ja Juha Riihimäki. Takana seisoskelevat Vesa Karvonen, Taneli Roininen, Taneli Oksama, Sanna Oksama, Harri Tikkanen, Mikko Huovinen ja Jari Savander.

The Reapistä pelmahtaa maaginen tiivistymä vauhtia ja energiaa, mikä oli jo Stardustit historiankirjoihin vienyt ominaisuus. Peliä voisi lyhyesti kuvailla ylenpalttisen näyttäväksi räiskinnäksi, johon on massiivisen tuhotehon ja monipuolisten lisääseiden ohella ympätty myös raikkaita ja omaperäisiä ideoita. Suoraan 80-luvun parhaista perinteistä kumpuava Reap pyrkiikin osoittamaan, ettei Quake-kloonaaminen ole ainoa tapa räiskiä. Nykypäivän 3D-tulvassa tämä alkaa itse asiassa kuulostamaan jo vallankumoukselliselta_.
Ohjelmoija Harri Tikkanen tiivistää: "Reapiin on määrä saada sellainen pelattavuus, että pelaaja jää koukkuun, pelaa koko ajan kykyjensä äärirajoilla ja säikähtää kuollessaan".
Pelaaja ei mäiski nimettömiä alieneita vastaan, vaan tapahtumat sijoittuvat maapallolle, jolloin ammuttavat eivät ole limapalleroita vaan pelaaja tietää koko ajan mitä vastaan tulee. Tasa-arvoakin riittää. Tekijät naureskelevat, että ketään ei säästetä: osansa tuhosta saavat niin ihmiset, lampaat kuin muukin liikkuva tankeista koulubusseihin.

The Reap on räiskintäfanien ensi joulun ykköshankinta. Kerrankin sanonta "totaalinen efektijuhla" ei ole liioiteltu kuvaus pelistä.

Tekijät painottavat The Reapin tekniikkaa.
"Uskomme, ettei kaikilla ole vielä jouluna 3Dfx:ää, ja silti tämä näyttää paremmalta kuin 3Dfx-pelit, koska niiden tekijät eivät ole vielä oppineet käyttämään korttia kunnolla" mättää Penttinen menemään. 16-bittinen grafiikka onkin herkullista ja alla vierivää pre-renderoitua taustamaisemaa piisaa 450 Mt. Sen päällä on kasapäin kaikenlaista animoitua ja koodattua efektiä, pelienginenkin vääntäessä ruudulle yli 10 000 polygonia yhtaikaa jopa 70 FPS:ää - ja vielä optimoimattomassa versiossa. Kaikenlaiset visuaaliset kikat, lens fiaret, läpinäkyvät savut ja leimuavat räjähdykset on nähtävä putkelta, jotta, niitä pystyy arvostamaan.
Peli pyörii sulavasti myös hitaammalla Pentiumilla. Tarjolla on myös hyvä satsi grafiikkaoptioita, muun muassa resoluution voi valita vapaasti 320x200-640x480 -tilojen väliltä, pelaaminen onnistuu jopa Windows 95:n DOS-ikkunassa ja hitaammille koneille on tarjolla 256-värinen grafiikkatila.
The Reap vaikuttaakin olevan todellinen lupaus: toiminnantäyteistä high-tech efektijuhlaa, joka vie shoot'em'up-genren pitkän askeleen eteenpäin. Viiden ohjelmoijan vääntämänä projekti on House-marquen historian suurin ja lupaavin julkaisu, jota action-ystävien kannattaa odottaa.

Conquest

Housemarquella on toki muutakin työn alla. Conquest on graafisen seikkailun oloinen keskustelumaailma, eräänlainen graafinen IRC, mutta ei kuitenkaan adventure itsessään.
Harri Tikkanen kuvaili Conquestia fantasiamaaihnaksi, jossa ensin tehdään hahmo, ja hetken kuljeskeltuaan voi tehdä teltan, jossa jutellaan jostain aiheesta. Jos kyllästyy, voi lähteä liikkumaan ja etsiskellä toisia telttoja, joissa keskustellaan jostain toisesta aiheesta. Teltat rakentunevat IRC-yhteensopivaksi, jolloin ne näkyvät IRC:ssä kanavina ulkopuolisten pystyessä juttelemaan conquestlaisten kanssa.
Tärkeä osa järjestelmää tulee olemaan toisten haastaminen pelaamaan, jolloin Conquestia käytetään pelien käynnistysalustana. Se tuleekin olemaan julkaisija Telen pelijärjestelmän pohja. Conquestissa pääsee pelaamaan niin järjestelmän omia alipelejä, kuin verkkopeli mahdollisuuden tarjoavia pelejä.
Järjestelmän lähtöajatus on ollut tehdä helppo, graafinen keskustelujärjestelmä, jossa on pelipiirteitä, mutta joka ei perustu tappamiseen. Conquest ilmestyy syksyllä, ja se lähetetään kaikille Telen Internet-asiakkaille.
Housemarque: www.housemarque.com

"Miksikö jälleen räiskintää? Onhan olemassa action-leffojakin. Me tehdään action-leffoja pelaajille." HARRI TIKKANEN

Jukka O. Kauppinen

Vanhoja muistellen: Digitaaliset pelikaupat kokeilussa

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 02.12.2010.
Ajatelkaas. Niinkin vähän aikaa sitten kuin vuonna 2010 pelikauppa tapahtui pääosin fyysisesti. Digitaaliset kaupat eivät olleet vielä aivan täyttä arkipäivää, vaikka sekä erilaiset PC:n latauspalvelut että konsolien omat kaupat olivat jo vahvasti olemassa. Silti niiden käytössä oli joskus henkisiä, joskus teknisiä haasteita. Tässä testissä sukelsimme syvemmin PC:n digitaalikauppojen maailmaan ja selvitimme voisiko niissä olla tulevaisuus.

Internet muuttaa maailmaa, ei aina niin nopeasti kuin moni uskoisi, mutta silti pysäyttämättömällä vääjäämättömyydellä. Pelien digitaalisesta levittämisestä on puhuttu niin kauan, kun tietoverkko on ollut olemassa, mutta vasta viimeisten vuosien aikana digitaaliset pelikaupat ovat nousseet haastamaan hyllykauppaa toden teolla. Kokeilimme, miten suosituimmat digitaaliset pelikaupat toimivat käytännössä.
Digitaalinen pelikauppa herättää paljon kysymyksiä. Käsissä pideltävän levyn sijaan tarjolle saatetaan vain pelitiedosto. Kuinka pitkään kerran maksettu peli on ladattavissa? Onko pelillä minkäänlaista jälleenmyyntiarvoa? Miten toimii kopiosuojaus ja onko pelaaminen mahdollista ilman jatkuvaa internet-yhteyttä? Onko kuluttajansuoja uhattuna? Jokaisella kaupalla löytyy näihin kysymyksiin omat vastauksensa, mutta myös yhteneviä ratkaisumalleja on havaittavissa.
Toisaalta digitaalisella jakelulla on myös etunsa. Peli on saatavilla usein heti, ilman tarvetta konkreettiselle kauppareissulle tai postipaketin odottelulle. Nykyisillä verkkonopeuksilla suuretkaan lataukset eivät vie enää mahdottomia aikoja. Lisäksi digitaalisen palvelun kautta on helppo tarjota herkullisia tarjouksia ja muita vastaavia kampanjaetuja. Unohtaa ei myöskään sovi esimerkiksi kauppapaikkojen yhteyteen rakennettuja sosiaalisia palveluita saavutuksineen ja ystävälistoineen.

Steam

Half Life -peleistä ja niiden johdannaisista tutun Valven Steam on digitaalikaupan selvä kuningas. Palvelusta löytyy reilusti yli tuhat peliä ja käyttäjiä on kertynyt jo yli 30 miljoonaa. Steamin osuuden koko digitaalisesta pelikaupasta uskotaan nousevan jopa 70 prosenttiin. Hallitseva markkina-asema johtaa myös siihen, että lähes kaikki merkittävät julkaisijat käyttävät Steamiä vähintään yhtenä peliensä levityskanavana.
Steam-pelit vaativat toimiakseen asiakassovelluksen, joka hallinnoi samalla käyttäjien ystävälistaa, saavutuksia ja pelikirjastoa. Pelien lataaminen on helppoa ja päivittyminen tapahtuu käyttäjän niin halutessa automaattisesti. Pelaamiseen ei välttämättä tarvita jatkuvaa internet-yhteyttä, mutta tällöin asiakasohjelma on ensin asetettava offline-tilaan, mikä edellyttää kirjautumista palveluun. Steam toimii samalla kopiosuojausjärjestelmänä. Uudehko Steam Cloud -järjestelmä mahdollistaa pelitallennusten ja -asetusten säilömisen verkkoon, jolloin niihin pääsee tarvittaessa käsiksi myös kaverin koneelta.
Nykyään myös monet kaupan hyllystä noudetut pelit vaativat toimiakseen aktivoimisen Steamin kautta. Tämä on omiaan herättämään närkästystä erityisesti kopiosuojausjärjestelmiä vierastavien keskuudessa. Tällaisena järjestelmänä Steam on kuitenkin suhteellisen huomaamaton. Kirjautumispakon lisäksi mitään ylimääräisiä taustaprosesseja ei ajeta, joten tietokoneen normaali käyttö ei häiriinny Steamin vuoksi.
Yksi syy Steamin valtavalle suosiolle ovat myös nerokkaat pelitarjoukset, joita markkinoidaan palvelussa lähes päivittäin. Hieman vanhemmista peleistä ei tarvitse välttämättä pulittaa kuin muutaman euron verran, mikä kannustaa lukuisiin heräteostoksiin. Toisaalta uutuuspelit maksavat palvelussa usein jopa enemmän kuin kaupan hyllyltä noudettuna.
Maininnan arvoisia ovat myös Steamin yhteisöominaisuudet. Tarjolla on niin ystävälistoja, erilaisia ryhmiä kuin myös saavutuksia ja oma pikaviestisovellus. Yhteisöpuolen käyttöliittymä ei tosin ole aina täysin intuitiivinen.
Kotisivu: http://store.steampowered.com/

Impulse

Stardockin alunperin omien peliensä levittämiseen luoma Impulse muistuttaa monella tavoin Steamiä. Vaikka palvelun suosio ei ole kilpailijan tasoa, löytyy kaupasta silti lähes tuhat erilaista peli- ja sovellusnimikettä.
Suurin ero Steamiin löytyy tavassa, millä pelit käynnistetään. Kun peli on kertaalleen ladattu Impulsesta, ei sen ajamiseksi tarvita enää Impulsen asiakasohjelmaa tai edes internet-yhteyttä. Impulse jättää silti pelien valmistajille mahdollisuuden käyttää myös omia kopiosuojausjärjestelmiään. Tällaisissa tapauksissa asia mainitaan suoraan Impulsen pelikaupassa.
Impulsen kautta ostettuja pelejä ei kuitenkaan voi päivittää kuin suoraan Impulsen kautta. Tämä on omiaan aiheuttamaan ongelmia sellaisille käyttäjille, joilta puuttuu jatkuva internet-yhteys. Lisäksi yhteensopimattomuus yleisesti saatavilla olevien päivitystiedostojen kanssa herättää epävarmuutta, sillä Impulsen kautta ostettu peli voi muuttua päivityskelvottomaksi, jos tiedostoja ei enää jostain syystä olekaan tarjolla Impulsen kautta.
 Steamin tavoin myös Impulse tarjoaa kattavan valikoiman yhteisöominaisuuksia. Saavutukset tuntuvat merkityksettömiltä turhakkeilta näkyvämpien Steam-saavutusten rinnalla. Sen sijaan keskustelupalstojen, keskustelukanavien ja ystävälistojen hallinnoiminen tuntuu kilpailijan palvelua sujuvammalta.
Kotisivu: http://www.impulsedriven.com/

Direct2Drive

IGN Entertainment Groupin suosittu Direct2Drive ottaa selvän pesäeron edellä mainittuihin olemalla pääasiassa verkkosivupohjalta toimiva latauskauppa. Toki tarjolla on myös kaksikin erilaista sovellusta lataamisen avuksi, mutta näiden käyttäminen varsinaisen lataustapahtuman jälkeen ei ole pakollista. Download Manager on pelkän pelilatauksen hallitsemiseen tarkoitettu työkalu, kun taas Comrade tarjoaa laajemman työkalupakin erilaisia työkaluja ystävälistoista automaattisiin päivityksiin saakka.
Direct2Driven kautta ladatut pelit on aktivoitava rajoitetulla avaimella. Jos latauksensa tahtoo siirtää toiselle koneelle, on alkuperäinen asennus ensin purettava. Järjestelmä ei ole täysin aukoton eikä myöskään yhtä helppokäyttöinen kuin esimerkiksi Steamin käyttäjätiliin perustuva kopiosuojaus. Myöskään yhteisöominaisuuksia ei olla saatu liitettyä kauppakokonaisuuteen yhtä tiiviisti kuin pahimmilla kilpailijoilla.
Puutteistaan huolimatta Direct2Drive nauttii melkoista suosiota. Lähes kaikki digitaalisesti julkaistavat merkittävät pelit tulevat saataville myös Direct2Driveen. Lisäksi sivusto on linkitetty kätevästi IGN-verkoston muihin sivustoihin, joten esimerkiksi IGN:n arvostelusivuston jakamat pisteet ovat nähtävissä suoraan pelikaupan puolella.
Kotisivu: http://www.direct2drive.com/

GamersGate

Alunperin Paradox Interactiven isännöimä GamersGate edustaa oheistarjonnaltaan riisutuinta kauppatyyppiä. Sivustolla myydään pelejä, ja siinä kaikki. Saavutuksia tai kattavia yhteisöpalveluja on turha odottaa. Sen sijaan GamersGate tarjoaa koko tarkastellun joukon keveimmän suhtautumisen pelien lataamiseen ja kopiosuojaukseen.
GamersGatesta ostetut pelit ladataan ja aktivoidaan aina sivuston omalla latausohjelmistolla. Tämän jälkeen niiden käyttö on kuitenkin vapaata. Pelin voi ladata ja aktivoida uudestaan niin monta kertaa kuin vain haluaa. Joissakin sivustolla myytävissä peleissä voi olla kehittäjien ja julkaisijoiden vaatimuksesta SecuRom tai muu vastaava kopiosuojaus, mutta niidenkin aktivointiavaimet voi nollatta yhdellä sähköpostilla.
 Pelivalikoima ei ole aivan yhtä kattava kuin kilpailijoilla eikä aivan uusimpia hittipelejä välttämättä löydy valikoimasta lainkaan. Sen sijaan sivuston Paradox-kytkös aiheuttaa sen, että hieman vähemmän tunnettuja nimikkeitä kannattaa ehdottomasti etsiä nimenomaan GamersGatesta. Sivusto sopiikin erityisesti kopiosuojauksia vierastavalle, vähemmän tunnettuja pelejä arvostavalle käyttäjälle.
Kotisivu: http://www.gamersgate.com/

Markkinoilla riittää tunkua

Pelien digitaalisen jakelun kasvu houkuttelee apajille niin suuria yrityksiä kuin myös pienempiä kokeilijoita. Independent-pelikehitykselle digitaalinen jakelu on erityisen vahva piristysruiske. Moni kehittäjä myykin pelejään suoraan omalla kotisivullaan. Tilaa on myös erikoisemmille yrittäjille. Esimerkiksi Games on Demand elää tarjoamalla ikivanhoista klassikkopeleistä nykykoneilla toimivia versioita, ilman kopiosuojausta totta kai.
Isoista yrittäjistä Microsoft vakuuttaa Xbox 360 -konsolin markkinapaikalla, mutta PC-puolella tilanne on huonompi. Games for Windows Marketplace häviää kilpailijoilleen niin käytettävyydessä kuin valikoimassaankin. Electronic Artsin kauppapaikka puolestaan keräsi aikanaan rutkasti huonoa karmaa politiikallaan, jonka mukaan ostettu peli säilyi ladattavana vain tietyn rajallisen ajan, ellei asiakas suostunut maksamaan ylimääräistä.
Nykyaikaiset latauspalvelut ovat käyttökokemusten perusteella kehittyneet tasolle, jossa pelien ostaminen on helppoa, vaivatonta ja usein myös edullista. Hyllystä puuttuvat pelikotelo on monelle vielä kynnyskysymys eikä kysymykseen siitä, toimivatko pelit yhä vaikka kauppa lopettaisi toimintansa anneta yksiselitteistä vastausta. Toisaalta sama ongelma koskee jo useita hyllypelejäkin, jotka vaativat toimiakseen verkkoaktivoinnin tai pahimmassa tapauksessa jatkuvan verkkoyhteyden.
Digitaalista jakelua ei ole kuitenkaan syytä pelätä. Monessa tapauksessa sen käyttöä ei ole edes mahdollista välttää hyllystäkin ostettujen pelien liittyessä saumattomasti esimerkiksi Steamiin. Markkina-alue on muuttunut lopullisesti, mikä pelaajan näkökulmasta on pääasiassa positiivinen asia. Valikoima ja ostamisen vaivattomuus tekee peliviihteen ostamisesta ja kuluttamisesta entistä helpompaa. Pelikauppa on tullut verkkoon jäädäkseen.

Juho Anttila

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Aarteenetsijän seikkailu Jordaniassa Uncharted 3:n juurilla

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 10.10.2011.
Tämä olikin aikamoinen reissu. Artikkeli on lyhyt yhteenveto Jordanian aavikolle tekemästämme matkasta Uncharted-pelien merkeissä. Järjestämämme kilpailun voittaja suuntasi seikkailemaan Sonyn kustannuksella Jordaniaan ja melkoisen hienoahan siellä oli! Kävimme muutamassa paikassa, jotka olivat mukana myös pelissä. Sweet! Tässä versiossa artikkelia ei ole alkuperäisen kuvia tai videoita.

Naughty Dog -studion luoma yksinoikeudella PlayStation 3:lle julkaistava Uncharted 3 -peli jatkaa aiemmista Uncharteista tutun Nathan Draken seikkailujen seuraamista. Tällä kertaa Drake suuntaa keskelle Arabian aavikoita, kun hänellä on tähtäimessään hiekkojen alle kadonnut muinainen kaupunki. Samoihin maisemiin suuntasivat myös Aarteenmetsästäjä-kilpailujen maavoittajat suureen kansainväliseen loppukilpailuun.

Suomesta kilpailuun osallistui tamperelainen Sami Ruotsalainen, joka matkasi loppukilpailussa lähemmäs kuudenkymmenen kilometrin mittaisen aavikkotaipaleen suorittaessaan kymmenen tehtävää.

Loppukilpailu tapahtui etelä-Jordaniassa Wadi Rumin legendaarissa maisemissa, jotka ovat toimineet esikuvana myös pelille. Niillä main näet asui ja soti brittiläinen arabikansojen asiantuntija ja arkeologi T.E. Lawrence, joka johti arabijoukkojen sodintaa ottomaaneja vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Lawrencen tarinat, kokemukset ja haaveet ovat olleet merkittävässä osassa pelin suunnittelu- ja inspiraatiovaiheessa. Kilpailun aikana yksi tehtävistä käynnistyikin Lawrencen talolta, joka sijaitsi eräässä Wadi Rumin kolkassa.

Suunta aavikolle!
Lähemmäs 35 asteisella aavikolla huristeltiin kokonainen hyvin pitkä päivä matkaten rastilta toiselle, samalla jo esihistoriallisella ajalla asutun Wadi Rumin historiallisia kohteita ihmetellen.

Aarteenmetsästäjä-kilpailu koostui kaiken kaikkiaan kymmenestä tehtävästä, joita suoritti 20 joukkuetta jeeppeineen. Varsinaisen kilpailijan lisäksi aavikolla, Wadi Rumin huikeissa maisemissa, suhisteli myös tuomareita, lehdistön edustajia ja muita perässähiihtäjiä. Matkan kokonaispituutta on vaikea arvioida kännykän GPS-ohjelman jumitellessa, mutta reissussa oltiin aamuyhdeksästä iltaneljään ja Google Earthillä tehdyn mittauksen mukaan aavikolle tallautuneita erittäin täriseviä polkuja kaahattiin noin 55 kilometrin verran.

Kymmenen rastin teemoja olivat yleisesti ottaen joko selviytymishaasteet tai aarteenetsintä, molemmat Uncharted 3 -pelistä tuttuja asioita. Ja tietysti vinkkien kerääminen lopullista määränpäätä varten, joka paljastui vasta kun eri rasteilta löytyneet numerosarjat yhdistettiin maagisiksi GPS-koordinaateiksi.

Hienoiseksi pettymykseksi voisi sanoa useiden tehtävien yksinkertaisuutta. Aarteiden ja koordinaatinpätkiä sisältäneitä kirjoituspätkien eteen ei tarvinnut aina suorittaa kovin kummoisiakaan haasteita, ellei pidä kivien kääntelyä raskaana urakkana. Mutta esimerkiksi dyynihaasteen kohdalla haaste oli enemmänkin fyysistä kamppailua luonnonvoimia vastaan, eli kovin korkean hiekkadyynin laelle kiipeämistä.

Toisaalta, ehkä tämän johdosta ne muutamat taitoa tai päättelyä vaativat tehtävät olivat sitäkin kiintoisampia. Kuten miten nopeasti onnistut täyttämään korkean putken vedellä, joka piti kerätä kolmeen pulloon jokseenkin liioittelevasti vesiputoukseksi kutsutun pieniä noroja liruttaneelta seinältä. Myös (ilma)kivääriammunta oli kiintoisaa, joskin alueen kulttuuria ja samalla suomalaisia armeijaperinteitä kunnioittaen ammunta olisi tietysti pitänyt suorittaa AK-47:lla. Armeijassa ampujamerkin napanneelle Samille kunnon tussarilla laukominen olisi tuonut taatusti huimat pisteet ja kultasateen, mutta nytkin tulos oli kaikista osallistujista toiseksi paras.

Sami ynnäili kilpailun jälkeen, että aarteenmetsästyksessä kiintoisimpia tehtäviä olivat ne, joissa piti nähdä vaivaakin lopputuloksen eteen. Ehkä elämyksellisin oli juuri hiekkadyynille kiipeäminen, josta alastuleminen dyynin jyrkkää rinnettä juosten oli todella lystikästä. Rinne oli muidenkin suosiossa, sillä eräs toinen kilpailun ulkopuolinen matkailija lasketteli hiekkadyyniä lumilaudalla.

Ja miten siinä kilpailussa sitten kävi? No, komeasti numerolla 20 matkaan lähtenyt Suomi ei voittanut kilpailua eikä sijoittunut kärkikolmikkoonkaan, mutta hauskoja ja mieleenpainuvia elämyksiä riitti.

Kilpailun voittajaksi ylsi loppumetreillä Italian Dario Ripamonti, toiseksi Rui Unas Portugalista ja kolmanneksi Alvaro Soria Salinas Espanjasta.

Voisi myös sanoa, että loppujen lopuksi kaikki olivat voittajia, sillä ympäri maailmaa saapuneet kilpailijat ja lehdistön edustajat viihtyivät hienosti yhdessä, jutellen ja hupsutellen hyvässä hengessä. Kilpailun aikanakin autojen kohdatessa kaikki vilkuttelivat ja toivottivat toisilleen onnea - ja aivan varmasti monet vaihtoivat ennen kotiinpaluuta yhteystietojaan.

Uncharted 3
Nathan Drake panee vihollisille kampoihin monipuolisemmin kuin koskaan ennen: luvassa on tappeluita useita vastustajia vastaan, tilannesidonnaisia hyökkäyksiä ja uusia hiiviskelytaitoja.
Moninpelissä voi kilpailla kaverin kanssa tai tehdä yhteistyötä, ja uutta sisältöä ja toimintoja on lisätty runsaasti. Uncharted-maailma tarjoaa ainutlaatuisen moninpelikokemuksen, jossa nähdään ensimmäistä kertaa yksinpelistä tuttuja, jännittäviä elokuvamaisia elementtejä.
Palkitun tiimin luoma juoni ja upeita elokuvamaisia toimintakohtauksia. Tarinankerrontaa ja dramaattisia toimintakohtauksia hengästyttävällä tahdilla yhdistelevä
Uncharted 3: Drake's Deception luo interaktiivisen kokemuksen, joka sumentaa rajan pelien ja elokuvien välillä.
Uusia tapahtumapaikkoja, uusia haasteita, upean yksityiskohtaisia maisemia. Nathan Draken matka vie sinut uskomattomiin paikkoihin ympäri maailmaa Euroopasta Lähi-itään.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Assassin's Creed Revelations on matka vuoteen 1511

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 27.10.2011.
Tämä on lyhyt ennakkojuttu vielä tässä vaiheessa julkaisemattomasta pelistä, joka julkaistiin vuonna 2011 PC /  Xbox 360  / PS3 -alustoille.
Tekijä: Ubisoft
Assassin's Creed -sarjan Revelations -pelistä tekemäni ennakkoartikkeli, yksi niistä monista. Alkuperäinen kuvitus uupuu.
Ezio Auditore da Firenze. Vanha ystävämme, mestarisalamurhaaja. Ja Assassin's Creed. Peli, josta tuli hitti vastoin kaikkia odotuksia. Sen myötä olemme saaneet nauttia uskomattomista seikkailuista keskellä jännittävää ja suurelta osin autenttista historiaa. Nyt matka on kuitenkin loppumassa.

Ezio Auditore da Firenze on uransa ehtoopuolella, vaikka hän ei olekaan vielä sen enempää vanha kuin väsynytkään. Mestarisalamurhaajan tarinassa on kuitenkin vielä paljon kerrottavaa, ja niinpä matkamme viekin meidät nyt yhteen länsimaisen sivistyksen merkittävimmistä kehdoista. Konstontinapoliin, muinaiseen jättikaupunkiin, joka tunnetaan tänään nimellä Istanbul.

Istanbul soveltuu upeasti Assassin's Creed -taustaympäristöksi, onhan kaupungilla mainitusti huikea historia ja upeaa arkkitehtuuria, joiden avulla kaupungin historian tutkimisen jälkeen on voitu luoda hieno virtuaalinen pelimaailma. Kuten aiemminkin, tarjolla on huikeita rakennuksia, joissa kelpaa kiipeillä ja pelmuta.

Toisaalta on mielenkiintoista odottaa, että kuinka pelaajakansa osaa ottaa vastaan Istanbulin kaltaisen kaupungin. Kuten jo jutun alussa kysyin, mitkä ovat mielikuvanne kaupungista? Siinä missä monilla oli varmasti ainakin etäinen ja luultavasti runollinen häivähdys Jerusalemista ja nykypäivästä peilaava näkemys Roomasta, niin renessanssin Firenze oli luultavasti enemmänkin jokerikortti. Paikka, josta monikaan ei luultavasti tiennyt mitään. Mutta voi miten hieno peliympäristö siitä rakentuikaan.

Istanbul sitten… Monien kulttuurien kaupunki, niin tänään kuin 1500-luvullakin. Ja tuolloin luonnollisesti hyvin erilainen tähän päivään verrattuna. Mikä on tietysti tarjonnut Ubisoftin pelintekijöille omat haasteensa. Etätutkimusten ohessa pelin suunnittelussa on käytetty tuttuun tapaan paikallisia asiantuntijoita, minkä lisäksi pelitiimi vieraili kaupungissa tutustumassa alustaviin tapahtumapaikkoihin, apunaan stilli- ja videokamerat sekä kokonainen kannettava äänitysstudio.

Äänimiehet istuivat muuten tuntikaupalla kussakin historiallisissa kohteessa mittaamassa niiden akustiikkaa ja äänimaailmaa. Tilaefektien ohessa teknikot mittasivat myös äänenkulkua ja muita tärkeitä yksityiskohtia, minkä ansiosta tiimi tietää nyt erittäin tarkasti jokaisen paikan äänimaiseman. Esimerkiksi Hagia Sofian moskeijassa yksittäinen ääni elää kokonaiset seitsemän sekuntia seinästä ja tilasta toiseen matkatessaan. Samalla he nauhoittivat moskeijoiden äänimaailmaa, niin normaalioloissa kuin rukoushetkien aikana, toki varmistaen ettei nauhoilla kuulu mitään jalkapalloa tai nykyajan aiheita käsitteleviä keskusteluja.

Pelin tapahtuma-aika on siitäkin haastava, että monet tämän päivän Istanbulin nähtävyydet on rakennettu vasta myöhemmin. Esimerkiksi Sultanahmeetin ja Suleimanin moskeijat, jotka ovat kaupungin erottuvampien maamerkkien joukossa, saivat alkunsa vasta myöhemmässä vaiheessa. Sultanahmeetinkin tilalla oli alkujaan raunioitunut, Rooman valtakunnan aikainen kilparata, Rooman kaupungin kuulun Circus Maximusin tapaan. Silti, kyllä kaupungissa riittää suuria muinaisia paikkoja tutkittavaksi.

Ezion rantautuminen Istanbuliin on pelin toinen jakso, mutta mitä ennen sitä tapahtuukaan? Enpäs kerrokaan, jääköön peliin yllätyksiä. Alkuvaihe on kuitenkin tunnelmallinen ja humoristinenkin, minkä avulla pelaaja tuntee itsensä varsin tervetulleeksi.

Sen jälkeen peli seikkailu Istanbulissa käynnistyy nopeasti, ehkä turhankin nopeasti. Pelaajalle ei jää oikein aikaa ja vapautta rentoon tutkailuun, vaan tapahtumasarjat käynnistyvät välittömästi ja juoksuttavat Eziota kriisistä ja tehtävästä toiseen. Paljon asiaa ja uutta oppia pusketaan kurkusta alas välittömästi, ennen kuin tahti rauhoittuu ja peli varsinaisesti avautuu. Sitten pelaaminen onkin jo sitä tuttua Assassin's Creediä. Kuljeskele ja etsi kätkettyjä asioita. Suorita sivutehtäviä. Tienaa rahaa, osta rakennuksia kaupungista, laajenna assassiinien vaikutusvaltaa ja kouluta assassiinikillan tulokkeita, joita voit sitten kutsua avuksi taisteluissa. Kuljeskele kaduilla, loiki katoilla, ihaile uskomattomia maisemia rakennusten katoilta ja kiidä katolta katolle vaijereilla.

Kyllä. Tämä on juuri sitä upeaa Assassin's Creediä, josta olemme oppineet nauttimaan. Mutta itämaisella tunnelmalla. Moskeijan minareetin huipulta avautuvat totuttuun tapaan häikäisevät maisemat, ja voi sitä hartaan tunnelman paloa, kun kaupungilla kaikuu imaamien rukouskutsu auringon laskiessa. Häikäisevää.

Assassin's Creed ja pelin rinnalla julkaistava lyhytelokuva Embers ovat päätös yhdelle tarinalle. Niiden myötä olemme seuranneet Ezio Auditore da Firenzen elämää hänen syntymästään saakka, aivan loppuun saakka. Mutta ihan näin henkilökohtaisena mielipiteenä, ihan noin loppuun ei olisi tarvinnut asioita näyttää. En olisi halunnut tietää.

Revelations paljastaa totuuksia, Embers vie tarinan loppuun. Kiitos, Ezio. Mutta miten tähän päädyttiin?
Ubisoftin mukaan tarina kerrallaan. Todellisessa elämässä, siis pelitodellisessa, olleen Desmond Milesin tarina oltiin käsikirjoitettu jo koko alkujaan suunnitellun pelitrilogian kattavaksi. Kun ensimmäisessä Assassin's Creedistä tuli niin iso hitti, tekijät uskalsivat visioida vähän pidemmälle ja Assassin's Creed II:ta tehdessään visioivat pääpelisarjan kokonaiseksi trilogiaksi.

Varsinainen tarina, tai pikemminkin eri pelien sisältö, rakentui kuitenkin peli peliltä eikä minkään kerralla tehdyn käsikirjoituksen myötä.

"Eri hahmojen kohdalla tilanne oli pitkään avoimempi. Kasasimme ideoita ja kirjoitimme tarinaa, mutta jätimme silti paljon avoimeksi kunnes aloimme tehdä uutta peliä", kertoo käsikirjoittaja Darby McDewitt.

Jatko onkin suuri kysymys. Minne pelisarja suuntaa tämän jälkeen? Kenestä Assassin's Creed III kertoo ja milloin? Sarjakuvat ja trailerit ovat vihjanneet sekä 1200-luvun tapahtumista että Venäjän keisarivallan romahduksesta ja maan sisällissodasta. Jännittävää spekuloida.

Assassin's Creed Revelations julkaistaan PS3:lle ja Xbox 360:lle 15.11.2011. PC-versio julkaistaan 29.11.2011.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Tom Clancy's Endwar - kolmas maailmansota saapuu konsoleille (ennakko)

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 23.10.2008.
Tämä on lyhyt ennakkojuttu vielä tässä vaiheessa julkaisemattomasta pelistä, joka julkaistiin vuonna 2008 PSP / Xbox 360  / PS3 / DS -alustoille ja 2009 PC:lle.
Tekijä: Funatics / Ubisoft.
Tämä oli yllättäen aika hyvä peli ilmestyessäänkin. Täysin toimivaa naksusotaa ja RTS:ää. Ääniohjaus oli loppujen lopuksi aika gimmick eikä sitä juuri tullut käytettyä. Mutta toimiva idea, periaatteessa. Kiintoisasti DS- ja PSP-versiot olivat - jos oikein muistan - molemmat aivan erilaisia toisistaan. Tai ainakin täysin erilaisia PC/konsoliversioon verrattuna. Käsiversiot näet olivat aivan juupelin hyviä vuoropohjaisia sotapelejä, joista tykkäsin enemmän kuin isoista!

Kohta sodat on sodittu, kunhan tämä vihoviimeinen sota on saatu päätökseen. Siinä Ubisoftin tulevan teknothrillerin idea. Tom Clancyn totaalilisenssin ostettuaan Ubisoft on leimannut Clancyä jopa yllättäviin teoksiin, vaikka Tom Clancy's Barbie Ride vielä puuttuukin. Aivan näin erikoista ja lopullista näkemystä ei ole tosin nähty aiemmin. Etenkään konsoleilla. Endwar kun tarttuu kolmannen maailmansodan strategiseen selvittämiseen konsolimaailman keinoin.
Endwar on maapallomme lähitulevaisuuteen sijoittuva sotapeli, jossa kolmas maailmansota on räjähtänyt täyteen vauhtiin. Aihehan on tuttu muutamista Clancyn ja muutenkin kaikkien aikojen parhaimmista kirjoista. Venäjä ja kaverit vastaan länsi ja kaverit. Taistelukenttänä Eurooppa. Sodan jyrä murskaa kaiken alleen ja pelaajat ampuvat ilotulitusraketteja riemusta.
Tällaiseen aiheeseen pureudutaan perinteisissä RTS-naksuissa tunkemalla kentälle kymmeniä ja satoja yksiköitä pelaajan johdettavaksi. Endwar sen sijaan tarttuu aiheeseen täysin päinvastaisella ajatuksella. Pelaaja komentaa vain kourallista yksiköitä, jotta sota pysyisi konsolillakin hallittavana.
Supistettu mittakaava on tarpeen toisestakin syystä. Endwar näet sisältää erittäin pitkälle kehitetyn ääniohjauksen. Ainakin periaatteessa pelin voi pelata läpi pelkillä äänikomennoilla, sillä niiden avulla yksiköitään voi käskyttää täydellisen kattavasti. Äänikomennoilla voi hallita rajoitetusti jopa kameraa.
Vaikka ääniohjaus kuulostaakin useimmiten täysin hyödyttömältä ja toimimattomalta gimmickiltä, niin se on yksi Endwarin ylistetyimmistä uusista ominaisuuksista. Siitä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Äänikomentoja ei ole pakko käyttää mutta ne toimivat hyvin ja jopa tuovat peliin jotain lisää. Ainakin joskus muinoin äänitunnistusta käyttäviä pelejä piti aluksi kouluttaa käyttäjän ääneen. Sen sijaan Endwarissa sai turpansa aukomisen aloittaa välittömästi ja peli tajusi rennosta lenkutuksestakin mitä haluttiin tehdä.
Kuten kuvitella saattaa, kolmatta maailmansotaa ei pelata kukkasin ja hujanaisin lupauksin. Taistelukentälle saapuu leegio erilaisia yksikköjä, joista yleisimmät ja tärkeimmät ovat tietysti maavoimat - ne tavan gruntit, panssarit ja rynnäkkövaunut. Heitä tukevat muun muassa tykistö ja taisteluhelikopterit.
Sotiminen itsessään tapahtuu World in Conflictin tapaan suhteellisen realistisesti - sota on sotaa, ei tukikohtien rakentelua ja resurssien keräilyä. Täydennykset tulevat taistelukentän ulkopuolelta, silloin kun niitä on saatavissa.
Peli sapuu marraskuussa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, DS:lle ja PSP:lle. PC-versio saapuu kenties vuonna 2009.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Pelitoimittaja haisee eikä osaa duuniaan, koska hän hävisi Street Fighter –matsin?

Juttu on julkaistu alkujaan eDomessa 11.01.2009.
Kommentti: Tämä juttu pulpahti mieleen kahta   kautta. Ensinnäkin veli Rautiainen tönäisi vanhalla kunnon klassikolla, kun katseli miten meikäläinen sähelsi osaamattomasti erään kovin hankalan klassikkopelin kanssa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Mutta ei aina tarvitsekaan osata, riittää kun on kivaa. Siinä sivussa palautui mieleen se, että yhä edelleen netissä riittää väkeä, jotka ottavat oikein itseensä kun joku toinen ei olekaan kaikenosaava täydellinen pelaaja. Mutta ei edelleenkään tarvitse olla. Saati olettaa, että kaikki olisivat täydellisiä heti pelissä x tai y, minuutin kuluttua pelaamisen aloitettuaan.
Teen aina välistä omia retroilu- ja pelijuttuvideoitani, samaten retroveli Mikko Heinonen. Mutta emmehän me kumpikaan ole oikeastaan mitenkään loistavia pelaajia. Sukeltelemme molemmat lavealti pelaamisen suuressa valtameressä ja kokeilemme kaikenlaista. Onhan meillä myös niitä omia suosikkejamme, joissa olemme ihan ok, kenties hyviä tai loistaviakin. Mutta maailmassa on niin paljon pelejä, joissa me emme ole asiantuntijoita emmekä edes teeskentele olevamme. Mutta onhan se vain niin kiva kokeilla kaikenlaista, toheltaa, säheltää ja sitten tajuta, että ahaa, olenkin pelannut ihan väärin. Tai huomata, että joystick on rikki. Joskus siitä saavat hupia muutkin.
Vaan sitten on myös näitä pahastujia, joista kerroin aikoinaan tässä uutisessa:
MTV Multiplayerin toimittaja Stephen Totilo osallistui hupimatsiin räppäri Soulja Boyn kanssa. Kolmiosaisessa ottelussa Totilo pieksi Souljan Geometry Warsissa, hävisi Gears of War 2:ssa ja otti huolella kuonoonsa Street Fighter II Turbo HD Remixissä. Mielenkiintoisin seurauksin.
Hupimielessä pelattu julkkismatsi sai NeoGaf-sivuston foorumipeikot vauhtiin. Järkyttyneet internet-kansalaiset olivat ihmeissään, että miten ihmeessä PELITOIMITTAJA saattaa hävitä Street Fighter -ottelun? Eihän se saa olla mahdollista.
Foorumipeikot aloittivatkin reippaan liekittämisen, jonka yhteydessä Totiloa vaadittiin muun muassa eroamaan. Hänet myös todettiin kyvyttömäksi toimittajantyöhön.
Tai kuten eräs peikko trollaili:
"Haluamme pelitoimittajiemme olevan vähintäänkin tyydyttäviä peleissä. Sinä olit surkea. Street Fighter on vakiintunut pelisarja. Sinun olisi pitänyt pärjätä hemmetisti paremmin."
Keskusteluja on sittemmin käsitelty niin Edgessä kuin MTV:ssä Totilon oman artikkelin myötä. Hupaisaa luettavaa - ja toki ajatuksiakin herättävää.
Mielenkiintoisinsa on mitä ilmeisimmin se, että NeoGafin nettipeikot pillastuivat nimenomaan Street Fighter -häviöstä. Mitä siitä että Totilo voitti Geometry Wars -matsin, vähät Gears-häviöstä. Vain Street Fighterilla on merkitystä.
Totilo ei kuitenkaan ole peliarvostelija. Hän ei testannut Street Fighteria. Pelasi vain huvikseen. Joten miksi itketään? Mikä ylipäätään tekee juuri Street Fighterista niin merkityksellisen?
Ja miksi kenenkään ylipäänsä pitäisi olla kova Street Fighterissa? Olen itsekin yksi surkeimmista mättöpelien pelaajista maailmassa. Häviän jotakuinkin automaattisesti kaikki tappelupeliturnaukset, ne eivät vain ole minun lajini. Mutta pidän silti hauskaa ja nautin niiden pelaamisesta, mutta olisin täysin väärä ihminen tekemään syväanalyyttistä testiä ainoastakaan mätkintäpeleistä.
Ajatus pelitaitojen korrelaatiosta pätevyyteen (peli)toimittajana ei silti toimi, ainakaan minun maailmankuvassani. Pelitaidot ovat aivan eri asia kuin kyky havainnoida, miettiä ja koostaa mielipiteistä tai faktoista luettavia uutisia tai artikkeleja. Muutenkin julkaisukelpoisen jutun kirjoittaminen on täysin eri asia kuin esimerkiksi foorumeille kirjoittelu, vaikka jotkut tuntuvatkin rinnastavan foorumitrollailun vähintäänkin toimittajakouluun.
No, meitä on moneen junaan. Taannoisen Guitar Hero Word Tourin arvosteluni kommenteista bongattu herja "kirjoittaja on selvästi satunnainen muotipelaaja" on melkeinpä upeinta, mitä allekirjoittaneesta viime vuonna sanottiin. T-paidan tekemistä on harkittu.
Jännittävästi polveutunut keskustelu joka tapauksessa. 

Perään uutisen saamia kommentteja:

13.01.2009 0:18  Jantze.
Niin voisi sitä olettaa että jos arvosteluja tekee niin olisi edes jonkinmoista pelikokemusta.
Useampaankin otteeseen nähnyt telkkarissa kun autosimun arvostelussa kuvassa ajanut kuski ei ole edes pysynyt ajoradalla vaan ajanut koko aika nurmikolta nurmikolle. Siis luulisi nyt että jos simun arvostelee niin siihen perehtyisi sen verran että pysyisi tiellä edes osan ratakierroksesta :-)
Niin eihän se video ole välttämäti otettu sen arvostelijan ajosta, mutta jos tv-ohjelmaa tehdään niin luulisi että tekijät viitsisivät paneutua sen ohjelman tekoon sen verran että videon pelisuoritus ei olisi jotain hupaisan ja säälittävän väliltä.

12.01.2009 10:11  spaz
sitähän tuolla pelimediassa paljon kuulee ettei toimittajilla jää aikaa pelata sitä yhtä peliä niin paljon kuin tavallisella tallaajalla. tästä syystä toimittajat eivät yleensä kärkipään osaajia olekkaan. tietenkin jokaisella on varmasti omat suosikit mitä koitetaan päästä vapaalla pelaamaan mahdollisimman paljon.
foorumeilla porukkaa varmasti enemmän potuttaa se, että toimittaja hävisi Soulja Boylle. :) tämähän on melkein kuin Boll vs kriitikko nyrkkeilymatsi.

12.01.2009 8:49  eDome/Simon Elo
"Satunnainen muotipelaaja" ois kyl hemmetin kova teksti t-paitaan. Count me in!
Jos pelitoimittajaksi pääsisi pelitaitojen perusteella, saisitte nyt lukea niiden alle 10-vuotiaiden Halottajien kirjoituksia. Nice.
Toki pelitoimittaja ei voi olla ihan kädetön pelaaja, sen estää jo todennäköisesti vuosia jatkunut harrastuneisuus, mutta ei pelitaidot ole määräävin tekijä, vaan kirjoitus- ja kriitikontaidot.

12.01.2009 0:05  V1er41l1j4
DM tuli tahkottua kyllä niin moneen kertaa läpi että oksat pois, sääli että kakkosen loppu oli kyllä ihan halkovajan takaa tuotua hevosen sontaa.
Tuohon pitäisi myös lisätä pakolliseksi kummatkin UW't!
No mutta olen kyllä loppujen lopuksi sitä mieltä että nuo "pelitaidot" ovat vähän fifty fifty arvostelujen kanssa. HC pelaajan peli arvostelu ei välttämättä aukene normaali tallaajalle tai toisinpäin. MTV tai TILT eivät kumpikaan edusta sitä HC porukan mielipidettä, joten en oleta kummankaan arvostelijoiden pelanneen Ikarugaan läpi.

11.01.2009 23:50  Slobber
Typerä juttu kaikinpuolin.
ps. Itse olen edelleen sitä mieltä, että peli"toimittajaksi" pääsemiseksi pitäisi pelata Dungeon Master ilman karttaa läpi..

Vanhoja muistellen: Supreme Commander teki paluun fanivoimin

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 20.12.2011.
Uutisartikkeli oivallisen strategiapelin fanipaluusta.

Reaaliaikastrategiapelien kruunaamaton kuningaspeli Supreme Commander ja erityisesti sen lisäosa Forged Alliance julkaistiin jo vuonna 2007, eikä niille ole löytynyt kunnollista vastusta monessa ideassa ja toteutuksessa näihin päiviin asti.
Supreme Commander sai myös virallisen jatko-osan Supreme Commander 2, joka julkaistiin myös konsoliversiona Xbox 360:lle. Harmillisesti peli ei kuitenkaan onnistunut perimään edeltäjiensä manttelia, vaikka omalta osaltaan olikin ihan mukiin menevä naksuttelustrategia.
Sittemmin pelit kehittänyt Gas Powered Games löi lapun luukulle, eikä Ylikomentaja-sarjan tulevaisuudesta ole tietoa. Forged Alliancen päivitykset loppuivat jo aikapäiviä sitten ja peliin jäi muutamia korjausta kaipaavia asioita. Myös moninpelipalvelu GPGNet hiipui vähitellen, palvelu on vielä toiminnassa mutta sitä ei kehitetä tai ylläpidetä sen kummemmin.
Pelipalvelu Steam julkaisi syksyllä Supreme Commanderit viimeisimmällä virallisella, GPGnetissä julkaisemattomalla, pelipäivityksellä varustettuna, mutta valitettavasti moninpelisessioiden etsiminen Steam-palvelussa on yleensä turhan pitkän odotuksen takana. Steam-versio ei ole myöskään suoraan yhteensopiva GPGnet-palvelun kanssa, vaan pelisessiot yhdistetään höyrykoneen yhteyksillä.
Vaikka Forged Alliancen Steam-julkaisu on omiaan tuomaan uusia pelaajia pelille, on innokas pelaajakunta kunnostautunut toden teolla kehittämällään FaF-projektilla.
Forged Alliance Forever tarjoaa aivan uuden moninpeliaulan pelisessioiden yhdistämiseksi sekä sisältää fanivoimin päivitetyn peliversion.  Kätevä yhteysohjelma sisältää niin chatti-ominaisuudet, automaattiset päivitykset, turnajaiskalenterin ja paljon muuta.
FaFin myötä myös itse peli kokee parannuksia kuten jopa 12 pelaajan väliset pelisessiot siinä missä alkuperäisversiossa pelaajia voi olla maksimissaan kahdeksan kappaletta.
Forged Alliance Forever päivittää pelin erikseen, eikä koske alkuperäistiedostoihin. Täten myös boksiversioiden GPGNetin yhteysohjelma on käytettävissä omine peliversioineen. Sivustolle on koottu myös latauslinkit kattavaan karttapakettiin, joka lisää peliin vinon pinon uusia moninpelikarttoja.
Parasta on kuitenkin myös Steam-version yhteensopivuus FaF-projektin kanssa. FaF-foorumeilta löytyvät ohjeet miten peli päivitetään, jonka jälkeen pelisessiot onnistuvat niin Steamissa kuin FaF-yhteysohjelmalla.
Suurin osa Forged Alliancen pelaajakunnasta onkin siirtynyt FaFin pariin ja myös pelitaso on sen mukaista välillä. Uusille pelaajille meno on suoranaisen kylmää vuosikausia mättäneiden veteraanien menoa ihmetellessä. Peli kuitenkin pisteyttää pelaajat, joten tiimit on mahdollista jakaa tasavertaisiksi, eikä mikään estä perustamasta vain uusille pelaajille tarkoitettuja pelisessioita.
Mikäli naksuttelustrategiat ovat mieleen, on Forged Alliance ehdottomasti tarkistamisen arvoinen peli, varsinkaan kun se ei ole hinnalla pilattu. Steam-versio kustantaa tarjouksessa alta 10 euroa.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi (ennakko)

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 25.05.2009.
Tämä on lyhyt ennakkojuttu vielä tässä vaiheessa julkaisemattomasta pelistä, joka julkaistiin vuonna 2009 alustoille: Mac, DS, PC, PS2, PS3, PSP, Wii, X360, Mob.
Tekijä: EA.
Vähän tässä oli kirjoittaja oudolla vyöhykkeellä. Ei mitään muistikuvaa millainen peli sitten lopulta oli, arvostelun kai teki joku avustaja.

Harry Potter -pelit ovat huikeita teoksia. Kriitikot jaksavat narista niitä pelistä toiseen, nonstoppina. Pelaajat sen sijaan viihtyvät niiden parissa jopa hämmästyttävän hyvin. Ensi kesänä saapuva Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi -leffa saa tuttuun tapaan rinnalleen myös pelin.
Puoliverisen Prinssin lähtökohdissa pelin brittiläiset tekijät kertovat tavoitteidensa olevan monipuoliset, mutta yksi tärkeimmistä on tietysti pelisarjan kohdeyleisön tavoittaminen ja miellyttäminen. Vanhempia - ja nuorempia - faneja ehkä ärsyttävästi ydinkohderyhmäksi lasketaan nimenomaan 8-12-vuotiaat fanit, vaikka faneja toki riittää nuoremmistakin aina papparaisikäisiin saakka.
Pelillä onkin haastetta tavoittaa sekä nuorimmat pelaajat että pitää myös vanhemmat otteessaan. Nuorempiin pelaajiin vetoavien uusien minipelien ohella pelissä on myös dramaattisempaa tarinankerrontaa ja pottermaista seikkailua, joka viihdyttää faneja myös laajemmin.
Puoliverinen Prinssi tuo mukanaan verrattain paljon uusia jippoja, ennen kaikkea Wii-versiossaan. Vaikka peli julkaistaankin useille eri pelikoneille, niin nimenomaan Wii on se ykkösalusta, jossa on eniten uutta ja mielenkiintoista. Tästä kiitos ennen kaikkea Nintendon konsolin ohjauslaitteille. Uusia pelitiloja on suunniteltu juuri heiluteltavat ja liikuteltavat ohjaimet mielessä.
Uusista pelitiloista ehdottomasti hauskimmaksi nousi kokeilussa taikurien kaksintaistelu, Wizard Dueling. Siinä taikurit ottavat kiivaasti mittaa toisistaan loitsujen viskonnan jalossa taidossa. Taikataistelua löytyy niin yksinpelitarinan puolelta pelin avainkohdissa, että suoraan päävalikosta avautuvana yksin- ja moninpelinä.
Taikakamppailuissa kaksi väkivahvaa taikuria seisoo vastakkain pitkän käytävän varrella. Sitten otetaan wiimote- ja nunchuk-ohjaimet käteen ja annetaan rytkyä. Erilaisia liikkeitä ja liikesarjoja syntyy heiluttamalla molempia ohjaimia. Liikkeet ja liikesarjat synnyttävät hyökkäys- ja puolustusloitsuja, joiden lisäksi ottelijoita voi liikuttaa käytävällä niin sivu- kuin syvyyssuunnassa. Väistöt, liikkeet ja loitsut nivoutuvat saumattomiksi liikesarjoiksi, kun pelaajat syöksyvät loitsinnan keskelle.
Ja ainakin allekirjoittaneelle loitsinnan hauskuus tuli jopa yllätyksenä. Vaikka kyseessä on käytännössä minipeli, niin siinä on kiva pelattavuus ja mainio idea. Loitsinta onkin hyvä lisä pelin kokonaisuuteen.
Harry Potter -pelien teossa on myös yksi yllättävä vahvuus. Peliä tekee EA:n brittiläinen osasto EA Bright Light, joka sijaitsee vain tunnin ajomatkan päässä Harry Potterien elokuvastudiolta. Bright Light on tehnyt Potter-pelejä jo seitsemän vuoden ajan, joten väki tuntee toisensa jo melkoisen hyvin. Niinpä tietojen ja mielipiteiden vaihto sujuu jo rutiinilla, molempia osapuolia auttaen.
Bunney kehuukin miten pelitiimi pääsee nykyään käsiksi elokuvan materiaaleihin.
"Me hengaamme yhdessä leffantekijöiden kanssa ja saamme vuosi vuodelta enemmän leffakamaa käyttöömme. He soittavat ja kertovat, että nyt on esimerkiksi tehty elokuvan hahmoille uusia vaatteita, tarvitsitteko niistä kangasnäytteitä?"
Puoliverinen prinssi -peli ilmestyy 2.7.2009 DS:lle, Macille, PC:lle, PS2:lle ja PS3:lle, PSP:lle, Wiille ja Xbox 360:lle.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/