Vuonna 1984 julkaistu Lords of Midnight oli yksi aikansa merkittävimmistä peleistä. Siitä julkaistiin sittemmin kiitettävän onnistunut remake, josta kertova juttuni nyt täällä blogin puolella.
Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/
Ja se parempi peli- ja viihdesaitti V2.fi: https://www.v2.fi/
Vuonna 2012 syöpään menehtynyt brittiläinen pelikehittäjä Mike Singleton on yksi pelimaailman merkittävimmistä pelisuunnittelijoista. Herra näet teki 80- ja 90-luvuilla mullistavia, uusia uria aukovia pelejä, joiden pohjalta käytännössä syntyi koko hiekkalaatikkopelien genre.
Joskus muinainen pelihistoria herää uudelleen henkiin, sillä legendan merkittävin peli, 1984 julkaistu roolipeli-strategia The Lords of Midnight, julkaistiin taannoin uudelleen nykykoneille.
Jotta en ihan turhia kaikkea kertaisi, linkitetään tähän aiempi Wiikon wanha:
Wiikon wanha: Lords of Midnight – virtuaalimaailma vuodelta 1984
Lords of Midnight hämmensi genrerajoja urakalla. Se oli yhtaikaa roolipeli, seikkailu ja suuren mittakaavan strategia. Se oli Eeppinen fantasiatarina, täynnä jännitystä, dramatiikkaa ja hirvittävää maailmaa ravistelevaa sotaa. Se oli myös tekniseltä toteutukseltaan ainutlaatuinen: yhtaikaa kaunis ja kummallinen. Jopa niinkin kummallinen, että vastaavaa graafista toteutusta ei nähty kaiketi kuin yhdessä ainoassa toisessa pelissä, Midnightin jatko-osassa.
Kärsivällisyyttäkin peli vaati, sillä se oli kuin vuoropohjainen seikkailu. Hidastempoinen. Vaativa. Älykäs. Ihmeellinen. Tarinallisesti Lords of Midnight on pöllitty suoraan Taru sormusten herrasta –saagasta. Pimeyden voimat ovat koonneet armeijansa. Sauronin, eikun Doomdarkin, joukot hyökkäävät Midnightin maahan. Sen harvojen sankarien täytyy pikaisesti värvätä armeijoita ja koota joukkonsa, jotta pimeän mahti voidaan pysäyttää taistelukentällä. Pelaaja johtaa pelin alussa vain muutamaa Midnightin suurinta sankaria, jotka ovat Luxor the Moonprince, Luxorin poika Morkin, Corleth the Fey sekä Rothron the Wise. Jokaista hahmoa ohjataan yksitellen, vuoron perään tai päivän aikana hahmosta toiseen vaihdellen. Jokaisella hahmoista on erilainen persoonallisuus ja erilaisia liittolaisia.
Periaatteessa alkupeli koostuukin siitä, että sankarit hajaantuvat ja lähtevät eri suuntiin Midnightia etsimään pelimaailmassa asuvia tai vaeltavia sotaherroja, joita voisi yrittää värvätä omaan armeijaan. Jos hyvin käy, kohdattu sotaherra on valmiiksi liittolainen tai sitten niin ystävällismielinen, että hän liittyy mukaasi suuremmitta mukinoitta. Huonommalla onnella sotaherra pistää hanttiin ja pelaajan täytyy yrittää ylipuhua hänet jollain toisella päähenkilöllä. Aika on kuitenkin kortilla. Doomdarkin joukot etenevät vääjäämättömästi. Sankarimme liikkuvat kukin omien voimiensa ja kykyjensä mukaan päivällä, Doomdarkin joukot yöllä.
Samaan aikaan pelimaailma elää. Vielä värväämättömät sankarit ja olennot liikkuvat omien mieltymystensä mukaan. Monia hahmoista ei löydä samasta paikastamissä he ennen olivat, mutta jos tiedät heidän tavoistaan, voit ehkä päätellä missä heitä kannattaa etsiä. Mutta ole nopea – itsepintaiset jäärät saattavat joutua Doomdarkin jyräämiksi, minkä jälkeen heistä ei ole enää apua sinulle. Ja näin seikkailu jatkuu. Pelaajan sankarit matkaavat pitkin Midnightia, värväten joukkoja ja kohdaten samalla huikeita seikkaluja. Ja posti tuo jatkuvasti uutisia Doomdarkin uusista valloituksista. Milloin uskallat iskeä pimeyttä vastaan? Ja missä?
Ja takaisin remakeen:
Modernisoitu versio on sisällöllisesti entisensä, onneksi kuitenkin C-64-versiota nopeampi ja reilusti pelattavampi. Käyttöliittymää on viilattu modernimmaksi, ja pelaamiseen voi käyttää hiirtäkin. Pelaaminen onkin reilusti nopeampaa ja helpompaa siihen muinaiseen versioon nähden. Helppous tosin ei näy varsinaisessa tarinallisessa etenemisessä, sillä se on yhä yhtä haastavaa ja armotonta kuin 30 vuotta sitten.
Isoa plussaa kuitenkin muutamasta asiasta. Vanhasta muistista kaivelin netistä Midnightin maan karttoja ja aloitin seikkailun pitämällä PDF-karttaa avoimena kakkosnäytöllä. Vasta myöhemmin tajusin, että tässähän on sisäänrakennettu yleiskartta sekä automaattikartta, joka piirtää tutkitut alueet tarkemmin ja jopa näyttää missä kukin omista hahmoista seikkailee. Juma!
Silti paperikartalle ja muistiinpanoille on tilauksensa. Merkintöjen ja nuolten piirtely paperille (tai piirto-ohjelmaan avatulle kartalle) on hyödyllistä, sillä niiden avulla on kätevää seurata Doomdarkin armeijoiden liikkumista. Yksinäisen sankarin ei kannata jäädä örkkijyrän alle, ellei sitten ole hirveä kiire värvätä laumojen alle jäävää yksinäistä lordia. Tässä manuaalisessa seurannassa on aivan omanlaistaan fiilistä. Missä tyyppini ovat, missä on värvättäviä tyyppejä, missä Doomdarkin laumat liikkuvat?
Vaan miksi kukaan haluaisi pelata 30-vuotiasta seikkailua? No, ei siihen kovin hyviä järkisyitä voi listata. Muuta kuin: tämä on klassikko ja hyvä peli!
Totuuden nimissä on silti sanottava, että viilattunakin versiona Midnight on vaativa ja erilainen peli. Sen seikkailu-roolipelaamis-strategia vaatii hoksottimia ja harkintaa. Seikkailu on armoton ja Doomdarkin armeijoiden voittaminen vaikeaa. Kymmenien sankarien ohjaaminen pelimaailmassa vaatii keskittymistä, ja muistivihkolle on käyttöä. Näperrettävää ja muistettavaa riittää, etenkin kun käyttöliittymä ei silti liikoja selittele. Manuaalia on hyvä lukea, että tajuaa mitä osa ikoneista ja komennoista tarkoittaa. Tutoriaalit? Ei semmoisia harrasteta!
Vaan kyllähän se toimii, vaikka Singletonin pelidesign onkin 30 vuotta vanha. Se on yhä ainutlaatuinen, tolkienmainen upea fantasiamaailma. Tapa, jolla yksittäisten hahmojen seikkailusta kudotaan suuri tarina myllerrykseen joutuneesta maailmasta ja runsaat, taidokkaalla englannilla luodut kuvaukset ympäristöstä ja tapahtumista, tekevät pelikokemuksesta myös paljon nykypelejä kirjallisempaa. Asioita ei niinkään piirretä ruudulle kuin pelaajan mielikuvitukseen. Visuaalitkin ovat viriteltyä kasaria, ääniä ei ole ollenkaan. Se tuntuu kivalta.
Modernisoitu versio ei sovi likimainkaan kaikille, mutta jos siihen sukeltaa uteliaan rohkeasti ja avoimin mielin, niin uskoisin Singletonin hienon pelin avautuvan myös nykypäivän seikkailijoille. Kannattaa kuitenkin lukea mukana tuleva novelli ja muut taustatarinat ensin, jotta pääset kiinni pelimaailmaan. Ja ensimmäinen pelikerta kannattaa käyttää vain tutustumiseen ja näpräilyyn, että erikoinen pelimekaniikka ja käyttöliittymä avautuvat. Sen jälkeen: Midnight odottaa pelastajaansa.
Peli löytyy ainakin GOG.comin verkkokaupasta, jonka myymään digipakettiin sisältyy myös Mike Singletonin Lords of Midnight –novelli, pelitaidetta ja digitaalinen ohjekirja.
Ja tuo neljän tähden arvosana? Noh, mitä sitä nyt osaisi antaa 30 vuotta vanhalle pelille? Moni luultavasti vihaa, osa on aivan kuutamolla, jokunen harva arvostaa. Annoin siis puoliksi hatusta vetämällä kehupisteet, koska onhan tämä legendaarinen peli ja toimiva, pelattava uusioversio.
Lords of Midnight (Android, iOS, Mac, PC)
Tekijä: Chili Hugger
Julkaisija: Chili Hugger (GOG.com)
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760
Saatavilla: Android, Blackberry, iOS, Mac, PC
Laitevaatimukset: olemattomat
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, PC-version hinta 2,25 euroa (GOG.com)
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen
