28.5.2022

Arvostelu: Colonial Conquest - kilpajuoksu siirtomaihin - C=Lehti 1/1988

Arvosteluni pelistä Colonial Conquest – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1988. Tästä pelistä minulla on yhä hyvät muistikuvat, ja saattoipa tästä olla myöhemmin Amiga-versiokin. Tai ainakin jotain hyvin samantapaista. Tästä on myös 2000-luvun kaupallinen remake, mutta se ei oikein potkinut - kasarilla simppeli maailmanvalloitus toimi hyvin, PC-aikakaudella sama resepti ei enää innostanut.

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/


Colonial Conquest

C-64, Apple, Atari XL

SSI, 179,/245,

Strategiapelien kuninkaan Strategic Simulationc Inc:in, parhaimpia pelejä on Colonial Conquest, joka sijoittuu ihmiskunnan nopean kehityksen kauteen, siirtomaavallan aikakauteen.

Päämääränä, jo nimestä päätelIen, on hankkia itselleen maita, joista saavilla varoilla hankitaan armeijoita, joilla vallataan uusia siirtomaita, joista saatavilla varoilla hankitaan Iisää armeijoita... Siinä sivussa soditaan toisten siirtomaavaltojen kanssa.

Siirtomaakilpailussa on mukana kuusi supervaltaa: Saksa, Venäjä, Japani, Englanti, Ranska ja USA. Kaikki muut valtiot, joita maailmankartalla esiintyy, ovat puolueettomia niin kauan kun niitä ei ole vallattu.

SSI:n parhaaseen tyyliin pelissä on kolme skenaariota, joista voi valita mieleisensä: stantardi, 1880 eli kilpailu siirtokunnista ja 1914, sodan parras.

Stantardissa yhdelläkään siirtomaavallalla ei ole alussa hallussaan muuta kuin oma maansa, armeijansa ja laivastonsa. 1880 skenaariossa kaikilla on jo maita, ja lopulta vuonna 1914 pääsee maailmansota vauhtiin sekä Euroopassa että Afrikassa.

Eri valtioilla on erilaiset edellytykset maailmanherruuteen. Sotilaat ovat eritasoisia, ja niiden varustaminen maksaa, sama pätee laivastoon. Brittisotilaat ovat maailman parhaimpia, mutta myös maksavat eniten. He ovat hyviä voittamaan, mutta jos taistelu hävitään, ovat tappiotkin valtavat, kun taas venäläiset sotilaat maksavat vain kolmanneksen briteistä, mutta ovat valtavasti heikompia. Briteillä on samaten paras laivasto ja se on myös halvin rakentaa.

Saksalaisilla on parhaat edellytykset voittaa peli, jo pelkästään alussa olevan armeijan koon perusteella. Ja koskapa sotilaat ja laivasto ovat toiseksi parhaimpia ja suhteellisen halpoja, saa sotajoukkoa nopeasti kasaan.

SSI on poikennut normaalista pelitoteutuksestaan Colonial Conquestin suhteen, ja tehnyt pelistä lähes täysin tikulla pelattavan. Vain seuraavaan vaiheeseen eteneminen ja pisteiden tai sotataulukoiden katsominenvaatii funktionäppäimien käyttöä. Pelattavuus onkin todella hyvä.

Kukin pelikierros kestää den (ei reaaliajassa), jonka kuluessa on neljä liikutusvaihetta. Yhden vaiheen aikana armeijalla ehtii rajanaapurin maille ja laivastolla kauemmaskin. Vuoden vaihteessa on rakentamisvaihe, jolloin pelaaja siirtomaistaan saaduilla rahoillaan voi ostaa armeijaa 10000 miehen erissä ($200 000), rakennuttaalaivastoa ($300 000$700000), linnoittaa siirtomaitaan (antaa kaksin kertaisen puolustautumisvahvuuden), antaa taloudellista apua vielä itsenäisille valtioille, lähettää vakoojia ja yrittää lahjoa itsenäisiä valtioita puolelleen.

Grafiikasta ei tässä pelissä paljoa voi puhua. Ei/strategiafanaatikoille tämä peli on kauhistus. Sama pätee ääniin. Niitä ei ole, montakaan. Lähes kaikki strategiapelit ovat Pelejä, mutta CC on Peli StrategiaPelien joukossa. Helppoutta aloittelevalle, haastavuutta ammattilaiselle, nopeasti omaksuttavuutta jokaiselle. Ja jos peliä on pelannut paljon, on mukavaa historiantunnilla esitellä vaihtoehtoisia ratkaisuja kolonialismin ongelmiin.

 

Peliaika:

2—10 tuntia

Kiinnostavuus: 10

Pelattavuus: 8

Realismi: 8

Grafiikka: 7

Kokonaisuutena: *****

Jukka O. Kauppinen


24.5.2022

Arvostelu: Wargame Construction Set - Kun muidet sodat eivät riitä - C=Lehti 4/1987

  


Arvosteluni pelistä Wargame Construction Set – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Wargame Construction Set / SSI

C-64, Atari XL
245,—mk
Monesti mieleen hiipii haave 'voisipa tehdä oman strategiapelin'. Mutta kyvyt eivät riitä, ja on pelailtava valmiita. Muutamissa peleissä voi tehdä omia skenaarioita, mutta sitäkin rajoitetuissa puitteissa.
SSI:n kauan odotetun ja kaivatun Wargame Construction Setin avulla voi tehdä oman strategiapelin ilman että tietää hölkäsenpöläystäkään ohjelmoinnista.
Latauksen loputtua ohjelma tekee historiaa: soittaa musiikkia. Tosin surkeaa sellaista. Tämän jälkeen voi valita editorin ja yksin tai kaksinpelin välillä.
Kaikkihan tietysti valitsevat editorin päästäkseen rakentamaan omia kenttiään. Tällöin ilmaantuu ensimmäinen huono puoli: kartoista tulee graafisesti aivan liian paljon Namin, Field Of Firen ja Panzer Grenadierin näköisiä. Myös pelisysteemi on suoraan Namista. Henkilökohtaisesti liika-annoksen Namia pelanneena voin vain valittaa. Vaikka Nam valittiin C&VG:n lukijaäänestyksessä vuoden strategiapeliksi, ei siinä ole paljon pelaamisen jälkeen mitään hohtoa. Se heijastuu WCS:iin innostuksen puutteena.
Tietysti mikäli ei ole hangannut mitään mainituista peleistä, WCS on täyttä tavaraa ja pelisysteemi on aloittelijoillekin uskomattoman helppo oppia.
Kaikki toiminnot tapahtuvat omissa vaiheissaan. On omaa tulitusvaihetta, omaa liikkumisvaihetta, vihollisen tulitusta, vihollisen liikutusta, oma tykistötukea jne. Vaiheet näkee selvästi ruudun yläreunassa. Yksikköjen tiedot on merkitty vuorostaan ruudun alalaitaan, nekin on helposti ymmärrettävissä ilman aivosolujen käyttöä.
Ohjelman tärkein osa, editori, on vielä käsittelemättä. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu, eli ohjelmoijille. Editori on tehty mahdollisimman helppokäyttöiseksi, ja ruudun muokkaaminen omiin tarkoituksiinsa käy nopeasti. Eri maastotyyppejä on paljon, kuten myös muuta asiaan liittyvää rekvisiittaa. On aukeaa, metsää, kukkuloita ja huippuja, vettä, monenmoisia teitä ja risteyksiä, miinoituksia ja valmiiksi miinoitettua tietä (hyvin vaikea erottaa miinoittamattomasta), taloja... Jopa valmiiksi tuhottu siltakin.
Kartta on kuitenkin vasta 3/4 itse pelistä. On keksittävä uskottava taustatarina, syyt konfliktiin ja vielä nimi. Vai puuttuuko vielä jotain? Hhmmm. Tosiaankin, yksiköt. kuka hullu strategiapeliä pelaisi ilman yksiköitä? Myös niiden tekeminen on helppoa. Ohjelmassa on valmiina yksikköjen kuvat, joista vain valitsee haluamansa. Niiden kaikki ominaisuudet voi määrätä aina tulivoimasta lähtien.
Wargame Construction Set on kaikin puolin odotuksien arvoinen. Nyt monilla on mandolisuus toteuttaa itseään, ja syvimpiä mielihalujaan sotapelien tekemisessä. Ainoa haittapuoli, kuten mainitsin, on pelirutiinien ja grafiikan Namvaikutteisuudessa. Ja se vie kiinnostuksen monilta, kuten olen havainnut reaktioista. Kannattaa kuitenkin harkita kahdesti jos on ostoaikeissa, sillä jos intoa ei riitä omien kenttien tekemiseen, on esim. Field Of Fire paljon parempi ostos. Huolimatta kahdeksasta valmiista skenaariosta.
Grafiikka: 9
Äänet: 7
Kiinnostavuus: 8
Käyttäjäystävällisyys: 9
Realistisuus: 8
Yleisarvosana: ****
Jukka 0. Kauppinen 


20.5.2022

Arvostelu: Wizard’s Crown - Se parhaista paras CRPG - C=Lehti 4/1987

  

Arvosteluni pelistä Wizard’s Crown – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä ja sen jatko-osa olivat kovinta tietokoneroolipelaamista tuohon aikaan. Ultimat ja muut olivat pellehommaa, lhes arcadepelejä SSI:n hyperraskaaseen ropelteluun verrattuna. Kiintoisasti tämä oli yksi syy siihen miksi SSI aikanaan sai AD&D-pelien lisenssin - olivat todistaneet, että saivat tehtyä raskastakin ropeltelua tietokoneella.

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Wizard’s Crown / SSI

C64, Apple, Atari XL

369,— mk

500 vuotta sitten taikurien veljeskunta hallitsi tätä maata viisaasti ja oikeamielisesti. Arghanin kaupungista, jossa he asuivat, löytyi koko maailman suurin kauneus ja viisaus. Arghaniin oli myös sijoitettu Hallitsijan Kruunu, joka oli oppimisen, kaiken menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden lähde. Mutta Tarmon, Ukkosen Taikuri, otti Kruunun. Syttyi sota taikurien välillä. Taikuus kutsui hirviöitä maan päälle ja suuret tulet tuhosivat Arghanin. Mutta Kruunu on vielä jäljellä. Sinun on haettava se takaisin.

Tehtävä ei ole helppo. Seikkailu tapahtuu kandeksan hengen ryhmällä, johon kuuluu kunnon roolipelien tapaan sotureita, taikureita, pappeja jne. Pelissä on mukana vakioryhmä,  mutta luonnollisesti on mahdollista koota itse omat henkilönsä. Tietysti tämänkaltaisessa 'roolipelissä' on taisteltava monenmoisia hirvityksiä vastaan. Taistelemiseen löytyy kaksi vaihtoehtoa: voi antaa tietokoneen hoitaa koko homman, jolloin taisto on ohi kymmenessä sekunnissa. Tai voi suorittaa taistelun itse, jolloin se kestää 530 minuuttia. Pakostakin näiden välillä on joitain eroja, muutenhan kukaan ei käyttäisi pidempää taistelumuotoa. Tietokone ei taistelua hoitaessaan käytä taikaesineitä eikä niiden sisältämiä taikoja.

Entäpä pelialue? Se on vähintäänkin laaja. Kerrallaan kone lataa yhden karttaruudullisen, jonka koko on kolmisen kuvaruudullista. Ja ladattavia ruutuja on ainakin kandeksan. Siellä täällä on 'dungeoneja', joita voi mennä tutkiskelemaan. Pelin alkuvaiheessa kannattaa kuitenkin nuohota kaupunkia edestakaisin, ja puhdistaa se rosvoista palkkion toivossa.

Poikkeuksellisesti kartta täyttää WC:ssa koko ruudun. Kun henkilöiden status otetaan esille, kartta saa väistyä. Eli tekijät eivät ole sallineet mitään kompromisseja. Joko kartta tai koko ruudun täyttävä teksti. Ei mitään sekamuotoja, kuten Phantasien eri osissa.

Kaikki toiminnot suoritetaan näppäimistöllä. Minkään muunlainen vaihtoehto ei voisi tulla kysymykseenkään. Joystikin ja näppäinten sekamuoto vain hidastaisi pelaamista.

Itse liikuttelussa ei tarvita monia näppäimiä, mutta dungeoneissa ja itse hoidetussa taistelussa sen sijaan melko useita. Ohjelma on siinä mielessä avulias, että se ilmoittaa, mitä toimintoja kukin henkilö voi tehdä kussakin tilanteessa.

Pelin graafiset ominaisuudet ovat suorastaan tyrmäävät. Karuihin Ultimoihin verrattuna WC:n grafiikat ovat todellakin huippuluokkaa. Dungeoneissa olisi kuitenkin hieman parantamisen varaa. Ääniä pelissä ei käytännöllisesti katsoen ole. Taistelussa kuuluu joitakin vähäisiä ääniä.

WC kuuluu roolipelien kärkeen, ja oma mielipiteeni on että se kuuluu C64:n pelien parhaimmistoon, ellei ole paras. Ja jos olisi valittava Ultimoiden ja WC:n välillä jälkimmäinen voittaisi.

Kiinnostavuus: 10

Pelattavuus: 9

Grafiikka: 9

Yleisarvosana: *****

Jukka 0. Kauppinen


Arvostelu: Lords of Midnight - Remake


Vuonna 1984 julkaistu Lords of Midnight oli yksi aikansa merkittävimmistä peleistä. Siitä julkaistiin sittemmin kiitettävän onnistunut remake, josta kertova juttuni nyt täällä blogin puolella.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Ja se parempi peli- ja viihdesaitti V2.fi: https://www.v2.fi/


Vuonna 2012 syöpään menehtynyt brittiläinen pelikehittäjä Mike Singleton on yksi pelimaailman merkittävimmistä pelisuunnittelijoista. Herra näet teki 80- ja 90-luvuilla mullistavia, uusia uria aukovia pelejä, joiden pohjalta käytännössä syntyi koko hiekkalaatikkopelien genre.

Joskus muinainen pelihistoria herää uudelleen henkiin, sillä legendan merkittävin peli, 1984 julkaistu roolipeli-strategia The Lords of Midnight, julkaistiin taannoin uudelleen nykykoneille.

Jotta en ihan turhia kaikkea kertaisi, linkitetään tähän aiempi Wiikon wanha:


Wiikon wanha: Lords of Midnight – virtuaalimaailma vuodelta 1984

Lords of Midnight hämmensi genrerajoja urakalla. Se oli yhtaikaa roolipeli, seikkailu ja suuren mittakaavan strategia. Se oli Eeppinen fantasiatarina, täynnä jännitystä, dramatiikkaa ja hirvittävää maailmaa ravistelevaa sotaa. Se oli myös tekniseltä toteutukseltaan ainutlaatuinen: yhtaikaa kaunis ja kummallinen. Jopa niinkin kummallinen, että vastaavaa graafista toteutusta ei nähty kaiketi kuin yhdessä ainoassa toisessa pelissä, Midnightin jatko-osassa. 

Kärsivällisyyttäkin peli vaati, sillä se oli kuin vuoropohjainen seikkailu. Hidastempoinen. Vaativa. Älykäs. Ihmeellinen. Tarinallisesti Lords of Midnight on pöllitty suoraan Taru sormusten herrasta –saagasta. Pimeyden voimat ovat koonneet armeijansa. Sauronin, eikun Doomdarkin, joukot hyökkäävät Midnightin maahan. Sen harvojen sankarien täytyy pikaisesti värvätä armeijoita ja koota joukkonsa, jotta pimeän mahti voidaan pysäyttää taistelukentällä. Pelaaja johtaa pelin alussa vain muutamaa Midnightin suurinta sankaria, jotka ovat Luxor the Moonprince, Luxorin poika Morkin, Corleth the Fey sekä Rothron the Wise. Jokaista hahmoa ohjataan yksitellen, vuoron perään tai päivän aikana hahmosta toiseen vaihdellen. Jokaisella hahmoista on erilainen persoonallisuus ja erilaisia liittolaisia.

Periaatteessa alkupeli koostuukin siitä, että sankarit hajaantuvat ja lähtevät eri suuntiin Midnightia etsimään pelimaailmassa asuvia tai vaeltavia sotaherroja, joita voisi yrittää värvätä omaan armeijaan. Jos hyvin käy, kohdattu sotaherra on valmiiksi liittolainen tai sitten niin ystävällismielinen, että hän liittyy mukaasi suuremmitta mukinoitta. Huonommalla onnella sotaherra pistää hanttiin ja pelaajan täytyy yrittää ylipuhua hänet jollain toisella päähenkilöllä. Aika on kuitenkin kortilla. Doomdarkin joukot etenevät vääjäämättömästi. Sankarimme liikkuvat kukin omien voimiensa ja kykyjensä mukaan päivällä, Doomdarkin joukot yöllä. 

Samaan aikaan pelimaailma elää. Vielä värväämättömät sankarit ja olennot liikkuvat omien mieltymystensä mukaan. Monia hahmoista ei löydä samasta paikastamissä he ennen olivat, mutta jos tiedät heidän tavoistaan, voit ehkä päätellä missä heitä kannattaa etsiä. Mutta ole nopea – itsepintaiset jäärät saattavat joutua Doomdarkin jyräämiksi, minkä jälkeen heistä ei ole enää apua sinulle. Ja näin seikkailu jatkuu. Pelaajan sankarit matkaavat pitkin Midnightia, värväten joukkoja ja  kohdaten samalla huikeita seikkaluja. Ja posti tuo jatkuvasti uutisia Doomdarkin uusista valloituksista. Milloin uskallat iskeä pimeyttä vastaan? Ja missä?


Ja takaisin remakeen:

Modernisoitu versio on sisällöllisesti entisensä, onneksi kuitenkin C-64-versiota nopeampi ja reilusti pelattavampi. Käyttöliittymää on viilattu modernimmaksi, ja pelaamiseen voi käyttää hiirtäkin. Pelaaminen onkin reilusti nopeampaa ja helpompaa siihen muinaiseen versioon nähden. Helppous tosin ei näy varsinaisessa tarinallisessa etenemisessä, sillä se on yhä yhtä haastavaa ja armotonta kuin 30 vuotta sitten.

Isoa plussaa kuitenkin muutamasta asiasta. Vanhasta muistista kaivelin netistä Midnightin maan karttoja ja aloitin seikkailun pitämällä PDF-karttaa avoimena kakkosnäytöllä. Vasta myöhemmin tajusin, että tässähän on sisäänrakennettu yleiskartta sekä automaattikartta, joka piirtää tutkitut alueet tarkemmin ja jopa näyttää missä kukin omista hahmoista seikkailee. Juma!

Silti paperikartalle ja muistiinpanoille on tilauksensa. Merkintöjen ja nuolten piirtely paperille (tai piirto-ohjelmaan avatulle kartalle) on hyödyllistä, sillä niiden avulla on kätevää seurata Doomdarkin armeijoiden liikkumista. Yksinäisen sankarin ei kannata jäädä örkkijyrän alle, ellei sitten ole hirveä kiire värvätä laumojen alle jäävää yksinäistä lordia. Tässä manuaalisessa seurannassa on aivan omanlaistaan fiilistä. Missä tyyppini ovat, missä on värvättäviä tyyppejä, missä Doomdarkin laumat liikkuvat?

Vaan miksi kukaan haluaisi pelata 30-vuotiasta seikkailua? No, ei siihen kovin hyviä järkisyitä voi listata. Muuta kuin: tämä on klassikko ja hyvä peli!

Totuuden nimissä on silti sanottava, että viilattunakin versiona Midnight on vaativa ja erilainen peli. Sen seikkailu-roolipelaamis-strategia vaatii hoksottimia ja harkintaa. Seikkailu on armoton ja Doomdarkin armeijoiden voittaminen vaikeaa. Kymmenien sankarien ohjaaminen pelimaailmassa vaatii keskittymistä, ja muistivihkolle on käyttöä. Näperrettävää ja muistettavaa riittää, etenkin kun käyttöliittymä ei silti liikoja selittele. Manuaalia on hyvä lukea, että tajuaa mitä osa ikoneista ja komennoista tarkoittaa. Tutoriaalit? Ei semmoisia harrasteta!

Vaan kyllähän se toimii, vaikka Singletonin pelidesign  onkin 30 vuotta vanha. Se on yhä ainutlaatuinen, tolkienmainen upea fantasiamaailma. Tapa, jolla yksittäisten hahmojen seikkailusta kudotaan suuri tarina myllerrykseen joutuneesta maailmasta ja runsaat, taidokkaalla englannilla luodut kuvaukset ympäristöstä ja tapahtumista, tekevät pelikokemuksesta myös paljon nykypelejä kirjallisempaa. Asioita ei niinkään piirretä ruudulle kuin pelaajan mielikuvitukseen. Visuaalitkin ovat viriteltyä kasaria, ääniä ei ole ollenkaan. Se tuntuu kivalta.

Modernisoitu versio ei sovi likimainkaan kaikille, mutta jos siihen sukeltaa uteliaan rohkeasti ja avoimin mielin, niin uskoisin Singletonin hienon pelin avautuvan myös nykypäivän seikkailijoille. Kannattaa kuitenkin lukea mukana tuleva novelli ja muut taustatarinat ensin, jotta pääset kiinni pelimaailmaan. Ja ensimmäinen pelikerta kannattaa käyttää vain tutustumiseen ja näpräilyyn, että erikoinen pelimekaniikka ja käyttöliittymä avautuvat. Sen jälkeen: Midnight odottaa pelastajaansa.

Peli löytyy ainakin GOG.comin verkkokaupasta, jonka myymään digipakettiin sisältyy myös Mike Singletonin Lords of Midnight –novelli, pelitaidetta ja digitaalinen ohjekirja.

Ja tuo neljän tähden arvosana? Noh, mitä sitä nyt osaisi antaa 30 vuotta vanhalle pelille? Moni luultavasti vihaa, osa on aivan kuutamolla, jokunen harva arvostaa. Annoin siis puoliksi hatusta vetämällä kehupisteet, koska onhan tämä legendaarinen peli ja toimiva, pelattava uusioversio.


Lords of Midnight (Android, iOS, Mac, PC)

Tekijä: Chili Hugger

Julkaisija: Chili Hugger (GOG.com)
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760
Saatavilla: Android, Blackberry, iOS, Mac, PC
Laitevaatimukset: olemattomat
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, PC-version hinta 2,25 euroa (GOG.com)
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

16.5.2022

Arvostelu: Warship - Ihan hyvää merisotaa - C=Lehti 4/1987


 Arvosteluni pelistä Warship  – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Olin jo tuolloin vahvasti strategiapelien päälle. Jännää sinänsä, että muistelen pitäneeni Warshipistä enemmänkin kuin mitä tästä arvostelusta voisi päätellä, mutta kai minä sitten muistan väärin. Tai pelasin tätä silti sitkeästi!
Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.
Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Warship / SSI

C64, Apple, Atari XL

245,— mk

SSI:n uusi strategiapeli liittyy toisen maailmansodan meritaisteluihin Japanin ja Liittoutuneiden välillä. Hyviä strategiapelejä ei ole koskaan liikaa, eikä merisotaa simuloivia kuin muutama, joten Warship on kannatettava tulokas.

Warshipiä voi pelata yksin kummalla puolella tahansa, kandella pelaajalla tai antaa tietokoneen esittää demoa. Valittavana on neljä historiallista skenariota, mutta pelissä on mahdollisuus tehdä myös omia.

Kuten tavallista kaikki käskyt annetaan näppäimiltä. Laivoille voi antaa käskyjä joko divisioonittain, tai laiva kerrallaan. Pelaaja voi itse määrätä laivojen divisioonat, joka on hyödyllinen mahdollisuus, etenkin kun taistelusa jokin alus on vaurioitunut vakavasti. Sen divisioonannumero kannattaa tietysti vaihtaa, ja antaa käskyt erikseen.

Käskynjaon jälkeen siirrytään toimintaan. Aluksi laivat tulittavat toisiaan tykeillä aikansa koneen näyttäessä kohteen, ja tämän jälkeen alukset liikkuvat. Mikäli alukset ovat  ampuneet torpedoita on vuorossa torpedojen liikuttaminen ja osumat. O:ta painamalla pääsee kaskynjakoon, kun kaikki toiminnot on käyty läpi.

Warshipin ulkonäkö ei anna aihetta ylistykseen. Musta pohja, vähän maata, ja laivoja siellä täällä. Laivat ovat onneksi tunnistettavissa laivoiksi. Pelin vähäisetkin äänet ovat grafiikkaan verrattuna hyvät. Koneen äänigeneraattoreista otetaan kaikki irti, kun laiva saa osuman tykistä tai torpedosta.

Warship pitää kiinnostusta yllä jonkin aikaa, muttei valitettavasti kauaa. Eikä parannuksia juuri kannata tehdä, parempi tehdä kokonaan uusi peli. Warshipin jätteistä ei paljoa saa aikaan. Se on kohtalaisen pelattava, hiukkasen mielenkiintoinen, realistinen eikä sitten muuta.

Realistisuus: 8

Kiinnostavuus: 7

Pelattavuus: 9

Grafiikka: 6

Yleisarvosana: ***

Jukka 0. Kauppinen


12.5.2022

Arvostelu: Hysteria - ensimmäinen juttuni C:ssä - C=Lehti 4/1987

Arvosteluni pelistä Hysteria – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä oli yksi hetkensä hypetetyimmistä peleistä, mutta näemmä osasin talloa omilla poluillani jo silloin. En tykännyt. Ja onpa muuten ensimmäinen juttuni C=Lehdessä!

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Hysteria  Software Projects

C64

120,—/160,— mk

Edellisestä SP:n pelistä taitaakin olla rutkasti aikaa, koska en muista yhtään viime aikoina ilmestyneen. No, viis menneistä. Nyt he ovat tehneet reippaan arcaden, jossa riittää toimintaa, loistografiikkaa, hyvää musiikkia ja järjen puutetta.

Kunnia Software Projectsille: tähän peliin ei ole koetettu keksiä minkäänlaista taustatarinaa, mitä on tapahtunut ja miten tärkeää on selvitä. Ei, mukana ovat kylmästi vain peliohjeet lyhyesti selostettuna, ia vähäsen muuta informaatiota.

Ja tässäpä peliohjeita: sinun on palloiltava pelialueella (mieluiten juostava jatkuvasti oikealle) ammuskellen vastaantulevia luurankoja, polleja, kentaureja jamitänenytovatkaan. Aina välillä havaitset jonkin pylvään päällä tai katolla istuvan mömmön, joka täytyy ampua alas. Jos mömmö jättää jälkeensä esineen, se täytyy ottaa. Näin voi saada uusia aseita, puolustuslaitteita tai lentohärrykän. Valitettavasti uusi laite saattaa eliminoida entisen. Kun on pudottanut kaikki pikkumömmöt tulee paikalle itse isomömmö, joka sekin haluaa maistaa aseesi tulivoimaa. Valitettavasti isomömmö tarvitsee monen monta osumaa ja on helppoa heittää itse henkensä. Jos onnistuu saamaan isomömmön maan rkoon, päästään ansaitulle tauolle, henkäistään helpotuksesta, kaikki ovat onnellisia ja maailma on taas hyvä paikka elää. Kunnes seuraava taso alkaa...

Grafiikat ovat todella hyviä, ja ne ovatkin pelin paras puoli. Lähes The Last Ninjan tasoa. Myös ruudun vieritys on pehmeää ja nopeaa. Mutta siihen loppuvatkin Hysterian ansiot. Grafiikallaan mässäilevä gameli, ei muuta. Musiikkikin on kohtalaista, muttei mitenkään hyvää. En todellakaan ymmärrä Hysterian ulkomailla saamia hyviä arvosteluja. Uskomatonta, kuinka tällainen roska uppoaa ihmisiin. Pysy kaukana!

Grafiikka: 9

Äänet: 7

Pelattavuus: 8

Kiinnostavuus: 6

Yleisarvosana: **

Jukka O. Kauppinen

8.5.2022

Tulevia pelejä -palsta 5/1992 - Guru Magazine 1992

Tulevia pelejä -palsta Guru Magazine -lehden numerosta 5/1992 sekä tulevien pelien julkaisulista. Käsiteltyinä:

  • Alien 3 - Probe
  • Bart Simpson vs The World - Acclaim
  • The Addams Family II - Ocean
  • California Games II - Epyx
  • Air Support - Psygnosis
  • Bill's Tomato Game - Psygnosis
  • Lords of Time - Hollyware
  • Alien Breed Special Edition - Team 17
  • Assassin - Team 17
  • Super Frog - Team 17
  • Arsenal FC - Thalamus
  • Creatures - Thalamus
  • Creatures II - Thalamus
  • The Chaos Engine - Bitmap Brothers
  • A.T.A.C. - MicroProse
  • B-17 - MicroProse
  • F-117A - MicroProse
  • Harrier Jump Jet - MicroProse
  • Fields of Glory - MicroProse
  • The Legacy - MicroProse
  • Curse of Enchantia - Core Design
  • Darkmere - Core Design
  • Premiere - Core Design
  • Indiana Jones and the Fate of Atlantis - US Gold / LucasArts
  • AD&D Dark Sun Shattered Lands - SSI
  • Desert Strike - Electronic Arts
  • Match of the Day - Zeppelin Games
  • Elite II - Konami
  • Dark Seed - Mirage
  • Dune II Battle for Arrakis - Virgin Games
  • KGB - Virgin Games
  • Flashback - Delphine Software
  • Battle Isle - Blue Byte
  • Hero Quest II - Gremlin Graphics
  • Caesar - Impressions
  • Tiny Skweeks - Loriciel
  • Metamorphosis - Flair Software
  • Dynamo - Codemasters
  • Pinball Fantasies - 21st Centure Software
  • B.C. Kid - Factor 5 / Hudsonsoft
  • Shadow Worlds - Krisalis
  • Bat II - Ubi Soft
  • Harpoon - Three-Sixty Software
  • Second Samurai - Vivid Image

Guru Magazine oli vuonna 1992 viiden numeron ajan ilmestynyt suomalainen Amiga-diskettilehti. Jokainen lehti koostui ainakin 2-3 disketistä: toisella oli varsinainen lehti, extra-levykkeellä oli ohjelmia ja muita herkkuja. Kirjoitin lehteen runsaasti artikkeleja, uutisia ja arvosteluja. Vaikka tittelini oli pelitoimittaja, niin en ollut mukana lehden julkaisutoiminnassa tai taloustoiminnassa. Julkaisen blogissa omia Guru-artikkeleitani, koska eipä niitä aikoinaan kovinkaan moni nähnyt. Lehden levikki jäi luultavasti muutamiin satoihin + piraattikopiot.

Lisätietojahttps://byterapers.scene.org/gurumagazine/













4.5.2022

Jättikatsaus Amigan PD-peleihin - Guru Magazine 1992


Valtava PD-pelikatsaus Guru Magazine -lehden numerosta 5/1992: vaatimattomat 17 sivua Public Domain -pelien arvosteluja ja esittelyjä. Siihen on muuten tuhrautunut aikaa ja vaivaa, vaikka kaikkia ei varmastikaan ole tarvinnut aivan läpi pelata. Huh huh!

Guru Magazine oli vuonna 1992 viiden numeron ajan ilmestynyt suomalainen Amiga-diskettilehti. Jokainen lehti koostui ainakin 2-3 disketistä: toisella oli varsinainen lehti, extra-levykkeellä oli ohjelmia ja muita herkkuja. Kirjoitin lehteen runsaasti artikkeleja, uutisia ja arvosteluja. Vaikka tittelini oli pelitoimittaja, niin en ollut mukana lehden julkaisutoiminnassa tai taloustoiminnassa. Julkaisen blogissa omia Guru-artikkeleitani, koska eipä niitä aikoinaan kovinkaan moni nähnyt. Lehden levikki jäi luultavasti muutamiin satoihin + piraattikopiot.

Lisätietojahttps://byterapers.scene.org/gurumagazine/