Pelaaminen netissä on kuin lasten leikkiä

Gamespy oli muinoin nettipelaajan tärkeä työkalu.

Teksti julkaistu alkujaan 16.10.2009.
Kirjoitus pitää hyvin kutinsa  edelleenkin. Ennen oli pakko puukottaa ja säätää pelejä ja apuohjelmia ihan hillittömästi, että päästiin pelaamaan netissä - moni kun ei tukenut lainkaan nettipelaamista. Tänään moninpelimoottorit löytyvät valmiina jo useimmista pelimoottoreista.

Tekniikka itsessään ei ole itsearvoisen tärkeää, vaan sen tuomat uudet ja aiempaa paremmat mahdollisuudet. Tai miten se voi parhaimmillaan helpottaa asioita. Esimerkiksi internet ja nettipelaaminen ovat tästä mitä mainioimpia esimerkkejä. Netin kautta pelaaminen on nykyään äimistyttävän helppoa. Ei ennen.
Jostain ajatusten hautausmaalta pinnalle pöllähti muistikuvia siitä, miten pääsin ensimmäisiä kertoja nettiin ja kiinni nettipeleihin. Ensimmäinen nettiyhteyteni oli, tunnustettakoon nyt, eräs avoimeksi jäänyt dialup-numero, johon noin puoli lääniä taisi lopulta soitella. PC:llä, DOSilla soiteltiin jollain terminaaliohjelmalla ja palkkioksi saimme komentorivitulkin, jolla pystyi surffaamaan tekstipohjaisella Lynx-selaimella nettisivuille, FTP:llä tiedostopalvelimelle ja tietoa taidettiin etsiä gopherilla. Käytössä ei ollut mitään graafisia nettiselaimia, kaikki hoitui tekstitse.
Kaikenlaista teknistä ja ohjelmallista säätöähän siinä sai tehdä, mutta jotenkin ne pelitkin saatiin toimimaan tällaisen tukalan ja kömpelön verkkoyhteyden yli. Ensin kaiketi luotiin verkkoyhteys, sitten poistuttiin terminaaliohjelmasta PC:n komentotulkin puolelle, käynnistettiin peliapuohjelma, selattiin löytyikö haluttiin peliin pelikavereita ja sitten klikattiin Play, toivoen että DOSissa olisi vielä riittävästi vapaata perusmuistia itse peliohjelmalle.
Hirmuista kikkailua mutta toimiessaan sitäkin palkitsevampaa. Aikaisemmat moninpelikokemukset kun olivat olleet huikeimmillaan joko Amigan linkkikaapelella pelattuja kaksinpelejä tai suoralla modeemiyhteydellä pelattuja kaksinpelimatseja. Terveiset vaan Dicelle.
Monen vuoden ajan tavallisissa peleissä ei ollut itsessään minkään valtakunnan nettipelitukea. Moninpeli tehtiin lähiverkkoa varten, mutta apuohjelmat puukottivat pelit toimimaan myös nettiyhteyden kautta. Kali, GameSpy ja muut näppärät ohjelmat avasivat pelaamisen maailmaa häikäisevällä tavalla. Vaikka moni peli ei oikein toiminutkaan kunnolla netin yli, niin iloa piisasi.
Jossain vaiheessa internet-yhteydet tulivat myös laajemmin kuluttajien saataville. 14.4K-modemi päivittyi nopeammaksi, ISDN-yhteydet saapuivat korpikuusenkin kannon alle ja nettipelaamisesta tuli niin yleistä, että suuri osa peleistä tukee nettimoninpeliä sisäänrakennettuna ominaisuutena. Ja ajatella, MMO-pelitkin keksittiin.
Samalla kuitenkin se, mikä oli aikoinaan suurta luksusta ja harvinaista herkkua, on arkipäiväistynyt ja tylsistynyt. Ennen pystyi luottamaan siihen, että lähes kaikki satunnaisetkin pelikaverit ovat fiksua porukkaa. Nykyään on onnekas, jos löytää hyvän ja hauskan satunnaisen pelisakin. Niinpä ainakin itse olen mennyt peliharrastuksessani melkein täyden kierroksen. Nykyään pelaan enimmäkseen yksinpelejä ja lähinnä tyyppään uusien pelien verkkopeliä. Varsinaisen nettipelaamisen varaan niihin muutamaan peliin, josta tiedän löytyvän fiksua ja filmaattista, oikeassakin elämässä tuntemaani väkeä.