Mass Effect ja integriteetin turmio

Teksti julkaistu alkujaan 23.1.2008. Kirjoittaja Jason Ward.

Sinällään surkuhupaisaa, kuinka usein tilaisuus tekee tekopyhän. Kun yksi tietämättömyyteensä ja ennakkoluuloihinsa pelastuslautan tavoin tarraava tusinasaarnamies tarjoaa syyttävän sormensa ja liudan palopuheita norsunluutornistaan (ja kamerat käyvät), jokohan ovat äärioikeistolaiset kristityt jonossa tuomitsemassa milloin minkäkin pelin, levyn, elokuvan, kirjan tai naapurin Einarin (pelaa roolipelejä ja kuuntelee Deep Purplea) helvetin alimpaan rakoon, etulinjassa luonnollisesti Reilu ja Tasapuolinen (tm) Fox News.

Näin kävi, kun äärikonservatiivinen poliitikko Kevin McCullough hyökkäsi Mass Effecti -roolipelin kimppuun syyttäen peliä ja sen alustana toimivaa Xbox 360 -konsolia pienokaisten turmelemisesta hirvittävän kera kauhistuttavan pikselipervoilun avulla. Tuskin ehtivät tuomiopäivän kellot lyödä minuutin päälle 1984, kun sivistyneen maailman räikein uutiskanavan irvikuva Fox News hyppäsi tarinantynkään kiinni kuin korppikotka haaskalle. Tokihan tiedämme, että omaa kapeakatseista nirvanaa häiritsevien epäkohtien ruotiminen ja "syntisten" polkeminen ovat paras tapa hankkia sekä näkyvyyttä mediassa että kannatusta krusifiksiaan puristavilta, kärkkäästi äänestyskopissa viihtyviltä Yhdysvaltain keskilännen kotirouvilta, mutta antakaa mun nyt kaikki kestää.

Mass Effectin tuomitseminen "pornopeliksi" livahtaa jo niin kauas ammattimaisen journalismin ihanteista, että Hemingway heittää puolivoltteja haudassaan. Tähän mennessä olin kuvitellut Foxin ymmärtäneen veteen piirtämänsä viivan merkityksen ja hakeneen pesäeroa "oikean" uutistoimituksen ja mm. Bill O'Reillyn luotsaaman The O'Reilly Factor -paneeliohjelman republikaanis-konservatiivisiin ihanteisiin kallistuvan provo-journalismin välille.

Vaan nyt alkavat rajat jo hämärtyä. Fox Newsin Mass Effect -stoorissa allekirjoittanutta ei niinkään häiritse jutun sisältö - suurenteluun ja pelon lietsontaan perustuvaa peliuutisointia valtavirtamediassa, omg - vaan ammattitaidottomuus, jolla Foxin edustajat tässä(kin) tapauksessa operoivat. Oma lempikohtani on juontajan kuvaus siitä, kuinka "pelaaja voi säädellä tasan tarkkaan mitä seksiaktissa tapahtuu". Aijaa. Propsit kuitenkin väittelyyn osallistuneelle pelitoimittajalle Geoff Keighleylle, joka löi parhaansa mukaan luita eripuraa lietsovien jästipäiden kurkkuun.

Pseudo-haastattelun jälkeen käynnistyvä paneeli oli sitten taas sen tason keharihuumoria, ettei edes Jeesusta naurata. Että pelilootan takaako se ikäraja haetaan vinkkeliin ja oivoi kun on vaikea löytää, minä kun luulin että USA:ssa omaa K18-leimaamme vastaava M for Mature jököttää pelikotelon etukannessa kuin esiteinin lemmenelin sinisen ulkoavaruuden anuksen livahtaessa ruudulla. Että edes sen verran pientä yksityiskohtaa ei saada oikein.

No, mitä sitä keskittymään edes niihin pienenpieniin detaileihin, kun kokonaiskuvan hahmotuskin on niin ylipääsemättömän vaikeaa. Miten näillä ihmisillä voi olla työpaikka valtakunnallisen uutiskanavan palveluksessa? Kuka nämä ihmiset palkkaa? Kaikista pelottavin kysymys: kuka näitä ihmisiä uskoo?

Such is the way of the world. 100 vuoden päästä maailmaa johtavat valkoisen piippalakin viralliseksi juhlapäähineekseen tunnustaneet äärikonservatiivit, rahassa uivat ja ulkoavaruuden örrimörrejä pelkäävät skientologit sekä pronssista valetun Jobs-jumalansa edessä polvistuvat Appleheadit. Foliohatut päähän, tulevaisuus on tänään.

Muistutettakoon loppuun, ihan piruuttaan vain jos ei muuten, että muuan Fahrenheitissa - maanmainio peli sekin - oli huomattavasti verevämpi ja reippahasti syvemmällä itse aktin kuvaamisessa piehtaroiva seksikohtaus, jota voitaneen syyttää sellaisen tason esineellistämisestä (pelin päähenkilöt ovat hieroneet lähempää tuttavuutta about 2 sekuntia ja eikun tattia vakoon), johon verrattuna Mass Effectin pienen ikuisuuden kestävän "tygsin susta, tyggääks säki musta" -vatvomisen päättävä lemmenhetki on kuin vertaisi Lolloa Kotilieteen.

Mainittakoon että JOK uutisoi aiheesta alkujaan otsikolla "Mass Effect onkin digitaalista sodomiaa, virtuaalinen orgastinen raiskaus ja kauhistuttavin pornopeli ikinä".


Lukijakommentti:
Ei siinä Fahrenheitissäkään kovin paljoa näkynyt. Hieman rintaa saatto olla ekalla kerralla vilahtaa, mutta pääosin selkää ja toisella kerralla päähenkilö oli jäässä (kirjaimellisesti! :D)… Olin kyllä kans järkyttynyt videota katsellessani. Luultavasti Foxin "asiantuntijoiden" mielestä civilizationkin luo holocaustia ihannoivia hitlereitä, kun pelissähän voi sotia eri kansakuntien välillä. Herää kysymys: toimiiko evoluutio? Foxin pohjanoteeraus, tai ainakin hyvin lähellä.
- Rullis     

Pelaamista silmä kosteana

Kolumni julkaistu alkujaan 15.6.2010.

Pelejä on monenlaisia. Sen me kaikki tiedämme. Ja niistä voi saada niin monenlaisia elämyksiä. Joskus adrenaliini kuohuu nettiräiskinnän tiimellyksessä, joskus mieleen painuvat verkkopelissä kaverien kanssa käydyt keskustelut ja yhteiset kommellukset. Parhaimmasta päästä pelielämyksiä ovat myös tarinapainotteiset pelit, joissa käsikirjoitus onnistuu koskettamaan pelaajaa.
Peliharrastukseni pitkällä taipaleella vastaan on tullut jos jonkinlaisia mieleen painuneita tarinoita. Eräs kirkkaimmista muistikuvista liittyy erääseen 80-luvun AD&D-roolipeliin, SSI:n kultalaatikkosarjasta. Siinä käsikirjoitus leikitteli pelaajalla kuin kissa lankakerällä. Mikään ei ollut sitä miltä se näytti.
Viime vuosilta parhaat omakohtaiset elämykseni löytynevät BioShockin, Dead Spacen, Mass Effectin ja Alan Waken parista. Hienoja tarinoita, yllätyksiä ja taitavaa tarinankerrontaa.
Yksikään peli ei ole silti tehnyt samanlaista vaikutusta kuin Red Dead Redemption. Se oli yksinkertaisesti peli, jonka tarina muuttui pelin edetessä aina vain oudommaksi, koukeroisemmaksi ja ahdistavammaksi. Ahdistusta ei tuottanut pelkästään tarina, vaan myös koko pelimaailma. Kellekään ei tuntunut käyvän hyvin. Onnellisia loppuja? Höpön höpön.
Ja lopulta… Se oli myös peli, joka pakotti minut pysähtymään. Istumaan hiljaa, suu auki. Tuijottamaan ruutua. Voiko tämä olla totta? Voiko näin tapahtua? Tämä ei ole OIKEIN! Miksi? MIKSI?
Peli jäi tauolle pariksi päiväksi, kun pyörittelin tarinaa päässäni. Hahmoja, henkilöitä, motiiveja. Lopulta tartuin ohjaimeen silmät kosteina, jatkoin tarinaa ja hajosin lisää. Kaikki, aivan kaikki oli pirstaleina. Kaikki oli menetetty.
Red Dead Redemtion ei ollut pelkästään hieno lännenseikkailu. Minulle se oli myös taitavasti käsikirjoitettu tarina, joka tempaisi mukaansa, yllätti ja hämmensi. Ja iski vyön alle. Onhan idea sinänsä tuttu. Lukemattomat lännenelokuvat ja toimintarainat pelaavat samoilla ideoilla ja kostotarinoilla.
Ero on kuitenkin siinä, että viihdyin Red Dead Redemptionin parissa kaikkiaan noin 35 tuntia. Tänä aikana John Marstonista tuli enemmän kuin ruudulla pomppiva actionsankari.  Hänestä oli tullut persoona, jonka tavoitteet, toiveet ja haaveet olivat minunkin päämääriäni. En pelannut enää vain pelin määrittelemien tavoitteiden takia. Pelasin nähdäkseni kuinka John saisi lopulta perheensä takaisin. Pelasin nähdäkseni kuinka John opettelee tuntemaan uudelleen poikansa, kuinka hän opettelee olemaan isä. Kuinka hän ensimmäistä kertaa elämässään saa palapelinsä kokonaiseksi.
Alan Wake oli upeaa toiminnallista kauhua, joka puski aina uniin saakka. Mutta sekään ei ollut näin voimakas, tunteikas elämys. Onkin ehkä hieman yllättävää, että nimenomaan hiekkalaatikkotoiminnasta tunnettu Rockstar teki vuoden upeimpiin lukeutuvan pelikäsikirjoituksen. Alanin, Red Deadin ja Heavy Rainin upeiden ja elämää pursuavien tarinoiden myötä onkin hienoa katsella pelialan horisonttiin, uusia ja järisyttäviä tarinoita odotellessa.


Bonuksena vielä lukijoiden kommentteja:

Lagaaja: RDR:iä pelaamatta on pakko silti hieman ihmetellä. Miten mikään tuon tekijäporukan tuotos voisi olla niin koskettava? Tuore? Eeppinen? Jotenkin tulee mieleen vaan Vice City länkkärinä, eli ei kovin kaksista tarinankerrontaa.
Täysin vastakohtana esimerkiksi Metal Gear -pelisarja. Niin paljon tarinaa ja sivujuonta ettei yksi tai kaksi pelikertaa riitä sitä avaamaan pelaajalle. Pelottaa lähteä edes vertaamaan moista länkkäripaukutteluun.
Mutta kyllä jossain vaiheessa sekin jää on murrettava, kunhan tuon saa käytettynä riittävän halvalla.

Ashlak: Pakko myöntää että Mass Effect 2:n lopputaistelu oli niin eeppinen että luulin katselevani elokuvaa ja olemalla itse mukana. Ei malta odottaa mitä ne kolmosessa keksivät.

not_your_business:  pelaan vaikka mitä, mutta ei koskaan ole itkettänyt, kun en ymmärrä pelien tarinoita
lähinnä fps-nettiräiskintöjä pelailen, toki muitakin, viimeksi fallout 3 tuli hakattua läpi, harmittaa vain että peli loppui lopputeksteihin, eikä jatkunut kuten oblivion

Daputti: Kun The Legend of Zelda: Ocarina of Timen läpipelasin ekaa kertaa n. 12-vuotiaana, ruudussa luki The End ja tapitin vain että millon lisää? Sitten isoveli herätti ja sanoi että peli on läpi eikä siinä ole enää tehtävää, purskahdin itkuun kun en halunnut sen loppuvan. Samantyyppistä surua tulee vieläkin kun vetää sen läpi. MGS4 jos mikä on mahtava peli… Muttei sekään tule likelle OOT:ä.

corbela: Metal gear solid ja half-life ovat olleet kohdallani pelejä jotka ovat nostaneet tunteet pintaan. Aika kylmä mies saa olla jos mgs4:sen lopussa ei tunne minkäänlaisia tunteita.

Poppamies Tuliliemi: Tuo John Marstonin tarinankaari oli kyllä hienosti kuvattu, ja jotenkin siitä hahmosta alkoi välittämään niin että alkoi todellakin toivoa että kaikki hyvin kääntyisi.