Vanhojen pelilehtien siunaus ja kirous

Blogiteksti julkaistu alkujaan 13.10.2008. Päivitetty ja laajennettu 2017.
Pitkäaikainen muinaisten tietokone- ja pelilehtien kaaos toimistolla on kohtapuoliin voitettu, vaikka nujertamista niissä riittää vieläkin. Mutta hyvältä näyttää jo. Saimme näet lopultakin, vaivaisen puolen vuoden "pitäis noi hyllyt pistää seinälle" -jahkailun jälkeen toimiston testihuoneen seinälle kunnon hyllyt nimenomaan vanhoille lehdillemme. Kiitokset tästä Veijolalle!

Hyllyjen ohella iso kiitos menee harjoittelijallemme Susannalle, joka uiskenteli lehtipinoista toiseen, järjestellen pitkin toimistoa levinneet pinot jonkinlaiseen järjestykseen. Enää pieni pinnistys ja retrolehtiarkistomme on lopultakin kunnossa.

Oheisissa kuvissa näkyy pieni osa lehdistä, joita allekirjoittanut osteli aikoinaan kultaisella 80- ja hopeaisella 90-luvulla. Pinoissa on muun muassa ACEja, Computer & Video Gameseja, PC Formateja, Your Computereja, ZZAP 64:iä, Amiga Formateja ja ties mitä. Pääsivätpä samalla MikroBitinkin viimeisimmät 6-7 vuosikertaa järjestykseen ja kohta toivottavasti kansioihinkin. Mutta mitähän noille vanhoille Biteille ja C=Lehdille tekisi, osasta kun löytyi jo toiset, kolmannetkin kappaleet...

Näiden lehtien kohdalla on mukavaa ajatella, että kyllä se pitkän linjan hamsteroiminen on kannattanut. Paljon on kamaa annettu pois tai mennyt roskiin muuttojen myötä, mutta jotkin asiat vain ovat olleet niin tärkeitä ja rakkaita, ettei ole raaskinut. Kuten lähinnä sydäntäni olleet pelit ja monen monta hyllymetriä lehtiä.

Vanhat lehdet ovat muuten hyvin suosittua taukolukemista, sillä niiden avulla on mukava verestää muistiaan - ja saapa niistä usein loistokkaita juttuideoitakin. Retrohtaville toimittajille wanhat jutut ovat tervetullutta lomaa nykypäivän meiningeistä ja oivia tilaisuuksia taaksepäin miettimiseen, jotta millainen se maailma tuolloin olikaan. Ja miten silloin arvosteluihin ja uutisoituihin peleihin suhtautuu tänään, saati mitä niistä edes muistaa.

Maailma oli muutenkin jännä paikka, sillä uutiset luettiin sanomalehdistä ja peliuutiset kerran kuussa ilmestyvistä lehdistä. Etenkin brittiläiset tietokone- ja pelilehdet olivat arvossaan siellä, missä niitä sai lehtihyllyistä tai sai tilattua paikalliseen kirjakauppaan.

Ja kun joku osti uuden lehden, niin siinä olleista kiinnostavista peleistä kyllä kovasti huhuttiin ja koetettiin löytää, että olisiko joku sen sattunut ostamaan tai muutoin - krhm - hommaamaan.

3D-tekniikan kiitolaukkaa

Kolumni julkaistu alkujaan 4.10.2007. Tekstiä päivitetty 16.4.2017.

Vanhoja lehtiä lueskellessa törmää usein asioihin, jotka nykyään huvittavat, herättävät mukavia muistoja tai pistävät miettimään. The Edgessä mietittiin vuonna 1998 3d-grafiikan kehittymistä ja jatkuvaa muutostilaa. Tuolloin 3DFX oli vielä voimissaan, kuten myös VideoLogic ja S3.

Muistan kirkkaasti miten 3D-kiihdytystä ihmeteltiin kaveripiirissä ja puntaroitiin, että mikähän piiri se sitten olisi hyvä. Ylä-Savon perukoillakin kun tiedettiin, että useilta valmistajilta on tulossa erilaisia piiristöjä, jotka eivät tietenkään ole yhteensopivia. Olin räväkkä ja tilasin S3 ViRGE –pohjaisen näytönohjaimen, olikohan Diamondin kortti. Vuosi oli todennäköisesti 1996.

Ja kyllä se oli kuulkas hienoa. Eihän ViRGEn varsinaisessa 3D-tehossa kehumista ollut, mutta kyllä silläkin sai Tomb Raideriin ja muutamaan muuhun peliin lisää näköä, joskaan ei vauhtia. Jos 3D-vääntö olikin laimeaa, niin kyllä kortti silti ViRGE-yhteensopiviin peleihin sai läimittyä reilusti näyttävämmät tekstuurit.

ViRGEn 3D-tuki ei loppumetreillä ollut kovinkaan laaja, mutta kyllä sille oli optimoidut versiot ainakin peleistä Terminal Velocity, Descent II, Tomb Raider ja MechWarrior 2. Mielikuvieni mukaan Tomb Raider taisi tulla jopa kortin mukana.

Muutoin ViRGE oli todella nopea kortti, joka antoi vastinetta koko rahan edestä. Se oli erittäin nopea 2D-suorittaja sekä DOSin että Windowsin puolella, ja valtaosa peleistä pyöri kortilla todella hienosti. Olin erittäin tyytyväinen.

Muutoksia tuli kuitenkin nopeaan tahtiin. S3 ei pysynyt todella nopeasti kehittyvän 3D-näytönohjainmarkkinan perässä, ja etenkin Quake-pohjaisten pelien suosion räjähdysmäinen kasvu soitti kuolinkelloja ja kovaa. ViRGE ei tukenut Quakejen OpenGL:ää, joten yhtäkkiä kansa vaihtoi vauhdilla kortteihin, joilla eeppisimmän kovimmat räiskinnät varmasti pyörivät hyvin.

Itse onnistuin tekemään oikeita valintoja. 3DFX, Voodoo1, sitten Voodoo2, sitten toinenkin Voodoo2. Eräällä lentosimuleirillä paikallinen rautakauppias myi parin päivän sisään Voodoo2:sta, kun porukan tekniikkafriikki Ilmavoimien hävittäjälentäjä esitteli Voodoo2 SLI –koneellaan WarBirds-simua 3D-kiihdytettynä. Siinä kuulkaa raha ja kortit vaihtoivat omistajaa, kun vakuuttunet lentojätkät päivittivät koneitaan.

Mutta maailma muuttui. Kukkuloiden kuninkaat  putosivat nopeasti ja tekniikatkin vaihtuivat. Direct3D. Glide. PowerSGL. OpenGL. Mitkä näistä ovat jäljellä? Ajatella, 1997 ViRGE- ja Rage-pohjaisia kortteja myytiin 30,1 miljoonaa kappaletta, 3Dfx:ää ja PowerVR:ää vain 8,2 miljoonaa. Mutta pian jälkimmäinen pari meni kisassa reilusti ohi, sitten PowerVR jäi jälkeen. Sitten tulivat Nvidia ja Ati. Kuka näiden jälkeen?

Ei mikään ihme, että Edgessäkin ynnättiin tilannetta lauseella "konsolimarkkinoilla tekniikan elinikää yritetään pidentää niin pitkään kuin mahdollista, PC:n 3D-maailmassa motto on enemmän ja nopeammin."

Ja kuinka monta grafiikkasukupolvea tähän väliin onkaan mahtunut. Rajapinnoista ja softakeksinnöistä puhumattakaan. Ensimmäinen DirectX-rajapinta julkaistiin 1995, DirectX 9 vuonna 2002 ja DirectX 10 vasta 2006. Ja miten DirectX:kin on aikojen mittaan muuttunut – sumuiset muistikuvat kertovat miten aikoinaan uusia DirectX:n versioita karsastettiin ja tökittiin pitkällä kepillä, sillä päivitykset toivat usein mukanaan katastrofaalisia bugeja ja ongelmia. Nykyään DirectX on luotettu osa sekä tietokoneiden että Xbox-konsolien järjestelmää, ja uudet DirectX-versiot tuovat pääsääntöisesti vain hyviä juttuja ja lisävääntöä.

3Dfx:nuudet vaatteet – 16.11.1999

3D-kiihdyttimienuusi sukupolvi – 27.4.2000

TestissäVoodoo 5 5500 – 18.7.2000

Pelaaminen netissä on kuin lasten leikkiä

Gamespy oli muinoin nettipelaajan tärkeä työkalu.

Teksti julkaistu alkujaan 16.10.2009.
Kirjoitus pitää hyvin kutinsa  edelleenkin. Ennen oli pakko puukottaa ja säätää pelejä ja apuohjelmia ihan hillittömästi, että päästiin pelaamaan netissä - moni kun ei tukenut lainkaan nettipelaamista. Tänään moninpelimoottorit löytyvät valmiina jo useimmista pelimoottoreista.

Tekniikka itsessään ei ole itsearvoisen tärkeää, vaan sen tuomat uudet ja aiempaa paremmat mahdollisuudet. Tai miten se voi parhaimmillaan helpottaa asioita. Esimerkiksi internet ja nettipelaaminen ovat tästä mitä mainioimpia esimerkkejä. Netin kautta pelaaminen on nykyään äimistyttävän helppoa. Ei ennen.
Jostain ajatusten hautausmaalta pinnalle pöllähti muistikuvia siitä, miten pääsin ensimmäisiä kertoja nettiin ja kiinni nettipeleihin. Ensimmäinen nettiyhteyteni oli, tunnustettakoon nyt, eräs avoimeksi jäänyt dialup-numero, johon noin puoli lääniä taisi lopulta soitella. PC:llä, DOSilla soiteltiin jollain terminaaliohjelmalla ja palkkioksi saimme komentorivitulkin, jolla pystyi surffaamaan tekstipohjaisella Lynx-selaimella nettisivuille, FTP:llä tiedostopalvelimelle ja tietoa taidettiin etsiä gopherilla. Käytössä ei ollut mitään graafisia nettiselaimia, kaikki hoitui tekstitse.
Kaikenlaista teknistä ja ohjelmallista säätöähän siinä sai tehdä, mutta jotenkin ne pelitkin saatiin toimimaan tällaisen tukalan ja kömpelön verkkoyhteyden yli. Ensin kaiketi luotiin verkkoyhteys, sitten poistuttiin terminaaliohjelmasta PC:n komentotulkin puolelle, käynnistettiin peliapuohjelma, selattiin löytyikö haluttiin peliin pelikavereita ja sitten klikattiin Play, toivoen että DOSissa olisi vielä riittävästi vapaata perusmuistia itse peliohjelmalle.
Hirmuista kikkailua mutta toimiessaan sitäkin palkitsevampaa. Aikaisemmat moninpelikokemukset kun olivat olleet huikeimmillaan joko Amigan linkkikaapelella pelattuja kaksinpelejä tai suoralla modeemiyhteydellä pelattuja kaksinpelimatseja. Terveiset vaan Dicelle.
Monen vuoden ajan tavallisissa peleissä ei ollut itsessään minkään valtakunnan nettipelitukea. Moninpeli tehtiin lähiverkkoa varten, mutta apuohjelmat puukottivat pelit toimimaan myös nettiyhteyden kautta. Kali, GameSpy ja muut näppärät ohjelmat avasivat pelaamisen maailmaa häikäisevällä tavalla. Vaikka moni peli ei oikein toiminutkaan kunnolla netin yli, niin iloa piisasi.
Jossain vaiheessa internet-yhteydet tulivat myös laajemmin kuluttajien saataville. 14.4K-modemi päivittyi nopeammaksi, ISDN-yhteydet saapuivat korpikuusenkin kannon alle ja nettipelaamisesta tuli niin yleistä, että suuri osa peleistä tukee nettimoninpeliä sisäänrakennettuna ominaisuutena. Ja ajatella, MMO-pelitkin keksittiin.
Samalla kuitenkin se, mikä oli aikoinaan suurta luksusta ja harvinaista herkkua, on arkipäiväistynyt ja tylsistynyt. Ennen pystyi luottamaan siihen, että lähes kaikki satunnaisetkin pelikaverit ovat fiksua porukkaa. Nykyään on onnekas, jos löytää hyvän ja hauskan satunnaisen pelisakin. Niinpä ainakin itse olen mennyt peliharrastuksessani melkein täyden kierroksen. Nykyään pelaan enimmäkseen yksinpelejä ja lähinnä tyyppään uusien pelien verkkopeliä. Varsinaisen nettipelaamisen varaan niihin muutamaan peliin, josta tiedän löytyvän fiksua ja filmaattista, oikeassakin elämässä tuntemaani väkeä.