Vanhoja muistellen: Pelitoimittaja haisee eikä osaa duuniaan, koska hän hävisi Street Fighter –matsin?

Juttu on julkaistu alkujaan eDomessa 11.01.2009.
Kommentti: Tämä juttu pulpahti mieleen kahta   kautta. Ensinnäkin veli Rautiainen tönäisi vanhalla kunnon klassikolla, kun katseli miten meikäläinen sähelsi osaamattomasti erään kovin hankalan klassikkopelin kanssa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Mutta ei aina tarvitsekaan osata, riittää kun on kivaa. Siinä sivussa palautui mieleen se, että yhä edelleen netissä riittää väkeä, jotka ottavat oikein itseensä kun joku toinen ei olekaan kaikenosaava täydellinen pelaaja. Mutta ei edelleenkään tarvitse olla. Saati olettaa, että kaikki olisivat täydellisiä heti pelissä x tai y, minuutin kuluttua pelaamisen aloitettuaan.
Teen aina välistä omia retroilu- ja pelijuttuvideoitani, samaten retroveli Mikko Heinonen. Mutta emmehän me kumpikaan ole oikeastaan mitenkään loistavia pelaajia. Sukeltelemme molemmat lavealti pelaamisen suuressa valtameressä ja kokeilemme kaikenlaista. Onhan meillä myös niitä omia suosikkejamme, joissa olemme ihan ok, kenties hyviä tai loistaviakin. Mutta maailmassa on niin paljon pelejä, joissa me emme ole asiantuntijoita emmekä edes teeskentele olevamme. Mutta onhan se vain niin kiva kokeilla kaikenlaista, toheltaa, säheltää ja sitten tajuta, että ahaa, olenkin pelannut ihan väärin. Tai huomata, että joystick on rikki. Joskus siitä saavat hupia muutkin.
Vaan sitten on myös näitä pahastujia, joista kerroin aikoinaan tässä uutisessa:
MTV Multiplayerin toimittaja Stephen Totilo osallistui hupimatsiin räppäri Soulja Boyn kanssa. Kolmiosaisessa ottelussa Totilo pieksi Souljan Geometry Warsissa, hävisi Gears of War 2:ssa ja otti huolella kuonoonsa Street Fighter II Turbo HD Remixissä. Mielenkiintoisin seurauksin.
Hupimielessä pelattu julkkismatsi sai NeoGaf-sivuston foorumipeikot vauhtiin. Järkyttyneet internet-kansalaiset olivat ihmeissään, että miten ihmeessä PELITOIMITTAJA saattaa hävitä Street Fighter -ottelun? Eihän se saa olla mahdollista.
Foorumipeikot aloittivatkin reippaan liekittämisen, jonka yhteydessä Totiloa vaadittiin muun muassa eroamaan. Hänet myös todettiin kyvyttömäksi toimittajantyöhön.
Tai kuten eräs peikko trollaili:
"Haluamme pelitoimittajiemme olevan vähintäänkin tyydyttäviä peleissä. Sinä olit surkea. Street Fighter on vakiintunut pelisarja. Sinun olisi pitänyt pärjätä hemmetisti paremmin."
Keskusteluja on sittemmin käsitelty niin Edgessä kuin MTV:ssä Totilon oman artikkelin myötä. Hupaisaa luettavaa - ja toki ajatuksiakin herättävää.
Mielenkiintoisinsa on mitä ilmeisimmin se, että NeoGafin nettipeikot pillastuivat nimenomaan Street Fighter -häviöstä. Mitä siitä että Totilo voitti Geometry Wars -matsin, vähät Gears-häviöstä. Vain Street Fighterilla on merkitystä.
Totilo ei kuitenkaan ole peliarvostelija. Hän ei testannut Street Fighteria. Pelasi vain huvikseen. Joten miksi itketään? Mikä ylipäätään tekee juuri Street Fighterista niin merkityksellisen?
Ja miksi kenenkään ylipäänsä pitäisi olla kova Street Fighterissa? Olen itsekin yksi surkeimmista mättöpelien pelaajista maailmassa. Häviän jotakuinkin automaattisesti kaikki tappelupeliturnaukset, ne eivät vain ole minun lajini. Mutta pidän silti hauskaa ja nautin niiden pelaamisesta, mutta olisin täysin väärä ihminen tekemään syväanalyyttistä testiä ainoastakaan mätkintäpeleistä.
Ajatus pelitaitojen korrelaatiosta pätevyyteen (peli)toimittajana ei silti toimi, ainakaan minun maailmankuvassani. Pelitaidot ovat aivan eri asia kuin kyky havainnoida, miettiä ja koostaa mielipiteistä tai faktoista luettavia uutisia tai artikkeleja. Muutenkin julkaisukelpoisen jutun kirjoittaminen on täysin eri asia kuin esimerkiksi foorumeille kirjoittelu, vaikka jotkut tuntuvatkin rinnastavan foorumitrollailun vähintäänkin toimittajakouluun.
No, meitä on moneen junaan. Taannoisen Guitar Hero Word Tourin arvosteluni kommenteista bongattu herja "kirjoittaja on selvästi satunnainen muotipelaaja" on melkeinpä upeinta, mitä allekirjoittaneesta viime vuonna sanottiin. T-paidan tekemistä on harkittu.
Jännittävästi polveutunut keskustelu joka tapauksessa. 

Perään uutisen saamia kommentteja:

13.01.2009 0:18  Jantze.
Niin voisi sitä olettaa että jos arvosteluja tekee niin olisi edes jonkinmoista pelikokemusta.
Useampaankin otteeseen nähnyt telkkarissa kun autosimun arvostelussa kuvassa ajanut kuski ei ole edes pysynyt ajoradalla vaan ajanut koko aika nurmikolta nurmikolle. Siis luulisi nyt että jos simun arvostelee niin siihen perehtyisi sen verran että pysyisi tiellä edes osan ratakierroksesta :-)
Niin eihän se video ole välttämäti otettu sen arvostelijan ajosta, mutta jos tv-ohjelmaa tehdään niin luulisi että tekijät viitsisivät paneutua sen ohjelman tekoon sen verran että videon pelisuoritus ei olisi jotain hupaisan ja säälittävän väliltä.

12.01.2009 10:11  spaz
sitähän tuolla pelimediassa paljon kuulee ettei toimittajilla jää aikaa pelata sitä yhtä peliä niin paljon kuin tavallisella tallaajalla. tästä syystä toimittajat eivät yleensä kärkipään osaajia olekkaan. tietenkin jokaisella on varmasti omat suosikit mitä koitetaan päästä vapaalla pelaamaan mahdollisimman paljon.
foorumeilla porukkaa varmasti enemmän potuttaa se, että toimittaja hävisi Soulja Boylle. :) tämähän on melkein kuin Boll vs kriitikko nyrkkeilymatsi.

12.01.2009 8:49  eDome/Simon Elo
"Satunnainen muotipelaaja" ois kyl hemmetin kova teksti t-paitaan. Count me in!
Jos pelitoimittajaksi pääsisi pelitaitojen perusteella, saisitte nyt lukea niiden alle 10-vuotiaiden Halottajien kirjoituksia. Nice.
Toki pelitoimittaja ei voi olla ihan kädetön pelaaja, sen estää jo todennäköisesti vuosia jatkunut harrastuneisuus, mutta ei pelitaidot ole määräävin tekijä, vaan kirjoitus- ja kriitikontaidot.

12.01.2009 0:05  V1er41l1j4
DM tuli tahkottua kyllä niin moneen kertaa läpi että oksat pois, sääli että kakkosen loppu oli kyllä ihan halkovajan takaa tuotua hevosen sontaa.
Tuohon pitäisi myös lisätä pakolliseksi kummatkin UW't!
No mutta olen kyllä loppujen lopuksi sitä mieltä että nuo "pelitaidot" ovat vähän fifty fifty arvostelujen kanssa. HC pelaajan peli arvostelu ei välttämättä aukene normaali tallaajalle tai toisinpäin. MTV tai TILT eivät kumpikaan edusta sitä HC porukan mielipidettä, joten en oleta kummankaan arvostelijoiden pelanneen Ikarugaan läpi.

11.01.2009 23:50  Slobber
Typerä juttu kaikinpuolin.
ps. Itse olen edelleen sitä mieltä, että peli"toimittajaksi" pääsemiseksi pitäisi pelata Dungeon Master ilman karttaa läpi..

Vanhoja muistellen: Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi (ennakko)

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 25.05.2009.
Tämä on lyhyt ennakkojuttu vielä tässä vaiheessa julkaisemattomasta pelistä, joka julkaistiin vuonna 2009 alustoille: Mac, DS, PC, PS2, PS3, PSP, Wii, X360, Mob.
Tekijä: EA.
Vähän tässä oli kirjoittaja oudolla vyöhykkeellä. Ei mitään muistikuvaa millainen peli sitten lopulta oli, arvostelun kai teki joku avustaja.

Harry Potter -pelit ovat huikeita teoksia. Kriitikot jaksavat narista niitä pelistä toiseen, nonstoppina. Pelaajat sen sijaan viihtyvät niiden parissa jopa hämmästyttävän hyvin. Ensi kesänä saapuva Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi -leffa saa tuttuun tapaan rinnalleen myös pelin.
Puoliverisen Prinssin lähtökohdissa pelin brittiläiset tekijät kertovat tavoitteidensa olevan monipuoliset, mutta yksi tärkeimmistä on tietysti pelisarjan kohdeyleisön tavoittaminen ja miellyttäminen. Vanhempia - ja nuorempia - faneja ehkä ärsyttävästi ydinkohderyhmäksi lasketaan nimenomaan 8-12-vuotiaat fanit, vaikka faneja toki riittää nuoremmistakin aina papparaisikäisiin saakka.
Pelillä onkin haastetta tavoittaa sekä nuorimmat pelaajat että pitää myös vanhemmat otteessaan. Nuorempiin pelaajiin vetoavien uusien minipelien ohella pelissä on myös dramaattisempaa tarinankerrontaa ja pottermaista seikkailua, joka viihdyttää faneja myös laajemmin.
Puoliverinen Prinssi tuo mukanaan verrattain paljon uusia jippoja, ennen kaikkea Wii-versiossaan. Vaikka peli julkaistaankin useille eri pelikoneille, niin nimenomaan Wii on se ykkösalusta, jossa on eniten uutta ja mielenkiintoista. Tästä kiitos ennen kaikkea Nintendon konsolin ohjauslaitteille. Uusia pelitiloja on suunniteltu juuri heiluteltavat ja liikuteltavat ohjaimet mielessä.
Uusista pelitiloista ehdottomasti hauskimmaksi nousi kokeilussa taikurien kaksintaistelu, Wizard Dueling. Siinä taikurit ottavat kiivaasti mittaa toisistaan loitsujen viskonnan jalossa taidossa. Taikataistelua löytyy niin yksinpelitarinan puolelta pelin avainkohdissa, että suoraan päävalikosta avautuvana yksin- ja moninpelinä.
Taikakamppailuissa kaksi väkivahvaa taikuria seisoo vastakkain pitkän käytävän varrella. Sitten otetaan wiimote- ja nunchuk-ohjaimet käteen ja annetaan rytkyä. Erilaisia liikkeitä ja liikesarjoja syntyy heiluttamalla molempia ohjaimia. Liikkeet ja liikesarjat synnyttävät hyökkäys- ja puolustusloitsuja, joiden lisäksi ottelijoita voi liikuttaa käytävällä niin sivu- kuin syvyyssuunnassa. Väistöt, liikkeet ja loitsut nivoutuvat saumattomiksi liikesarjoiksi, kun pelaajat syöksyvät loitsinnan keskelle.
Ja ainakin allekirjoittaneelle loitsinnan hauskuus tuli jopa yllätyksenä. Vaikka kyseessä on käytännössä minipeli, niin siinä on kiva pelattavuus ja mainio idea. Loitsinta onkin hyvä lisä pelin kokonaisuuteen.
Harry Potter -pelien teossa on myös yksi yllättävä vahvuus. Peliä tekee EA:n brittiläinen osasto EA Bright Light, joka sijaitsee vain tunnin ajomatkan päässä Harry Potterien elokuvastudiolta. Bright Light on tehnyt Potter-pelejä jo seitsemän vuoden ajan, joten väki tuntee toisensa jo melkoisen hyvin. Niinpä tietojen ja mielipiteiden vaihto sujuu jo rutiinilla, molempia osapuolia auttaen.
Bunney kehuukin miten pelitiimi pääsee nykyään käsiksi elokuvan materiaaleihin.
"Me hengaamme yhdessä leffantekijöiden kanssa ja saamme vuosi vuodelta enemmän leffakamaa käyttöömme. He soittavat ja kertovat, että nyt on esimerkiksi tehty elokuvan hahmoille uusia vaatteita, tarvitsitteko niistä kangasnäytteitä?"
Puoliverinen prinssi -peli ilmestyy 2.7.2009 DS:lle, Macille, PC:lle, PS2:lle ja PS3:lle, PSP:lle, Wiille ja Xbox 360:lle.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Pelaaminen netissä on kuin lasten leikkiä

Gamespy oli muinoin nettipelaajan tärkeä työkalu.

Teksti julkaistu alkujaan 16.10.2009.
Kirjoitus pitää hyvin kutinsa  edelleenkin. Ennen oli pakko puukottaa ja säätää pelejä ja apuohjelmia ihan hillittömästi, että päästiin pelaamaan netissä - moni kun ei tukenut lainkaan nettipelaamista. Tänään moninpelimoottorit löytyvät valmiina jo useimmista pelimoottoreista.

Tekniikka itsessään ei ole itsearvoisen tärkeää, vaan sen tuomat uudet ja aiempaa paremmat mahdollisuudet. Tai miten se voi parhaimmillaan helpottaa asioita. Esimerkiksi internet ja nettipelaaminen ovat tästä mitä mainioimpia esimerkkejä. Netin kautta pelaaminen on nykyään äimistyttävän helppoa. Ei ennen.
Jostain ajatusten hautausmaalta pinnalle pöllähti muistikuvia siitä, miten pääsin ensimmäisiä kertoja nettiin ja kiinni nettipeleihin. Ensimmäinen nettiyhteyteni oli, tunnustettakoon nyt, eräs avoimeksi jäänyt dialup-numero, johon noin puoli lääniä taisi lopulta soitella. PC:llä, DOSilla soiteltiin jollain terminaaliohjelmalla ja palkkioksi saimme komentorivitulkin, jolla pystyi surffaamaan tekstipohjaisella Lynx-selaimella nettisivuille, FTP:llä tiedostopalvelimelle ja tietoa taidettiin etsiä gopherilla. Käytössä ei ollut mitään graafisia nettiselaimia, kaikki hoitui tekstitse.
Kaikenlaista teknistä ja ohjelmallista säätöähän siinä sai tehdä, mutta jotenkin ne pelitkin saatiin toimimaan tällaisen tukalan ja kömpelön verkkoyhteyden yli. Ensin kaiketi luotiin verkkoyhteys, sitten poistuttiin terminaaliohjelmasta PC:n komentotulkin puolelle, käynnistettiin peliapuohjelma, selattiin löytyikö haluttiin peliin pelikavereita ja sitten klikattiin Play, toivoen että DOSissa olisi vielä riittävästi vapaata perusmuistia itse peliohjelmalle.
Hirmuista kikkailua mutta toimiessaan sitäkin palkitsevampaa. Aikaisemmat moninpelikokemukset kun olivat olleet huikeimmillaan joko Amigan linkkikaapelella pelattuja kaksinpelejä tai suoralla modeemiyhteydellä pelattuja kaksinpelimatseja. Terveiset vaan Dicelle.
Monen vuoden ajan tavallisissa peleissä ei ollut itsessään minkään valtakunnan nettipelitukea. Moninpeli tehtiin lähiverkkoa varten, mutta apuohjelmat puukottivat pelit toimimaan myös nettiyhteyden kautta. Kali, GameSpy ja muut näppärät ohjelmat avasivat pelaamisen maailmaa häikäisevällä tavalla. Vaikka moni peli ei oikein toiminutkaan kunnolla netin yli, niin iloa piisasi.
Jossain vaiheessa internet-yhteydet tulivat myös laajemmin kuluttajien saataville. 14.4K-modemi päivittyi nopeammaksi, ISDN-yhteydet saapuivat korpikuusenkin kannon alle ja nettipelaamisesta tuli niin yleistä, että suuri osa peleistä tukee nettimoninpeliä sisäänrakennettuna ominaisuutena. Ja ajatella, MMO-pelitkin keksittiin.
Samalla kuitenkin se, mikä oli aikoinaan suurta luksusta ja harvinaista herkkua, on arkipäiväistynyt ja tylsistynyt. Ennen pystyi luottamaan siihen, että lähes kaikki satunnaisetkin pelikaverit ovat fiksua porukkaa. Nykyään on onnekas, jos löytää hyvän ja hauskan satunnaisen pelisakin. Niinpä ainakin itse olen mennyt peliharrastuksessani melkein täyden kierroksen. Nykyään pelaan enimmäkseen yksinpelejä ja lähinnä tyyppään uusien pelien verkkopeliä. Varsinaisen nettipelaamisen varaan niihin muutamaan peliin, josta tiedän löytyvän fiksua ja filmaattista, oikeassakin elämässä tuntemaani väkeä.

Pelialan käytäntöjä: mikä on embargo ja mitä se tarkoittaa?

Alkuperäinen teksti julkaistu 23.3.2009. Juttua päivitetty sittemmin muutaman kerran.

Moni lukija ihmettelee joskus, että mitäs ihmeen järkeä on tehdä pelistä ennakko nettiin, kun jokin paperinen pelilehti on julkaissut siitä jo arvostelun. Tai miksi paperilehden arvostelu ilmestyy kuukautta aikaisemmin kuin verkkoarvostelu? Tai toisinpäin.
Syy löytyy viihdealalla laajalti käytetyistä sopimuskäytännöistä, niin sanotuista embargoista. Embargot ovat tuttu juttu niin peli-, leffa- kuin musabisneksessäkin. Tässä kolumnissa keskitymme niihin nimenomaan pelialan näkökulmasta.

Embargo on kahden osapuolen välinen sopimus, jossa osapuoli A antaa lehti B:n käyttöön aineistoa tuotteesta Y hyvissä ajoin, etukäteen. Lehti B kuitenkin lupaa pyhästi käsi sydämellä julkaisevansa jutun, oli se sitten vaikkapa peliennakko tai -arvostelu, vasta aikaisintaan määrättynä päivänä.
Embargoon saattaa myös liittyä yritysmaailmassa hyvin tunnettu NDA, Non Disclosure Agreement. NDA:ssa esimerkiksi lehti lupaa ja vannoo allekirjoitetun sopimuksen kautta kunnioittavansa julkaisijan antamia rajoituksia.
NDA ja embargo liittyvät joskus toisiinsa, joskus eivät. NDA:n allekirjoittamalla lehti saattaa esimerkiksi lupautua kunnioittamaan pelitalon embargoja ja rajoituksia yleisellä tasolla, joskus NDA allekirjoitetaan pelikohtaisesti.
Loppumetreillä tämä tarkoittaa sitä, että pelimedia saa käyttöönsä pelitalolta pelien ennakkoversioita sekä varhaisia arvostelukappaleita, kun lupaamme kunnioittaa pelitalojen määräyksiä juttujen julkaisuajankohdan suhteen. Tapauskohtaisesti pelitalo saattaa myös esittää ”toiveen”, että ennakko kirjoitettaisiin esimerkiksi vain pelin neljästä ensimmäisestä kentästä tai että tietyistä juonenkäänteistä tai hahmoista ei puhuta ollenkaan. Näin pelitalo varmistaa, että tiedot pelin sisällöstä paljastuvat pala palalta, ylläpitäen pelaajien mielenkiintoa. Ja kas, näin mekin pystymme tarjoamaan myöhemmissä jutuissa tai arvosteluissa jotain uutta.

Embargoissa on myös toinen, vähän erikoisempi puoli. Ne eivät näet ole kaikille samat.
Embargoja on kahdenlaisia: printtilehdille ja verkkolehdille.
Eri medioiden erilainen kohtelu on kuitenkin hyvin perusteltua. Painetut lehdet julkaistaan yleensä kuukausittain, hyvin tiukkojen aikataulujen puitteissa. Artikkelin on oltava valmis tiettyyn päivämäärään mennessä, minkä jälkeen se täytyy ehtiä oikolukea, hioa, taittaa, tarkistaa ja lähettää painoon. Sitten lehti vielä painetaan, toimitetaan jakeluun ja postitetaan. Tähän menee melkoisesti aikaa eivätkä lehden paino- ja julkaisuaikataulut jousta. Yhtään. Printtilehteä tehdessä painitaankin usein muutaman päivän, jopa tuntien rajoilla, että ehtiikö juttu pelistä x nyt valmistuvaan lehteen – vai lykkäytyykö juttu kuukaudella. Verkkopelilehti voi sen sijaan toimia huomattavasti lyhyemmällä syklillä ja voimme joustavasti siirrellä juttujen julkaisupäivää.
Muun muassa aikatauluerojen takia painetuille lehdille annetaan huomattavasti vapaammat kädet arvostelujen julkaisuun. Kuvitteellisen pelin Z arvostelu voidaan esimerkiksi julkaista printtilehdessä 1.2. Sen sijaan verkossa arvostelun voi julkaista vasta 15.3., ennakonkin 15.2. Peli itse julkaistaan 30.3.
Juuri tästä syystä esimerkiksi Stormrise-pelin ennakkomme herätti eräässä lukijassa hämmennystä:
"”Pelin tästä osa-alueesta ei saa vielä kauheasti puhua, mutta vaitiolovelvollisuuttamme uhaten voimme kertoa, ettei meininki muutu loppupuoliskolla ainakaan vaisummaksi.”"
"Mielenkiintoista, Pelit-lehti kun julkaisi tämän kuun numerossa koko pelin arvostelun arvosanaa myöten, eikä pelin uutta osiota edes pahemmin kehuttu joten kyseessä ei ole mikään ”saatte puhua vain jos ette hauku” -sääntökään."
Nyt tiedät miksi näin. Pelit-lehti pystyi jo julkaisemaan Stormrisen arvostelun, nettilehdillä oli sen sijaan lupa tehdä vasta ennakko.

Aikataulusyistä printtilehdet saavat arvostelukoodinsa verkkolehtiä aikaisemmin, mutta ei suinkaan aina. Niinpä embargoilla on myös positiivinen kääntöpuolensa. Kun arvostelukoodi toimitetaan samaan aikaan sekä printti- että verkkolehdille, mutta printtilehdet kiirehtivät saadakseen juttunsa heti seuraavaan lehteen, nettilehti voi pelata samaa peliä, aivan samaa versiota, monta viikkoa, jopa kuukauden kauemmin, ennen arvostelun kirjoittamista.
Loppukaneettina kuitenkin mainittakoon, että embargo tarkoittaa vain varhaisinta hetkeä, kun juttu on lupa julkaista. Ennakoiden ja arvostelujen julkaisusuunnitelmassa huomioidaan myös pelien julkaisupäivä. Arvostelua ei välttämättä kannata tehdä kahta kuukautta ennen julkaisua, mutta toimivasta pelikoodista tehty ennakko on tällöin täysin paikallaan, oli pelistä sitten jo tehty arvostelu jossain printtilehdessä tai ei. Koska verkkolehdessä voimme tehdä juttusuunnitelmamme joustavasti ja suunnitella arvostelujen julkaisun päivän, tunnin ja minuutin tarkkuudella, kuukauden sijaan, voimme tähdätä merkittävien pelien arvostelut lähelle julkaisupäivää. Tämä palvelee paremmin myös lukijaa.
Näin siis täydellisessä maailmassa. Aina sekään ei onnistu. Usein arvostelukappaleet saapuvat vasta täpärästi ennen pelin julkaisua, joten etenkin huolellista testaamista vaativat megapelit ehditään realistisesti arvostella aikaisintaan viikkoa paria julkaisun jälkeen, mikäli testaajamme eivät ole pulassa entistenkin pelien kanssa.