Phobia III - Edge of Humanity - julkaisematon ennakkoartikkeli vm. 2003

Käänteet voivat olla joskus värikkäitä paitsi peli- ja viihdealalla, myös mediassa. Vuonna 2003 olin lyhyen aikaa päätoimittaja Suomen PC Format -lehdessä, jonka jälkeen irtisanouduin ja pesin käteni huolellisesti. Firman murot+virtsa-meiningin takia valtaosa tekemistäni jutuista (ja lehdistä) ei päässyt koskaan lehtipisteisiin.

Tässä alla oleva uutinen ilmestyi alkujaan PCF:n numerossa 15. Numeroon 16 (ja Suomen PC Gameriin) oli tulossa isompi artikkeli. Kumpaakaan lehteä ei muistaakseni julkaistu. Redlynxin Antti Ilvessuo kuitenkin muistaa yhä, miten kävin aikoinaan jututtamassa heitä Phobia III:sta ja kaipaili juttua. Lehtien aineistoja löytyi datapelastusoperaatioiden tuloksena ja tämä kaivattu juttu viimein on, vain 18 vuotta suunniteltua myöhemmin.

Muistakaa Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Phobia III – Edge of Humanity

Jukka O. Kauppinen

 

Helsinkiläisen Red Lynx Laboratoriosin räiskintäpeli Phobia III - Edge of Humanity on todennäköisesti mittavin Suomessa koskaan julkaistu ilmaispeli. Yli kolmen vuoden mittainen projekti kulminoituu tämän lehden oheisrompulle, mistä kaikki lukijat voivat asentaa tietokoneelleen huikean suoraan adrenaliinivirtaan viskaavan räiskintäeepoksen.

Phobia III:n tausta on vaiheikas. Edellisosat Alien Phobia ja Alien Phobia II julkaistiin 90-luvun puolella samaan tapaan ilmaispeleinä ja saivat pelaajakansalta erittäin suosiollisen vastaanoton. Yksinkertainen idea, yksi sotilas vastaan mittaamattomat verenhimoiset muukalaismassat, vietiin äärimmilleen. Tämä höystyi nerokkaan yksinkertaisella pelattavuudella ja henkeäsalpaavan kiihkeällä toiminnalla. Sama resepti on tuotu nyt reilusti terästettynä myös Phobia III:een.

Noin kolme vuotta sitten aloitettu peliprojekti on teknisesti melkoinen hyppäys eteenpäin tekijöiden aiemmista peleistä. Heillä kuitenkin riittää kokemusta pelialalta, niin harrasteena kuin ammattina. Antti ja Atte Ilvessuo näpersivät kymmenisen vuotta sitten pienempiä ilmaispelejä koulun jälkeen, mutta tuotoksissa oli jo tällöin havaittavissa selvää lupausta. Keskivertoa reilusti omaperäisemmät ideat ja rohkea toteutus nostivat Ilvessuot niin sanottujen suomipelitekijöiden ensilinjaan. Varhaisemmista peleistä Phase2, Alien Phobia ja Alien Phobia II jäivät parhaimmin pelaajien mieleen. Veljekset tähtäsivät jo tällöin astetta vakavampaan pelintekoon, sillä heidän perustamansa WAH Software julkaisi ensimmäisen suomalaisen 3D-kiihdytystä hyödyntävän shareware-pelin. Boabitellä kuroteltiin jo kaupallisillekin markkinoille, mutta levittäjän epärehellisyyden takia tekijät eivät koskaan saaneet penniäkään.

Kokemusta ja tietotaitoa on sittemmin kertynyt. Atte ja Antti perustivat kaksi vuotta sitten Red Lynx Laboratories –yrityksen, joka tuottaa ahkerasti muun muassa erilaisia kaupallisia selainpelejä. Myös Sub-TV:n Bumper Cars ja MTV3:n Katapultti-tekstiviestipelit ovat Lynxiläisten tuotantoa. Siinä sivussa valmistui hiljakseen myös Phobia III.

Rotujen välisestä ystävyydestä

Phobia III perustuu idealtaan tukevasti kahteen aiempaan Phobiaan: yksinäinen sotilas keskellä valtavia alienlaumoja.  Lahtaus alkaa heti ja armottomasti. Kenttä toiselta jälkeen täyttyy erilaisista avaruuden muukalaisista, jotka uskovat vain terästä ja tulta. Ihmisrodun teknologia vastaan terävät hampaat, pitkät kynnet ja raatelevat jäsenet.

Onpa pelissä juonikin.  Tekijät ovat itse asiassa luoneet mielikuvia herättävän pienen tarinan, jossa vieraalle planeetalle asettunut ihmisten siirtokunta on keskellä epätoivoista taistelua planeetan muita asukkaita vastaan. Tehtävät vaihtelevat monipuolisesti ja pistävät pelaajan ohjaaman soturin hyvinkin erilaisiin olosuhteisiin. Kaikissa on pohjatavoitteena hengissä selviäminen. Seuraavaan kenttään pääsee vasta kaikki alienit tuhottuaan ja vaikeustaso on liki helvetillinen.

Yksi tekijöiden päätavoitteista oli tarjota pelaajille järisyttävä pelikokemus paiskaamalle ruudulle enemmän vihollisia kuin yhdessäkään pelissä kuunaan. Tässä on eittämättä onnistuttu. Paniikki kasvaa kun ruutu täyttyy kirkuvista muukalaisista. Adrenaliini virtaa kun muukalaisten määrä ruudulla kasvaa kymmenistä sataan, satoihin, tuhansiin...

Elintila on tällöin kieltämättä vähissä. Mutta sitä saa pienillä järjestelytoimenpiteillä. Sotilaan perusase on loppumattomilla ammuksilla varustettu konetuliase, joka ei kuitenkaan riitä suurempien muukalaismassojen kurissapitoon. Niinpä pelaajan täytyy etsiä massakurinpalautukseen soveliaita lisäaseita, joita kentillä on joko rajatusti taikka ilmestyy satunnaisiin paikkoihin. Liekinheittimet, monikärkikranaatit, tuli- ja laseraseet, siinä avaimet rotujen väliseen yhteiseloon. Näine avuineen pelaajan on pidettävä massat kurissa ja terveysmittari punaviivan paremmalla puolella.

Yhtä massiivista tuhovoimaa ja kiivasta toimintaa ei monesta pelistä löydy. Jos yhdestäkään. Muukalaisten tulviminen ruudulla ja alati kasvavat hyökyaallot ovat pelottavaa katseltavaa, etenkin jos oma tulivoima on vähissä. Toisaalta niiden apuharvennus järeäefektisillä aseilla tyydyttää alitajuisia barbaarivaistoja.

Nerokkaan yksinkertainen räiskintä on ihmeen maistuva ja addiktiivinen pakkaus. Sen yksinkertainen idea on jalostettu pitkälle ja pakattu ensiluokkaisiin kuoriin. Tämän päivän monimutkaisten paneutumista ja opiskelua vaativien pelien keskellä on upeaa sammuttaa osa aivolohkoista ja päästää refleksit valloilleen. Paketissa onkin niin epäilyttävän paljon vetovoimaa, Phobia III pitäisi oikeastaan tarkistuttaa mahdollisten riippuvuutta aiheuttavien alitajuntaviestien varalta.

 

Phobia III – Edge of Humanity on täysin ilmainen. Pelin täysversio löytyy Suomen PC Formatin kansilevyltä.

 

Lisätietoja:

Red Lynx Laboratories: www.lynxlabs.com

Phobia III: www.lynxlabs.com/phobiaIII

Vanhoja muistellen: Decisive Battles of WWII Vol 2: Korsun Pock

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 19.1.2003.
Heksasotaa. Suosikkisodittavaani!
Tammikuu 1944. Itärintama. Puna-armeijan jyrä aloittaa koukkaamisen ja motitusoperaation tähtäimenään kokonaisen saksalaisarmeijan tuhoaminen. Vähemmän tunnettu taistelu oli loppusodan kiivaimpia yhteenottoja ja toimii hyvin myös sotapelin näyttämönä.

Korsun Pocket on lähtöisin jo parikymmentä vuotta laatustrategioita suoltaneelta australialaiselta Strategic Studies Groupilta. Yhtiö löysi jo tuolloin oman nichensä maailmanmarkkinoilta eikä ole siitä juurikaan sittemmin horjunut. Raskaan sarjan operationaalisille sotastrategioille, mieluiten toisen maailmansodan taisteluista, riittää yhä ostajia, vaikka pelilajin suuret vuodet ovat jo takana.

Korsun Pocket onkin melkoinen dinosaurus. Raskaat strategiat eivät pure kaikki-heti-mulle-nyt -aikakauden pelaajiin, joille sotastrategia tarkoittaa Command & Conqueria. Aitoon sotastrategiaan nämä eivät koske, joten miksi välittää ja turhaan kromata hyvää pelijärjestelmää. Joillekin sisältä on tärkeämpää kuin pinta, ja sisältöä Korsunissa riittää.

Peli onkin yksi lajinsa parhaista edustajista. Vuoropohjainen heksastrategia on harvoin luistanut yhtä nopeasti ja maittavasti, mutta pelistä ei ole silti uhrattu pinnan alla piilevää detaljia ja monimutkaisia laskukaavoja. Tekoäly antaa todellisen vastuksen eikä päästä pelaajaa helpolla. Perinteinen sinä liikutat ja hyökkäät -minä liikutan ja hyökkään -tyyppinen joukkojen liikuttelu toimii Korsunissa erittäin hyvin.

Strategian lähtökohta on mielenkiintoinen. Valtava pihti- ja motitustaistelu sekoittaa sekä nopeasti liikkuvaa että staattista sodankäyntiä. Molemmat osapuolet välillä kaivautuvat, välillä vetäytyvät tai etenevät täyttä vauhtia. Viivytykset, väijytykset ja vastahyökkäykset purevat välillä kipeästikin, jos eteneminen on suoritettu liian varomattomasti. Huolto on äärimmäisen tärkeää, eikä hyökkäyskärkeä sovi päästää liian pitkälle karkuun. Suurtaistelua voi pelata joko muutaman pienemmän skenaarion tai täysimittaisen kampanjan kautta, joten peliin pääsee sisään kohtuullisen vaivattomasti. Mittakaava on divisioona/rykmenttitasolla, joten pelaajalla on käsissään melkoinen joukkojenkeskittymä.

Eri aselajit, ilmatuki ja pienemmät häirintäyksiköt on toteutettu mallikkaasti varsinaisen strategiarungon lomassa. Pelin käyttöliittymä vaatii hieman opettelua, mutta on sitten helposti hallittavissa. Yksikköjen komentaminen ja liikuttaminen on luistavaa. Ainoastaan hyökkäyksiä suunnitellessa joutuu vähän vatvomaan, sillä eri yksikköjen yhdistäminen samaan taistelutilanteeseen on kömpelöä, jos ei haluakaan käyttää joka ikistä yksikköä joka voi liittyä taisteluun.

Strategisteille peluu on varsin tuttua. Peli on kuitenkin luistavuudeltaan omaa luokkaansa eikä tekoälylle rehellisesti sanoen taida löytyä vastusta. Reaaliaikaisissa taktiikkaräiskinnöissä tietokone pelaa ahtaiden kaavojen mukaan ja yleisimmin käytetty taktiikka tuntuu olevan suurena joukkona ryntääminen. Korsunissa tekoälyä voi jo sanoa omalla rajallisella tavallaan älykkääksi. Peli ei jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta, jossa se voi iskeä pelaajaa vyön alle. Nopean perääntymisen seuraaminen saattaakin johtaa yhtäkkiseen vastaiskuun, jonka tuloksena divisioona jos toinenkin musertuu. Tietokone puolustautuu paikoillaan kun tarvitaan, hyökkää raivokkaasti tai vetäytyy jos tilanne sitä vaatii. Se ei kaivaudu arvokkaisiinkaan karttapisteisiin, jos tilanne vaatii perääntymistä tai joukot uhrautuisivat turhaan. Niinpä tietokonettakin vastaan pelatessaan saa olla varovainen. Lisäksi mukana on hyvä myös netin yli pelattava kahden hengen moninpeli.

Luistava pelattavuus ja tekoäly tekevät Korsun Pocketista lajinsa aatelia. Vaikka pelin mittakaava on rajoitettu, niin se on tehty sitäkin tarkemmin ja toimivammin. Positiivisesti mukana tulee myös pelimoottorin nykyversioon päivitetty The Ardennes Offensive -strategia, joka modernisoinnin ansiosta ei tunnu millään tapaa vanhentuneelta kuuden vuoden iästä huolimatta. Niinpä samassa paketissa saa kaksi laatustrategiaa yhden hinnalla. Loistokauppa strategisteille!

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Matrix Games
Kehittäjä:     SSG
Saatavilla:    pc
Testattu:     P4 1,7 GHz, 512 Mt
Minimi:     P2 400 MHz, 64 Mt
Pelin kotisivut:    www.korsunpocket.com

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Titans of Steel - Warring Suns

Juttu on julkaistu alkujaan: dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 8.12.2003.
BattleTech-meininkejä! Parasta!

Saksalaisen Vicious Bytes -pelitalon Titans of Steel on parasta BattleTech-strategiaa, mitä tietokoneilla on nähty viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana. Se, että tekijät kiistävät pelinsä olevan BattleTechiä ei faneja hämää, mutta ainakin virallisen lisenssin maksut voi näin kiertää näppärästi.

Pelin matka kauppoihin voi olla joskus kovinkin mutkikas. Titans of Steel pohjautuu jo 80-luvulla Amigalle julkaistuun MechForce-strategiapeliin, jonka teki harrastemielessä Yhdysvaltojen ilmavoimien upseeri Ralph H. Reed. MechForce kuvasi viimeistä pilkkua myöten BattleTechin valtavia sotakoneita ja niillä käytäviä taisteluja tulevaisuuden maailmoissa. Pikkupeli oli kuitenkin tehty ilman oikeuksien omistajan - FASAn - lupaa. FASA astuikin Reedin päälle isolla kengällä. Peli siirtyi nopeasti pienen rekisteröityneiden käyttäjien sisäpiirin viihteeksi ja hiipui lopulta kokonaan.

Se on kuitenkin ollut sittemmin yksi niistä syistä, miksi monet BattleTech-fanit ovat pitäneet vanhan Amigansa tallessa ja käyttökunnossa. Millään muulla laitteella ei MechForcea ole pelattu. Paitsi nyt, kun Vicious Bytes otti MechForcen, viritti sitä entisestään ilmaispelin muodossa ja sai pelin loulta jopa kaupalliseen levitykseen. MechForcen kaupalliseen julkaisuun meni siis vain puolitoista vuosikymmentä.

MechWarrior strategiapelin kuorissa

Titans of Steel sijoittuu pc:llä muun muassa Microsoftin MechWarriorien kuvaamaan pelimaailmaan. Idea on samantapainen: pelaaja ohjaa yhtä tai useampia 'Mechiä - siis titania - taistelukentällä, jossa yksittäiset sotakoneet tai osastot ottavat yhteen. Titanit ovat valtavia sotakoneita, kävelevän robotin kaltaisia laitteita, joita kuitenkin ohjaa ihminen. Tulivoimaa näillä valtavilla laitteilla on enemmän kuin 2000-luvun panssaridivisioonalla yhteensä.

Lisenssisyistä Titans eroaa monilla tavoilla BattleTechin tutuksi tekemistä sotakoneista. Paitsi että BattleMecheistä tuli titaneja, niin myös laitteiden massa kaksinkertaistui enimmillään 200 tonniin ja laitteissa on uutta omintakeista teknologiaa ja järjestelmiä. Ylipäätänsäkin peluussa on mukana enemmän syvyyttä ja yksityiskohtia. Taisteluissa ei sen sijaan juuri eroja ole: valtavat sotakoneet ryntäävät vastakkain, avaavat tulen pitkältä matkalta ja saattavat päätyä lopulta lähietäisyydelle rusikoimaan toisiaan. Maat ja mannut lakoavat, metsäpalot riehuvat räjähdysten ja energia-aseiden sytyttäminä ja luojakunta vetää henkeään lopputulosta odotellessaan - kumpi osapuoli pääsee pois taistelukentältä ja missä kunnossa?
Ruma päältä, rautaa sisältä

Titansin taistelut vaativat kuitenkin reilusti mielikuvitusta. Kyseessä on vuoropohjaisuutta ja reaaliaikaa yhdistelevä strategiapeli, eikä MechWarriorien tapainen simulaatio. Kirotun ruma ulkoasu on myös tehokas satunnaisen pelaajan karkottaja, sillä grafiikasta lähinnä näkee mikä soturi on kartalla missäkin ja kuka ampuu.

Mutta sisäisesti peli on silkkaa rautaa. Pelijärjestelmä on nerokas, joskin alkuun hankala. Kaikki pelin tapahtumat lasketaan sisäisesti reaaliajassa, sekunti sekunnilta. Kun jokin omista titaneista saa liikkumis- tai taistelutoimintansa suoritettua peli pysähtyy ja aukaisee jommankumman pelin kahdesta rinnakkaisesta käyttöliittymästä ja pyytää seuraavaa käskyä. Pelaaja voi komentaa titanien ohjaajia liikkumaan, käyttämään hyppyraketteja tai muita järjestelmiä; käyttämään aktiivisia tai passiivisia sensoreita, lukittautumaan tiettyyn viholliseen, käyttämään aseita ja niin edelleen. Liikkumis- ja taistelukomennot suoritetaan yhtaikaa, rinnakkain, mihin tottuminen vaatii alussa aika tavalla opettelua.

Muutoinkin pelaamiseen vaikuttaa todella moni asia. Jokainen titan-ohjaajista on yksilö, jolla on pitkä liuta erilaisia taitoja. Ohjaamistaidot, sensorien ja tietokoneiden käyttötaidot ja tietenkin erilaiset asetaidot vaikuttavat kunkin toiminnon lopputulokseen yhdessä elektronisen sodankäynnin, rajoitetun näkyvyyden, korkeuserojen ja kymmenien muiden muuttujien ohella. Näistä tärkein on lämpö, jota kertyy mm. energia-aseiden osumista, titanin omista järjestelmistä, aseiden laukaisusta ja ulkoisista vaikutteista, kuten metsäpaloista. Liian kuumana käyvä titan on hyvä maali, joka ei pysty käyttämään aseitaan sammumisen tai ammusräjähdyksen pelosta. Lämmöntuotannon kontrollointi onkin tärkeä osa pelin kokonaistaktiikoita.

Vaikeuksien kautta voittoon

Titans of Steel onkin kokonaisuutena vaikea ja jopa luotaantyöntävä peli. BattleMecheistä ja jättimäisistä sotakoneista pitävien ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä rumien kuorten alta löytyy kaunis peli. Tekijöillä on ollut hyvä esimerkki ja selkeä visio siitä mitä he haluavat tehdä, ja tavoitteissa on paljolti myös onnistuttu. Ei kuitenkaan kaikessa. Esimerkiksi pelin kampanjat ovat turhankin vaikeita ja anteeksiantamattomia. Tilanteen tallentamisen ohella pelitiedostot on liki pakko varmuuskopioida käsin talteen, ettei itku purskahda kalliisti koulutetun pilotin kuollessa vahingossa. Pelin eri ohjelmakomponenttien liittäminen toisiinsa on alkeellista ja kömpelöä. Mutta riittävän alkeiskoulutuksen jälkeen kampanjoiden ja yksittäisten taistelujen sotiminen itse luodun palkkasoturiyksikön ohjaksissa maittaa, kun tietokoneelle viimein pärjääkin.

Jos Titansin kuoret tekisi uudestaan ja antaisi jonkun suunnitella kokonaisuudesta hieman käyttäjäystävällisemmän ei sen voittokulkua pysäyttäisi mikään. Mutta tällaisenakin, jopa tuttujen Inner Spheren valtakuntien puuttuessa, se antaa BattleTech-ystäville reilun annoksen uutta mielenkiintoista pelattavaa ja näkökulmaa.

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Matrix Games / Just Play
Kehittäjä:     Vicious Bytes
Saatavilla:    pc
Testattu:     P4 1,7 GHz, 512 Mt, Radeon 8500
Pelin kotisivut:    www.titansofsteel.com

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/ !

Vanhoja muistellen: Enigma: Rising Tide Gold

Julkaistu alkujaan: dna Pelit / Lumonetti 26.5.2003.

Enigma: Rising Tiden paketti ei paljoa selittele. Laivoja ja sukellusveneitä? Onko kyseessä siis venesimulaatio? Strategiapeli? Räiskintä? Enigmakin tuo mieleen lähinnä toisen maailmansodan aikoihin käytetyn salauslaitteen. Mistä siis on kysymys? Koska suoraan paketista ei vastauksia näe, oli pakko pistää peli sisään ja ottaa itse selville.

Vuosi on 1937 ja toinen maailmansota aluillaan. Toista maailmansotaa? Taas? Ei aivan. Kyseessä on hieman erilainen kahakka kuin mitä meidän historiankirjoihin on raapustettu. Saksan keisarikunta on voittanut ensimmäisen maailmansodan ja valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Englantilaiset ovat paenneet Japaniin ja perustaneet japanilaisten kanssa vapaiden kansakuntien liittouman. Amerikkalaisetkin ovat mukana sekoittamassa soppaa. Tämän historian Yhdysvallat ei olekaan 1930-luvulla sulkeutunut kansakunta, vaan innokas valtio laajentamassa vaikutusaluettaan. Kaikilla kolmella osapuolella on omat tavoitteet ja syttyy sota - kuinkas muuten? Pelaaja on vain pelinappula tässä suurvaltojen pelissä. Hänelle annetaan alus komennettavaksi ja sysätään keskelle sotaa.

Enigma on vaihtoehtoiseen toiseen maailmansotaan sijoittuva meritaistelupeli, ja varsin laaja sellainen. Veneitä ja tehtäviä löytyy kiitettävä määrä. Purkkia löytyy kunnon taisteluveneistä pikkupurkkeihin ja suuren luokan sukellusveneisiin. Jokaisella osapuolella on kaksi pitkää kampanjaa, jossa ensimmäisessä taistellaan veden päällä ja toisessa veden alla. Kaikkiaan kampanjoita on siis kuusi. Näiden lisäksi pelattavana on harjoitustehtäviä ja yksittäisiä taisteluita.

Sukellusveneellä taisteleminen on helppoa. Ohutta ohjekirjasta ei tarvita edes ohjauksen opetteluun, suunta määrätään klikkaamalla haluttua suuntaa kompassista. Taistelun voi jättää halutessaan tekoälyn hoivaan, mutta tykkeihin voi loikata klikkaamalla hiirennappia aluksen kaaviossa haluamansa tykin kohdalla. Sukeltaminen hoituu yksinkertaisesti syvyyden valinnalla.

Yksinkertaisista ratkaisuistaan huolimatta taktikoiminen on pakollista. Vene tarvitsee polttoainetta, miehistö ilmaa. Taistelut kannattaa ja pitää hoitaa annetuissa rajoissa. Muutoin voi käydä kuten allekirjoittaneen. Olin juuri voittamassa taistelua, kun miehet tukehtuivat ilman puutteeseen. No, tyhmyydestä sakotetaan.

Pelisuunnitteluun on tosin eksynyt pieniä outouksiakin. Veneillä on esimerkiksi yksi energiapalkki, jonka tyhjentyessä koko vene hajoaa. Olisi kuvitellut, pelin ollessa hieman kallellaan realismiin päin, laivoissa olevan erillisiä osumakohtia tai edes jonkinlainen vauriomallinnus. Mutta ei.

Vaatimatonta ja mahtipontista

Kauniiksi Enigmaa ei voi kutsua millään ilveellä. Se näyttää ja tuntuu vanhahtavalta jo valikoista lähtien, ja antiikkisuus korostuu itse pelin puolella Tämän ei uskoisi olevan 2000-luvulta. Vesi on heijastamatonta ja läpinäkymättömän sinistä massaa. Veneet ja lentokoneet ovat kulmikkaita rotiskoja. Torpedoista ja syvyyspommeista ei kannata edes puhua. Räjähdyksissä ja erilaisissa savuefekteissä on sentään jonkinlaista munaa, mutta se ei peitä muuten todella vanhahtavaa ulkonäköä.

Laitevaatimukset ovat onneksi grafiikoiden mukaiset, sillä Enigma ei vaadi raudalta paljoakaan. Vähänkään modernimpaa rautaa omaava pelaaja ei varmastikaan koe minkäänlaista nykimistä saati pätkimistä.

Musiikit sen sijaan ansaitsevat erikoismaininnan. Niistä tulee mieleen Star Wars, hyvässä mielessä. Mikä parasta, ne vaihtuvat sopivasti tilanteiden mukaan. Eritoten taisteluiden aikana pärähtävä mahtipontinen marssi sopii meininkiin kuin nyrkki naamaan.

Ääniosasto pelittää muutenkin hyvin, tosin efektipuolella tarjonta on yllätyksetöntä. Toimivaa, muttei mieleenpainuvaa. Hieman ihmisääntä oltaisiin myös kaivattu, nyt sitä löytyy todella niukalti.

Ihmisäänen puutetta yritetään kompensoida mahdollisuudella käskyttää omia joukkoja mikrofonin avulla. Pelaaja voi antaa aluksilleen äänikomentoja. Käskytyskielenä on tietenkin englanti, joten suomalaisella aksentilla mongerrettu englanti ei kovinkaan usein mene pelissä läpi.

Kaksi desiä simulaatiota, yksi arcadea

Tärkein on kohdallaan. Pelaaminen on yksinkertaisesti pirun hauskaa. Pelintekijät ovat onnistuneet löytämään hyvän välimaaston simulaation, räiskinnän ja strategian välillä. Pelatakseen sukellusveneistä ei tarvitse tietää ennalta yhtään mitään. Toiseen maailmansotaan perehtyneet löytävät kuitenkin monia keinoja tietojensa hyödyntämiseen.

Tesseraction Gamesin Enigma: Rising Tide on outo yhdistelmä venesimulaatiota, räiskintää ja strategiaa. Se näyttää ja tuntuu toista maailmansotaa käsittelevältä peliltä: suurinta osaa aseista, laivoista, sukellusveneistä ja varusteista on tuttuja, ja niitä käytettiinsodassa oikeastikin.Vaihtoehtoinen historia on mielenkiintoinen, minkä ansiosta taistelun jälkeisiä juoniosioita katselee innolla. Mutta kovimmille realismifriikeille ja historiaa inhoaville se ei ehkä sovi.

Eric Hartin

Julkaisija: Halcyon Media
Kehittäjä: Tesseraction Games
Suositusikäraja: 11
Saatavilla: PC
Testattu: Athlon XP 2000+, Radeon 9700, 768 Mt muistia
Minimi: 750 Mhz prosessori, 32 Mt näytönohjain, 256 Mt muistia
Pelin kotisivut: http://www.warfleet.net/