Vanhoja muistellen: Decisive Battles of WWII Vol 2: Korsun Pock

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 19.1.2003.
Heksasotaa. Suosikkisodittavaani!
Tammikuu 1944. Itärintama. Puna-armeijan jyrä aloittaa koukkaamisen ja motitusoperaation tähtäimenään kokonaisen saksalaisarmeijan tuhoaminen. Vähemmän tunnettu taistelu oli loppusodan kiivaimpia yhteenottoja ja toimii hyvin myös sotapelin näyttämönä.

Korsun Pocket on lähtöisin jo parikymmentä vuotta laatustrategioita suoltaneelta australialaiselta Strategic Studies Groupilta. Yhtiö löysi jo tuolloin oman nichensä maailmanmarkkinoilta eikä ole siitä juurikaan sittemmin horjunut. Raskaan sarjan operationaalisille sotastrategioille, mieluiten toisen maailmansodan taisteluista, riittää yhä ostajia, vaikka pelilajin suuret vuodet ovat jo takana.

Korsun Pocket onkin melkoinen dinosaurus. Raskaat strategiat eivät pure kaikki-heti-mulle-nyt -aikakauden pelaajiin, joille sotastrategia tarkoittaa Command & Conqueria. Aitoon sotastrategiaan nämä eivät koske, joten miksi välittää ja turhaan kromata hyvää pelijärjestelmää. Joillekin sisältä on tärkeämpää kuin pinta, ja sisältöä Korsunissa riittää.

Peli onkin yksi lajinsa parhaista edustajista. Vuoropohjainen heksastrategia on harvoin luistanut yhtä nopeasti ja maittavasti, mutta pelistä ei ole silti uhrattu pinnan alla piilevää detaljia ja monimutkaisia laskukaavoja. Tekoäly antaa todellisen vastuksen eikä päästä pelaajaa helpolla. Perinteinen sinä liikutat ja hyökkäät -minä liikutan ja hyökkään -tyyppinen joukkojen liikuttelu toimii Korsunissa erittäin hyvin.

Strategian lähtökohta on mielenkiintoinen. Valtava pihti- ja motitustaistelu sekoittaa sekä nopeasti liikkuvaa että staattista sodankäyntiä. Molemmat osapuolet välillä kaivautuvat, välillä vetäytyvät tai etenevät täyttä vauhtia. Viivytykset, väijytykset ja vastahyökkäykset purevat välillä kipeästikin, jos eteneminen on suoritettu liian varomattomasti. Huolto on äärimmäisen tärkeää, eikä hyökkäyskärkeä sovi päästää liian pitkälle karkuun. Suurtaistelua voi pelata joko muutaman pienemmän skenaarion tai täysimittaisen kampanjan kautta, joten peliin pääsee sisään kohtuullisen vaivattomasti. Mittakaava on divisioona/rykmenttitasolla, joten pelaajalla on käsissään melkoinen joukkojenkeskittymä.

Eri aselajit, ilmatuki ja pienemmät häirintäyksiköt on toteutettu mallikkaasti varsinaisen strategiarungon lomassa. Pelin käyttöliittymä vaatii hieman opettelua, mutta on sitten helposti hallittavissa. Yksikköjen komentaminen ja liikuttaminen on luistavaa. Ainoastaan hyökkäyksiä suunnitellessa joutuu vähän vatvomaan, sillä eri yksikköjen yhdistäminen samaan taistelutilanteeseen on kömpelöä, jos ei haluakaan käyttää joka ikistä yksikköä joka voi liittyä taisteluun.

Strategisteille peluu on varsin tuttua. Peli on kuitenkin luistavuudeltaan omaa luokkaansa eikä tekoälylle rehellisesti sanoen taida löytyä vastusta. Reaaliaikaisissa taktiikkaräiskinnöissä tietokone pelaa ahtaiden kaavojen mukaan ja yleisimmin käytetty taktiikka tuntuu olevan suurena joukkona ryntääminen. Korsunissa tekoälyä voi jo sanoa omalla rajallisella tavallaan älykkääksi. Peli ei jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta, jossa se voi iskeä pelaajaa vyön alle. Nopean perääntymisen seuraaminen saattaakin johtaa yhtäkkiseen vastaiskuun, jonka tuloksena divisioona jos toinenkin musertuu. Tietokone puolustautuu paikoillaan kun tarvitaan, hyökkää raivokkaasti tai vetäytyy jos tilanne sitä vaatii. Se ei kaivaudu arvokkaisiinkaan karttapisteisiin, jos tilanne vaatii perääntymistä tai joukot uhrautuisivat turhaan. Niinpä tietokonettakin vastaan pelatessaan saa olla varovainen. Lisäksi mukana on hyvä myös netin yli pelattava kahden hengen moninpeli.

Luistava pelattavuus ja tekoäly tekevät Korsun Pocketista lajinsa aatelia. Vaikka pelin mittakaava on rajoitettu, niin se on tehty sitäkin tarkemmin ja toimivammin. Positiivisesti mukana tulee myös pelimoottorin nykyversioon päivitetty The Ardennes Offensive -strategia, joka modernisoinnin ansiosta ei tunnu millään tapaa vanhentuneelta kuuden vuoden iästä huolimatta. Niinpä samassa paketissa saa kaksi laatustrategiaa yhden hinnalla. Loistokauppa strategisteille!

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Matrix Games
Kehittäjä:     SSG
Saatavilla:    pc
Testattu:     P4 1,7 GHz, 512 Mt
Minimi:     P2 400 MHz, 64 Mt
Pelin kotisivut:    www.korsunpocket.com

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Combat Mission 3: Afrika Korps

Juttu on julkaistu alkujaan: dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 6.2.2004.
Oikein strategiapelien klassikko. Tässä taisi olla mukana myös vähän suomalaiskädenjälkeä.


Combat Mission mullisti ilmestyessään strategiapelien maailman. Kolmiulotteinen toteutus ja reaaliaikaisuus olivat yhdistelmä, joka iski sotahistorian harrastajiin uudella tavalla. Sodankäynti siirtyi lähes henkilökohtaiselle tasolle, eikä pelisarjan lumo katoa kolmannessakaan osassa. Tällä kertaa panssarit vyöryvät Afrikan ja Italian maisemissa.

Kaksi ensimmäistä Combat Missionia kuvasivat Euroopan sotanäyttämön taisteluja. Toinen länsirintama 1944-1945, toinen itärintamaa 1941-1945. Vaikka pelien aihepiiri on ennestään tuttu niin historiasta kuin pelimaailmastakin, niin niiden toteutus oli kuitenkin ilmestyessään uutta. Peli yhdisti mielikuvituksellisella ja ihmeen toimivalla tavalla reaaliaikaa ja vuoropohjaisuutta, mikä mahdollisti jouhevan ja toimivan pelijärjestelmän luonnin. Vapaasti 3d-ympäristössä liikuteltava kamera puolestaan antoi pelaajille näkökulman taistelukentälle sekä lintuperspektiivistä että itse sotilaiden takaa. Pelin suunnittelijan ideoinnin tasoa kuvaa se, ettei kukaan ole vielä saanut kurottua ensimmäisen Combat Missionin etumatkaa. Jäljittelijöitä on näkynyt pari, mutta pelien taso oli niin heikko, ettei niistä ollut uhkaajaksi.

Combat Mission 3 vie pelaajat läntisen Euroopan tantereilta etelämmäs. Sota jatkuu Välimeren alueella Italiassa, Kreetassa ja Pohjois-Afrikassa. Aikajana yltää vuodesta 1940 vuoteen 1943. Uusien taistelukenttien myötä pelaamisen rutiinit muuttuvat, sillä taisteluja käydään Italian vuoristossa ja Afrikan aavikoilla, vehreissä viinitarhoissa ja pölyisillä tasangoilla palmujen katveessa. Uudet maastot tuovat uusia haasteita, sillä etenkään aavikolla ei ole juuri piilopaikkoja ja pölypilvet paljastavat heti kulkuneuvojen sijainnin pitkänkin matkan päästä. Toisaalta tätä voi käyttää myös hämäyksenä.

Joukkue, eteenpäin!

Pelin mittakaava on taktinen. Komennettavat yksiköt venyvät yksittäisistä joukkueista ja tankeista pataljoonatasolle. Pienimmät kartat ovat muutaman neliökilometrin kokoisia, mutta suurimmillaan pituutta ja leveyttä riittää kilometrikaupalla. Suurimmilla kampanjakartoilla taistellaan useita peräkkäisiä taisteluja, joiden lopputilanteet vaikuttavat seuraavan yhteenoton alkutilanteeseen. Näillä rintama liikkuu joskus hyvinkin pitkiä matkoja.

Peliydin on ennallaan ja tuttu aiemmista osista. Tapahtumat etenevät pelin sisäisen kellon mukaan reaaliajassa, jonka lomassa pelaaja jakaa yksiköilleen käskyjä 60 sekunnin välein. Toiminnan jatkuessa tapahtumat tutkitaan vapaasti kelailtavalta videolta, jolla kuvakulmaa voi pyörittää paikasta toiseen haluamallaan tavalla.

Käyttöliittymä on hitusen aiempaa sulavampi, mutta varsinaisia teknologisia muutoksia ei ole suuremmin, pois lukien parannukset tehtävien ja operaatioiden pikagenerointiin ja editoreihin. Tämä tekee pelistä taatun laadukkaan ja myös erittäin tutunoloisen aiempia osia pelanneille. Se on myös pelin heikkous. Pelkkä uusi sisältö ei saata riittää kaikille pelaajille. Uudet sotatantereet ja suurelta osin täysin uusi kalusto ovat toki mielenkiintoiset, mihin on syynä etenkin alkusodan kaluston erilaisuus keski- ja loppusodan laitteisiin. Näillä peltipurkeilla ei uskalla ajaa miten sattuu!
Painotus uskottavuudella ja realismilla

Kaupunkitaisteluja kolmosessa ei ole läheskään yhtä paljoa kuin aiemmissa osissa, mutta Italian vuoristoissa taisteleminen tuottaa omat ongelmansa korkeuserojen vaikean hahmottamisen takia. Kovin kauniiksikaan peliä ei voi enää sanoa, mutta painotus onkin ennen kaikkea todenmukaisuudella ja uskottavuudella. Yhtä hyviä ja pikkutarkkoja fysiikan, aseiden ja ammusten mallinnusta ei monesta pelistä löydä - jos yhdestäkään. Esimerkiksi taisteluissa tietokone laskee jokaisen ammuksen ja tykin ominaisuudet, ammuksen lentoradan ballistisine ominaisuuksineen, iskeytymän kulman ja voiman ja huomioi tämän jälkeen kohteen panssaroinnin paksuuden, panssariteräksen laadun ja monet muut ominaisuudet. Tämän jälkeen katsotaan osuuko ammus, kimpoaako se ja mitä tapahtuu - vai onko tuloksena muuta kuin päänsärkyä miehistölle.

Ylipäätänsäkin taisteleminen Combat Mission 3:ssa on uskottavaa. Panssarit, jalkaväki ja muu kalusto toimii yleensä järkevästi. Tekoäly on vaihteeksi älykäs, useimmiten, eivätkä välttämättä suostu ryntäämään kohti varmaa tuhoa. Pelaajan käskyt unohtuvat, jos kulman takaa ilmestyy liian vahva vastus - tai taivaalta sataa tykistökeskitys. Bittisotilaat muistuttavat käytökseltään ihmistä, eivät sokeasti tottelevaa robottia.

Kolmannen Combat Missionin ainoa selvä heikkous on sarjan edellinen osa. Kakkosessa oli mukana Suomi ja Neuvostoliitto. Kumpikin puuttuu Afrikasta. Peli on todella hyvä, parasta strategiaa mitä rahalla saa, mutta sen tapahtumat ovat etäiset ja oudot. Afrikan taistelu tuskin vetoavat kaikkiin. Mukana pelin valmistusprojektissa oli jälleen kerran suomalainen Aniway, joka on tehnyt siihen skenaarioita, ääniä ja muuta sisältöä. Lisäksi pelin mukana tulee Aniwayn tekemät suomenkieliset ohjeet.

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     CDV
Kehittäjä:     Battlefront.com
Saatavilla:    pc
Testattu:     P4 1,7 GHz, 512 Mt, Radeon 8500
Pelin kotisivut:    Combat Mission: Afrika Korps

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/ !

Vanhoja muistellen: Hearts of Iron II -ennakko ja HOI2: Doomsday -arvostelu

Julkaistu alkujaan:  dna Pelit / Lumonetti 15.11.2004 ja 31.12.2006.

Jostainhan Paradoxinkin megastrategiat ovat saaneet alkunsa. Eivät aivan tästä, sillä jatko-osistahan on kyse mutta aikaisessa vaiheessa liikuvaan. Omakohtaisesti HOI2: Doomsday on kaikkien aikojen suosikkini HOI-sarjasta. Oh, ne ihanat hetket komentajan pallilla. Ja kuinka Saksan ja Puolan liittouma jyräsi yhteistuumin kesällä 1942 kohti syvää itää, Neuvostoliiton ydintä. -JOK 2018

Hearts of Iron 2 -ennakko

 

Ruotsalainen strategiatalo Paradox Entertainment pitää vahvasti kiinni omasta linjastaan strategiapelien maailmassa. Yhtiön ensi vuonna tuleva Hearts of Iron jatkaa tutulla asenteella, ja tuo toisen maailmansodan pelaajien käsiin laajana, koko maapallon kattavana kokonaisuutena.

Hearts of Iron 2 käyttää Paradoxin ystäville tutuksi tullutta peliydintä toisen maailmansodan kuvaamiseen - jälleen kerran. Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että lopputulos olisi soljuvampi ja pelattavampi kuin ensimmäisessä HOI-pelissä. Se näet kärsi määrätyistä kommervinkeistä käyttöliittymässään, minkä takia pelaaminen oli tarpeettoman monimutkaista. Jatko-osassa parannukset ovat silmiinpistävät - käyttöliittymä on selkeämpi ja yksinkertaisempi. Joukkojen hallinta on helppoa ja eri kohteista suoritettavat hyökkäykset on helppo koordinoida alkamaan yhtaikaa. Vaikka pelissä on pinnan alla runsaasti syvyyttä ja miettimistä, niin nämä puolet on toteutettu pelaajaystävällisesti. Vain diplomatiajärjestelmä tuntuisi vaativan vähän enemmän aikaa ja vaivaa.

HOI2 on massiivinen, koko maapallon kattava suurstrategia, joka jatkaa Paradoxin eeppisten jättistrategioiden linjaa. Firman pelit ovat kuitenkin olleet aina myös miellyttävän nopeasti opittavia, ja myös historiallisesti opettavaisia. Niin myös tämä. Useinhan Paradoxin pelit kuvaavat ihmiskunnan kohtaloita pitkien ajanjaksojen pituuksilta, satojen vuosien ajalta. Tällä kertaa peli paneutuu aiheeseen paljon lyhyemmin, noin vuosikymmenen mittaisesti. Tapahtumia kuitenkin kuvataan tarkemmin kuin satojen vuosien mittaisissa eepoksissa, ja aikakin juoksee tunneittain, ei päivien ja viikkojen tarkkuudella.

Pelissä on kaikkiaan neljä eri kampanjaa sekä tukku lyhyempiä skenaarioita, jotka sijoittuvat joko rajatummalle sektorille maapallolla tai sitten avaavat koko planeetan leikkikentäksi. Skenaarioista löytyy muun muassa Espanjan sisällissota, Suomen talvisota, Saksan hyökkäys Puolaan ja monta muuta toisen maailmansodan tapahtumaa Euroopasta ja Tyyneltämereltä. Kolme vaihtoehtohistoriatehtävää ovat Fall Grün, eli Tsekkoslovakian aseellinen vastarinta Saksan miehitystä vastaan, Argentiinan sota Brasiliaa vastaan sekä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suorittama invaasio Japaniin.

Täysimittaiset kampanjat ovat kuitenkin hurjimmat. Ne kattavat koko maapallon ja etenevät alkuhetkestään koko sodan loppuun, tai sitten pelaajan voittoon taikka tappioon. Kampanjoiden alkuhetkiä ovat Saksan hyökkäys Puolaan ja Neuvostoliittoon, sodan loppuhetket 1944 kesästä eteenpäin ja kaikkein mielenkiintoisimpana ja kutkuttavimpana vuonna 1936 käynnistyvä suurkampanja. Viimeksimainittu on jännittävä siksi, että maailmanpoliittinen tilanne on vielä varsin neutraali - Saksa ei ole aloittanut "rauhanomaista" laajentumistaan ja tilanne alkaa ikään kuin alusta, ilman painolasteja. Etenkin Saksaa pelaava voi aloittaa puhtaalta pöydältä, kehittää aseteknologiaansa ja armeijaansa rauhassa - ja miettiä jatkosuunnitelmat varoen. Oman valtakuntansa voi valita joko mistä tahansa maailman suur- tai pienvaltiosta, mutta käytännössä aivan pienimmillä on melko turhaa pelata. Niillä ei vain riitä resursseja päävaltioiden kanssa kisaamiseen, vaikkakin oman lähiseudun pienvallaksi onnistuisikin nousemaan. Isot menevät tekniikkarintamalla aivan omia menojaan.

Entä pelillisesti? Hyvin pelaa. Historian havina sekoittuu lupsakkaasti joustavaan peliin. Tapahtumat etenevät reaaliajassa mutta nopeutta voi säätää äärimmäisen hitaasti kohtuullisen nopeaksi. Suurempaa valtiota pelatessa tämä onkin erittäin tarpeellista, sillä seurattavaa riittää. Automatiikkaakin onneksi löytyy, eikä pelaajan tarvitse omin käsin vääntää joka ikistä valtion ja sotilasyksikköjen nippeliä.

Miellyttävimpiin uusiin ominaisuuksiin kuuluu uudistettu teknologian kehitysruutu. Pelaaja voi laittaa tutkimusryhmiä erilaisten teknologioiden ääreen kehittämään uusia aseita, asejärjestelmiä, taktiikoita ja muita käteviä oman valtakunnan kyvykkyyttä parantavia asioita. Tutkimusryhmät ovat nyt nimettyjä, historiallisia yrityksiä ja tutkijoita, joilla on erilaisia taitoja eri aloilla. Näiden fiksu asettelu eri tutkimusprojekteihin on mielenkiintoinen lisä pelin kokonaisuuteen. Jokainen tutkimusryhmä tosin vaatii myös palkkaa, joten pelaajan on tasapainoteltava talouden ja kaikkien muidenkin kulunkien - kuten armeijan laajentamisen - välillä. Tämä on toteutettu pelissä erittäin hyvin - pelaajan on aina tasapainoteltava tulojen ja menojen suhteen, sillä lopultakin kaikki toimenpiteet maksavat. Nyt myös politiikka pohjautuu ennen kaikkea rahaan, joten pienvallat jäävät vääjäämättä sivustakatsojiksi suurvaltojen toiminnan rinnalla. Näillä on kuitenkin aina enemmän varallisuutta monipuoliseen touhuamiseen.

Hearts of Iron 2 tuntuu ennakkoversion pohjalta vastaavan edeltäjäänsä paremmin pelaajien odotuksiin siitä, mikä jo sen piti alkujaan olla. Peli painottuu mukavasti sotilaalliseen toimintaan ja yksiköiden komentamiseen, mutta tarjoaa myös vahvan annoksen kulissien takaista toimintaa. Avoimet skenaariot tarjoavat mahdollisuuden oman maailmanhistorian luomiseen - mikä sen hienompaa?

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija: Pan Vision
Kehittäjä: Paradox Entertainment
Saatavilla: PC
Pelin kotisivut: Hearts of Iron 2 http://www.paradoxplaza.com/heartsofiron2.asp

Hearts of Iron II - Doomsday

Paradox Entertainment on nykypäivän vahvimmista strategiapelitaloista. Firman historialliset pelit tarjoavat maukasta vaihtoehtohistoriaa vuosisatojen ajalta, mutta Hearts of Iron II: Doomsdaytä voidaan pitää hyvällä syyllä sen pelituotannon helmenä.

Ensimmäinen Hearts of Iron oli lupaisi suurimittakaavaista toista maailmansotaa tai vaihtoehtohistoriaa, mutta peli oli yksinkertaisesti liian vaikea pelata. Käyttöliittymä ei oikein pelittänyt. Jatko-osa korjasi puutteet ja enemmänkin.

Hearts of Iron II: Doomsday on erikoinen luomus, sillä se on oikeastaan glorifoitu lisälevy. Doomsday on uusi kampanja, jossa toinen maailmansota ei lopu vuoteen 1945, vaan se jatkuu sujuvasti kolmanneksi toukokuussa 1945.

Sen ohella pelissä on paljon muutakin. Pelimoottoria on viritetty käyttäjäystävällisemmäksi ja tekoälyä on parannettu urakalla. Niinpä tämä itsenäisenä, täysin toimivana tuotteena myytävä laajennus tarjoaakin vaihtoehtohistorian ystäville kattavan paketin pelattavaa. Doomsday-kampanjan ja   päivitetyn pelimoottorin ohella peli sisältää myös kaikki alkuperäisen pelin skenaariot ja kampanjat, joten vanhakin sisältö saa uutta makua.

Enemmän ja jännempää

Doomsdayn vaihtoehtohistoriallisuus ja aiemmastakin laajennetut teknologiapuut tuovat sodankäyntiin mielenkiintoista lisävirettä. Ydinaseet. Kunnon ohjukset. Ydinsukellusveneet. Todella raskaan sarjan panssarivaunut ja sodanjälkeisen ajan kalusto.

Hiekkalaatikossa riittää peuhattavaa. Doomsday-skenaarion alku on raju. Pidetäänkö Neukkulaa hyvänä vai yritetäänkö edes? Miten rintama pitää raunioituneen Keski-Euroopan keskellä? Punainen jyrä höökii eteenpäin mutta pystyykö se etenemään Atlantille saakka?

Uuden pelattavan ohella pelissä on myös reilut annokset lisädetaljia. Esimerkiksi yksittäisten sotilaskomentajien uraa seurataan nyt tarkemmin. Pelaaja näkee yhdellä silmäyksellä onko johtaja menestynyt aikaisemmin. Yksiköistä, alueista ja ylipäätään omasta valtakunnasta kerrotaan enemmän. Tiedot löytyvät uusista tilastoista ja statistiikkaruuduista, joiden kautta voi selvittää esimerkiksi eri resurssien kulutusta, oman armeijan koostumista ja muita mielenkiintoisia tietoja.

Muutenkin taisteluista ylipäätään pidetään tarkempia tilastoja. Tarjolla on siis runsaasti uutta erilaista tietoa, jolla pelaajat voivat seurata asioiden kulkua. Toisaalta tiedot on kuitenkin piilotettu sen verran hienovaraisesti, ettei peruspelaajan tarvitse edes välittää niistä. Lisätiedot täytyy hakea, sen sijaan että pelaajalle tuputettaisiin päällisinpäin turhaa tietoa.

Aiemmille Hearts of Iron II -pelin ystäville tärkein uusin ominaisuus on uusittu tekoäly. Se on nyt astetta parempi kaikilla mittasuhteilla. Esimerkiksi useammilla rintamilla sotiminen sujuu nyt paremmin, niin myös maihinnousut ja juonittelu. Tekoäly osaa miettiä taktiikoitaan paremmin, vaikkakin se onkin edelleen mahdollista pussittaa ihmispelaajan kieron, sumean logiikan avulla.

Muutakin mukavaa löytyy. Pelattavuutta ja käyttöliittymää on optimoitu. Tiedustelujärjestelmä mahdollistaa vakoojien ja sabotöörien lähettämisen. Salamurhatkin ovat mahdollisia. Kaupankäynnin voi automatisoida täysin, vaikkakin jonkinlaisen yleiskontrollin jättäminen on aivan hyödyllistä.

Doomsdayn vaihtoehtohistoria toimii. Peli vetää mukaansa ja saa ympäröivän maailman unohtumaan. Uusien valtakuntien, uusien liittoumien ja uuden maailmanjärjestyksen luominen on mahdollista laajemmin ja monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja mukana tulee skenaarioeditorikin. Koskahan joku tekee modin Pirkin uuden maailmanjärjestyksen levittämisestä?

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Paradox Interactive
Kehittäjä:     Paradox Interactive
Saatavilla:    PC
Testattu:     PC
Minimi:     Windows 98/ME/2000/XP, P3 800 MHz, 128 Mt muistia
Pelin kotisivut:    Doomsday http://www.heartsofiron2.com/

Musiikki: 3/5   
Grafiikka: 3/5   
Pelattavuus: 4/5
Arvosana: 4/5

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/ !

Vanhoja muistellen: Pacific Fighters ja IL-2-sarjan makea sivuaskel

 

Julkaistu alkujaan:  dna Pelit / Lumonetti 23.11.2004.

IL-2 Sturmovik -simulaattorin tekniikkaan pohjautuva simu oli mainio sivuaskel simusarjaan, joskin myös hieman erikoinen. Jos muistini oikein petaa, niin koko projekti syntyi tekijäfirman ulkopuolisen pelaajayhteisöaktiivin toimesta, eikä kovinkaan kivuttomasti. Mutta kelpo simu, kiinnostava aihe ja kokonaisuuden pystyi ymppäämään muuhun IL-2:een kiinni. Skenut ja koneet löytyvät nykyään IL-2:n 1946-kokoelmalta. -JOK 2018

Maddox Gamesin uutukainen on yhtiön neljäs lentosimulaattori. Pacific Fighters on merkittävä käännekohta, sillä tämä on yhtiön ensimmäinen erityisesti Amerikan simulaattoripiloteille suunnattu tuote, joka kuvaa Tyynenmeren sotanäyttämöllä käytyä ilmasotaa 1941-1945-ajanjaksolla.

Tyynenmeren näyttämöllä ei olekaan päästy lentämään sitten vaisumman vastaanoton saaneen MS Combat Flight Simulator 2:n jälkeen. Siihen verrattuna venäläispuljun kädenjälki on kuin eri planeetalta. Mutta ensin kritiikki: Pacific Fightersin perintö paistaa selvästi läpi. Peli pohjautuu Forgotten Battles/Ace Expansion Packin peliytimeen, joka pohjautuu IL-2:een, joka suunniteltiin alun perin pieneksi, vain IL-2-rynnäkkökonetta kuvaavaksi lentosimulaattoriksi. Sitten mopo karkasi käsistä. Tästä johtuen pelin teknologiassa on omat rajoituksensa ja erheensä, joita ei ohjelmarungon kankeudesta johtuen voida korjata. Korjausta on luvassa ensi vuonna Maddoxin Battle of Britainissa, jota varten yhtiö rakentaa täysin uutta simulaattorirunkoa.

Lentäminen maapallon toisella puolella eroaa melkoisesti siitä, mihin Maddox on meidät viime vuosina totuttanut. Etäisyydet ovat pitkiä, toiminta kovin erilaista ja kalusto tyystin kummallista. Osa liittoutuneiden koneista on tuttuja Euroopan tai Afrikan näyttämöltä, mutta japanilaiskoneet aukeavat vain Tyynenmeren tapahtumiin kirjallisuuden tai muiden lähteiden kautta tutustuneille.

Silmiinpistävin ja varmastikin myyntivalttina käytetty piirre ovat tukialusoperaatiot, joita riittää molemmille osapuolille. Japanilaisten, amerikkalaisten ja jopa brittien koneet urakoivat keikkuvilta ja kovaa kyytiä eteneviltä lyhyiltä tukialuskansilta, joilta kyllä pääsee ilmaan - mutta paluu onkin eri juttu.

Pacificin haaste huokuukin uutta ja mielenkiintoista ilmailuviihdettä. Se tarttuu aiheeseen vankalla kädellä ja monipuolisesti. Vaikka simulaattorin visuaalinen ilme on häikäisevä, niin tekijät eivät ole tyytyneet pelkkään kuorrutuksen viilaamiseen - myös lentomallinnukset ja simulaatiotekniikka ovat kehittyneet hiukkasen, joskaan loikka ei ole enää suurensuuri Forgotten Battles/AEP-yhdistelmään verrattuna. Uutukaisesta kuitenkin huomaa uusia hiottuja ja tunnelmaa luovia yksityiskohtia.

Esimerkiksi ääniefektejä on hiottu merkittävästi. Surround-äänien kera lentäminen elävöityy, kun moottorien, ilmatorjunnan ja osumien äänet kilahtelevat jopa säikäyttävän luonnollisesti. Koneiden käyttäytyminen ääriolosuhteissa on parantunut hiukkasen, muun muassa sakkausten ja lattakierteiden suhteen. Rynnäköt vihollisen lentokentille aiheuttavat niissäkin ilmahälytyksen - ja koneet yrittävät nousta torjuntaan. Rynnäkkö voikin muuttua nopeasti suurimittaiseksi ilmataisteluksi, ja pelaajan kannalta tunnelma vain kohenee kun tämä huomaa, että siipeensä saaneet viholliskoneet yrittävät jopa laskeutua kotikentälleen, viimeiseen saakka taistelemisen tai päättömän pakenemisen sijaan.

Tekoäly on parantunut. Siipimiehet toimivat ja tottelevat, ja viholliskoneiden käyttäytyminen voi tuottaa positiivisia yllätyksiä. Testisessioissa tuli eteen sekin tilanne, että kirjoittaja veti Ki-84:llä vasenta nousukaartoa reilulla ylinopeudella ja takana seuraava tekoälyn ohjaama Spitfire-hävittäjä veti koneensa ahneuksissaan yli rajojen, tärisi ja sakkasi. Tekoäly joka osaa kämmätä? Tosin on tietokonepiloteissa pulmansakin, kuten häiritsevä taipumus ajaa tonttiin tai kukkulaan matkalennossa. Tämä tuntuu jopa pahentuneen sitten FB/AEP-yhdistelmän.

Tukialustoiminnan ohella PF:ään tuo Tyynenmeren henkeä myös kamikazejen hyökkäykset, monipuoliset tehtävät kuten kadonneiden pilottien etsiminen mereltä sekä radioiden puute joissakin japanilaiskoneissa, jolloin pelaaja ei voi antaa käskyjä siipimiehilleen.
Pearl Harborista kotisaarten päälle

Lennettävää Pacific Fightersissa riittää yllin kyllin, niin koneiden kuin paikkojenkin suhteen. Pelaaja voi urakoida Japanin maa- tai merivoimien lennostoissa, tai Australian, Britannian ja Yhdysvaltain ilmavoimissa sekä jenkkien merijalkaväen ja laivaston ilmavoimissa. Kullakin on oma kampanjansa, jotka eroavat taistelupaikkojen, ajankohtien ja okaluston suhteen. Oman uran voi siten luoda erittäin monipuolisesti, semminkin kun lentohommat voi aloittaa koska tahansa 1941-1945 välillä. Kaiken kaikkiaan lennettäviä konetyyppejä pelin julkaisuversiossa on 40+ ja tekoälyllä on ohjattavana yli 50 muuta konetta.

Simulaattorin voikin tavallaan muokata mieleisekseen. Jos tukialusoperaatiot eivät kiinnosta, niin ei muuta kuin maarintamalle. Tyypillisen hävittäjäsankaroinnin ohella lentäminen sujuu myös pommikoneilla, joita on ohjastettavaksi niin kaksimoottorisia vaaka- ja rynnäkkökoneita kuin tukialusten yksimoottorisia syöksy- ja torpedopommittajia. Näillä operointi on aivan oma lukunsa - vaikeaa mutta mielenkiintoista.

Peliin on mallinnettu tärkeimmät Tyynenmeren sotanäyttämön taistelut omine karttoineen, mukaan lukien Pearl Harbor, Midway, Okinawa ja Guadalcanal. 1944-1945 sotaa käydään myös kotisaarten taivaalla, jossa ottavat yhteen toisen maailmansodan superpommittaja B-29 ja Japanin viimeisimmät luomukset.

Kaikesta koreudestaan huolimatta Pacific Fighters ei vaadi välttämättä huippuluokan kotimikroa. Vaatimattomampana ulkoasuun tyytymällä simulaattori pyörii myös hieman vanhemmassa koneessa, mutta halutessaan sillä saa huippuluokankin pc:n nöyräksi. Lisäksi simulaattori on siten käyttäjäystävälliseksi, että sen realismi- ja vaikeustasoa voi säätää niin vasta-alkajalle kuin virtuaalitaivaiden veteraanille sopivaksi. Tekoäly hoitaa tarvittaessa tukialuslaskutkin.
Verkkolentoa, asennusvaihtoja ja päivityksenpoikasta

Pacific Fighters lupaa muun ohella myös erittäin laajat online-lentomahdollisuudet. Peli tukee kaikkiaan 128 pelaajan online-lentoa. Tämä muuttaa nettilentäjien toimintamahdollisuuksia huimasti, sillä yleisimmin IL-2/Forgotten Battlesin online-lentäminen tapahtuu 32 pilotin voimin. Dynaamisten online-kampanjoiden kera verkkolentämisen kasvot voivat muuttua radikaalisti.

PF:n voi asentaa joko itsenäisenä simulaattorina tai Forgotten Battlesin rinnalle. Jälkimmäisessä tapauksessa sama simulaattori tarjoaa yhtenä kokonaisuutena sekä Euroopan että Tyynenmeren kampanjat, lentokoneet ja kartat. Pelkkä PF ei ole online-ympäristössä yhteensopiva PF+FB/AEP-yhdistelmän kanssa, minkä takia alkuvaiheessa PF on järkevää asentaa sekä itsenäiseksi että FB/AEP:n lisukkeeksi. Kannattaa huomioida, että käytännössä kaikki paremmat kiinteät PF-palvelimet ovat jo siirtyneet PF+FB/AEP-yhdistelmään, eli verkkolentäminen vanhalla yhdistelmällä voi olla vaikeaa.

Valmistajan lupauksen mukaan peliin tulee myöhemmin ilmaisia päivityksiä, joilla osa tietokoneen ohjaamista tyypistä tulee lennettäväksi. Peliin jo ilmestynyt 3.01-päivitys toi mukanaan runsaasti korjauksia muun muassa vaurio- ja lentomallinnuksiin, 3d-ohjaamoihin, kampanjoihin ja niin edelleen. Pikapuoliin pitäisi olla tulossa 3.02, dedikoitunut palvelinohjelmisto 128-pelaajan palvelimille sekä tukun uusia koneita tarjoava ilmainen laajennus.

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Ubisoft
Kehittäjä:     1C: Maddox Games
Saatavilla:    PC
Testattu:     Pentium IV 2,6 GHz, 1 Gt muistia, PNY GeForce 4 Ti4800 128 Mt
Minimi:     Pentium III 1 GHz, 512 Mt muistia, 64 Mt 3d-näytönohjain
Pelin kotisivut:    Pacific Fighters http://www.pacific-fighters.com/en/home.php

Musiikki: 4/5   
Grafiikka: 4/5   
Pelattavuus: 4/5   
Arvosana: 4/5

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/ !

Vanhoja muistellen: Enigma: Rising Tide Gold

Julkaistu alkujaan: dna Pelit / Lumonetti 26.5.2003.

Enigma: Rising Tiden paketti ei paljoa selittele. Laivoja ja sukellusveneitä? Onko kyseessä siis venesimulaatio? Strategiapeli? Räiskintä? Enigmakin tuo mieleen lähinnä toisen maailmansodan aikoihin käytetyn salauslaitteen. Mistä siis on kysymys? Koska suoraan paketista ei vastauksia näe, oli pakko pistää peli sisään ja ottaa itse selville.

Vuosi on 1937 ja toinen maailmansota aluillaan. Toista maailmansotaa? Taas? Ei aivan. Kyseessä on hieman erilainen kahakka kuin mitä meidän historiankirjoihin on raapustettu. Saksan keisarikunta on voittanut ensimmäisen maailmansodan ja valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Englantilaiset ovat paenneet Japaniin ja perustaneet japanilaisten kanssa vapaiden kansakuntien liittouman. Amerikkalaisetkin ovat mukana sekoittamassa soppaa. Tämän historian Yhdysvallat ei olekaan 1930-luvulla sulkeutunut kansakunta, vaan innokas valtio laajentamassa vaikutusaluettaan. Kaikilla kolmella osapuolella on omat tavoitteet ja syttyy sota - kuinkas muuten? Pelaaja on vain pelinappula tässä suurvaltojen pelissä. Hänelle annetaan alus komennettavaksi ja sysätään keskelle sotaa.

Enigma on vaihtoehtoiseen toiseen maailmansotaan sijoittuva meritaistelupeli, ja varsin laaja sellainen. Veneitä ja tehtäviä löytyy kiitettävä määrä. Purkkia löytyy kunnon taisteluveneistä pikkupurkkeihin ja suuren luokan sukellusveneisiin. Jokaisella osapuolella on kaksi pitkää kampanjaa, jossa ensimmäisessä taistellaan veden päällä ja toisessa veden alla. Kaikkiaan kampanjoita on siis kuusi. Näiden lisäksi pelattavana on harjoitustehtäviä ja yksittäisiä taisteluita.

Sukellusveneellä taisteleminen on helppoa. Ohutta ohjekirjasta ei tarvita edes ohjauksen opetteluun, suunta määrätään klikkaamalla haluttua suuntaa kompassista. Taistelun voi jättää halutessaan tekoälyn hoivaan, mutta tykkeihin voi loikata klikkaamalla hiirennappia aluksen kaaviossa haluamansa tykin kohdalla. Sukeltaminen hoituu yksinkertaisesti syvyyden valinnalla.

Yksinkertaisista ratkaisuistaan huolimatta taktikoiminen on pakollista. Vene tarvitsee polttoainetta, miehistö ilmaa. Taistelut kannattaa ja pitää hoitaa annetuissa rajoissa. Muutoin voi käydä kuten allekirjoittaneen. Olin juuri voittamassa taistelua, kun miehet tukehtuivat ilman puutteeseen. No, tyhmyydestä sakotetaan.

Pelisuunnitteluun on tosin eksynyt pieniä outouksiakin. Veneillä on esimerkiksi yksi energiapalkki, jonka tyhjentyessä koko vene hajoaa. Olisi kuvitellut, pelin ollessa hieman kallellaan realismiin päin, laivoissa olevan erillisiä osumakohtia tai edes jonkinlainen vauriomallinnus. Mutta ei.

Vaatimatonta ja mahtipontista

Kauniiksi Enigmaa ei voi kutsua millään ilveellä. Se näyttää ja tuntuu vanhahtavalta jo valikoista lähtien, ja antiikkisuus korostuu itse pelin puolella Tämän ei uskoisi olevan 2000-luvulta. Vesi on heijastamatonta ja läpinäkymättömän sinistä massaa. Veneet ja lentokoneet ovat kulmikkaita rotiskoja. Torpedoista ja syvyyspommeista ei kannata edes puhua. Räjähdyksissä ja erilaisissa savuefekteissä on sentään jonkinlaista munaa, mutta se ei peitä muuten todella vanhahtavaa ulkonäköä.

Laitevaatimukset ovat onneksi grafiikoiden mukaiset, sillä Enigma ei vaadi raudalta paljoakaan. Vähänkään modernimpaa rautaa omaava pelaaja ei varmastikaan koe minkäänlaista nykimistä saati pätkimistä.

Musiikit sen sijaan ansaitsevat erikoismaininnan. Niistä tulee mieleen Star Wars, hyvässä mielessä. Mikä parasta, ne vaihtuvat sopivasti tilanteiden mukaan. Eritoten taisteluiden aikana pärähtävä mahtipontinen marssi sopii meininkiin kuin nyrkki naamaan.

Ääniosasto pelittää muutenkin hyvin, tosin efektipuolella tarjonta on yllätyksetöntä. Toimivaa, muttei mieleenpainuvaa. Hieman ihmisääntä oltaisiin myös kaivattu, nyt sitä löytyy todella niukalti.

Ihmisäänen puutetta yritetään kompensoida mahdollisuudella käskyttää omia joukkoja mikrofonin avulla. Pelaaja voi antaa aluksilleen äänikomentoja. Käskytyskielenä on tietenkin englanti, joten suomalaisella aksentilla mongerrettu englanti ei kovinkaan usein mene pelissä läpi.

Kaksi desiä simulaatiota, yksi arcadea

Tärkein on kohdallaan. Pelaaminen on yksinkertaisesti pirun hauskaa. Pelintekijät ovat onnistuneet löytämään hyvän välimaaston simulaation, räiskinnän ja strategian välillä. Pelatakseen sukellusveneistä ei tarvitse tietää ennalta yhtään mitään. Toiseen maailmansotaan perehtyneet löytävät kuitenkin monia keinoja tietojensa hyödyntämiseen.

Tesseraction Gamesin Enigma: Rising Tide on outo yhdistelmä venesimulaatiota, räiskintää ja strategiaa. Se näyttää ja tuntuu toista maailmansotaa käsittelevältä peliltä: suurinta osaa aseista, laivoista, sukellusveneistä ja varusteista on tuttuja, ja niitä käytettiinsodassa oikeastikin.Vaihtoehtoinen historia on mielenkiintoinen, minkä ansiosta taistelun jälkeisiä juoniosioita katselee innolla. Mutta kovimmille realismifriikeille ja historiaa inhoaville se ei ehkä sovi.

Eric Hartin

Julkaisija: Halcyon Media
Kehittäjä: Tesseraction Games
Suositusikäraja: 11
Saatavilla: PC
Testattu: Athlon XP 2000+, Radeon 9700, 768 Mt muistia
Minimi: 750 Mhz prosessori, 32 Mt näytönohjain, 256 Mt muistia
Pelin kotisivut: http://www.warfleet.net/

Vanhoja muistellen: Silent Hunter II -ennakko

Julkaistu alkujaan:  eDome vuonna 2000.

Vakavasti otettavia sukellusvenesimulaattoreita tulee tätä nykyä vastaan varsin harvoin. Jane's 688(I) (julkaistu 1997) ja Silent Hunter (julkaistu 1996) ovat olleet edelliset vakavat yritykset siirtää vedenalaisen sodankäynnin ahdistava tunnelma PC:lle. Nyt on taas aika katsoa kertaalleen läpi leffat Punaisen Lokakuun Metsästys ja Das Boot, ja hypätä itse virtuaaliperiskoopin taakse. Sekä Silent Hunterin että Jane's 688:n jatko-osat ovat valmiit ja joko kaupoissa tai saapumassa sinne. Perehdymme nyt Silent Hunter II:n ennakkoversioon, ja täysimittainen arvostelukin on luvassa kunhan peli rantautuu Suomeen.

Ollako vai eikö olla U-96 ?

Silent Hunter II keskittyy kuvaamaan Saksan sotalaivaston Kriegsmarinen toisen maailmansodan aikaisia sukellusveneoperaatioita. Ja se tekee sen tavalla joka saa Das Boot -elokuvan fanit värisemään. Pelin musiikista vastaava säveltäjä onnistuu luomaan oivan tunnelman vahvasti Das Bootin tunnusmelodiasta vaikutteita ottavalla intromusiikilla, ja pelin alkuvalikot hyödyntävät natsi-Saksan propagandakoneiston mainonnan tyyliä. Pelin käyttämät resoluutiot tosin hiukan kummastuttavat - voit valita vain 640 x 480 ja 800 x 600 -tilojen välillä, mikä on varsin outoa vuonna 2001 julkaistavalta peliltä. Toivottavasti julkaisuversio tuo tähän parannusta. (Mihin kartta- ja konehuonetiloissa isoja resoluutioita tarvittaisiin? Veneen sisällähän sitä pääosin luurataan, eikä isoja resoluutioikaan näin tarvita. Toim.huom.)

Kun realismi- ja muut asetukset on saatu kuntoon on aika valita joko yksittäisiä tehtäviä tai pelata toinen maailmansota tehtävä kerrallaan etenevänä kampanjana. Ennakkoversiossa kampanjatila ei vielä toimi, sillä tehtävien lopettaminen kotisatamaan saapumalla on mahdotonta - siitä nimittäin puuttuvat vielä satamat ja muut maakohteet. Yksittäiset tehtävät antavat kuitenkin varsin hyvän kuvan siitä mitä on odotettavissa - tarjolla on kolme harjoitusta, joilla U-Bootin liikuttelu ja käyttö aseena tulevat tutuiksi, sekä kahdeksan varsinaista tehtävää. Valikoima on melkoisen suppea, sillä jokaisen tehtävän saa pelattua yhdessä illassa läpi. Tehtävät ovat kuitenkin jossain määrin dynaamisia, joten jokainen pelikerta on jossain määrin erilainen vaikka pääasialliset tavoitteet ovatkin lähes samat.

Kun U-Boot on saatu vesille, on aika vilkaista miltä oma alus näyttää. Navigointi tapahtuu karttanäkymässä, ja zoomaustasoa nostamalla näkymä toimii oivasti myös taktisena näyttönä. Periskooppi- ja tähystysnäkymiä käytetään ympäristön havainnoimiseen sekä maalien lukitsemiseen, periskooppia pinnan alla ja tähystysnäkymää pinnalla. Mittaristonäkymä kertoo kapteenille yksityiskohtaisesti veneen tämän hetkisen tilan aina akkujen latausastetta ja jäljellä olevan dieselin määrää myöten.

Osa näkymistä vaihtelee sukellusveneen tyypin mukaan, muun muassa torpedoputkien määrä asenäytössä sekä vaurionäytön pohjana toimiva aluksen tekninen kartta vaihtuvat riippuen pelaajan kulloisen aluksen tyypistä. Aluksen ulkopuolinen maailma on varsin mainion näköinen - meri käyttäytyy niinkuin sen kuuluukin, raju aallokko tuntuu vatsanpohjassa kun vene heittelehtii aalloilla, ja sääolosuhteet vaikuttavat melkoisesti näkyvyyteen. Huonossa säässä ainoa keino varmistaa torpedojen osuminen on liikkua mahdollisimman lähelle vihollisaluksia, mutta tällöin usva saattaa kätkeä näkyvistäsi juuri sen kohtalokkaaksi koituvan hävittäjäaluksen kunnes on liian myöhäistä välttää syvyyspommeja.

Tunnelma

Previkka vakuuttaa tunnelmallaan ja pelattavuudellaan. Sukellusveneoperaatioille tyypillisen odottelun voi sivuuttaa mainiosti pelin parhaimmillaan monituhatkertaisella ajankiihdytystoiminnolla. Toiminnan ajan koittaessa on kaikkien hyökkäyksen suunnittelussa huomioitavien yksityiskohtien huomioon ottaminen hermoja raastavaa puuhaa. Ja kun kaksi vihollishävittäjää kaartelee pinnalla yläpuolellasi, valmiina pudottamaan kuolettavan annoksen syvyyspommeja ympärillesi... Ylitsekulkevien alusten potkurien kuunteleminen saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Pelin äänimaailma toimii loistavasti - miehistö puhuu englantia vahvasti saksalaisittain murtaen, ja luonnollisesti mukana on myös ah niin karmiva rungon natiseminen veneen kulkiessa syvemmälle.

Silent Hunter II:n tekijätiimi Ultimation on saanut korvaamatonta apua pelin realistisuuden ja tunnelman luomisessa yhdeltä Kriegsmarinen tehokkaimmista sukellusvenekomentajista: kiitos Fregattenkapitän Erich Toppin panokselle pelin suunnittelussa. Kauhun- ja riemunhetket ovatkin kuin suoraan Siitä Kaikkien Aikojen Parhaasta Sukellusveneleffasta. Myös vihollisen pintalaivasto käyttäytyy kuten odottaa sopii, joten odotettavissa on varmasti mielenkiintoisia ja pitkäkestoisia kamppailuita.

Mitä on odotettavissa?

Tätä kirjoittaessa peli on jo julkaistu Yhdysvalloissa, ja lisänä tarkastelun kohteena olleeseen ennakkoversioon on odotettavissa muutamia mielenkiintoisia lisäyksiä. Yksinpelaamisen kannalta elintärkeä kampanjatila on luonnollisesti mukana, ja uusia kampanjoita on ilmeisesti tarkoitus julkaista verkosta haettavaksi. Huhuja on liikkunut myös skenaarioeditorista.

Verkkopelirintamalla on luvassa mielenkiintoinen uutuus, kun Silent Hunter II:n sisarpeli Destroyer Command ilmestyy markkinoille - tällöin SH2:lle tullaan Ultimationin mukaan julkaisemaan usean sukellusveneen ja hävittäjäaluksen voimin käytävän moninpelin mahdollistava päivitys . Moninpeliä aikaisessa vaiheessa testanneet ovat antaneet ylistäviä lausuntoja pelien yhteistoiminnasta. Moninpelipäivitystä odotetaankin jo innolla, ja SH2/DC-yhdistelmälle on jo laadittu valmiiksi säännöt joilla toteutetaan oma liiga.  Päätellen liigan web-sivustosta myös suomalaisia on jo mukana aktiivisesti.

Kaiken kaikkiaan Silent Hunter II vaikuttaa olevan toisen maailmansodan aikaisten sukellusveneiden fanien ehdoton ostos, kunhan se vihdoin ja viimein saadaan kauppojen hyllylle.

Vanhoja muistellen: Silent Hunter III " syntyessään klassikko"

Julkaistu alkujaan: dna Pelit / Lumonetti 18.4.2005

Sukellusvenesimulaattorien rintamalla on ollut pitkään hiljaista. Pinnan alaisen maailman tapahtuvat olivat jääneet kerrassaan sivunäyttämöksi, mutta sitten aiheeseen palattiin oikein kaksinverroin lyhyen aikavälin sisällä. Dangerous Waters kirjoitti uudestaan modernin merisodankäynnin pelikirjat, kun taas Silent Hunter III nousee ehkäpä kaikkien aikojen parhaaksi toisen maailmansodan sukellusvenesotakuvaelmaksi.

Peli oli alkujaan tulossa jo viime syksynä, mutta sitä lykättiin eteenpäin useamman kerran. Hyvä niin, sillä lykkäyksen ansiosta peliin saatiin mukaan paljon uutta ja tärkeää sisältöä - tärkeimmiten kunnon dynaaminen kampanja. Sarjan edellistä osaahan kritisoitiin erityisesti purkitetuista tehtävistä, mutta samaa erehdystä ei onneksi tehty enää uudestaan. Tekijät lupailivatkin jo ennen pelin julkaisua, että se yhdistäisi sekä aiempien Silent Hunterien että pelilajin kiistämättömän klassikon Aces of the Deepin parhaita piirteitä. Ja näin myös kävi.

Silent Hunter III onkin syntyessään klassikko. Vaikka siinä onkin jonkin verran pikkuvikoja, niin se välittää sukellusvenesodan pitkästymisten, taktikoinnin ja raivoisan toiminnan kokonaisuuden elävämmin kuin yksikään peli tähän mennessä. Tärkein osatekijä tässä on häikäisevä audiovisuaalinen toteutus. Niin aluksen sisäosat kuin ulkonäkymät on toteutettu huikean näyttävästi. Miehistö liikkuu ja elehtii upeasti, mikä tuo sukellusvenesodintaan aivan uudenlaista tunnetta, jopa havainnollista apua pelaajalle. Se vain vähän syö uskottavuutta, että miesten elehdintä ja tunnetilat eivät veny aivan kaikkiin tilanteisiin.

Aluksen ja sodinnan toteutus on kuitenkin näyttävää ja hyvin suunniteltua. Vaikka Silent Hunterin sodinta onkin pohjimmiltaan simulaatiotasoista, eli kovimmilla vaikeustasoissa varsin realistisen tuntuista ja haastavaa, on siinä muistettu myös pelilliset vaatimukset. Jos sukellusveneistä tietää mitään etukäteen on aluksen komentajan paikalle helppo astua, vaikkakin pelin hallitseminen on tietysti aivan eri asia. Sen verran monitahoinen ja laaja paketti kun se on. Peli noudattaa hyvin myös historiallista kaavaa sen suhteen, miten vielä alkusodassa Saksan sukellusvenelaivaston oli suhteellisen helppo toimia - mutta tilanne muuttui merkittävästi sodan edetessä. Varustus ja taidot muuttuivat kummasti, molemmilla osapuolilla.

Pelin tarjoamat elämykset ovat parhaimmillaan huimia. Suojaamattoman saattueen löytäminen, vihollisen satamaan hiipiminen ja jännittävät saattueiden jahdit pitävät mielen virkeänä. Onpa sekaan ahdettu hitunen resurssinhallintaakin, sillä pelaajan vastuulla on myös miehistön kunnon seuraaminen ja näiden määrääminen tehtävästä toiseen - ja tietenkin lepohuoneeseen.

Jukka O. Kauppinen