7.1.2017

Tyttökansia kovalla sisällöllä?

IRCissä kiertänyt linkki entisen Jugoslavian alueella ilmestyneen Računari-tietokonelehden kansikavalkadiin on aiheuttanut hihitystä, ihmetystä ja hatunnostoja. Kieltämättä tämmöiseen törmää harvemmin.

Ihmetystä/hihitystä on aiheutunut siitäkin, että länsimaissa tietokonelehdet ovat aika vahvasti niin sanotusti asiallisen kuvituksen alaa. No, onhan poikkeuksiakin ja voi olla, että ilotikkuja on väärinkäytetty alan lehdissä. Saksassa varmasti osataan.
Mutta silti, vuosikymmenten saatossa lukemani peli- ja tietokonelehdet ovat pitäneet kannet ja sisäkuvitukset hyvin linjassa. Lehtiä myytiin ja myydään asialla, eikä tyttökuvilla. "Miksi tuhlaatte tilaa tyttökuviin, kun olisitte voineet laittaa yhden kuvan enemmän pelistä X", oli lukijoiden kanta.

Edes mainoksissa ei tisseihin retkahdeltu kuin harvakseltaan. Maria Whittaker paloi poikien verkkokalvoille Barbarian-pelin julisteesta, mutta siinä oli sentään jonkinlainen yhteys aiheeseen. Melkein. Tavallaan. Kyllähän siitä taidettiin jossain Brittilässä kohutakin, mutta sehän vain piristi pelin myyntejä. Myöhemmin Battlecruiser 3000 AD:n kohdalla mentiin jo riman alle kuuluisalla She really wants it -mainoksella, mutta se ei ollut toimituksellista sisältöä.

Toimituksellisesti länkkärilehdet ovat siis olleet jopa hämmästyttävän siistejä. Mikko Heinonen mainitsi, että Japanissa (tietenkin. Japanissa.) on toki tietokonelehtiä, jotka ovat softpornoa/pornoa, mutta no, Japani. Lännessä harvemmin. Suomessa ei kaiketi ikinä.
En ryhtynyt sen kummemmin asiaa tutkimaan tai kyselemään, mutta esimerkiksi MikroBitti-vuosilta muistan hyvin, miten analysoimme lehtien kansia. Ne lehdet, joissa oli nainen kannessa, myivät huonoimmin. Ihan tosi. Bitin kaikkien aikojen huonoimmin myyneet irtonumerot 1980/1990-luvulla olivat ne, joissa oli nainenkannessa. Lukijat halusivat kanteen tietokoneita ja rautaa.

Pelilehdissäkään ei yritetty ratsastaa naisen iholla. Tiedettiin, ettei se myynyt, ellei aihe liittynyt vahvasti johokin peliin. Lara Croft tai Samus Aran ovat lukijoillekin, kohderyhmälle, vähän eri asioita kuin pystymetsästä riivitty kolmossivun tyttö pitelemässä hetkumallisesti joystickiä.

Tähän taustoitukseen onkin hienoa lyödä sitten kasa Racunarin kansia:




Nyttemmin ilmeisesti edesmennyt lehti oli raskaan sarjan asiaa. Kunnon tietokoneasiaa softista ja laitteista, niiden raudasta ja hyötykäytöstä. Mutta nuo kannet. Voi veljet. Ja osa vieläpä varsin tyylikkäitä. Hienoa balkan-henkistä pin-upia, viettelystä, säären vilauttelua mutta ei ikinä mitään suorastaan tuhmaa. Vain viettelevää.
Voin itse vain hämmästellä kuinka raskas rautailu onkaan saatu yhdistettyä tällä tapaa pin-up-kansiin, kun sisältö ei kuitenkaan missään kohtaa ilmeisesti kohdannut kannen visuaalien kanssa. Ja kuka kannet suunnitteli, photoshootit järjesti, mallit hommasi ja tietokoneet sun muut asetteli? Onko lehdellä ollut ihan erityinen kansikuvavastaava vai hoitiko homman joku kuva/mallistudio? Kansiin on kuitenkin nähty valtavasti vaivaa ja niiden suunnittelun on täytynyt tapahtua sitä mukaa kuin lehdenkin sisältö on varmistunut, että kuvauksiin / kuvankäsittelyyn saadaan mukaan lehdessä käsiteltävää rautaakin.
Hauskaa historiaa ja myönnetään, että enpä tällaista yhdistelmää olisi osannut kuvitella ennen juttulinkin klikkaamista.
Mietin muuten jutun ja tyttökansiaiheen tuomista myös Skrolli-lehden someen hauskaksi päivitykseksi, mutta jänistin lopulta. En oikein keksinyt, että miten tätä olisi pystynyt käsittelemään lyhyessä someupdeitissä skrollimaisesti niin, ettei joku tulkitse ihan väärin tai kommentit lähde ties minne. Parempi siis kummastella aihetta täällä henk.koht. puolella, josta paska ei valu ainakaan syyttömien niskaan :)
Lue alkuperäinen artikkeli: Flashback.com: Yugoslavian Computer Magazine Cover Girls of the 1980s-90s

Vaan mitenkäs naiset tietokonemainoksissa? Markku Reunanen on lueskellut kirjaa, jossa aihetta on käsitelty vähän kattavammin.
Lue juttu täältä: Kauneusbittejä & huulipunia


6.1.2017

Suomen pelimuseo on avautunut - käy ihmeessä!


Tuntuu, ettei siitä ole kuin hetki, kun puhelin soi ja Heinosen Mikko löi nuijalla päähän.
"Tuletko mukaan rakentamaan pelimuseota", Mikko kysyi ja herranjestas, ei tarvinnut toiste kysyä.
Tampere, Tampereen kaupungin museot, Vapriikki, museolady Outi Penninkangas, Pelikonepeijoonit. Kaikki planeetat olivat oikeassa järjestyksessä. Aiemmin Tampereella järjestetyt pelinäyttelyt olivat vetäneet museoihin ennätysyleisöjä, ja nyt oli aika laukoa kovilla. Tampereen kaupunki otti museoidean vastaan avosylin ja lupautui antamaan meille tilat ja henkilökuntaa, me taas tuomme museoon sisällöt. Rahaa saimme kiitollisen verran virallisilta tahoilta ja vaatimattonta 100 000 euron jättipottia tavoitellut joukkorahoituskampanjamme sai kasaan yli 80 000 euroa. Minimihän oli 50 000. Summa oli tietoisesti korkealla, jotta nyt lähdetään ja näytetään, että olemme tosissamme - ja todistetaan, että Suomessa on paljon pelaajia.
Ja sitten hommia onkin tehty muutama vuosi sen eteen, että tämä päivä koittaa.Matkan varrelta on kertynyt myös pino making of -kuvia, ehkäpä niitäkin tässä hiljalleen voisi purkaa nähtäville :)
Nykyisellään museossa on esillä muuten kolmannes Pelikonepeijoonien museokokoelmasta. Kolmannes! Mahdollisuuksia vaihtuviin näyttelyihin siis piisaa. Tai sitten valtaamme museosta lisää tilaa, jos Pelimuseo osoittautuu suositummaksi kuin Särkänniemi ;-)

Museon ensimmäisen aukiolopäivän hätäisä raportti museolta: ""Ihmisiä lappaa sisään, jonoa ovelle saakka ja näyttely aivan täynnä."

Museolle ei muuten ole sinänsä kävijätavoitetta, mutta toiveissa on, että Vapriikki ylittäisi sen avulla 200 000 vuotuisen kävijän rajan. Tähänastinen ennätys on 188  000. 

Kyllä lämmittää.Tässä muutama video, joita tein/teimme ennen museon avautumista:

Kuljeskelua museossa,osa I:  
 
Kuljeskelua museossa,osa II:   


Joukkorahoittaja-avajaisten tunnelmia:


eSportsia:

Kasettilamerit-poppoo pelastaa Little Knight Arthur -peliä Pelimuseolle:





Lisätietoja: http://vapriikki.fi/pelimuseo/http://vapriikki.fi/pelimuseo/

Wanhoja muistellen: Pizza Tycoon





Vallan mainio pelikauppapalvelu GOG.com ilmoitti lisänneensä Pizza Tycoon- ja Pizza Tycoon II -pelit nykykoneille fiksattuina versioina palveluunsa. Ja sehän herätti lämpimiä tuntemuksia. Pizzat kun olivat muistikuvieni mukaan oivallisia pelejä, ja niin näemmä ainakin ykkönen omankin muinaisen arvosteluni mukaan.
Mahtoiko olla kakkosen arvostelussa taikka sitten muuten vain julkaisematonta omaa legendaa, mutta yksi rakkaimmista Pizza Tycoon -pizzoistani oli mieletön tonnikalapizza, jossa pizzapohjan päälle lätkäistiin kokonainen tonnikala. Sellaisenaan. Ilman mitään muuta. Tuskin se jutussa mainittu Grendelos oli, koska nimikkopizzaanhan olisin varmasti laittanut aivan mahdottoman sekoituksen kaikenlaista outoa.
Mutta tsekatkaa toki peli ja jos ajatus tämän pelin parissa herkuttelusta nykyajassa kuulostaa kivalta, niin Pizzat löytyvät Windowsille, Macille ja Linuxille sorvattuina GOG.comista noin kuuden euron kappalehintaan.


Pizza Tycoon-arvosteluni vuodelta 1995:

MicroProsen ilmoittaessa ensimmäistä kertaa pizzantekopelistään hymy oli herkässä. Totuuden hetken koitettua alkoi kieli kostua. Peli ei ollutkaan odotetun tyylinen  - se oli sitä parempi.
Pizza Tycoonissa tavoitteena on rakentaa oma pizzaimperiumi, joka kattaa maat, mannut ja mantereet. Pizzoja kokataan ja väännetään, ja jännitystä luo luovinta mafian, byrokratian, pankkien ja muiden parissa  koettaen pitää firman pankkitili plussan puolella. Kyseessä onkin vinkeä Pizzamanageripeli.
Pizzamaakarilla ei ole helppoa edes neuvonantajana. Pizzeriassa ihmetyttää kun kokki viskoo taikinaansa, mutta totuus on taikinaa ihmeellisempi ja liikkeenhoidossa vasta riittääkin pähkimistä. Pelissä on luomisen tuntua kun pelaaja aloittaa tyhjästä. Rahanippu taskussa etsitään neitseellinen, pizzeriaa kaipaava kaupunki ja aloitetaan markkinatutkimus pähkien mistä löytyisi kauppapaikka, jonka vuokra on kohtuullinen, asiakasmäärät riittäviä ja kilpailu olematon.
Vuokrasopimuksen jälkeen alkaa sisustaminen: asiakkaiden on voitava istua syödessään eikä pizzoja nuotiotulilla paisteta. Pelaaja voi käyttää railakkaasti mielikuvitustaan päättäessään ravintolansa sisustuksesta ja kalustuksesta. Asiakkaita voi viihdyttää kukkasilla ja suihkulähteellä, tai tarjota palveluita puhelimen, television, peliautomaattien yms. muodossa.
Kalliin juppipäikan rakentaminen rokottaa lompakkoa ja jos pelaaja ei ole tarkistanut ympäristön laatua, voi olla yllätys kun asiakaskunnan pääosan muodostavat koululaiset ja eläkeläiset eivät viihdykään. Konkurssi!
Pizzat eivätkä valmistu itsestään tai levitoidu asiakkaille: henkilökuntaakin on palkattava. Pitseriassa tarvitaan kokkeja, tarjoilijoita ja Iiikkeenhoitajia. Duunareilla on kahdeksan perusominaisuutta, jotka heijastuvat heidän toimissaan. Hyvän henkilökunnan löytäminen on vaikeaa  - loistava kokki voikin kährniä firman rahat tai sairastella jatkuvasti, ja palkkavaatimukset ovat suhteessa tuotantotehoon. Liikemiehen lisäksi pelaaja saa leikkiä perusteellista ihmissuhdeleikkiä työntekijöidensä kanssa.
Kun puitteet ovat kunnossa: its pizzatimel. 68 aineksesta on hyvä valmistaa naminamisyötävää, joko valmisreseptien tai omasta päästä pulppuavien ideoiden myötä. Pakko myöntää, ettei ruuanlaitto ole ollut koskaan näin kivaa  mielikuvitus pörrää ylivaihteella pelaajan pyrkiessä luomaan makuelämyksiä joiden edessä asiakkaat suostuisivat latomaan markat tiskiin. BittiPizzerian erikoisuudeksi muodostui kolmikiloinen pizzajärkäle Grendelos, joita tosin meni kaupaksi vain muutama päivässä.
Kaikki tämä on kuitenkin vain valmistelua tosikoitosta  ravintolan avaamista varten. Kun menu on valmis ja homma hanskassa alkaa tosiottelu: kädenvääntö debitin ja kreditin välillä. Lyökö työ leiville vai viekö pankki kaiken? Pelaaja tasapainoilee pankkitilin, mainostuksen, kilpailevien pizzaketjujen, järjestäytyneen rikollisuuden jne. parissa ja kurkistaa päivän lopussa hiki otsalla mitä jäi viivan alle.
Firman maine merkitsee paljon, mutta niin myös pizzojen taso  ja aineksetkin ratkaisevat. Huono on halpaa, ja pizzakin voi maistua pahalle. Trendimausteet parantavat menekkiä, mutta tällöin on seurattava jatkuvasti muotioikkuja. Bisneskoukeroiden lisäksi pelaaja voi katsoa peiliin ja harkita pelaako reilua peliä vai sabotoidakko kilpailijoita ja pyrkiäkkö mafian ykkösmieheksi.
PT kärsii pikkuvioista. Tavaroiden osto varastoon on tuskallisen hidasta mikäli ei tehdä ostosopimuksia tai löydetä riittävän hyvää liikkeenhoitajaa joka huolehtii käytännön toimista. Pientä mutkien suoristamista voisi vielä tehdä, mutta kokonaisuutta ei pilaa mikään.
Pelin ilmapiiri on mainio ja huumori kukkii niin grafiikassa kuin yleisolemuksessa. Kopiosyoj4yskin on harvinaisen jännää, sorttia  ohessa tuleva pizzantekokirja on välttämätön menestykseen, ja bonuksena valmistusohjeet ovat niin hyvät että niiden mukaan voi tehdä pizzan.
Pizza Tycoon ei itse asiassa ole Tycoonluokan peli, vaan markkinavoimat väänsivät alkuperäisen Pizza Connectionin Tycooniksi mammonan toivossa. Ja varmasti se olikin kassavirtaa elähdyttävä idea. Muutoinkin Pizza Tycoon olisi lyönyt itsensä läpi ykkösluokan pizzapelinä, josta irtoaa hupia ja päänvaivaa pitkäksi aikaa.
Jukka O. Kauppinen

MicroProse
Lyhyesti: humoristinen pizzapohjainen bisnespeli.
Laitevaatimus: PC: 386SX, 4 Mt, VGA, 7 Mt kiintolevy, Amiga: 1 Mt, kiintolevy: 1.5 Mt RAM / 3.5 Mt kiintolevy
Testattu: PC 486, VGA
Saatavissa: PC, Amiga
Grafiikka: 75 Äänet: ei testiversiossa Pelattavuus: 82 Vetovoima: 95
90 

Nam.