Arvostelu: WWF Wrestling - veikeä vapaapainipeli - C=Lehti 2/1988

 Arvosteluni pelistä WWF Wrestling – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1988. Vuoropohjainen urheilupeli? Kaikkea ne! Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

WWF Wrestling

C-64

Microleague Sports

120,-/175,-

 

Maailma on täynnä kehnosti t teutettuja amerikkalaisia vapaa painipelejä. Nyt on pulpahtanut esille taas yksi. Mutta voisiko olla mahdollista, että joku joskus julkaisisi tasokkaan sellaisen?

Jostain kumman syystä vastaus on myönteinen. WWF Wrestling poikkeaa jo idealtaan muista, ei raakaa toimintaa, vaan enemmän strategiaa vaativaa.

Tavallista välkympänä hetkenään jollekulle on kirkastunut ajatus, ettei paini välttämättä olekaan toimintaa, pikku-ukkoja juoksentelemassa kentällä. Toiminta on korvattu digitoiduilla kuvilla.

 Pelaaminen on kuitenkin helppoa, Ruudun molemmissa reunoissa on suorakulmaiset laatikot, joissa on runsaasti tekstiä. Niissä on mainittu liik keet, joita painijat voivat tehdä. Molemmilla ottelijoilla liikevalikoimat ovat tietysti erilaiset. Pelaajat valitsevat haluamansa liikkeen ja tämän jälkeen kone laskee, kumman liike oli kyseisessä tilanteessa parempi ja ilmoittaa sen. Seuraukset näkyvät digitoiduista kuvista.

Valitettavasti toteutuksessa olisi kuitenkin hiukan toivomisen varaa. Digikuvissa on valitettavan paljon särinää eikä muukaan kuvaruutu ole jäänyt turvaan bugeilta. Pahiten ne kuitenkin esiintyvät ennen ottelun alkua olevassa haastattelussa, jossa inhottava viiva säröilee kuvien poikki. Se ei kuitenkaan pelaamista haittaa. Äänien osalta WWFW ei ole kovin erikoinen, lähinnä kuuluu yleisön kohinaa ja liikkeen valinnan piippauksia.

Voiko Randy "Macho Man" Savage päihittää Hulk Hoganin mestaruussarjan ottelussa? (Ei, se pupu ei osaa painia. Pelissä ei tietenkään ole Andrew "the Giant'ia", toim. huom.).

Painipelien sarjassa WWFW on ehdottomasti paras. Tämän hetken urheilupeleistä kai toi seksi parhain, Hat Trick on voittamaton!

 

Grafiikka: 9

Äänet: 5

Pelattavuus: 8

Kiinnostavuus: 8

Kokonaisuus: ****

Jukka O. Kauppinen

Arvostelu: Imperium Galactum - huikea 4X-järkäle - C=Lehti 1/1988

Arvosteluni pelistä Imperium Galactum – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1988. Yksi pelihistorian suurista galaktisista strategiapeleistä ja yksi ensimmäisistä 4X-peleistä. Varmasti hyvä peli yhä, mutta näppäinkomennot eivät ole enää tallessa selkäytimessä. Pitäisi ohjekirjaa lukea todella tarkkaan, että saisi mitäään aikaan.

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Imperium Galactum

C-64, Apple, Atari XL

SSI, 179,/245,

Suuri imperaattori JOK pitää jylisevän puheen, joka välittyy valtakunnan kaikille asutuille planeetoille. Puheen loputtua telakoiden portit avautuvat ja yli 140 raskaasti aseistettua taistelualusta nousee taivaalle 255 kuljetusaluksen seuratessa. Jättimäinen sotalaivasto suuntaa kulkunsa kohti kaukaista tähteä, mielessään kosto entistä liittolaista kohtaan. Entistä siksi, koska siihen asti liittolaiseksi luultu 'ystävä' teki yllätyshyökkäyksen vasta-asutettua kahden planeetan järjestelmää vastaan tuhoten kaiken elämän.

Laivasto halkoo avaruutta yli kahden vuoden ajan, saapuen lopulta järjestelmän sisään. Muutamat vartioalukset kärventyvät hetkessä lasereiden iskiessä niihin, ja laivasto siirtyy vihollisplaneetan kiertoradalle, ja sieltä suoraan ilmakehään. Alukset laskeutuvat raivoisasta torjuntatulesta välittämättä planeetan pinnalle ja purkavat taistelujoukkonsa. Vihollinen koettaa puolustautua epätoivoisesti, muttei pärjää murskaavalle yli voimalle. Jälleen yksi uusi planeetta kaapattu JOKin imperiumiin.

'Pieni' näyte Imperium Galactumin tapahtumista. Pelin mainoslause kuuluu 'kuten Julius Caesar kerran rakensi Rooman Valtakunnan nyt sinä taistelet hallitaksesi tähtiä, ja luodaksesi Galaktisen Valtakuntasi'. Tämän lauseen pitäisi saada jokaisen strategiapelifanaatikon veret kiehumispisteeseen. Peli on todella monipuolinen, ja mielenkiintoinen. Siihen voi osallistua enintään neljä pelaajaa, ihmisiä tai tietokoneen ohjaamia. Pelaajien lukumäärää voi halutessaan muutella yhdestä neljään. Alussa kullakin on hallussaan yksi planeetta, ja levittäytyminen on tietysti mielessä.

Kuten tavallista, peli on jaettu eri vaiheisiin:

1. Väkiluvun ja kaivostuotannon säätäminen. Kukin planeetta voi elättää vain tietyn määrän ihmisiä ilmaston laadusta riippuen.

2. Rakentamisvaihe. Planeetoille voi rakentaa teollisuutta, kaivoksia, ilmastoa (jos tekniikka on tarpeeksi korkeatasoista), armeijoita ja puolustuslaitteita, kauppa-, kuljetus- ja taistelualuksia sekä korottaa tekniikan tasoa.

3. Diplomaattisten suhteiden hoitaminen vastapelaajiin. Tarjolla on kolme suhtautumista: ystävällinen, neutraali ja vihamielinen. Lisäksi on joukko liikkumis- ja taisteluvaiheita

 Alussa peli tuntuu vaikealta ja monimutkaiselta. Mikään ei tahdo onnistua, varsinkaan planeettojen asuttaminen, koska siitä ei kerrota missään. Myöhemmin ei tarvita mitään muuta kuin tähtikartta. Peli iskostuu syvälle aivoihin, ja se tuntuu niin yksinkertaiselta että... Toteutus on erinomainen, eikä mitään muuta valittamista löydy kuin että ohjelma lataa jokaisen vaiheen jälkeen. Turbopalikalla tämäkin ongelma ratkeaa. Ulkonäkö pelissä ei ole mitenkään kehuttava, mikä on tyypillinen piirre monessa strategiapelissä. Mutta hyvä ei välttämättä tarvitse mitään supergrafiikkaa. Liian hyvä grafiikka sitäpaitsi voi suunnata huomion itse pelistä pois. Suurin osa pe Iistä on erilaisten taulukoiden lukemista, niistä johtopäätöksien tekemistä ja käskyjen antoa.

Imperium Galactum on monipuolisuudessaan ja kiinnostavuudessaan pakkohankinta kaikille strategiafanaatikoille. Peliajan pituus saattaa tosin vähä sen hämätä, sillä ei nimittäin ole mitään varsinaista loppua. Pelaaja itse saa päättää milloin Iopettaa, ja voittaja lasketaan asukasluvun mukaan. Yksikään fanaatikko ei lopeta ennenkuin koko galaksi on hallussa.

 

Grafiikka: 6

Kiinnostavuus: 10

Pelattavuus: 9

Realismi: mitenkähän on?

Peliaika: koko elinikä

Vaikeusaste: vaikea

Kokonaisuutena: *****

Jukka O. Kauppinen

Arvostelu: Colonial Conquest - kilpajuoksu siirtomaihin - C=Lehti 1/1988

Arvosteluni pelistä Colonial Conquest – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1988. Tästä pelistä minulla on yhä hyvät muistikuvat, ja saattoipa tästä olla myöhemmin Amiga-versiokin. Tai ainakin jotain hyvin samantapaista. Tästä on myös 2000-luvun kaupallinen remake, mutta se ei oikein potkinut - kasarilla simppeli maailmanvalloitus toimi hyvin, PC-aikakaudella sama resepti ei enää innostanut.

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Colonial Conquest

C-64, Apple, Atari XL

SSI, 179,/245,

Strategiapelien kuninkaan Strategic Simulationc Inc:in, parhaimpia pelejä on Colonial Conquest, joka sijoittuu ihmiskunnan nopean kehityksen kauteen, siirtomaavallan aikakauteen.

Päämääränä, jo nimestä päätelIen, on hankkia itselleen maita, joista saavilla varoilla hankitaan armeijoita, joilla vallataan uusia siirtomaita, joista saatavilla varoilla hankitaan Iisää armeijoita... Siinä sivussa soditaan toisten siirtomaavaltojen kanssa.

Siirtomaakilpailussa on mukana kuusi supervaltaa: Saksa, Venäjä, Japani, Englanti, Ranska ja USA. Kaikki muut valtiot, joita maailmankartalla esiintyy, ovat puolueettomia niin kauan kun niitä ei ole vallattu.

SSI:n parhaaseen tyyliin pelissä on kolme skenaariota, joista voi valita mieleisensä: stantardi, 1880 eli kilpailu siirtokunnista ja 1914, sodan parras.

Stantardissa yhdelläkään siirtomaavallalla ei ole alussa hallussaan muuta kuin oma maansa, armeijansa ja laivastonsa. 1880 skenaariossa kaikilla on jo maita, ja lopulta vuonna 1914 pääsee maailmansota vauhtiin sekä Euroopassa että Afrikassa.

Eri valtioilla on erilaiset edellytykset maailmanherruuteen. Sotilaat ovat eritasoisia, ja niiden varustaminen maksaa, sama pätee laivastoon. Brittisotilaat ovat maailman parhaimpia, mutta myös maksavat eniten. He ovat hyviä voittamaan, mutta jos taistelu hävitään, ovat tappiotkin valtavat, kun taas venäläiset sotilaat maksavat vain kolmanneksen briteistä, mutta ovat valtavasti heikompia. Briteillä on samaten paras laivasto ja se on myös halvin rakentaa.

Saksalaisilla on parhaat edellytykset voittaa peli, jo pelkästään alussa olevan armeijan koon perusteella. Ja koskapa sotilaat ja laivasto ovat toiseksi parhaimpia ja suhteellisen halpoja, saa sotajoukkoa nopeasti kasaan.

SSI on poikennut normaalista pelitoteutuksestaan Colonial Conquestin suhteen, ja tehnyt pelistä lähes täysin tikulla pelattavan. Vain seuraavaan vaiheeseen eteneminen ja pisteiden tai sotataulukoiden katsominenvaatii funktionäppäimien käyttöä. Pelattavuus onkin todella hyvä.

Kukin pelikierros kestää den (ei reaaliajassa), jonka kuluessa on neljä liikutusvaihetta. Yhden vaiheen aikana armeijalla ehtii rajanaapurin maille ja laivastolla kauemmaskin. Vuoden vaihteessa on rakentamisvaihe, jolloin pelaaja siirtomaistaan saaduilla rahoillaan voi ostaa armeijaa 10000 miehen erissä ($200 000), rakennuttaalaivastoa ($300 000$700000), linnoittaa siirtomaitaan (antaa kaksin kertaisen puolustautumisvahvuuden), antaa taloudellista apua vielä itsenäisille valtioille, lähettää vakoojia ja yrittää lahjoa itsenäisiä valtioita puolelleen.

Grafiikasta ei tässä pelissä paljoa voi puhua. Ei/strategiafanaatikoille tämä peli on kauhistus. Sama pätee ääniin. Niitä ei ole, montakaan. Lähes kaikki strategiapelit ovat Pelejä, mutta CC on Peli StrategiaPelien joukossa. Helppoutta aloittelevalle, haastavuutta ammattilaiselle, nopeasti omaksuttavuutta jokaiselle. Ja jos peliä on pelannut paljon, on mukavaa historiantunnilla esitellä vaihtoehtoisia ratkaisuja kolonialismin ongelmiin.

 

Peliaika:

2—10 tuntia

Kiinnostavuus: 10

Pelattavuus: 8

Realismi: 8

Grafiikka: 7

Kokonaisuutena: *****

Jukka O. Kauppinen

Arvostelu: Wargame Construction Set - Kun muidet sodat eivät riitä - C=Lehti 4/1987

  

Arvosteluni pelistä Wargame Construction Set – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta. Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Wargame Construction Set / SSI

C-64, Atari XL
245,—mk

Monesti mieleen hiipii haave 'voisipa tehdä oman strategiapelin'. Mutta kyvyt eivät riitä, ja on pelailtava valmiita. Muutamissa peleissä voi tehdä omia skenaarioita, mutta sitäkin rajoitetuissa puitteissa.

SSI:n kauan odotetun ja kaivatun Wargame Construction Setin avulla voi tehdä oman strategiapelin ilman että tietää hölkäsenpöläystäkään ohjelmoinnista.
Latauksen loputtua ohjelma tekee historiaa: soittaa musiikkia. Tosin surkeaa sellaista. Tämän jälkeen voi valita editorin ja yksin tai kaksinpelin välillä.
Kaikkihan tietysti valitsevat editorin päästäkseen rakentamaan omia kenttiään. Tällöin ilmaantuu ensimmäinen huono puoli: kartoista tulee graafisesti aivan liian paljon Namin, Field Of Firen ja Panzer Grenadierin näköisiä. Myös pelisysteemi on suoraan Namista. Henkilökohtaisesti liika-annoksen Namia pelanneena voin vain valittaa. Vaikka Nam valittiin C&VG:n lukijaäänestyksessä vuoden strategiapeliksi, ei siinä ole paljon pelaamisen jälkeen mitään hohtoa. Se heijastuu WCS:iin innostuksen puutteena.
Tietysti mikäli ei ole hangannut mitään mainituista peleistä, WCS on täyttä tavaraa ja pelisysteemi on aloittelijoillekin uskomattoman helppo oppia.
Kaikki toiminnot tapahtuvat omissa vaiheissaan. On omaa tulitusvaihetta, omaa liikkumisvaihetta, vihollisen tulitusta, vihollisen liikutusta, oma tykistötukea jne. Vaiheet näkee selvästi ruudun yläreunassa. Yksikköjen tiedot on merkitty vuorostaan ruudun alalaitaan, nekin on helposti ymmärrettävissä ilman aivosolujen käyttöä.
Ohjelman tärkein osa, editori, on vielä käsittelemättä. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu, eli ohjelmoijille. Editori on tehty mahdollisimman helppokäyttöiseksi, ja ruudun muokkaaminen omiin tarkoituksiinsa käy nopeasti. Eri maastotyyppejä on paljon, kuten myös muuta asiaan liittyvää rekvisiittaa. On aukeaa, metsää, kukkuloita ja huippuja, vettä, monenmoisia teitä ja risteyksiä, miinoituksia ja valmiiksi miinoitettua tietä (hyvin vaikea erottaa miinoittamattomasta), taloja... Jopa valmiiksi tuhottu siltakin.
Kartta on kuitenkin vasta 3/4 itse pelistä. On keksittävä uskottava taustatarina, syyt konfliktiin ja vielä nimi. Vai puuttuuko vielä jotain? Hhmmm. Tosiaankin, yksiköt. kuka hullu strategiapeliä pelaisi ilman yksiköitä? Myös niiden tekeminen on helppoa. Ohjelmassa on valmiina yksikköjen kuvat, joista vain valitsee haluamansa. Niiden kaikki ominaisuudet voi määrätä aina tulivoimasta lähtien.
Wargame Construction Set on kaikin puolin odotuksien arvoinen. Nyt monilla on mandolisuus toteuttaa itseään, ja syvimpiä mielihalujaan sotapelien tekemisessä. Ainoa haittapuoli, kuten mainitsin, on pelirutiinien ja grafiikan Namvaikutteisuudessa. Ja se vie kiinnostuksen monilta, kuten olen havainnut reaktioista. Kannattaa kuitenkin harkita kahdesti jos on ostoaikeissa, sillä jos intoa ei riitä omien kenttien tekemiseen, on esim. Field Of Fire paljon parempi ostos. Huolimatta kahdeksasta valmiista skenaariosta.
Grafiikka: 9
Äänet: 7
Kiinnostavuus: 8
Käyttäjäystävällisyys: 9
Realistisuus: 8
Yleisarvosana: ****
Jukka 0. Kauppinen 

Arvostelu: Wizard’s Crown - Se parhaista paras CRPG - C=Lehti 4/1987

  

Arvosteluni pelistä Wizard’s Crown – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä ja sen jatko-osa olivat kovinta tietokoneroolipelaamista tuohon aikaan. Ultimat ja muut olivat pellehommaa, lhes arcadepelejä SSI:n hyperraskaaseen ropelteluun verrattuna. Kiintoisasti tämä oli yksi syy siihen miksi SSI aikanaan sai AD&D-pelien lisenssin - olivat todistaneet, että saivat tehtyä raskastakin ropeltelua tietokoneella.

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Wizard’s Crown / SSI

C64, Apple, Atari XL

369,— mk

500 vuotta sitten taikurien veljeskunta hallitsi tätä maata viisaasti ja oikeamielisesti. Arghanin kaupungista, jossa he asuivat, löytyi koko maailman suurin kauneus ja viisaus. Arghaniin oli myös sijoitettu Hallitsijan Kruunu, joka oli oppimisen, kaiken menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden lähde. Mutta Tarmon, Ukkosen Taikuri, otti Kruunun. Syttyi sota taikurien välillä. Taikuus kutsui hirviöitä maan päälle ja suuret tulet tuhosivat Arghanin. Mutta Kruunu on vielä jäljellä. Sinun on haettava se takaisin.

Tehtävä ei ole helppo. Seikkailu tapahtuu kandeksan hengen ryhmällä, johon kuuluu kunnon roolipelien tapaan sotureita, taikureita, pappeja jne. Pelissä on mukana vakioryhmä,  mutta luonnollisesti on mahdollista koota itse omat henkilönsä. Tietysti tämänkaltaisessa 'roolipelissä' on taisteltava monenmoisia hirvityksiä vastaan. Taistelemiseen löytyy kaksi vaihtoehtoa: voi antaa tietokoneen hoitaa koko homman, jolloin taisto on ohi kymmenessä sekunnissa. Tai voi suorittaa taistelun itse, jolloin se kestää 530 minuuttia. Pakostakin näiden välillä on joitain eroja, muutenhan kukaan ei käyttäisi pidempää taistelumuotoa. Tietokone ei taistelua hoitaessaan käytä taikaesineitä eikä niiden sisältämiä taikoja.

Entäpä pelialue? Se on vähintäänkin laaja. Kerrallaan kone lataa yhden karttaruudullisen, jonka koko on kolmisen kuvaruudullista. Ja ladattavia ruutuja on ainakin kandeksan. Siellä täällä on 'dungeoneja', joita voi mennä tutkiskelemaan. Pelin alkuvaiheessa kannattaa kuitenkin nuohota kaupunkia edestakaisin, ja puhdistaa se rosvoista palkkion toivossa.

Poikkeuksellisesti kartta täyttää WC:ssa koko ruudun. Kun henkilöiden status otetaan esille, kartta saa väistyä. Eli tekijät eivät ole sallineet mitään kompromisseja. Joko kartta tai koko ruudun täyttävä teksti. Ei mitään sekamuotoja, kuten Phantasien eri osissa.

Kaikki toiminnot suoritetaan näppäimistöllä. Minkään muunlainen vaihtoehto ei voisi tulla kysymykseenkään. Joystikin ja näppäinten sekamuoto vain hidastaisi pelaamista.

Itse liikuttelussa ei tarvita monia näppäimiä, mutta dungeoneissa ja itse hoidetussa taistelussa sen sijaan melko useita. Ohjelma on siinä mielessä avulias, että se ilmoittaa, mitä toimintoja kukin henkilö voi tehdä kussakin tilanteessa.

Pelin graafiset ominaisuudet ovat suorastaan tyrmäävät. Karuihin Ultimoihin verrattuna WC:n grafiikat ovat todellakin huippuluokkaa. Dungeoneissa olisi kuitenkin hieman parantamisen varaa. Ääniä pelissä ei käytännöllisesti katsoen ole. Taistelussa kuuluu joitakin vähäisiä ääniä.

WC kuuluu roolipelien kärkeen, ja oma mielipiteeni on että se kuuluu C64:n pelien parhaimmistoon, ellei ole paras. Ja jos olisi valittava Ultimoiden ja WC:n välillä jälkimmäinen voittaisi.

Kiinnostavuus: 10

Pelattavuus: 9

Grafiikka: 9

Yleisarvosana: *****

Jukka 0. Kauppinen

Arvostelu: Warship - Ihan hyvää merisotaa - C=Lehti 4/1987

 Arvosteluni pelistä Warship  – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Olin jo tuolloin vahvasti strategiapelien päälle. Jännää sinänsä, että muistelen pitäneeni Warshipistä enemmänkin kuin mitä tästä arvostelusta voisi päätellä, mutta kai minä sitten muistan väärin. Tai pelasin tätä silti sitkeästi!
Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Warship / SSI

C64, Apple, Atari XL

245,— mk

SSI:n uusi strategiapeli liittyy toisen maailmansodan meritaisteluihin Japanin ja Liittoutuneiden välillä. Hyviä strategiapelejä ei ole koskaan liikaa, eikä merisotaa simuloivia kuin muutama, joten Warship on kannatettava tulokas.

Warshipiä voi pelata yksin kummalla puolella tahansa, kandella pelaajalla tai antaa tietokoneen esittää demoa. Valittavana on neljä historiallista skenariota, mutta pelissä on mahdollisuus tehdä myös omia.

Kuten tavallista kaikki käskyt annetaan näppäimiltä. Laivoille voi antaa käskyjä joko divisioonittain, tai laiva kerrallaan. Pelaaja voi itse määrätä laivojen divisioonat, joka on hyödyllinen mahdollisuus, etenkin kun taistelusa jokin alus on vaurioitunut vakavasti. Sen divisioonannumero kannattaa tietysti vaihtaa, ja antaa käskyt erikseen.

Käskynjaon jälkeen siirrytään toimintaan. Aluksi laivat tulittavat toisiaan tykeillä aikansa koneen näyttäessä kohteen, ja tämän jälkeen alukset liikkuvat. Mikäli alukset ovat  ampuneet torpedoita on vuorossa torpedojen liikuttaminen ja osumat. O:ta painamalla pääsee kaskynjakoon, kun kaikki toiminnot on käyty läpi.

Warshipin ulkonäkö ei anna aihetta ylistykseen. Musta pohja, vähän maata, ja laivoja siellä täällä. Laivat ovat onneksi tunnistettavissa laivoiksi. Pelin vähäisetkin äänet ovat grafiikkaan verrattuna hyvät. Koneen äänigeneraattoreista otetaan kaikki irti, kun laiva saa osuman tykistä tai torpedosta.

Warship pitää kiinnostusta yllä jonkin aikaa, muttei valitettavasti kauaa. Eikä parannuksia juuri kannata tehdä, parempi tehdä kokonaan uusi peli. Warshipin jätteistä ei paljoa saa aikaan. Se on kohtalaisen pelattava, hiukkasen mielenkiintoinen, realistinen eikä sitten muuta.

Realistisuus: 8

Kiinnostavuus: 7

Pelattavuus: 9

Grafiikka: 6

Yleisarvosana: ***

Jukka 0. Kauppinen

Arvostelu: Hysteria - ensimmäinen juttuni C:ssä - C=Lehti 4/1987

Arvosteluni pelistä Hysteria – julkaistu alkujaan C=Lehdessä vuonna 1987. Tämä oli yksi hetkensä hypetetyimmistä peleistä, mutta näemmä osasin talloa omilla poluillani jo silloin. En tykännyt. Ja onpa muuten ensimmäinen juttuni C=Lehdessä!

Tämä ja muut C=Lehdessä 1980-luvun puolella julkaistut peliarvostelut eivät ole erityisen hyviä juttuja, mutta tulipahan tehtyä. Näistä se lähti ja genremaku ainakin tulee selväksi: strategiaa ja fantasiaa valtaosin. Ja tekemällä oppi, kun rutiinia kehittyi ja sai palautetta.Teksti on OCR-koneluettu tekstimuotoon, joten syyttäkää teknologiaa kirjoitusvirheistä.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Hysteria  / Software Projects

C64

120,—/160,— mk

Edellisestä SP:n pelistä taitaakin olla rutkasti aikaa, koska en muista yhtään viime aikoina ilmestyneen. No, viis menneistä. Nyt he ovat tehneet reippaan arcaden, jossa riittää toimintaa, loistografiikkaa, hyvää musiikkia ja järjen puutetta.

Kunnia Software Projectsille: tähän peliin ei ole koetettu keksiä minkäänlaista taustatarinaa, mitä on tapahtunut ja miten tärkeää on selvitä. Ei, mukana ovat kylmästi vain peliohjeet lyhyesti selostettuna, ia vähäsen muuta informaatiota.

Ja tässäpä peliohjeita: sinun on palloiltava pelialueella (mieluiten juostava jatkuvasti oikealle) ammuskellen vastaantulevia luurankoja, polleja, kentaureja jamitänenytovatkaan. Aina välillä havaitset jonkin pylvään päällä tai katolla istuvan mömmön, joka täytyy ampua alas. Jos mömmö jättää jälkeensä esineen, se täytyy ottaa. Näin voi saada uusia aseita, puolustuslaitteita tai lentohärrykän. Valitettavasti uusi laite saattaa eliminoida entisen. Kun on pudottanut kaikki pikkumömmöt tulee paikalle itse isomömmö, joka sekin haluaa maistaa aseesi tulivoimaa. Valitettavasti isomömmö tarvitsee monen monta osumaa ja on helppoa heittää itse henkensä. Jos onnistuu saamaan isomömmön maan rkoon, päästään ansaitulle tauolle, henkäistään helpotuksesta, kaikki ovat onnellisia ja maailma on taas hyvä paikka elää. Kunnes seuraava taso alkaa...

Grafiikat ovat todella hyviä, ja ne ovatkin pelin paras puoli. Lähes The Last Ninjan tasoa. Myös ruudun vieritys on pehmeää ja nopeaa. Mutta siihen loppuvatkin Hysterian ansiot. Grafiikallaan mässäilevä gameli, ei muuta. Musiikkikin on kohtalaista, muttei mitenkään hyvää. En todellakaan ymmärrä Hysterian ulkomailla saamia hyviä arvosteluja. Uskomatonta, kuinka tällainen roska uppoaa ihmisiin. Pysy kaukana!

Grafiikka: 9

Äänet: 7

Pelattavuus: 8

Kiinnostavuus: 6

Yleisarvosana: **

Jukka O. Kauppinen