Vanhoja muistellen: Assassin's Creed Revelations on matka vuoteen 1511

Juttu on julkaistu alkujaan dna Pelit / Lumonetti -sivustolla 27.10.2011.
Tämä on lyhyt ennakkojuttu vielä tässä vaiheessa julkaisemattomasta pelistä, joka julkaistiin vuonna 2011 PC /  Xbox 360  / PS3 -alustoille.
Tekijä: Ubisoft
Assassin's Creed -sarjan Revelations -pelistä tekemäni ennakkoartikkeli, yksi niistä monista. Alkuperäinen kuvitus uupuu.
Ezio Auditore da Firenze. Vanha ystävämme, mestarisalamurhaaja. Ja Assassin's Creed. Peli, josta tuli hitti vastoin kaikkia odotuksia. Sen myötä olemme saaneet nauttia uskomattomista seikkailuista keskellä jännittävää ja suurelta osin autenttista historiaa. Nyt matka on kuitenkin loppumassa.

Ezio Auditore da Firenze on uransa ehtoopuolella, vaikka hän ei olekaan vielä sen enempää vanha kuin väsynytkään. Mestarisalamurhaajan tarinassa on kuitenkin vielä paljon kerrottavaa, ja niinpä matkamme viekin meidät nyt yhteen länsimaisen sivistyksen merkittävimmistä kehdoista. Konstontinapoliin, muinaiseen jättikaupunkiin, joka tunnetaan tänään nimellä Istanbul.

Istanbul soveltuu upeasti Assassin's Creed -taustaympäristöksi, onhan kaupungilla mainitusti huikea historia ja upeaa arkkitehtuuria, joiden avulla kaupungin historian tutkimisen jälkeen on voitu luoda hieno virtuaalinen pelimaailma. Kuten aiemminkin, tarjolla on huikeita rakennuksia, joissa kelpaa kiipeillä ja pelmuta.

Toisaalta on mielenkiintoista odottaa, että kuinka pelaajakansa osaa ottaa vastaan Istanbulin kaltaisen kaupungin. Kuten jo jutun alussa kysyin, mitkä ovat mielikuvanne kaupungista? Siinä missä monilla oli varmasti ainakin etäinen ja luultavasti runollinen häivähdys Jerusalemista ja nykypäivästä peilaava näkemys Roomasta, niin renessanssin Firenze oli luultavasti enemmänkin jokerikortti. Paikka, josta monikaan ei luultavasti tiennyt mitään. Mutta voi miten hieno peliympäristö siitä rakentuikaan.

Istanbul sitten… Monien kulttuurien kaupunki, niin tänään kuin 1500-luvullakin. Ja tuolloin luonnollisesti hyvin erilainen tähän päivään verrattuna. Mikä on tietysti tarjonnut Ubisoftin pelintekijöille omat haasteensa. Etätutkimusten ohessa pelin suunnittelussa on käytetty tuttuun tapaan paikallisia asiantuntijoita, minkä lisäksi pelitiimi vieraili kaupungissa tutustumassa alustaviin tapahtumapaikkoihin, apunaan stilli- ja videokamerat sekä kokonainen kannettava äänitysstudio.

Äänimiehet istuivat muuten tuntikaupalla kussakin historiallisissa kohteessa mittaamassa niiden akustiikkaa ja äänimaailmaa. Tilaefektien ohessa teknikot mittasivat myös äänenkulkua ja muita tärkeitä yksityiskohtia, minkä ansiosta tiimi tietää nyt erittäin tarkasti jokaisen paikan äänimaiseman. Esimerkiksi Hagia Sofian moskeijassa yksittäinen ääni elää kokonaiset seitsemän sekuntia seinästä ja tilasta toiseen matkatessaan. Samalla he nauhoittivat moskeijoiden äänimaailmaa, niin normaalioloissa kuin rukoushetkien aikana, toki varmistaen ettei nauhoilla kuulu mitään jalkapalloa tai nykyajan aiheita käsitteleviä keskusteluja.

Pelin tapahtuma-aika on siitäkin haastava, että monet tämän päivän Istanbulin nähtävyydet on rakennettu vasta myöhemmin. Esimerkiksi Sultanahmeetin ja Suleimanin moskeijat, jotka ovat kaupungin erottuvampien maamerkkien joukossa, saivat alkunsa vasta myöhemmässä vaiheessa. Sultanahmeetinkin tilalla oli alkujaan raunioitunut, Rooman valtakunnan aikainen kilparata, Rooman kaupungin kuulun Circus Maximusin tapaan. Silti, kyllä kaupungissa riittää suuria muinaisia paikkoja tutkittavaksi.

Ezion rantautuminen Istanbuliin on pelin toinen jakso, mutta mitä ennen sitä tapahtuukaan? Enpäs kerrokaan, jääköön peliin yllätyksiä. Alkuvaihe on kuitenkin tunnelmallinen ja humoristinenkin, minkä avulla pelaaja tuntee itsensä varsin tervetulleeksi.

Sen jälkeen peli seikkailu Istanbulissa käynnistyy nopeasti, ehkä turhankin nopeasti. Pelaajalle ei jää oikein aikaa ja vapautta rentoon tutkailuun, vaan tapahtumasarjat käynnistyvät välittömästi ja juoksuttavat Eziota kriisistä ja tehtävästä toiseen. Paljon asiaa ja uutta oppia pusketaan kurkusta alas välittömästi, ennen kuin tahti rauhoittuu ja peli varsinaisesti avautuu. Sitten pelaaminen onkin jo sitä tuttua Assassin's Creediä. Kuljeskele ja etsi kätkettyjä asioita. Suorita sivutehtäviä. Tienaa rahaa, osta rakennuksia kaupungista, laajenna assassiinien vaikutusvaltaa ja kouluta assassiinikillan tulokkeita, joita voit sitten kutsua avuksi taisteluissa. Kuljeskele kaduilla, loiki katoilla, ihaile uskomattomia maisemia rakennusten katoilta ja kiidä katolta katolle vaijereilla.

Kyllä. Tämä on juuri sitä upeaa Assassin's Creediä, josta olemme oppineet nauttimaan. Mutta itämaisella tunnelmalla. Moskeijan minareetin huipulta avautuvat totuttuun tapaan häikäisevät maisemat, ja voi sitä hartaan tunnelman paloa, kun kaupungilla kaikuu imaamien rukouskutsu auringon laskiessa. Häikäisevää.

Assassin's Creed ja pelin rinnalla julkaistava lyhytelokuva Embers ovat päätös yhdelle tarinalle. Niiden myötä olemme seuranneet Ezio Auditore da Firenzen elämää hänen syntymästään saakka, aivan loppuun saakka. Mutta ihan näin henkilökohtaisena mielipiteenä, ihan noin loppuun ei olisi tarvinnut asioita näyttää. En olisi halunnut tietää.

Revelations paljastaa totuuksia, Embers vie tarinan loppuun. Kiitos, Ezio. Mutta miten tähän päädyttiin?
Ubisoftin mukaan tarina kerrallaan. Todellisessa elämässä, siis pelitodellisessa, olleen Desmond Milesin tarina oltiin käsikirjoitettu jo koko alkujaan suunnitellun pelitrilogian kattavaksi. Kun ensimmäisessä Assassin's Creedistä tuli niin iso hitti, tekijät uskalsivat visioida vähän pidemmälle ja Assassin's Creed II:ta tehdessään visioivat pääpelisarjan kokonaiseksi trilogiaksi.

Varsinainen tarina, tai pikemminkin eri pelien sisältö, rakentui kuitenkin peli peliltä eikä minkään kerralla tehdyn käsikirjoituksen myötä.

"Eri hahmojen kohdalla tilanne oli pitkään avoimempi. Kasasimme ideoita ja kirjoitimme tarinaa, mutta jätimme silti paljon avoimeksi kunnes aloimme tehdä uutta peliä", kertoo käsikirjoittaja Darby McDewitt.

Jatko onkin suuri kysymys. Minne pelisarja suuntaa tämän jälkeen? Kenestä Assassin's Creed III kertoo ja milloin? Sarjakuvat ja trailerit ovat vihjanneet sekä 1200-luvun tapahtumista että Venäjän keisarivallan romahduksesta ja maan sisällissodasta. Jännittävää spekuloida.

Assassin's Creed Revelations julkaistaan PS3:lle ja Xbox 360:lle 15.11.2011. PC-versio julkaistaan 29.11.2011.

Jukka O. Kauppinen

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/

Vanhoja muistellen: Hearts of Iron II -ennakko ja HOI2: Doomsday -arvostelu

Julkaistu alkujaan:  dna Pelit / Lumonetti 15.11.2004 ja 31.12.2006.

Jostainhan Paradoxinkin megastrategiat ovat saaneet alkunsa. Eivät aivan tästä, sillä jatko-osistahan on kyse mutta aikaisessa vaiheessa liikuvaan. Omakohtaisesti HOI2: Doomsday on kaikkien aikojen suosikkini HOI-sarjasta. Oh, ne ihanat hetket komentajan pallilla. Ja kuinka Saksan ja Puolan liittouma jyräsi yhteistuumin kesällä 1942 kohti syvää itää, Neuvostoliiton ydintä. -JOK 2018

Hearts of Iron 2 -ennakko

 

Ruotsalainen strategiatalo Paradox Entertainment pitää vahvasti kiinni omasta linjastaan strategiapelien maailmassa. Yhtiön ensi vuonna tuleva Hearts of Iron jatkaa tutulla asenteella, ja tuo toisen maailmansodan pelaajien käsiin laajana, koko maapallon kattavana kokonaisuutena.

Hearts of Iron 2 käyttää Paradoxin ystäville tutuksi tullutta peliydintä toisen maailmansodan kuvaamiseen - jälleen kerran. Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että lopputulos olisi soljuvampi ja pelattavampi kuin ensimmäisessä HOI-pelissä. Se näet kärsi määrätyistä kommervinkeistä käyttöliittymässään, minkä takia pelaaminen oli tarpeettoman monimutkaista. Jatko-osassa parannukset ovat silmiinpistävät - käyttöliittymä on selkeämpi ja yksinkertaisempi. Joukkojen hallinta on helppoa ja eri kohteista suoritettavat hyökkäykset on helppo koordinoida alkamaan yhtaikaa. Vaikka pelissä on pinnan alla runsaasti syvyyttä ja miettimistä, niin nämä puolet on toteutettu pelaajaystävällisesti. Vain diplomatiajärjestelmä tuntuisi vaativan vähän enemmän aikaa ja vaivaa.

HOI2 on massiivinen, koko maapallon kattava suurstrategia, joka jatkaa Paradoxin eeppisten jättistrategioiden linjaa. Firman pelit ovat kuitenkin olleet aina myös miellyttävän nopeasti opittavia, ja myös historiallisesti opettavaisia. Niin myös tämä. Useinhan Paradoxin pelit kuvaavat ihmiskunnan kohtaloita pitkien ajanjaksojen pituuksilta, satojen vuosien ajalta. Tällä kertaa peli paneutuu aiheeseen paljon lyhyemmin, noin vuosikymmenen mittaisesti. Tapahtumia kuitenkin kuvataan tarkemmin kuin satojen vuosien mittaisissa eepoksissa, ja aikakin juoksee tunneittain, ei päivien ja viikkojen tarkkuudella.

Pelissä on kaikkiaan neljä eri kampanjaa sekä tukku lyhyempiä skenaarioita, jotka sijoittuvat joko rajatummalle sektorille maapallolla tai sitten avaavat koko planeetan leikkikentäksi. Skenaarioista löytyy muun muassa Espanjan sisällissota, Suomen talvisota, Saksan hyökkäys Puolaan ja monta muuta toisen maailmansodan tapahtumaa Euroopasta ja Tyyneltämereltä. Kolme vaihtoehtohistoriatehtävää ovat Fall Grün, eli Tsekkoslovakian aseellinen vastarinta Saksan miehitystä vastaan, Argentiinan sota Brasiliaa vastaan sekä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suorittama invaasio Japaniin.

Täysimittaiset kampanjat ovat kuitenkin hurjimmat. Ne kattavat koko maapallon ja etenevät alkuhetkestään koko sodan loppuun, tai sitten pelaajan voittoon taikka tappioon. Kampanjoiden alkuhetkiä ovat Saksan hyökkäys Puolaan ja Neuvostoliittoon, sodan loppuhetket 1944 kesästä eteenpäin ja kaikkein mielenkiintoisimpana ja kutkuttavimpana vuonna 1936 käynnistyvä suurkampanja. Viimeksimainittu on jännittävä siksi, että maailmanpoliittinen tilanne on vielä varsin neutraali - Saksa ei ole aloittanut "rauhanomaista" laajentumistaan ja tilanne alkaa ikään kuin alusta, ilman painolasteja. Etenkin Saksaa pelaava voi aloittaa puhtaalta pöydältä, kehittää aseteknologiaansa ja armeijaansa rauhassa - ja miettiä jatkosuunnitelmat varoen. Oman valtakuntansa voi valita joko mistä tahansa maailman suur- tai pienvaltiosta, mutta käytännössä aivan pienimmillä on melko turhaa pelata. Niillä ei vain riitä resursseja päävaltioiden kanssa kisaamiseen, vaikkakin oman lähiseudun pienvallaksi onnistuisikin nousemaan. Isot menevät tekniikkarintamalla aivan omia menojaan.

Entä pelillisesti? Hyvin pelaa. Historian havina sekoittuu lupsakkaasti joustavaan peliin. Tapahtumat etenevät reaaliajassa mutta nopeutta voi säätää äärimmäisen hitaasti kohtuullisen nopeaksi. Suurempaa valtiota pelatessa tämä onkin erittäin tarpeellista, sillä seurattavaa riittää. Automatiikkaakin onneksi löytyy, eikä pelaajan tarvitse omin käsin vääntää joka ikistä valtion ja sotilasyksikköjen nippeliä.

Miellyttävimpiin uusiin ominaisuuksiin kuuluu uudistettu teknologian kehitysruutu. Pelaaja voi laittaa tutkimusryhmiä erilaisten teknologioiden ääreen kehittämään uusia aseita, asejärjestelmiä, taktiikoita ja muita käteviä oman valtakunnan kyvykkyyttä parantavia asioita. Tutkimusryhmät ovat nyt nimettyjä, historiallisia yrityksiä ja tutkijoita, joilla on erilaisia taitoja eri aloilla. Näiden fiksu asettelu eri tutkimusprojekteihin on mielenkiintoinen lisä pelin kokonaisuuteen. Jokainen tutkimusryhmä tosin vaatii myös palkkaa, joten pelaajan on tasapainoteltava talouden ja kaikkien muidenkin kulunkien - kuten armeijan laajentamisen - välillä. Tämä on toteutettu pelissä erittäin hyvin - pelaajan on aina tasapainoteltava tulojen ja menojen suhteen, sillä lopultakin kaikki toimenpiteet maksavat. Nyt myös politiikka pohjautuu ennen kaikkea rahaan, joten pienvallat jäävät vääjäämättä sivustakatsojiksi suurvaltojen toiminnan rinnalla. Näillä on kuitenkin aina enemmän varallisuutta monipuoliseen touhuamiseen.

Hearts of Iron 2 tuntuu ennakkoversion pohjalta vastaavan edeltäjäänsä paremmin pelaajien odotuksiin siitä, mikä jo sen piti alkujaan olla. Peli painottuu mukavasti sotilaalliseen toimintaan ja yksiköiden komentamiseen, mutta tarjoaa myös vahvan annoksen kulissien takaista toimintaa. Avoimet skenaariot tarjoavat mahdollisuuden oman maailmanhistorian luomiseen - mikä sen hienompaa?

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija: Pan Vision
Kehittäjä: Paradox Entertainment
Saatavilla: PC
Pelin kotisivut: Hearts of Iron 2 http://www.paradoxplaza.com/heartsofiron2.asp

Hearts of Iron II - Doomsday

Paradox Entertainment on nykypäivän vahvimmista strategiapelitaloista. Firman historialliset pelit tarjoavat maukasta vaihtoehtohistoriaa vuosisatojen ajalta, mutta Hearts of Iron II: Doomsdaytä voidaan pitää hyvällä syyllä sen pelituotannon helmenä.

Ensimmäinen Hearts of Iron oli lupaisi suurimittakaavaista toista maailmansotaa tai vaihtoehtohistoriaa, mutta peli oli yksinkertaisesti liian vaikea pelata. Käyttöliittymä ei oikein pelittänyt. Jatko-osa korjasi puutteet ja enemmänkin.

Hearts of Iron II: Doomsday on erikoinen luomus, sillä se on oikeastaan glorifoitu lisälevy. Doomsday on uusi kampanja, jossa toinen maailmansota ei lopu vuoteen 1945, vaan se jatkuu sujuvasti kolmanneksi toukokuussa 1945.

Sen ohella pelissä on paljon muutakin. Pelimoottoria on viritetty käyttäjäystävällisemmäksi ja tekoälyä on parannettu urakalla. Niinpä tämä itsenäisenä, täysin toimivana tuotteena myytävä laajennus tarjoaakin vaihtoehtohistorian ystäville kattavan paketin pelattavaa. Doomsday-kampanjan ja   päivitetyn pelimoottorin ohella peli sisältää myös kaikki alkuperäisen pelin skenaariot ja kampanjat, joten vanhakin sisältö saa uutta makua.

Enemmän ja jännempää

Doomsdayn vaihtoehtohistoriallisuus ja aiemmastakin laajennetut teknologiapuut tuovat sodankäyntiin mielenkiintoista lisävirettä. Ydinaseet. Kunnon ohjukset. Ydinsukellusveneet. Todella raskaan sarjan panssarivaunut ja sodanjälkeisen ajan kalusto.

Hiekkalaatikossa riittää peuhattavaa. Doomsday-skenaarion alku on raju. Pidetäänkö Neukkulaa hyvänä vai yritetäänkö edes? Miten rintama pitää raunioituneen Keski-Euroopan keskellä? Punainen jyrä höökii eteenpäin mutta pystyykö se etenemään Atlantille saakka?

Uuden pelattavan ohella pelissä on myös reilut annokset lisädetaljia. Esimerkiksi yksittäisten sotilaskomentajien uraa seurataan nyt tarkemmin. Pelaaja näkee yhdellä silmäyksellä onko johtaja menestynyt aikaisemmin. Yksiköistä, alueista ja ylipäätään omasta valtakunnasta kerrotaan enemmän. Tiedot löytyvät uusista tilastoista ja statistiikkaruuduista, joiden kautta voi selvittää esimerkiksi eri resurssien kulutusta, oman armeijan koostumista ja muita mielenkiintoisia tietoja.

Muutenkin taisteluista ylipäätään pidetään tarkempia tilastoja. Tarjolla on siis runsaasti uutta erilaista tietoa, jolla pelaajat voivat seurata asioiden kulkua. Toisaalta tiedot on kuitenkin piilotettu sen verran hienovaraisesti, ettei peruspelaajan tarvitse edes välittää niistä. Lisätiedot täytyy hakea, sen sijaan että pelaajalle tuputettaisiin päällisinpäin turhaa tietoa.

Aiemmille Hearts of Iron II -pelin ystäville tärkein uusin ominaisuus on uusittu tekoäly. Se on nyt astetta parempi kaikilla mittasuhteilla. Esimerkiksi useammilla rintamilla sotiminen sujuu nyt paremmin, niin myös maihinnousut ja juonittelu. Tekoäly osaa miettiä taktiikoitaan paremmin, vaikkakin se onkin edelleen mahdollista pussittaa ihmispelaajan kieron, sumean logiikan avulla.

Muutakin mukavaa löytyy. Pelattavuutta ja käyttöliittymää on optimoitu. Tiedustelujärjestelmä mahdollistaa vakoojien ja sabotöörien lähettämisen. Salamurhatkin ovat mahdollisia. Kaupankäynnin voi automatisoida täysin, vaikkakin jonkinlaisen yleiskontrollin jättäminen on aivan hyödyllistä.

Doomsdayn vaihtoehtohistoria toimii. Peli vetää mukaansa ja saa ympäröivän maailman unohtumaan. Uusien valtakuntien, uusien liittoumien ja uuden maailmanjärjestyksen luominen on mahdollista laajemmin ja monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ja mukana tulee skenaarioeditorikin. Koskahan joku tekee modin Pirkin uuden maailmanjärjestyksen levittämisestä?

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija:     Paradox Interactive
Kehittäjä:     Paradox Interactive
Saatavilla:    PC
Testattu:     PC
Minimi:     Windows 98/ME/2000/XP, P3 800 MHz, 128 Mt muistia
Pelin kotisivut:    Doomsday http://www.heartsofiron2.com/

Musiikki: 3/5   
Grafiikka: 3/5   
Pelattavuus: 4/5
Arvosana: 4/5

Ps. Tiesitkö että meillä on tällainen makea Retro Rewind -niminen retropelilehti?
Sen voi tilata osoitteesta https://retrorewind.fi/tilaa/ !

Tankfest 2016 #01 - parempi juhannusjuhla, panssarimatka Britanniaan

Sanoivat että Tankfestissä on kivaa. Ajattelin, että se olisi hauska kokea. Mitäs sitten sattuikaan?

Ole varovainen toiveidesi suhteen. Joskus ne toteutuvat. Heitin joskus 2015-2016 talvella Wargaming.net-yhtiön jampoille vitsin, että kun he kerran ovat Bovingtonin The Tank Museum -panssarimuseon yhteistyökumppani ja kesäisen Tankfest-tankkifestarin pääsponsori, niin lähettäkääs ihmeessä minut sinne kuvaamaan meininkejä. Tiesin tapahtuman maineen ja museolla olin kerran käynyt, joten mikäs voisi olla sen hienompaa...

Tankfest-matkareportaasissa JOK kertoo juhannuksen 2016 panssariretkestä Britanniaan. Tämä ei ollut ihan tavanomainen pressireissu, joten reissurapparikin on astetta epävirallisempi. Rapparia ja valtaosaa näistä kuvista ei ole julkaistu missään aikaisemmin, joskin matkalta tehtyjä juttuja on julkaistu eri medioissa.

Ja hehän lähettivät. Eräänä päivänä tuli vain viesti, että lähdetkö festeille? Siinähän olin naama soikeana, etenkin sen jälkeen kun huomasin että tämähän menee juhannuksen päälle. Meillä on kaveriporukoiden kanssa perinteisesti isot juhannusjuhlat, mutta nyt ne jäivät kerralla kakkoseksi, kun kohdalle tuli tällainen "kerran elämässä" -henkinen mahdollisuus.
  

Tankkibileet on eribileet  

Miksi Tankfest sitten kiinnosti niin kovasti? No, jestas. Panssarivaunuja. Paljon. Ajelemassa isolla areenalla. Pör & rän. Paljon ääntä ja meteliä. Paljon juttumahdollisuuksia. Tankfestin kaltaisesta tapahtumasta saisi varmasti paljon kuva- ja videoaineistoa, jota voisi käyttää jutuntekoon eri medioihin. Eihän Wargaming ihan silkasta ystävällisyydestään ketään reissuun lähetä, mutta erikoisesti tälle keikalle ei ollut mitään etukäteen sovittua plääniä, ei haastatteluja, ei tapaamisia. Vain kaksi päivää panssaribileitä. Jutunteko ja tapahtuman dokumentointi jätettiin täysin vapaasti minun niskoilleni. Moinen vapaus tuntui sekä ilahduttavalta että vähän ahdistavalta. Mitähän ihmettä sieltä mahtaisi sitten tallentua filmille...

Pieni matkalaukku ja iso reppu, näillä piti pärjätä.

No, eipä siinä. Reissuunlähtöä edelsi kova pähkäily, jotta millä kalustolla ja vaatetuksella sinne oikein lähtisi. Pelkkään menomatkaan kuuluu kaksi lentoa, kaksi junaa ja metro, mukaan pitäisi lastata sopiva määrä kuvauskalustoa ja mahdollisimman vähän mutta mahdollisimman sääkestävät vaatteet. Vaikeinta oli päättää kengistä. Lopulta pakkasin matkalaukkuun festarimaiharini ja reppuun kevyen kuvauskaluston, tarkoituksena kuvata sekä stillit että videot mikrofonilla varustetulla järkkärillä. Mukaan vain bipodi, videokuvaus olkoon sekundääristä. Mahdutin kuvauskamat kamerareppuun ja kaiken muun hyvään, vedettävään matkalaukkuun.

Lauma Gumbyjä oli myös matkalla Bournemouthiin polttareita viettämään.

Ei jestas mä niin nauroin näillä vanhoille mainoksille. Ei hyvää päivää.

Ja sitten matkaan. Aamukuuden koneella taivaalle, vaihto ja laskeutuminen Lontooseen noin yhdeksältä paikallista aikaa. Silmät olivat ehkä hieman sumuiset, mutta juna Lontoon keskustaan ja siirtyminen Waterloon asemalle kahdella eri metrolla sujui silti sievästi. Olin Waterloossa jo ennen aikataulujeni suunnittelemaa aikaa, minkä jälkeen meni kotva ja toinenkin kun yritin selvittää, että mitkäs junat näistä nyt menevätkään Bournemouthiin, Bovingtonin museon "lähietäisyydellä" sijaitsevaan suurempaan kaupunkiin. Olihan minä juna-aikoja etukäteen selvitellyt, mutta kun niitä tiirasi valtavalta aikataululta, niin homma ei enää ollutkaan kovin selvää. Hetken kuluttua hoksasin reittien pääteasemia ja linjakarttoja pähkäilemällä mitkä menevät oikeaan suuntaan ja totesin, että näitähän menee ihan koko ajan. Seuraava 10 minuutin kuluttua! Nälkä kuitenkin voitti ja aseman Burger King kutsui ruokaisalla olemuksellaan. Edellinen namsku kun oli lopsittu Tampereen lentokentällä.

Ja sitten junaan, kohti syvää Britannian etelää. Bournemouth oli ja on kuuluisa lomakaupunki, jonka asukasmäärä moninkertaistuu kesän ja kauniiden päivien myötä. Kaupunki kasvoi viktoriaanisena aikana keski- ja yläluokan lomakohteeksi, yhdeksi niistä monista peribrittiläisistä rantakohteista, joiden hiekkarannat ovat täynnä sympaattisia pikku uimakoppeja.

Matka sujahti nopeasti ja Britannian rautateille täytyi antaa ihan kiitosta. Ainakin tämä pätkä meni ajallaan ja luistavasti, toisin kuin Knalli & Sateenvarjon jaksoista voisi päätellä. Asemalta taksilla hotellille, kamat lattialle ja pää tyynyyn - nyt pikku päikkärit ennen kuin lähden tutkimaan paikallisia maisemia. Päiväähän oli vielä rutkasti jäljellä, sillä matka oli sujunut odottamattoman nopeasti ja helposti. Tännehän olisi tosi iisiä tulla ihan omia aikojaankin.

Bourneumouthin kuuluisaksi väitetyt kalliot ja rannat.

 

 Helppoa matkantekoa

Saapumisen helppous tosiaan yllätti. Täältä oli puolen tunnin tms taksi/junamatka Bovingtoniin, ja taksimatkan hinta museolle oli tasaisen 50 puntaa. Lento-, metro- ja junayhteydet lähialueelle olivat todella luistavat, ja voisinkin suositella kahta metodia tankkimuseolle vierailemiseen:

1: Lentäen Lontooseen ja junalla Bournemouthiin. Viehättävä, värikäs ja paljon tapahtumia pursuava kaupunki on oivallinen tukikohta olla ja lomailla. Täältä on lyhyt hyppäys Bovingtoniin sekä junalla että taksilla. Junalla pääsee puolen tunnin-tunnin kävelymatkan päähän museosta, mutta Bovingtonin asemalla päivystävät taksit heittävät vieraat perille muutamalla punnalla. Takaisin on tultava junalla, sillä paikalliset taksit eivät lämmenneet lainkaan Bournemouthiin saakka menemiseen. Bournemouthissa, Bovingtonissa tai muissa alueen majapaikoissa asustaessa museolla käymiseen voi varata maksimaalisen ajan, ja samalla voit tutustua Etelä-Englannin muihinkin kohteisiin.

2: Bunkkaa Lontoossa, mieluusti suhteellisen lähellä Waterloon asemaa. Waterloosta pääsee junalla suoraan Bovingtonin vieressä olevalle Woolin asemalle ja takaisin. Matka Waterloo-Wool kestää tunnin, vajaan pari, joten jos Lontoossa metroiluun ei haaskaudu älyttömästi aikaa, niin sieltä voi lähteä liikkeelle ihan siedettävään aikaan ja museolle ehtii hyvin sen avautumisaikaan/pian sen jälkeen. Takaisinkaan ei tarvitse lähteä kesken kaiken. Mutta koko päivän reissu se on ja takaisin Lontooseen ehtii vasta illasta.

Alleviivaus: Bovingtoniin pääsee siis suoraan junalla. Todella kätevää, nopeaa eikä älyttömän kallistakaan, riippuen millaisen lipun ostaa. Paluujunat Tankfestistä olivat suhteellisen täysiä, mutta eivät liian - ketään ei jätetty laiturille ja ainakin minä mahduin molempina päivinä istumaankin.  Olin siis todella positiivisen yllättynyt siitä miten hyvin homma toimi.

Lomakaupunki oli täynnä kiinnostavaa toimintaa

Mutta takaisin tarinaan. Pienten päikkäreiden jälkeen olo oli suorastaan voittoisa, joten oli aika kaivaa esiin raskaat aseet. Läppäri oli latautunut torkkujen aikana, joten se mukaan olkalaukkuun. GPS esiin ja päälle.  Geokätkö-muistiinpanot esiin ja ulos. Wanhana geocacheajana näet olin tallentanut GPS-laitteeseen kätköjä mahdollisten kulkureittieni varrelta, joten eipä muuta kuin reippailemaan. Siinäpä tulivat tutuiksi ensimmäiseksi Bournemouthin upeat rantakalliot, joiden varrelta löytyi useampikin kätkö. Mikä hienointa, Britannia toivotti minut tervetulleeksi vanhan mäntämoottori-harjoituskoneen ohilennolla. Oli muuten upeaa. Samalla paikkaa lennetään kesäisin paikallinen lentonäytös, mikä olisi taatusti näkemisen arvoinen. Koneet lentävät meren päällä, katsojat ovat huikeiden kallioiden päällä ja rannoilla. Osaa koneista katsotaan alaspäin. Ehkä tämänkin ehtisi vielä joskus kokemaan.

Rantaretkeillessä tutustuin myös tarkemmin paikalliseen rantamökkikulttuuriin, mikä vaikutti suorastaan somalta. Pikku pukukopit kun tuntuvat olevan vastine suomalaiselle kesämökkikulttuurille. Ihmiset ja perheet omistavat pikkupikkumökkejään, osaa vuokrataan, jokunen oli myytävänäkin. Ja siinä asukkailla on oma kymmenen neliömetrin pala kesäistä paratiisiaan. Vaikka kopit ovat perusolemukseltaan hyvin samankaltaisia, on niitä laitettu ja varusteltu eri tavoin. Osaa käytetään laajemminkin pitkin vuotta, osaa vain hyvillä kesäkeleillä. 

Vastaan tuli myös ensin vähän säälittävä pikku hupitalo, joka oli pääosin suljettu - mutta yksi pikkuinen kolikkopelihalli oli sentään vähäsen auki. Ei mitään kivoja pelejä kylläkään. Jatkoin matkaa, tutustuin merelle puikottavaan laituriin (pier) viihderakennelmineen ja sen historiaan. Taas oppi paljon brittien muinaisista kesänviettotavoista ja kulttuurista. Mutta parastahan oli, kun sopivaa kalja- ja ruokapaikkaa etsiskellessäni laiturin päässä olevasta rakennuksesta löytyikin oikein kunnon videopelihalli. 

Suuri sali täynnä raha- ja kolikkopelejä, myös vähän uudemmastakin päästä. Tungin monet kolikot Nascar-autoiluun, josta en edes tiennyt tehdyn arcade-versiota, ja ihailin teinien iloista parveilua kuuden vierekkäisen Mario Kart -arcaden kimpussa. Voi veljet!

 

Loppuiltaan mahtui sitten mukava terassi, jolle paistoi sekä aurinko että WiFi ja olutkin oli kylmää. Kirjoittelin läppärillä lehtijuttuja, luin paikallisia sanomalehtiä, sain kauhean sätkyn huomatessani että paikallinen lentonäytös on kahden viikon päästä ja totesin, että tänne olisi tosi kiva tulla lomalle, sillä kaikenlaista kulttuurillista tapahtumaa näyttää olevan tosi paljon.

Sanomalehtien lukeminenkin oli hyvin kiintoisaa, sillä Britannia oli äänestänyt Euroopan Unionin jäsenyydestään juuri edellispäivänä. Monet lehdet sekä ihmiset olivat hyvin järkkyneitä Brexitistä, Britannian erosta EU:sta, eivätkä monetkaan tuntuneet olevan perillä siitä mitä se ylipäätään tarkoittaa. Kansa oli jonkinasteisessa shokkitilassa, mikä näkyi ja kuului.

What is this madness? Inkivääriolut... viiniä?

Vähän parempaa katuruokaa.

Paluumatkalla hotellille geokätkömutkien kautta löysin vielä myös paikallisen ruokafestivaalin, joka oli levittäytynyt pitkin poikin vanhempaa keskustaa ja niin sanottua "homokolmiota", josta bongasin monen monta hauskannäköistä homopaikkaa, -yökerhoa, -kahvilaa ja -sexshoppia. Kotiinpäin menikin sateenkaarikavereille viestiä, että täällähän olisi teille vaikka mitä. Ruokafestareilta tarttui mukaan vähän evästä ja namia, ja kun löytyi vielä ruokakauppakin, niin johan kelpasi hipsiä kohti kotipetiä. Matkan varrelta vielä geokätkö tai kaksi, sitten vain suihkua ja iltapalaa/kaljaa hotellilla. Pitkä päivä taittui syväksi uneksi ja aamuvarhain soivaksi herätyskelloksi. Tankfest kutsuu!

Pieni präntti:

The Tank Museum: brittiläinen panssarimuseo sai alkunsa vuonna 1916 Bovingtonissa sijaitsevan Bovington Camp -sotilastukikohdan osana. Tänään se on upea ja laaja sotilashistoriallinen museo. Wargaming.Net sponsoroi museota mittavasti ja vastaavasti voi hyödyntää museon kirjastoja, arkistoja, henkilökuntaa ja tietenkin tutkia sen panssari- ja muuta kalustoa mielin määrin. The Tank Museumiin pääsee kätevästi Lontoosta Waterloon asemasta lähtevällä suoralla junayhteydellä Woolin asemalle. http://www.tankmuseum.org/

Wargaming.Net sponsoroi matkan. http://eu.wargaming.net/

In English

Wargaming.Net sponsored a trip to The Tank Museum, UK, to participate in the amazing Tankfest festival. While there has been plenty of articles, photos and videos from the trip previously, this is a personal story of the trip and event. This first part covers the event generally, tells how you can get to Tankfest the easy way and tells a bit of the adventures in the lovely city of Bournemouth.

Teksti ja kuvat: Jukka O. Kauppinen

Lue myös osa II: (tulossa)

Lue myös osa III: (tulossa)

Lue myös osa IV: (tulossa)