Erään aikakauden päätös: Pelaaja-lehteä ei enää ole

Pelaaja-lehteä ei enää ole. Se on surullista. Tässä minun kertomukseni siitä, että miksi… (versio 1.5)

Olin vuonna 2002 jonkin aikaa töissä eräässä suomalaisessa lehtikustantamossa, joka oli aivan perseestä. Meillä oli loistava työtiimi, jossa oli mukana esimerkiksi Thomas Puha, Miika Huttunen ja Harro Grönberg. Me teimme koko joukkoa erinomaisia lehtiä, parhaan kykymme mukaan. Ja jos vähän kehun, niin ei se aivan vähäistä kyvykkyyttä ollut. Ikävä kyllä työnantajamme toiminnasta paljastui koko ajan lisää kaikenlaista puliveivausta ja huijarimeininkiä. Yhtiö vaihtoi lehtiensä painotaloa vähän väliä, sillä yrityksen bisnesmalli nojasi laskujen jättämiseen maksamatta. Siinä sivussa yhtiö jätti sujuvasti maksamatta myös työnantajamaksuja, veroja, kulukorvauksia ja palkkoja. Minäkin sain eräänä päivänä liitolta yhteydenoton, että jäsenmaksut ovat maksamatta. Palkkakuitin mukaan ne oli kyllä vähennetty, mutta eipä oltu tilitetty liitolle - mukava pikku lisä sekin työnantajan taskuun. Itselleni oli raju paikka huomata, että avustajille ei maksettu lainkaan sovittuja palkkioita. Olipa kiva tilanne näin päätoimittajan ja juttujen tilaajana.

Ei varmaankaan siis ihme, että kulissien takana kupli. Lopullinen kipinä oli se, kun huomasin uusimman lehtemme kustantajan olevan eri firma kuin missä olimme töissä. Lehden julkaisija oli vaihtunut ilman, että meille oli kerrottu mitään. Pieni joukkosherlokointi osoitti, että seuraava puljaus on tuloillaan: jätetään velat vanhalle firmalle ja laskutetaan tulot uudelle.

Tästä kului kotva ja irtisanoutumisaalto alkoi. Lehtiyhtiön koko toimittajakunta irtisanoutui kuukauden sisällä. Jäljelle jäi vain taittaja ja pomoporras.

Taustalla oli jo tehty omia suunnitelmia. Pelitoimittajilla oli osaamista ja kontaktiverkosto, lisätään tähän vähän bisnesosaamista ja ehkä siitä tulee jotain. Thomas ja Miika lienevät olleet uuden lehden perusmoottoreita, itse tulin mukaan hieman myöhemmin etätoimittajaksi. Uuden lehden riveistä taisi löytyä jotakuinkin koko edellisestä työpaikasta irtisanoutunut kaarti. Esikoisnumero ilmestyi lokakuussa 2002.

Tokkopa kukaan ymmärtää miten pienestä lehti syntyi. Suuri yleisö näki vain lehden lehtipisteissä. Kulissien takana ei ollut... yhtikäs mitään. Ei ainakaan rahaa, ei senkään vertaa kuin siellä edellisessä perstyöpaikassa. Lehteä tehtiin guerillahengellä, tärkein tukikohta oli Thomasin koti ja sen autotalli. Yhteyttä pidettiin verkon yli, lehteä tehtiin sataprosenttisesti etätyönä. 

Olihan se kovaa koulua kaikille ja etenkin niille, jotka olivat laittaneet lehteen omia rahojaan. Kyllähän väki osasi juttuja ja lehtiä tehdä, mutta se bisnesosaaminen. Vaikka lehtiala onkin historiallinen bisnes, niin pelilehden luominen lyhyellä aikavälillä nollabudjetilla ja sen kasvattaminen toimivaksi kokonaisuudeksi ei ollut millään tapaa helppoa. Koulu oli kova ja armoton. Mutta lehteä piti saada tehdä. Lehdenteko oli elämää ja elämistä.

Suuressa kuvassa Pelaaja oli tärkeä muutoksen tuuli suomalaisen pelijournalismin kentällä. Techbrot ja sijoittajahörhöt puhuvat markkinahämmentäjästä/sekoittajasta. Edellisen työnantajamme kaikki lehdet katosivat markkinoilta tekijöiden liuettua, mikä ehkä jätti jonkin verran potentiaalista tilaa lehtipisteiden hyllyille. Pelit-lehti oli omassa vankassa asemassaan pelilehtigenren tyrannossaurus rexinä, vakiintuneena markkinaykkösenä. Tilt-lehteä ei tainnut olla vielä olemassa. En muista oliko markkinoilla tuolloin muita lehtiä, mutta Pelaaja tarjosi juttuaan hieman nuorekkaammalla ja vauhdikkaammalla näkökulmalla. Ehkä jopa vapautuneemmalla - edellisten kavalkadimme oli sisältänyt esimerkiksi alustakohtaisia konsolilehtiä, joiden tekemiseen oli selkeämmät kaavat ja ennakko-odotukset. Nyt tyyli oli vapaa, omannäköinen. Se taisi ärsyttää joitakin Pelit-lehden lukijoita, mutta minkäs teet. Juttujen laatu oli kuitenkin kohdallaan. Jos nyt Thomas ja jotkut muut tekivätkin omia juttujaan, niin tein minäkin, omalla vanhan koulun näkemyksellä ja Markku Alasen opeilla. Niiden yhdistelmästä syntyi mielestäni hyvä lehti.

Pienemmällä, henkilökohtaisella tasolla Pelaaja oli meille tärkeä askel, olihan se oma. Onneksi se sai - ainakin omassa lähiympäristössäni - myös kiitollisen vastaanoton. Olihan tekijöinä TV:stä ja aiemmista lehdistä tuttuja naamoja, joilla oli tunnetusti omanlaisensa näkökulmat. Sain tehdä lehteen juttuja vapaahkolla kädellä ja asenteella, sekä omista aiheistani että toimituksen nakittamana. Lehdenteko oli yhteisöllistä ruohonjuuripuurtamista, sillä eihän meitä nyt montaa ollut.

Hauska hetki matkan varrella koettiin eräänä aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Olin menossa jollekin pressikeikalle ja kävelin kohti konettani. No mutta, siellähän oli Thomas Puha, joka oli menossa jollekin toiselle pressimatkalle. Juttelimme siinä aulassa niitä näitä. Thomas valitteli, että olisipa kiva, jos olisi niin paljon rahaa, että lehdelle voitaisiin vuokrata oma toimitila. Kaikkihan tehtiin tässä vaiheessa vielä etänä, mitään yhteistä toimitusta tai toimipistettä ei ollut. Siinä kohtaa minulla välähti – asiakkaani oli näet juuri muutama päivä sitten toivonut massiivista sisällöntuotannon kasvattamista, mutta minä + tiimini emme pystyneet millään vastaamaan kysyntään. Mitä jos H-Town, oma yritykseni ja asiakkaani tekisivät yhteistyötä?

Pääsimme nopeasti sopimukseen. Nimet papereihin ja nyt H-Town/Pelaaja toimi nyt minulle alihankkijana. Tämä järjestely kesti monta vuotta ajan ja mahdollisti kaikille paljon asioita – kuten Pelaajan ensimmäisen toimitilan vuokraamisen. Olihan se pieni, ahdas ja maan alla – mutta oma!

Käänteitäkin riitti. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun puhelin soi ja Thomas kysyy ”pääsetkö huomenna Lontooseen?” Kalenteri esiin, joo, mitäs siellä on? Tai se nyt oli ihan sama mitä siellä on, kyllähän minä lähden minne vain. Kertyi hyviä, huonoja, kiinnostavia ja raskaita pelejä ja reissuja – aamuneljän lennolla Lontooseen ja seuraavana yönä 0230 kotona. Mutta hei, se oli elämää, lehdentekoa. Juttu uber alles.

Matkan varrelle mahtui nousuja ja laskuja. Joskus into Pelaajaan oli matalasuhdanteessa, sitten joku taas osasi vetää oikeasta narusta ja ilo palasi kuvaan. Pienessäkään organisaatiossa ei aina kaikkea tehty hyvin tai oikein, joten se peilautui helposti oman tekemisen intoon. Rahastahan Pelaajaan kirjoittaminen ei ollut koskaan kiinni – ei sen palkkioilla voinut koskaan elää eikä päästä edes tuntipalkoille. Mutta hei, lehdenteko oli elämää.

Jossain vaiheessa tein myös Pelaajalehden nettisivuja ja uutisia. Tehtiin toinenkin lehti, PC-Pelaaja. Se oli hyvä yritys kalastella PC-lehtimarkkinoita, mutta ei valitettavasti ottanut tuulta alleen. Jotain PC-Pelaajan juttuja on täällä bloginkin puolella. Pitänee laitella niitä lisääkin. Lehteä kustantava H-Town yritti jossain vaiheessa laajeta kovasti ja vallata enemmänkin erikoislehtien markkinoita, mutta siltä tieltä ei tainnut tulla kuin takkiin ja lehtikavalkadi supistui ytimeensä.

Pelaajaan oli mukava kirjoittaa. Päätoimittajat vaihtuivat mutta ymmärsimme aina hyvin toisiamme. En huijanne, jos väitän että meillä oli jokaisen kanssa omanlaisensa mutta hyvä suhde. Toki auttoi, että tiesimme toisemme tavalla ja toisella ennestään, ennen heidän nousuaan valtaistuimelle. 

Eräässä elämän- ja bisnestenvaiheessa minulla oli myös mahdollisuus pyörittää eräänlaista avustajakoulua. Tein useampaa erilaista mediaa, joihin pystyin ottamaan avustajiksi hyvinkin vihreitä raakilekirjoittajia, jotka vain osoittivat potentiaalia. Yritin antaa heille palautetta ja kehitysehdotuksia, ja saatoimme työstää yhtä ainoaa arvostelua edestakaisin niin kauan, kunnes kelpuutin jutun julkaisujonoon. Moni kehittyi kirjoittajina niin paljon, että heistä tuli vakiokaartia omiin primäärimedioihini. Jotkut näistä ohjasin edelleen Pelaaja-lehdelle JOK-suosituksen kera. Voinen olla ihan tyytyväinen siitä, että merkittävä osa Pelaajan viimeistenkin numeroiden kirjoittajista on kulkeutunut lehteen Kauppisen avustajakoulun kautta. 😊

Olihan siellä tietysti monia muitakin hienoja, hyviä ihmisiä. Kuten niin usein tai aina, tekemisen ilo ja motivaatio nojaa ympärillä olevaan yhteisöön. Pelaaja-lehteen kertyi mukavia ja taitavia ihmisiä, joiden kanssa oli kiva tehdä lehteä. Ja kun olin melkoinen monimediamoguli, niin olin usein pressimatkoilla toisen median nimissä mutta samalla keikalla oli myös joku Pelaajan toimittaja tai avustaja. Siitä oli paljon hyötyä ja iloa, kun pystyimme yhdistämään voimiamme ja autoimme toisiamme. Esimerkiksi 2-on-1-haastattelut olivat näin kerrassaan sujuvia.  

Aikojen kuluessa vähensin peliarvostelujen tekemistä, ja keskityin enemmän retro/lukujuttuihin ja Retrokelaaja-palstaan. Kaikkeen kun ei aika riitä, kun rahatyönkuvani on muuttunut vuosien virratessa ja tulovirta juoksee nykyään aivan eri suunnista kuin Pelaajan perustamisen aikoihin. Samoin pressireissut ovat jääneet jokseenkin unholaan. Niitä on toki tavallaan ikävä, sillä kyllähän niillä näki ja koki kaikenlaista - ja usein niiden tuloksena syntyi hyviä juttuja. Palkoille niistä vain ei koskaan päässyt, päinvastoin.

Tärkeää Pelaajassa oli sekin, että se oli minulle kuin lupa täyttää valkoisia sivuja omalla aivovuodollani. Pelaaja ei sanellut juttujen tyyliä tai sisältöä, vaan tein jutut niin kuin tein, miten ja mitä halusin, niin isoissa artikkeleissa kuin lyhyissä arvosteluissa. En muista, että toimituksellisesti sisältöön olisi koskaan puututtu muutoin kuin laadun- ja kielenhuollon kannalta. Rakas arkkiviholliseni Otto Ruoska-Ruokonen, lehden kielenhuoltaja ja oikolukija, käytti ruoskaansa armotta ja oikoi myös minun viäntämisiäni. En silti pyydä anteeksi. Savolainen kelmi on parantumaton ja kirjoittaa kirjakieltäkin savonviäntämillä ja omilla mielikielikuvillaan höystettynä. Ruoska joutuikin painimaan aina kieliopin sääntöjen ja JOKin omaleimaisuuksien välillä. Kiitos, että ymmärsit. 

H-Townin myynti Pop Medialle oli kuitenkin selvä lopun alku. Jos lehtibisnes oli niukkaa ennestäänkin, niin Pop Median myötä osasin odottaa supistuksia ja paperilehden lopettamista. Muu henkilökunta saikin nopeasti kenkää. Viimeinen mohikaani eli päätoimittaja Ville Arvekari saikin urakoida hikisesti, kun lehdellä ei ollut enää edes oikolukijaa. Lopullinen käänne oli Pelaaja-lehden liiketoiminnan myynti Fokus Medialle. Käsittääkseni tässä käytännössä yhdistetään Pelaaja-lehden tilaajat Pelitin rekisteriin, ja näin varmaankin saadaan Pelitille jonkin verran lisää tilaajia. 

(päivitys) Kauppa ei kuitenkaan koske Suomen suosituimmaksi pelisivustoksi kehuttua Pelaaja.fi-sivustoa, joka jatkaa itsenäisenä uutissivustona. Tämähän on oikeastaan täysin loogista jatkoa Pop Median liikemallille, eli ostetaan olemassaolevia medioita, tapetaan niiden printtipuoli ja jätetään verkko pyörimään äärimmäisen minimalistisella budjetilla ylläpidettynä uutissivustona, jolla ei ole yhtään omaa työntekijää.

Mutta aikansa kutakin, valitettavasti. Onhan siihen syynsä miksi minäkään en ole enää täysipäiväinen toimittaja, vaan kirjoitan vain huvikseni ja harrastuksekseni. Niin, täytyy tehdä töitä, että voi tehdä lehtiä. Koska minua huvittaa ja lehdenteko on elämä.

Kiitos Pelaaja näistä vuosista, 2002-2025, ja kaikkea hyvää Pelit-lehdelle.

Fokus Median tiedote lehtien yhdistämisestä: Hyvä Pelaaja-lehden tilaaja

Pelit-lehti syntyi 25 vuotta sitten Commodore-fanien kauhistukseksi

Viime perjantaina legendaarinen Pelit-lehti vietti 25-vuotissyntymäpäiviään. Pieni, melkein intiimi tilaisuus oli miellyttävä kohtaaminen lehden entisten ja nykyisten tekijöiden kanssa, ja siinä samalla tuli toki kohdattua myös uusiakin kasvoja. Sanotaan näin, että paluujuna kotiin läksi aivan liian pian, sillä tarinaa tuli iskettyä todella mukavaan tahtiin, niin uusista kuin vanhoista asioista. Pelkkää historiaa ilta ei siis ollut.

Ja tähän kohtaan tietysti onnittelut Pelitille! 25 vuotta. Jumpe! Mahtavuutta!

"Wanhat herrat" - Niko Nirvi & Jukka O. Kauppinen

Ja tietenkin JOK ja Tuija Linden, Pelittiä kovin pitkään luotsannut päätoimittaja.

Kun ajattelee miten monen lehden parissa minäkin olen ehtinyt ahkeroida, ja kuinka harva niistä on enää olemassa, niin Pelitin sitkeä taival on jotain hyvin poikkeuksellista. Se on myös matka, jonka mittaan monta pelaajasukupolvea on elänyt, kasvanut ja jopa syntynyt. Aikoin mittaan Suomessa on nähty myös monia kilpailijoita Pelitille, joista vain Pelaaja on onnistunut luomaan itselleen oman kestävän, vakituisen linnakkeen suomalaisilla pelimarkkinoilla.

Vierailu Pelitin syndeillä vei ajatukset myös männävuosiin, siihen kun lehteä ylipäätään synnytettiin. Olin tuohon aikaan aktiivinen C=Lehden ja MikroBitin tekijä, ja pääsin mukaan myös Pelitin rakennusporukkaan. En muista missä ja milloin tarkalleen C=Lehden lopettaminen meille kerrottiin, mutta olettaisin että se kerrottiin jossain erikseen koollekutsutussa tiimitapaamisessa. Olihan Commodoren hiipuminen ihan silminnähtävää, ja Commodore-lehden lopettaminen oli ihan selkeä, looginen kaupallinen päätös. Olettaisin, että olimme silti melko järkkyneitä.

Siihen samaan syssyyn kuitenkin kerrottiin sen tilalle tulevasta lehdestä ja MikroBitin/C=Lehden tiimistä kutsuttiin peleistä kirjoittavat kaverit uuden pelilehden tiimiin.

Toinen muistamattomuus on se, että kuinkahan ihmeessä C=Lehden lopusta kerrottiin lukijoille. Ei siitä ainakaan viimeisessä 1/1992-numerossa ollut mitään, ja takakannessakin mainostetaan Pelit 1991 Syksy -pelikirjaa. Lehden kannessa näkyy kansikuvan kuvauspäivämääränä 16.1.1992, mutta näihin aikoihin uuden lehden rakennustyö oli jo täydessä vauhdissa - tai todella pitkällä.

Pelit-lehden avustajaohjekin on näet päivätty 15.1.1992, joten olettaisin että viimeistään tuossa vaiheessa avustajakuntakin päästettiin kunnolla sisään salaisuuteen.

Luulisin, että meillä oli isompi Pelit-lehden synty- ja ideointipalaveri justiinsa tuolloin.

 

Noihin aikoihin ei juuri screenshotteja napsittu.

Ensimmäinen numerohan ilmestyi historiankirjojen mukaan maaliskuussa. Olettaisin, että etenkin vuodenvaihteen tienoilla ja alkukuukausina teimme aika tiukkaan tahtiin juttusuunnitelmia ja visioita siitä, miten harvakseltaan tehtyjen Pelit-kirjojen olemus saadaan muunnettua lehtimuotoon. Ja millaisia juttuja ja juttusarjoja teemmekään.

Jonkinlainen mielikuva on, että tutustuimme Helsingissä rakastetun Kornetintien toimitalossa Pelitin ensimmäisiin luonnoksiin. Kirkkaana mielessä on ainakin Monkey Islandin läpipeluuohjeen hämmästyttävä, tuolloin aivan uudenlainen taittaminen, ja kuinka tutkimme ja kommentoimme sitä. Luulisin, että meidän kätyriporukkamme saatiin viimeistään sillä täysillä mukaan uuteen projektiin. Onhan se upeaa aina päästä tekemään jotain aivan uutta.

Ensimmäisen Pelitin legendaarinen Monkey Island -läpäri.

Silti, C=Lehden loppuminen oli kova pala nieltäväksi tekijöillekin, saati sitten lehden uskollisille lukijoille. Muistaakseni tästä tuli hyvinkin raivokasta palautetta, eikä sinänsä mikään ihme. Tarjolla taisi olla mahdollisuus vaihtaa tilaus Pelittiin tai MikroBittiin, mutta moni ydincommodoristi taisi jättää sen käyttämättä.
Vaan muutos on vääjäämätön. Jo vuodesta 1987 julkaistut Pelit-kirjat olivat todistaneet, että puhtaasti peliaiheisille julkaisuille on tilausta. Kun C=Lehden tilaajamäärät laskivat laskemistaan, niin jotainhan oli tehtävä. Ja onneksi tehtiin hyvä muuvi.

Siinä on muuten ollut hommaa, kun yksi lehti täytyy tehdä valmiiksi ja sitten saattohoitaa hautaan, ja samalla luodaan jotain täysin uutta. Ja niin, ettei salaisuus vuoda.

Oma antini ensimmäiseen Pelitiin oli vaatimattomasti kolmen Sierra On-Linen King's Quest -seikkailun läpipeluuohje.

Oma tieni Pelitin parissa kesti muutaman vuoden, kunnes tiemme erkanivat meikäläisen työpäivän täyttyessä ennen kaikkea MikroBitin tekemisestä. Bitin pelisisältö, lukujutut, testit, uutisoinnit, juttumatkat sun muut urakat toivat leivän monen monituisen vuoden ajan, ja siinä sivussa Pelit porskutti omalla, pelitäyteisellä polullaan, läpi vuosikymmenten, muuttuvien markkinoiden, järjettömien ja epärealististen levikinnostovaateiden ja muiden haasteiden.
Ja porskuttaa yhä. Onnea, Pelit!