Roolipelipalsta - haastattelussa Nordic eli Risto J. Hieta - Guru Magazine 1992

Risto J. Hieta eli Nordic on yksi suomalaisen roolipelimaailman kulmakivistä - todellinen veteraani. Ja myös minulle erittäin tärkeä vaikuttaja, alkujaan MikroBitti-lehden Peliluola-palstan ja sittemmin kaiken muunkin jännän kautta. Haastattelin Nordicia Guru Magazine -lehden numeroon 4/1992 

Guru Magazine oli vuonna 1992 viiden numeron ajan ilmestynyt suomalainen Amiga-diskettilehti. Jokainen lehti koostui ainakin 2-3 disketistä: toisella oli varsinainen lehti, extra-levykkeellä oli ohjelmia ja muita herkkuja. Kirjoitin lehteen runsaasti artikkeleja, uutisia ja arvosteluja. Vaikka tittelini oli pelitoimittaja, niin en ollut mukana lehden julkaisutoiminnassa tai taloustoiminnassa. Julkaisen blogissa omia Guru-artikkeleitani, koska eipä niitä aikoinaan kovinkaan moni nähnyt. Lehden levikki jäi luultavasti muutamiin satoihin + piraattikopiot.

Lisätietoja: https://byterapers.scene.org/gurumagazine/

Vanhoja muistellen: kaksi julkaisematonta peliarvostelua - Robert E. Lee: Civil War General & Wargame Construction Set III: Age of Rifles

Arkistojen kätköistä löytyy joskus mysteerejä. Tein videoblogia vanhoista arvostelukappaleista ja käteen löytyi Wargame Construction Set III: Age of Rifles. Tekstikin löytyi  arkistosta mutta hetkinen, miksei tätä ole julkaistujen juttujen listassa tai skanneissa? Ei muuten ole tuota Leetäkään. Näemmä käynyt niin, että sotahistoriallinen kaksoisjuttu ei mahtunut MikroBitti 11/1996:een. Julkaistakoon se nyt, hitusen myöhemmin, vuonna 2021.

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Robert E. Lee: Civil War General

Kuin julkaisijoiden yhteisestä sopimuksesta ilmestyy markkinoille nippukaupalla 1800-luvulle sijoittuvia strategiapelejä. Ja tilauksesta Interactive Magicin American Civil Warin strategisen mittakaavan täydentäjäksi tupsahtaa Impressionsin Robert E. Lee, joka kuvaa Etelän kuuluisimman kenraalin uraa kahdeksasta taistelusta koostuvassa taktisessa strategiapelissä.

Lee on erikoinen ilmestys lajissaan, ollen luonteeltaan liki enemmän arcadea kuin tosistrategiaa, huolimatta mitä tyypillisimmistä heksakartastaan ja vuoropohjaisuudesta, jotka ovat perusstrategian kulmakiviä. Seassa on myös annos Panzer Generalin tyylistä joukkojen kehittymistä, hieman resurssien hallintaa ja silmiinpistävän rankasti yksinkertaistettu pelijärjestelmä.

Vaikka painotus on visuaalisuudessa ja helppoudessa, pelauttaa Lee myös vakavampaakin strategistia poikkeuksellisella painotuksellaan. Pelaaja joutuu keskittymään erityisesti manööveriin ja taisteluun, sillä pienehkössä 200m/hex -mittakaavassa aseiden kantama ei yllä naapuriheksaa kauemmas, tykistöä lukuun ottamatta. Niinpä kaikki taistelut käydään tiukasti lähietäisyydellä, silmänvalkuaiset näkyvissä. Panzer Generalkin tuntuu tämän jälkeen hitaalta, sillä pelaaminen on näppärää liikuttamista ja hyökkäämistä, joukoilla on vain kaksi muodostelmaa joko liikkumiseen tai taistelemiseen, eikä yksiköitäkään ole kuin neljää mallia. Käyttöliittymä toimii napsuttelemalla: otetaan yksikkö ja klikataan se liikkeelle, ja kaikki kolme toimintoa (kaivaudu, lepää, vaihda muodostelmaa) löytyvät sekä hiirellä että hotkeynä näppäimistöltä. Kaikki tarpeellinen datakin on näkyvissä kertasilmäyksellä alareunasta.

 

Taisteluissa ei ole suoranaista päämäärää valloitettavien maastokohtien muodossa, vaan tulos ratkaistaan omia ja vihollisen tappioita vertaamalla, mikä on hyvin virkistävää, ja päästää pelaajan kehittämään taistelut täysin omalla tyylillään.

Detaljointia ei olla kuitenkaan unohdettu, vaan yksiköt mallinnetaan 14 eri arvon perusteella. Aseistus on historiallisen kirjavaa krääsää maamiehen haulikoista tarkkuuskivääreihin ja mörssäreihin. Joukot saavat hepulikohtauksia, roikkuvat komentajissaan ja ottavat pulttia keskitetyistä hyökkäyksistä. Viholliselta voi kaapata aseita pisteiden muodossa, ja sekä yksikön että armeijan moraali on ratkaisevaa. Pidemmissä taisteluissa erityisesti yövuorot ansaitsevat erikoismaininnan, puhumattakaan poikkeuksellisen tiukasta 'armeija marssii vatsallaan' kurssituksesta.

 

Jos pelin aihe olisi yleismaailmallisesti suositumpi, ja pelattavaa enemmän voisi Lee astua Panzer Generaliksi PG:n paikalle. Onhan tarjolla samantyyppinen kampanjamoodikin, jossa hengissä säilyneet yksiköt ansaitsevat lisäkokemusta pelaajan käyttäessä taistelujen välissä kertyneitä pisteitään parempaan aseistukseen. Vaikka kokonaisuus onkin tällaisenaan erittäin nautittavaa, on kampanjan kahdeksan taistelua liian vähän, ja pohjoisvaltioita pelattaessa ne ovat tarjolla vain yksittäisunä skenaarioina. Tiukalla pelaamisella kaikki on läpikäyty muutamassa päivässä. Siinä eivät enää auta nätti grafiikka, digitoidut äänet, Dixie-taustamusiikit tai videopätkät. Modeemin tai nettiyhteyden omistajat saavat lisäpelattavaa Sierran kotisivuilta tai MBnetistä, mutta muutoin kokonaisuus jää turhan lyhyeksi. Muutoin Civil War General on erittäin miellyttävä ja helposti nautittava kokemus, jonka voi strategiarintamalla laskea liki räiskintäpelin veroiseksi nopeaksi ja helposti omaksuttavaksi viihteeksi.

 Jukka O. Kauppinen

 

Impressions/Sierra

Lyhyesti: Nopea silmäys USA:n sisällissotaan Impressionsilta.

Laitevaatimus: 486/33 * Win3.1/Win95 * 8 Mt * 2xCD * SVGA * 12 Mt kiintolevy

Testattu: P166 * Win95 * 32 Mt * 4xCD * AWE32 * 486/66 * Win95 * 8 Mt * 2xCD *

PAS16

Saatavissa: PC CD-ROM (Win)

Tukee: moninpeli modeemi/seriaalilinkillä.

Grafiikka: 80

Žänet: 75

Pelattavuus: 86

Vetovoima: 84

82

 

Wargame Construction Set III: Age of Rifles

Taktisia yhteenottoja, mutta vuosissa mitattuna paljon laajemmalta ajanjaksolta, tarjoaa myös SSI:n Wargame Construction Set III: Age of Rifles. AOR heittää vanhan gurun Norm Kogerin näkemystä kiväärimittakaavan sodista vuosien 1848-1905 väliltä, varustettuna kahdeksalla kampanjalla, 65:llä skenaariolla ja skenaarioeditorilla. Impressionsin tarjontaan verrattuna kokemus on tavanomaisempi, mutta myös rutkasti enemmän purtavaa tarjoava.

Kampanjat heittävät pelaajaa kiitettävällä tavalla pitkin maailmaa, aina siitä pakollisesta USA:n sisällissodasta Ranska-Pressi, Venäjän-Japanin ja Iso-Britannian siirtomaasotiin. Yksittäiset skenaariot heittävät miestä pykälää enemmän, parhaimpana esimerkkinä täysin Peru-Chilen rajasotaan. Valitettavasti automaattinen taistelu/kampanjageneraattori jäi kehitystyössä pois, ja ilmestyy vasta myöhemmin skenaariolevykkeiden ohella.

Taistelut etenevät perinteisen heksa/vuoro-järjestelmän tahdissa, ja kaikesta huomaa Kogerin olleen asialla etenkin Wargame Construction Set II: Tanksia samalla vilkaistuna. Toiminnot ja menut ovat liki samanlaisia, eikä aikakausien ero ole haitannut myöskään toteutuksen ja pelattavuuden täsmäämistä. Peliengine sisältää paljon detaljia, komentosuhteita ja historiallista tietoutta, mutta on myös kohtuullisen nopea pelattava tarjoten myös oikopolkuja suurten osastojen kontrolloimiseksi.

 

Vaikka peli kattaakin liki 60 vuoden ajanjakson, muuttui sodankäynti tällöin kohtalaisen vähän. Kalusto vain vaihtuu, ja muu hoituu käytettyjen muodostelmien muuttamisella ajan ja armeijan mukaan. Varsinainen tuntuma vuosikymmenestä toiseen pysyykin ikävän identtisenä, ja riippuu pelaajan mielikuvituksen työstä uiko tunnelman vuossa zulujen pieksäessä brittiarmeijaa, vai ovatko yksiköt samantekeviä Muumi-Hottentotteja. Järjestelmä on muutoin hyvä, ja engine ratkoo kätevästi moraalin, väsymyksen, vahvuuksien, aseiden yms. ongelmat lyöden pelaajan naamaan hyvin pureskellun tilanteen jossa voi keskittyä rauhassa taistelun voittamiseen. Mittakaava ei ole vakio, vaan vaihtelee 10-20-40 minuutin vuoroissa, rykmentti-prikaati-divisioona -tasolla skenaarion mukaan. Vaikeustasoa voi säätää nopeasta turhat-realismista -tasosta täyteen taistelukentän simulaatioon. Hienosti onnistunutta tasapainon luontia todistaa armeijoiden hallinnan sujuvuus, eivätkä pääosin jalan marssivat osastot sen paremmin etanoi kuin blitzkrieggaakaan liikuteltaessa.

Kontrollointi tapahtuu nyttemin tavaksi muodostuneella tartu-ja-raahaa -järjestelmällä, koneen näyttäessä haluttaessa automaattisesti näkökentät ja liikkumisalueen, lisäoptioiden löytyessä joko oikean reunan painikepalkista tai suoraan näppäimistöltä. Joukkojaan voi perusliikkumisen ja ampumisen lisäksi myös käskeä ratsaille ja pois, hyppyyttää tilanteesta riippuen viidestä-kuudesta muodostelmasta toiseen, määrittää suuntimat ja antaa reagointimääreen, josta riippuu vastaus vihollistuleen tai -liikehdintään. PG-tyyppisenä bonuksena, Leen tavoin, kampanjamoodissa hengissä selvinneet yksiköt jatkavat uraansa seuraavassa taistelussa hieman kokeneempina ja kykenevämpinä.

Ulkoasultaan AOR on nätti ja erittäin Leen tyyppinen 2D pseudo-isometrisellä katsannollaan. Animaatio on vähissä, rajoittuen lähinnä taistelun melskeeseen, ja äänitehosteet ovat tasoa ok. Tosimies voi myös vaihtaa miniatyyri-grafiikat militaarisymboleihin. Tekniikkatasolla ei olekaan muuta kommentoitavaa kuin käyttöliittymän lievä karkeus, ja liukupainikkeiden heikkous etenkin editorien puolella. Skenaarionluonti on muutamalla pykälällä turhan monimutkaista, vaikkakin automaattinen kartanluonti kasaa ensiluokkaisia karttoja millisekunnissa. Opiskelun jälkeen on mahdollista luoda sekä maastoja että omia yksiköitä, mahdollistaen kokonaisten kampanjoidenkin väsäämisen.

 

Vaikka AOR ei olekaan Steel Panthers 2 tai Panzer General 2, on se odotettu ja ennakkomaineensa arvoinen koitos strategiakansalle. Pelin ei voi odottaa avautuvan kaikille, mutta Koger on ammattimiehen taidolla kasannut vanhan pelienginensä päälle standardiaineksista hienon ja haastavan historiallisen strategiapelin. Teknisiä yllätyksiä ja pelattavuuden riemuvoittoja ei tosin kannata odottaa, mutta joukkojen komentaminen 1800-luvun aselajien yhteistyö-taktiikoilla on hieno haaste.

Rinnakkain kilpailutettuina sekä Civil War General että WCS3 pärjäävät erinomaisesti. Vaikka molemmat soveltuvat myös raskaamman pään pelaajalle, on edellinen nimenomaan vähemmästä detaljista ja huolehtimisesta nauttivalle. WCS3:n selvästi pidempi elinkaari ja fanien kasaamat lisäskenaariot kuitenkin päästävät isoja ääniä huomiosta kisattaessa.

Jukka O. Kauppinen

 

SSI

Lyhyesti: 1800-luvun suuret kiväärisodat taatulla SSI-laadulla.

Laitevaatimus: 486/25 * DOS * 8 Mt * 40 Mt kiintolevy * SVGA

Testattu: 486/66 * DOS * 8 Mt * 2xCD * PAS16 / P166 * DOS * 32 Mt * 4xCD * AWE32

Saatavissa: PC CD-ROM (DOS)

Grafiikka: 80

Žänet: 70

Pelattavuus: 82

Vetovoima: 86

86

Remedy vuonna 1997: Max Payneä tekemässä

 

Vierailin kesällä 1997 käytännössä kaikissa silloisissa suomalaisissa pelitaloissa. Montaa niitä ei ollutkaan! Jälkikäteen on suorastaan historiallista lukea muinaisia muistoja vierailustani Remedyllä, joka operoi vielä tuolloin Syvähuonojen kotitalossa. Tässä vaiheessa muistaakseni vain kellarikerroksessa, myöhemmin sitten jo koko talon vallaten. Tai sitten olin vain kellarissa, jossa ihailin miten muun muassa yksi huoneista oli annettu yksinomaan äänimiekkosen käyttöön. "Oikein äänistudio, miten upeaa", hämmästelin.

Artikkeli julkaistaan uudelleen tässä muodossa nyt, koska Remedy täytti justiinsa viralliset 25 vuotta. 25!

Bonus: Tämä verkkoartikkeli on laajempi kuin alkuperäinen MikroBitin juttu, sillä tekstiä jouduttiin lyhentämään, että se saataisiin mahtumaan yhdelle aukeamalle. Niinpä luvassa on enemmän informaatiota ja jokunen vähän räväkämpikin ilmailu. 

Tuplabonus: Laitoin mukaan myös artikkelista kokonaan pudonneen laatikon Final Reality -testiohjelmasta. Ei hajua julkaistiinko sitä koskaan erikseen omana juttunaan tai uutisena.

Terkkuja, JOK

 

Juttu on julkaistu alkujaan MikroBitti-lehden numerossa 10/1997.

Lisätietoja: http://mikrobitti.fi/

Muistakaa myös Suomen paras retropelilehti Retro Rewind: https://retrorewind.fi/

Artikkelin teksti on käsitelty koneellisesti OCR-tekstintunnistuksella. Kirjoitusvirheistä saa ja pitää syyttää tietotekniikkaa. Juttua varten otettiin myös valokuvia mutta ne ovat kadonneet vuosien mittaan.

 

 

Hyvä Suomi  - Nettipelejä, lautapelejä, strategiaa ja mafiasotaa

Suomalaiset pelintekijätiimit ovat loistaneet poissaolollaan kansainvälisestä pelibisneksestä. Miksi? Eikö meillä muka osata? Mitä vielä, seuraavassa neljä poikkeusta sääntöön.

 

JUKKA O. KAUPPINEN

TEKSTI: JUKKA O. KAUPPINEN KUVAT: JARMO KARLSSON

 

Remedy Entertainment

Death Rally oli vakuuttava peli, joten ehkä vuoden 1998 hittipeli tuleekin Espoosta? Remedy Entertainment ei ainakaan koodia säästele.

Onko Espoon Westemlissä sijaitseva omakotitalo Suomen iD Softwaren synnyinsija? Vastaus selviää vasta 1998 joulumarkkinoiden hiljennyttyä. Remedy Entertainmentin tavoite on nousta kolmessa vuodessa maailman Top 10 -pelintekijöiden listalle, , eikä näkemämme perusteella tavoite ole lainkaan epärealistinen.

Vierailimme Remedyllä tutustumassa ihmisiin, projekteihin ja muistelimme myös vanhoja. Tikkuja silmiin iskemättä voi todeta että ylimitoitetun alun jälkeen on Remedy löytänyt luonnollisen kokonsa ja kanavoinut voimavaransa tehokkaasti. Kahdessa vuodessa 50 ihmisen ja yhdeksän yhtäaikaisen projektin jälkeen väki on jalostunut 22:een, joista viisi tekee osa-aikaista työtä kotoaan. Suurin osa joukosta on lähtöisin demoscenestä, ja moni on ollut kuvioissa todella kauan.

Alun "jeejee, tehdään peli, tää on cool" -meiningin jälkeen Death Rally todisti että tekijät pystyvät viemään projektinsa myös päätökseen, mikä antoi itseluottamusta yhä kunnianhimoisempiin projekteihin Liian suureksi turpoaminen ei kuulu kuitenkaan firman tavoitteisiin, sillä hauskanpidosta ei tahdota lipsua liian vakavaan puurtamiseen.

Meiningin rentoudesta kertookin mm. Final Reality -testiohjelman kehitystyö jota toimitusjohtaja Samuli "Gore/FC" Syvähuoko kuvaili sanoin "enemmän tämä projekti on mennyt hauskanpitämisen piikkiin kuin työntekoon." Vähemmän korporatiivinen repäisy oli myöskin idea Assembly'97 -demopartyn Javademokisaan osallistumisesta, joka toteutettiin edellisenä yönä kahden olutkorin voimin. Yritys ei myöskään tunnusta erityistä ryhmäjaottelua, mitä kaksi projektipäällikköä uppoutuvat tuotostensa kehittämiseen, Syvähuoko katselee päsmärinä päälle ja 3D-enginetiimi keskittyy rutiineihinsa.

Kuolemanrallilla maineeseen

Viime vuonna ilmestynyt Remedyn esikoinen, Death Rally -autopeli, oli reipasta ylhäältä kuvattua kaasupolkimen tallomista ja pikkupaukuttamista. Vaikkei peli ollut myyntimenestys (DR:ää on tähän mennessä myyty noin 70 000 kappaletta) oli se yksi maailman suosituimmista sharewarejulkaisuista. Kokonaiskopiointimääräksi on laskettu noin puolitoista miljoonaa. Vaikka SW-versio antoikin pelaajille hieman liikaa tyrehdyttäen myyntiä, todisti Death Rally, että Remedy osaa tehdä homman kunnolla, ja niin että pelattavuus on kohdallaan. DR on pieni, mutta pippurinen peli. Jopa julkaisija Apogeen toimitusjohtaja Scott Miller osallistui innolla sen kehittämiseen.

Noin kolme kuukautta ennen julkaisua peliin löytyikin haettu maaginen pelattavuus. "Tässä vaiheessa peliä väännettiin kuin humalassa" kuuluu kommentti. Huippuhetkiä oli kuulla eräänkin betatiimin jäsenen ilmoitus: "myöhästyin töistä, kun piti ruokatunnilla pelata pari kisaa." Peli kuitenkin väännettiin hyvin demoscenehenkisesti. Puolen tusinaa äijää puurasti sitä lähinnä kotosalla, mitä nyt loppukirin aikana nykyisen toimitalon kellarissa. DR:njälkeen yritys pystyi laajentumaan, ja vaikka rahaa ei Ferrarihankintoihin asti olekaan, on tulevien projektien rahoitus kunnossa. Pelit voidaan nyt kehittää itse mahdollisimman pitkälle paremman julkaisusopimuksen saamiseksi, eivätkä julkaisijatkaan käy niin herkästi sorkkimaan pelien konseptia. Varsinainen työnteko hoituu liukuvilla työajoilla ja rennolla meiningillä, mikä on toistaiseksi toiminut hyvin. Toimistolla onkin läpi vuorokauden säpinää - jos joku ei väännä töitä on ainakin porealtaassa tai meditointitilassa miehitys.

Luomistapahtumat ovat firman hengen mukaisesti reippaita aivomyrskyjä. Maxin kehityksessä isoista muutoksista kysytään julkaisijan 3D Realmsin mielipidettä, mutta Remedyllä on vapaus kokeilla uusien juttujen toimivuutta. Muutokset ovat kuitenkin aina kilpajuoksua aikaa vastaan, kuten Death Rallyssä kun kuukausi ennen julkaisua alkoi kädenvääntö Apogeen kanssa uusien ominaisuuksien lisäämistarpeesta.

Vapauden ohella Syvähuoko pitää Remedyn vahvuutena erityistä 3D-engineryhmää, joka hioo teknologiaansa jatkuvasti paremmaksi. Enginen voi kierrättää koska tahansa uusiin projekteihin. Samalla rakennetaan omaa Remedy Libraryä, pelinkehitysympäristöä, joka tulee sisältämään omat kehityssoftat hyvin dokumentoituna oman katon alla, mikä säästää aikaa tulevissa projekteissa.

Remedy Entertainment: eturivissä vasemmalta Sami Järvi, Teemu Heinilehto ja Peter Hajba, keskellä tasapainoilevat Markus Stein, Henri Blatield, Samuli Syvähuoko ja Ossi Turpeinen, takarivissä Samuli Viikinen, Olli Tervo ja Markus Mäki.

Duke Nukem Forever vs. Prey vs. Max Payne

Max Payne täyttää monien toimintapelien ystävien haaveen: 3D-räiskintä kunnon juonella. New Yorkin sivukaduilta hallituksen toimistoihin johtava tarina tarjoaa synkkiä maisemia ryyditettynä selkäänpuukotuksilla, salajuonilla ja hallituksen vehkeilyllä. Kelpo materiaalia, jolla pyritään nostamaan peli 3Dtoimintana samaan kastiin Preyn ja Duke Nukem Foreverin kanssa.

MP:stä ei kuitenkaan tandota Quakekloonien kilpailijaa, niinpä näkökulma on kolmas persoona, tombraidermainen ulkoperspektiivi. Tärkein eroavaisuus on selkeä tarina, jota höystetään ennen näkemättömillä ideoilla. Pelin voi läpäistä juontakin seuraamatta, kunhan tietää milloin on oltava missäkin. Jälleenpeluuarvoa nostetaan juonen syvyydellä ja yksityiskohdilla. Yksi käsikirjoittaja vääntää täysipäiväisesti pelin tarinaa.

Remedyllä todettiin, että toimintapelin juonta voisi kuljettaa parhaiten sarjakuvan keinoin. Edettäessä perinteisen tasopohjaisesti pelaajalle tarjotaan kentän läpäisyn jälkeen uusi annos tarinaa. Maksimikivun maailma on likainen ja saastainen, pimeä ja synkkä Seven-elokuvan ja Millenium-tv-sarjojen tapaan. Lisäksi pelille pyritään luomaan selkeä identiteetti, jossa monsterit eivät ole nimettömiä, vaan pelaajalle perustellaan sekä oma että muiden läsnäolo sekä tekojen motiivit. Kaikkia vastaantulevia ei sovi tapåaa, koska pelissä tapaa niin ystävällisiä, neutraaleja kuin vihamielisiäkin henkilöitä.

Jotta pelaajan mielenkiinto vangittaisiin heti alusta, on perinteinen alkuintro päätetty unohtaa ja heittää pelaaja intron keskelle, jolloin juoni materialisoituu ympärillä. Max on voimakas luonne, joka voidaan laittaa tekemään luonteensa mukaisia asioita, kuten erityisen vihamiehen tapettuaan tyhjentämään vihapäissään aseet jo kylmenevään ruumiiseen.

Kymmenen ensimmäistä kuukautta on mennyt työkaluja valmisteltaessa, ja samaa riittää vielä neljän kuukauden verran. Julkaisija 3D Realms on ollut huomattavana apuna, esimerkkinä heiltä tulleeseen hyvään (Preyn) kenttäeditorin malliin sekoitetaan jatkuvasti omia innovaatioita, päämääränä tehdä erittäin helppokäyttöinen editori joka tulee pelin mukana ostajalle.

Toistaiseksi pisimmälle kehittynyt Maxin piirre on hahmosysteemi, jota projektipäällikkö Petri Järvilehto vaatimattomaan tyyliinsä kehuu yhdeksi maailman parhaista. Hahmot koostuvat bonestruktuureista, joiden päälle vedetään pinnoite. Tämä venyy ja liikkuu alla olevan hahmomuodon toiminnan mukaan luoden saumattoman ja sulavan liikkeen, jonka animointi interpoloidaan eli lasketaan lennossa tarjoamaan niin pehmeät liikkeet kuin koneessa vain riittää hevosvoimia. Järjestelmällä saadaankin ahdettua pieneen tilaan uskomaton määrä animaatiota.

Maxin kentät rakennetaan 3D Realmsin avustuksella tehdyllä kenttäeditorilla. Tässä on syntymässä metrotunnell.

Max Paynen juonta kuljetetaan sarjakuvan avustuksella. Iloisen kirkkaat värit puuttuvat tyystin tummasävyisestä kerronnasta.

Malli hahmojärjestelmästä. Vasemmalla pelkästä rautalangasta koostuva hahmo on oikealla saanut Vertex Editortyökalulla lihaakin luittensa päälle.

Lähiaikoina Maxiin kehitetään partikkelieditori, jolla suunnittelijat voivat asetella partikkelilähteitä ympäristössä vaikuttaviin esineisiin ja paikkoihin. Voimakenttien avulla partikkelien käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa monipuolisesti luoden vaikkapa Menoja räjähdyksiä paineaaltoineen, realistisesti roiskuvaa verta tai vaikkapa vesiputouksia. Samoin kohtapuoliin asennettava uusi valaistusmalli on merkittävä osa peliä.

Järvilehto toteaakin, että peli tulee näyttämään hyvältä paitsi visuaalisten efektiensä, myös vaaditun raudan ansiosta. Grafiikka on vain highresiä, vain 16-bittisenä ja vain 3D-kiihdytettynä. Kun Death Rally oli teknologisesti vaatimaton, tähdätään Max Paynessä kanden sukupolven päähän PCtekniikassa. Aikeena on tehdä myös toimiva moninpelijärjestelmä, jossa on erilaisia tiimipelejä ja paljon muita ideoita. Yksinpelimoodi on kuitenkin edelleen se tärkein pelimuoto. Maxista tulee myös ilmestymään ensin sharewarenäyteversio.

Vaikka Maxin konsepti onkin 3Dtoiminnaksi erittäin houkutteleva, ei peliä kannata ryhtyä vielä odottelemaan. Julkaisupäivämäärä on "kun se on valmis" eikä Remedyä suuresti arvostava 3D Realms painosta ryhmää mitenkään. Monikaan developer ei saa moista vapautta, mutta jotain kertoo että 3DR pitää Remedyä jonkinlaisena iD Software II:na ja satsaa yhteistyöhön paljon. Niin Järvilehto kuin Syvähuoko kehuvatkin 3DR:ää raudanlujiksi ammattilaisiksi ja lisäksi hienoiksi ihmisiksi.

Remedyllä suhtaudutaan tulevaisuuteen selvän luottavaisesti ja omiin kykyihin uskoen, mutta henkseleitä ei lähdetä silti paukuttamaan. "On ollut hauskaa ja toivottavasti on vastakin" heittää Samuli: "Meillä on hyvä porukka kasassa ja kävi miten kävi, tämä on h, ollut mahtava kokemus."

 

Alkuperäinen MikroBitin artikkeli.

Final Realitystä uusi standardi 3D-testeihin

Joukon tietotaito ei rajoitu pelkästään pelien vääntämiseen. Männä keväänä otti merkittävä bisnes-tietokonelehtien julkaisija VNU Publishing yhteyttä jo historiaan painuneeseen Future Crew -demoryhmään 3D-testiohjelman tekemisen merkeissä. Kun FC:tä ei enää ollut, kelpasi Remedykin tekijäksi. Kun teollisuuden standardi testiohjelma oli ruma, hidas ja epäkäytännöllinen Ziff-Davis 3D Winbench, oli VNU:n tarjous tilaisuus tehdä mitä Remedyläiset ovat aina tahtoneetkin: upean demon mutta että siitä saa vielä rahaakin…

 Remedyläisten demotausta pääsikin laukkaamaan täysillä, porukan vääntäessä näyttävää testiohjelmaa joka mittaa näytönohjainten suorituskyvyn paitsi perinpohjaisesti myös käyttäjäystävällisesti. Ziff-Davisin vaatiessa läsnäoloa läpi mittauksen ajaa Final Reality kaikki testit täysin automaattisesti, ja toisin kuin 3D Winbench myös tarkistaa näytönohjaimen ominaisuudet. Ulossaatavat tarkat speksit ja vertailut matalan tason informaatioineen ovatkin lähentäneet Remedyä näytönohjainvalmistajiin, minkä seurauksena yritys on jo melkoinen 3D-teknologian asiantuntija: postista kun tupsahtelee mitä erikoisimpia 3D-kortteja niin että  joka koneessa on keskimäärin 2 ½ 3D-kiihdytintä eikä tuolille uskalla istua varmistamatta ettei rojahda näytönohjaimen päälle.

 Final Reality onkin etenkin kilpailijaansa nähden täysin ylivoimainen tuote. Tyylikkyys ja helppokäyttöisyys ovat laitetestaajille taivaan lahja, mutta testitilan lisäksi ohjelmassa on myös perinteinen 'demodemo' -moodi taustamusiikkeineen kaikkineen. Kun muutama Remedyn Future Crewissä vaikuttanut jäsen väänsi vallan palkattuna parastaan ei tarvitse ihmetellä Assembly'97-tapahtumassa pidetyn FR:n ensi-esityksen linjaa "ei hitto tämä voi olla reaaliajassa laskettua" reaktioita.

 

Duke Nukem 3D -kentäntekokilpailu 1996

Olin aikoinaan toistakymmentä vuotta MikroBitti-lehden riveissä ja puuhastelinkin siinä vuosien mittaan vaikka mitä. Yksi puuhista liittyi lehden kilpailujen ideointiin ja vetämiseen. Yksi niistä oli huima Bittidemo-kisa. Siitä ehkä joskus oma juttunsa. Aina joskus takaraivossa on tykyttänyt myös muisto, että "eikös me tehty joskus jokin Duke Nukem 3D -kenttäkisa?"

Muistikuvat olivat jo vähän sumuiset, joten inspiraation viimein iskiessä oli kaiveltava vähän. Ja voi että. Omia muistiinpanojakin voi vielä kisasta jossain olla, mutta tärkeimmiten löysin ja koostin lehdessä olleet jutut kisasta - ja voi mikä riemun päivä, myös kilpailuun osallstuneet duke-kentät löytyivät! Eivät MBnetin kadonneista arkistoista vaan siksi, että olin lähettänyt kentät johonkin kansainväliseen tiedostoarkistoon, josta ne on mirroroitu myös Funetin filepalvelimelle, jolla on ovat edelleen! Voi tätä Duke-riemun päivää.

Ensin vanhoja bittitekstejä ja sitten latauslinkki, jos haluat kokeilla miten bittidukekentät pelaavat nykyään.

MikroBitti 6-7/1996 kilpailu: Kentät kumoon

Futuristisessa Los Angelesissa ovat asiat huonosti, kertoo Duke Nukem 3D -räiskintäpelin tarina. Joka nurkan takaa kurkistaa vihamielinen alien, ja vain ison pyssyn kantaja voi selvitä. Mutta Apogeen näkemykset tulevaisuudesta ovat vain kevyttä piiperrystä MikroBitin lukijoiden visioiden rinnalla. Luo kenttä Duken kaupallisen version mukana tulevalla editorilla ja postita se meille, niin saatat päästä osalliseksi kun räjäytämme Duke-aarrearkkumme.

Tuomaroinnissa kentät asetetaan vastakkain Duke-pelaajajoukon voimalla. Kentät mittaroidaan yksinpeleinä, erityinen painoarvo on mielikuvituksen ja haastavuuden käytössä. Kentät jotka perustuvat pelkkään hirviöiden rintamahyökkäykseen ja päättömään räiskimiseen ovat heikoilla palkintosijoja punnittaessa. Viihdyttävin, jännittävin ja kutkuttavin kenttä voittakoon.

Toimita luomuksesi siistillä levykkeellä, jossa on päällä tekijän yhteystiedot ja kentän tiedostonimi. Nimeä kenttäsi omaperäisesti, ei tyyliin "dukelev.grp”. Varusta kenttä kahdella tekstitiedostolla: "kenttäsi_nimi.txt”, johon liität julkisuuteen vuotamasi tiedot itsestäsi ja kentästä kaikkine salaisuuksineen, ja "kenttäsi nimi.mb”, johon liität jälleen yhteystietosi sekä mielellään taustatietoa kentän luomisesta. Tulosten julkistamisen yhteydessä kentät julkaistaan MBnetissä .txt-tiedostoi I lanne varustettuina. Lupaamme mukaan myös spesiaalin MikroBitti-horrortason, jossa voit tuhota armoa tuntematta toimituksen ötöt ja osan Helsinki Median naapurilehtienkin porukkaa.

Palkintoina kahdeksalle parhaalle ojennamme postin välityksellä Duke Nukem 3D -t-paidan, -lippiksen ja kymmenen metrin sarjakaapelin, jolla kaksi konetta voi kytkeä yhteen nokittainpeluuta varten. Lähetä itse tekemäsi huima Duke Nukem 3D -tasosi heinäkuun 25. päivään mennessä...

MikroBitti 9/1996: STOP PRESS!

Tee-itse-Duke-Nukem-3D-taso -kilpailu sai niin suuren suosion, että tulosten julkistaminen viivästyy ensi numeroon. Samaan aikaan valmistuu huikea MikroBitti-taso. Kärsivällisyyttä ja kiitokset kaikille osallistujille!

MikroBitti 10/1996: Duke Nukem 3D

Kauan kaivattu Duke Nukem 3D -kisa on viimein ratkennut. Tehtävänähän oli rakentaa oma, mahdollisimman omaperäinen taso peliin. Kentäntekokilpailu herätti lukijoiden näpräysvaistot ja täystyöllisti BittiRaadin. Liki viisikymmentä kenttää, osa äänillä ja omilla grafiikoilla varustettuna pelautti testaajia useamman viikon ajan, sekä yksinpelinä systemaattisena läpipeluuna että hillittöminä DukeMatch-moninpeleinä sen sallivissa kentissä. Vaikka hienoja, haastavia, omaperäisiä ja hienoja ideoita viliseviä kenttiä riitti liikaakin, oli Porilaisen Petri Kankaanpään kenttä Babel-tunnelmassaan ja vaikuttavuudessaan välitön Bittihitti. Maksimipisteet keränneitä kenttiä löytyi kokonaista seitsemän. Erityismaininta hauskuudesta on lisäksi myönnettävä POCD-poppoolle "Duke Nukem Goes School the Schooldn Adventure” -tuplakentästä, jossa kuvataan alieneiden invaasio Niinivaaran lukioon (Joensuusta kajahtaa).

Osallistujakentät löytyvät MB netistä ja Internetistä tiedostonimillä mbdukel.zip (610kt), mbduke2.zip (680 kt), mbduke3.zip (1020 kt) ja mbduke4.zip (1870 kt). Bonuksena voit räiskiä muukalaisia ja kavereita myös autenttisten piirustusten pohjalta luodussa MikroBitin toimitalossa, mbduke5.zip. Kannattaa tutustua tähän spesiaaliin megaturbotimanttititaani MikroBitti-tasoon.

Kahdeksan onnellista kentänrakentajaa (sarjakaapeli, Duke Nukem 3D -t-paita ja lippis) ovat: (nimet sensuroitu, sorge).

Ja tiedostot löytyvät täältä! Mikä onnen päivä!

http://www.nic.funet.fi/index/msdos/games/3drealms/dukelvl/

Jälkikirjoitus: Luvattua MikroBitti-dukekenttää ei muistini mukaan julkaistu koskaan. Syy on harmillisen raadollinen: kentäntekijä failasi. Hommaan oli värvätty ulkopuolinen Duke-kenttäguru, jolla oli osaamista hyvän kentän tekemiseen. Hänelle toimitettiin toimitusrakennuksen pohjapiirustukset, ideoita ja ihan monsudesignia, sopivilla bittisisäpiirivitseillä höystettynä. Mutta fail. Kaveri teki kenttää, taisi toimittaa jonkin WIP-versionkin ja sitten vain katosi, ei vastannut enää yhteydenottoihin. Pahoittelut tästä näin 24 vuotta myöhemmin.

Vanhoja muistellen: Testissä Amiga 1200:n GVP Fang-laajennuskortti

Juttu on julkaistu alkujaan MikroBitti-lehdessä 1/1994.
Kommentti: Tämä se vasta oli jotain. On muuten edelleen omassa Amiga 1200:ssa sisällä. Hyvin on palvellut ja oli valtaisan käyttökelpoinen. Enimmillään SCSI-väylässä oli kiinni 4 kiintolevyä ja nauha-asema, eli tarpeeseen oli.
Kommentti II: kas, menivät kortit sekaisin. Tämä oli muisti/SCSI-laajennus, ei turbokortti. Eli tämä minulla oli vain testissä ja on eri vekotin kuin sen GVP:n mikälie-turbo, joka on saman valmistajan muuten jotakuinkin samat toiminnallisuudet tarjoava laajennus mutta sisältää myös 68030:n.

GVP A1200 SCSI/RAM+
SISÄINEN MONITOIMIKORTTI

Amiga 1200 tuo mainiossa paketissa lisää tehoa, ominaisuuksia ja käyttäjäystävällisyyttä harrastelijakäyttöön. Enemmän ominaisuuksia vaativat joutuvat kuitenkin ostamaan joko A4000:n tai laajentamaan konettaan. jälkimmäisille on markkinoilla runsaasti laajennuksia, joista Great Valley Productsin SCSI/RAM+ laajennuskortti on yksi kiinnostavimmista.
SCSI/RAM+, myös Fangina tunnettu, täydentää Amiga 1200:n sisuksia merkittävästi. Useimpien A1200-korttien tapaan Fang on todellinen monitoimikortti, sillä sen avulla konettaan voi laajentaa kolmella todella merkittävällä sektorilla: muistilla, matematiikkaprosessorilla ja SCSI-2-ohjaimella.
Fangiin voi asentaa 0-8 megatavua 32-bittistä FAST-muistia. Muistinlisäämisen etu ei jaa pelkkään lisämuistiin, vaan - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - A1200 nopeutuu siitä kaksinkertaisesti. Tämä johtuu siltä, että 32- bittisen keskusyksikkö pääsee käyttämään 32-bittistä FAST-muistia hitaamman CHIP-muistin sijaan. Niinpä lisämuistin hankinta käy jo edullisen turbokortin ostosta.
Muistipiirit ovat GVP:n 60 nanosekunnin nopeudella varustettuja SIMM-piirejä. Tavalliset SIMMit eivät sovellu Fangiin. Fang toimitetaan joko ilman matematiikkaprosessoria tai 33/40 MHz 68882-mallilla varustettuna. Normaalissa käytössä se jaa ylimääräiseksi hinnankasvattimeksi, mutta esimerkiksi 3D-grafiikkaa tehtäessä se on perusvaatimus.
Kortti on hankala asennettava. A1200:n pohjalaajennus on uutuuttaan uskomattoman tiukka, ja apuna onkin syytä käyttää sopivaa työkalua. Takuun menetystä pelkäämätön voi avata koneen, jolloin tehtävä helpottuu. Kortin asennuksen jälkeen on vaikein vaihe selvitetty, sillä koitti on täysin autokonfiguroituva. Dippeihin tai käynnistystiedostoihin ei tarvitse koskea, ei välttämättä edes muistia lisättäessä.

SCSI-ohjain

Fangin tärkein ominaisuus on GVP:n SCSI 2-ohjain. GVP hyödyntää Al200:n 32-bittistä teknologiaa, ja ohjaimen teoreettinen siirtonopeus onkin yli 7 Mt sekunnissa. Käytännössä Fangilla varustetussa koneessa luku- tai kirjoitusnopeutta rajoittava tekijä on kiintolevy.
Suorituskyvyltään ohjain parjaa erittäin hyvin mihin tahansa muuhun ohjaimeen verrattuna. Sellaisenaan ohjaimeen voi liittää sisäisen 2,5 tuuman SCSI- kiintolevyn. Yhden 2,5 tuumaisen levyn rajoitus johtuu kyseisten kiintolevyjen laitteiden rakenteesta, ei ohjaimesta. Laajempaa kokonaisuutta varten voi vetää SCSI-laajennuskitillä normaalin 25-napaisen SCSI-ulostulon Al200:n takareunassa olevaan laajennusluukkuun, jolloin pääsee hyödyntämään SCSI-järjestelmän parhaat puolet. Väylään voi liittää seitsemän oheislaitetta, kuten kiintolevyjä, CD-ROM-aseman tai nauhavarmistimen.
Hyvä oheislevyke
Ohjaimen mukana tulee käynnistyslevyke, jolla on GVP:n apuohjelmat Fangin ostajille: MemTest, GVPInfo, GVPScsiCtrl, FaaaastPrep 2.0 ja ExpertPrep 2.0. Kolmella ensimmäisellä ei ole merkitystä ohjaimen käyttöön ottamisen suhteen, mutta Prepit ovat sitä vastoin tarpeellisia.
FPrepillä voi jakaa kiintolevyt osiin ja alustaa ne, mutta ExpertPrep on yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi. Molemmat ovat hyvin tehtyjä ohjelmia.
Mikäli tarvitsee Amiga 1200:aan SCSI-ohjainta mandollisen lisämuistin ja matematiikkaprosessorin kera, on GVP:n kortti suositeltava hankinta. Tällöin erinomainen SCSI-ohjain nostaa osaltaan koneen suorituskykyä merkittävästi.

GVP A1200 SCSI/RAM
Monitoimikortti, johon voidaan lisätä 32-bittistä FAST muistia 0-8 Mt, matematiikkaprosessori ja jossa on nopea SCSI-2-ohjain.
Maahantuoja Broadline Oy Puhelin (90) 8747 900
Hinta 4150 markkaa,  sisältää 33MHz 68882 matematiikkaprosessorin ja 4 Mt RAM-muistia. + 4 Mt SIMM 1 800 mk ja ulkoinen SCSI kit 480 mk.

JUKKA O. KAUPPINEN

Vanhoja muistellen: Housemarque vuonna 1997 – The Reap ja Conquest

Juttu on julkaistu alkujaan MikroBitti-lehdessä 10/1997.
Kommentti: Hyvähän se The Reap oli mutta ei se valitettavasti iskenyt kunnolla pelaavan maailman hermoon. Joidenkin muistoissa klassikko mutta suuren yleisön unohtama peli. Conquestin lopullisesta kohtalosta en tähän hätään muista. Artikkeli oli osa meikäläisen "Hyvä Suomi!" -juttusarjaa, jossa kiersin yhden kesän aikana valtaosan, ellen jopa kaikki silloiset pelejä julkaisseet suomalaiset pelifirmat.
Xrayzille kiitos jutun skannauksesta.
 
Housemarque valmistautuu parhaillaan menestysjouluun, onhan valmistumassa häikäisevä retroräiskintä The Reap. 
 
Suomen vanhimmat ja kokeneimmat pelintekijät ovat julkaisseet liudan laatupelejä Amigan Stardusteista ja Elfmaniasta PC:n Alien Incident -seikkailuun ja Super Stardust '96-räiskintään. Joukko on aina jäänyt hitusen syrjään suurmenestyksestä. Vaikka Alien Incidentin Suomi-version menestys olikin erinomainen (koko 5000 kappaleen painos myytiin loppuun) jäi massojen suosio saavuttamatta muualla maailmassa. Ensi joulu tuleekin olemaan Housemarquen merkittävä tilaisuus. Marraskuussa ilmestyvä The Reap -räiskintäpeli tähtää niin kriitikoiden kuin pelaajienkin top-listoille.
"Jos homma onnistuu, on meillä mandollisuus astua pari askelta ylöspäin", tiivistää yksi pelin ohjelmoijista, Jani Penttinen.

Kokemuksen syvää rintaääntä käyttää Housemarque. Edessä istumassa Torni Kivelä, Rene Kivioja, Jani Penttinen ja Juha Riihimäki. Takana seisoskelevat Vesa Karvonen, Taneli Roininen, Taneli Oksama, Sanna Oksama, Harri Tikkanen, Mikko Huovinen ja Jari Savander.

The Reapistä pelmahtaa maaginen tiivistymä vauhtia ja energiaa, mikä oli jo Stardustit historiankirjoihin vienyt ominaisuus. Peliä voisi lyhyesti kuvailla ylenpalttisen näyttäväksi räiskinnäksi, johon on massiivisen tuhotehon ja monipuolisten lisääseiden ohella ympätty myös raikkaita ja omaperäisiä ideoita. Suoraan 80-luvun parhaista perinteistä kumpuava Reap pyrkiikin osoittamaan, ettei Quake-kloonaaminen ole ainoa tapa räiskiä. Nykypäivän 3D-tulvassa tämä alkaa itse asiassa kuulostamaan jo vallankumoukselliselta_.
Ohjelmoija Harri Tikkanen tiivistää: "Reapiin on määrä saada sellainen pelattavuus, että pelaaja jää koukkuun, pelaa koko ajan kykyjensä äärirajoilla ja säikähtää kuollessaan".
Pelaaja ei mäiski nimettömiä alieneita vastaan, vaan tapahtumat sijoittuvat maapallolle, jolloin ammuttavat eivät ole limapalleroita vaan pelaaja tietää koko ajan mitä vastaan tulee. Tasa-arvoakin riittää. Tekijät naureskelevat, että ketään ei säästetä: osansa tuhosta saavat niin ihmiset, lampaat kuin muukin liikkuva tankeista koulubusseihin.

The Reap on räiskintäfanien ensi joulun ykköshankinta. Kerrankin sanonta "totaalinen efektijuhla" ei ole liioiteltu kuvaus pelistä.

Tekijät painottavat The Reapin tekniikkaa.
"Uskomme, ettei kaikilla ole vielä jouluna 3Dfx:ää, ja silti tämä näyttää paremmalta kuin 3Dfx-pelit, koska niiden tekijät eivät ole vielä oppineet käyttämään korttia kunnolla" mättää Penttinen menemään. 16-bittinen grafiikka onkin herkullista ja alla vierivää pre-renderoitua taustamaisemaa piisaa 450 Mt. Sen päällä on kasapäin kaikenlaista animoitua ja koodattua efektiä, pelienginenkin vääntäessä ruudulle yli 10 000 polygonia yhtaikaa jopa 70 FPS:ää - ja vielä optimoimattomassa versiossa. Kaikenlaiset visuaaliset kikat, lens fiaret, läpinäkyvät savut ja leimuavat räjähdykset on nähtävä putkelta, jotta, niitä pystyy arvostamaan.
Peli pyörii sulavasti myös hitaammalla Pentiumilla. Tarjolla on myös hyvä satsi grafiikkaoptioita, muun muassa resoluution voi valita vapaasti 320x200-640x480 -tilojen väliltä, pelaaminen onnistuu jopa Windows 95:n DOS-ikkunassa ja hitaammille koneille on tarjolla 256-värinen grafiikkatila.
The Reap vaikuttaakin olevan todellinen lupaus: toiminnantäyteistä high-tech efektijuhlaa, joka vie shoot'em'up-genren pitkän askeleen eteenpäin. Viiden ohjelmoijan vääntämänä projekti on House-marquen historian suurin ja lupaavin julkaisu, jota action-ystävien kannattaa odottaa.

Conquest

Housemarquella on toki muutakin työn alla. Conquest on graafisen seikkailun oloinen keskustelumaailma, eräänlainen graafinen IRC, mutta ei kuitenkaan adventure itsessään.
Harri Tikkanen kuvaili Conquestia fantasiamaaihnaksi, jossa ensin tehdään hahmo, ja hetken kuljeskeltuaan voi tehdä teltan, jossa jutellaan jostain aiheesta. Jos kyllästyy, voi lähteä liikkumaan ja etsiskellä toisia telttoja, joissa keskustellaan jostain toisesta aiheesta. Teltat rakentunevat IRC-yhteensopivaksi, jolloin ne näkyvät IRC:ssä kanavina ulkopuolisten pystyessä juttelemaan conquestlaisten kanssa.
Tärkeä osa järjestelmää tulee olemaan toisten haastaminen pelaamaan, jolloin Conquestia käytetään pelien käynnistysalustana. Se tuleekin olemaan julkaisija Telen pelijärjestelmän pohja. Conquestissa pääsee pelaamaan niin järjestelmän omia alipelejä, kuin verkkopeli mahdollisuuden tarjoavia pelejä.
Järjestelmän lähtöajatus on ollut tehdä helppo, graafinen keskustelujärjestelmä, jossa on pelipiirteitä, mutta joka ei perustu tappamiseen. Conquest ilmestyy syksyllä, ja se lähetetään kaikille Telen Internet-asiakkaille.
Housemarque: www.housemarque.com

"Miksikö jälleen räiskintää? Onhan olemassa action-leffojakin. Me tehdään action-leffoja pelaajille." HARRI TIKKANEN

Jukka O. Kauppinen

Bussissa on liikaakin tunnelmaa - demoskenereissu The Party II 1992

MikroBitti 4/1993.

Juttu julkaistu alkujaan: MikroBitti 4/1993

Aars, Denmark - Crystal - Silents - Anarchy demoparty

Teksti: Jukka O. Kauppinen

27-29 päivä joulukuuta keräsi Tanskaan Aarsin kaupunkiin suurimman määrän tietokoneryhmäläisiä mitä konsanaan on samassa paikassa nähty. Tällöin nimittäin kolme tunnettua Amiga-käyttäjäryhmää, Anarchy - Silents - Crystal - järjestivät The Party 1992 - Part II, The Final-kokoontumisen joka keräsi väkeä pitkin Eurooppaa tapaamaan toisiaan.

Vuosien mittaan Tanskalaiset scene-ryhmien kokoontumiset, partyt, ovat muotoutuneet mittavimmiksi kokoontumisiksi mitä scenekulttuurissa tunnetaan. Hollannissa Venlossa eli vielä jokunen vuosi sitten säännöllinen kuukausittainen tapaaminen,  mutta sittemmin tämä tapahtuma on kuivunut kokoon. Sitä vastoin Tanskalainen partykulttuuri on voimistunut vuosi vuodelta maailman suurimpana partynä, yleiseurooppalaisena tietokonekäyttäjien kokoontumisena.

Ennätysmäärä osallistujia

Joulukuun party oli mittasuhteiltaan ylivoimaisesti suurin mitä Tanskanmaalla on kuunaan nähty. Tapahtuman suosio yllätti jopa järjestäjätkin täysin, sillä he olivat varautuneet "vain" noin puolentoista tuhannen vieraan saapumiseen. Paikalle ilmestyikin arviolta 2500 ihmistä, mikä ylikuormitti tapahtumapaikan, Aarsin messukeskuksen, pahan kerran.

Vertailun vuoksi mainittakoon että normaali Suomalainen party vetää 200-250 henkilöä (Byterapers Party III, Gathering'91, Society Party), ja ennätys on n. 800 vierasta Assembly'92:ssa. Muun muassa yöpymistila, suuri 1000-2000 neliömetrin halli (3), oli pahimmillaan täpötäynnä, vapaata tilaa lattialta ei löytynyt eikä paloturvallisuusmääräysten vuoksi nukkumista muissa kahdessa hallissa voitu sallia.

Samaten WC:t olivat enimmäkseen jatkuvan jonotuksen takana, naisten vessoja lukuunottamatta, ja suihkuun pääseminen vaati vakaita hermoja ja yrittämisen halua. Ylikansoittumisesta huolimatta järjestäjät onnistuivat venymään kiitettävällä tavalla uuteen tilanteeseen, eikä suurempia ongelmia kehittynyt heidän ympärivuorokautisen uurastuksensa ansiosta.

Tilaa kaikille kuitenkin riitti, olihan käytettävissä olevaa pinta-alaa 6500 neliömetriä jaettuna kolmeen halliin, joista 1 ja 2 olivat normaalikäytössä ja 3 nukkumatilaksi varattuna. Paikalle valuneesta tietokonekansasta ylivoimainen enemmistö oli Amigisteja, virallisen listan mukaan 68,12%. C-64 ja PC- käyttäjiä oli jotakuinkin yhtä paljon. Suuri osa oli tuonut myöskin koneensa mukanaan, ja niinpä ihmisäänien kakofinoaan toi lisäyksensä jatkuva satojen tietokoneiden meteli.

Oppia Meegoshille

Partyn tekniset valmistelut olivat harvinaisen kehittyneellä tasolla, etenkin kotosuomen vastaaviin verrattuna. Demo-, musiikki- ja grafiikkakilpailut Amigalla, C-64:llä ja PC:llä heijastettiin videotykillä 300 X 250 cm kankaalle, jolta kilpailuja pystyttiin seuraamaan kaukaakin. Kuvanlaatukin oli erinomainen, joskin välillä videotykillä ilmeni lieviä tahdistusvaikeuksia etenkin C-64:n ruudunpäivitystahtiin. Äänentoistosta huolehti erikseen palkattu firma, joka oli tuonut paikalle erittäin tehokkaat hifi-järjestelmät - niinpä musiikki soikin lujaa ja kuuluvasti. Elokuvien ystäviä varten oli järjestetty oma lazerdisc-huone, jonka varustukseen kuului Dolby Pro Logic surround stereoääni ja laserelokuvia. Etenkin Star Wars-trilogia keräsi kansaa, mutta eräässä vaiheessa huone jouduttiin ottamaan yöpymistilaksi jolloin videoiden katselu keskeytyi.

Paikalta löytyi myös kafeteria, josta pystyi muonittamaan itsensä kalliisti. Toinen kioskintapainen löytyi päähallista, ollen auki ympärivuorokautisesti. Kolmas rahanhukka oli paikallisen tietokoneliikkeen sivupiste, jossa pystyi ostamaan vaikkapa Amiga 600:n, modeemin, levyjä ja muita tarvekaluja. Kaikkein vaikuttavin järjestely oli kuitenkin party-TV. Paikalla oli pienimuotoinen tv-asema, joka lähetti ohjelmaa neljällä kanavalla ympäri partypaikkaa. Täten millä tahansa TV-vastaanottimella pystyi seuraamaan kahta elokuvakanavaa, radioasemaa ja tärkeimmiten infokanavaa.

Yleisimmin seurattu kanava oli luonnollisesti infokanava, sillä sitä käytettiin muun muassa kaikkien kilpailujen lähettämiseen. Täten niitä seuratakseen ei tarvinnut ahtautua yleisömassan joukkoon, vaan kilpailujen seuraaminen onnistui missä tahansa. Kilpailujen välillä infokanavalla lähtetettiin partyinformaatiota, aikatauluja, mainoksia. Infokanavan sydämenä toimi Amiga 3000-tietokone varustettuna Scala Multimedia-ohjelmistolla. Valitettavasti kuvan laatu ei yleisesti ottaen ollut järin tasokas, ilmeisesti tietokoneet aiheuttivat niin raskaan häiriömetsän ettei edellisvuotista parempikaan lähetin auttanut.

Kilpailuja yötä päivää

Partyn huippukohta oli luonnollisesti kilpailujen alkaminen. Konekohtaisesti eri sarjoja riitti, Amigalla pidettiin demo-, intro-, grafiikka ja musiikkikilpa, C-64:llä demo-, grafiikka- ja musiikkikilpailu ja PC:llä pelkkä demokilpailu. Amiga-kilpailut olivat pääsarjana, eivätkä palkinnotkaan olleet tyhjästä repäistyjä. Amiga-demokilvan voittaja keräsi 2500 dollarin potin, toiseksi tullut 1500 dollaria jne, viidenneksi sijoittuneen saadessa 250 dollaria. Grafiikka-, musiikki- ja introkilpailuissa ansioituneet artistit voittivat 400 dollaria pääpalkinnot. Täten voittosijoille pyrkimiseen löytyi myös kaupallisia tavoitteita, puhtaan harrastamisen lisäksi.

Kilpailut olivat erittäin vaikuttavia katsojan näkökulmasta. Suuri kangas ja korkealuokkainen äänentoisto tekivät tehtävänsä, joskin osa kilpailevista tuotoksista olisi voitu jättää julkaisematta. Kovin moni tuskin jaksoi katsoa kaikkia kilpailuja läpi, sillä ne jatkuivat varhisillasta läpi yön aamuun saakka. Niinpä suurin osa ihmisistä katsoikin vain osan kilpailuista.

Osa kilpailevista tuotoksista oli todella upeasti kasattuja. Amigan demokilvassa suurin osa otoksista oli tyypillistä tavaraa, jopa suorastaan roskaakin, mutta muutamat tuotokset räjäyttivät katsojien tajuntaa. Etenkin voittajademo, Norjalaisten Spaceballsien ravedemo joka yhdisti rankan teknomusiikin ja loistavan visuaalisen efektimyrskyn kauniisti animoituihin tanssijoihin, oli jotain ennennäkemätöntä ja voittikin ylivoimaisella pistemäärällä.

Amigan musiikkikilpa oli hyvin massiivinen, kahdessa mielessä. Ensinnäkin osallistuvia kappaleita oli yli 250, joten järjestäjät joutuivat karsimaan rankalla kädellä mitkä soitetaan. Toisekseen kappaleet olivat suurimmaksi osaksi efektijumputusta, ilman järkeä tai melodiaa. Tässä suhteessa C-64:n musiikit olivat huomattavasti parempia, sillä kappaleissa oli ideaa ja niiden tekoon oli käytetty huomattavasti enemmän työtä kuin Amigan kappaleisiin.

PC-demot taasen tuottivat enimmäkseen pettymyksiä. Suurin osa niistä oli lähinnä Amiga-vuonna-1988-1990 tavaraa, ja vaikka niitä pyöritettiin 486-koneella oli niiden näyttävyydessä ja nopeudessa toivomisen varaa, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia.

Vaikuttavimmaksi osoittautuivat kuitenkin C-64:n tuotokset. Niissä käytetty mielikuvitus ja tekninen loistavuus ylittivät kaikki odotukset. Parhaimmillaan C-64-demot jopa pyörittelivät nopeampia vektoriefektejä kuin mitä Amiga- ja PC-demoissa nähtiin. Muissakin suhteissa 1:n MHz:n koneella näkyi kauniimpaakin jälkeä kuin suuremmissa kilpailijoissaan. Eipä ihme että C-64-kilpojen aikana kuultiinkiin spontaaneimmat ja raisuimmat suosionosoitukset, kun vanhasta sotaratsusta revittiin irti aina vain enemmän.

Kilpailujen lisäksi varsinaista ohjelmaa ei ollut. Tunnetut tanskalaiset Amiga-muusikot Kyd ja Balle järjestivät monipuolisen tekno-konsertin, esittäen mm. omia videoitaan. Esitys aiheutti vipinää myös paikalliselle palokunnalle, kun savukoneet laukaisivat palohälyttimet.

Yleensä ottaen paikalle tulleet viettivät aikaa toistensa seurassa, etsien vanhoja tuttaviaan ja tutustuen uusiin ihmisiin. Kansainvälinen vuorovaikutus oli vahvaa, ja todistukset siitä että tietokonenuoriso on kaikkein kansainvälisintä joukkoa saivat jälleen kerran vahvistuksensa.

Suomi-pojat maailmalla

Suomalaisedustuskin oli poikkeuksellisen vahva. Helsinkiläisten John Kovaleffin ja Samuli Syvähuokon (Meegosh/Rebels ja Gore/Future Crew) järjestämällä bussimatkalla saapui kahden bussillisen verran Amiga- ja PC-käyttäjiä paikalle. Kilvoissa suomalaiset pärjäsivätkin suht. hyvin, Amigan demokilpailussa suomalainen Virtual Dreams (Fairlight) sijoittui kuudennelle sijalle demollaan Absolute Inebriation, ja Dean (Cyberiad) päätyi sijalle yhdeksän Amigan musiikkikilpailussa. Parhaiten sijoittui Future Crew demollaan Panic, joka päätyi toiselle sijalle.

Kaikkiaan The Party II oli erinomaisesti onnistunut tapahtuma, käytännössä vain PC:n demokilpailu epäonnistui sillä PC:n äänestysjärjestelmä ei toiminut ja tulosten päättäminen päätyi yhden henkilön harteille, joka ei edes tiennyt olevansa virallinen tulosfoorumi.

Mikäli paikalla ei viihtynyt vika oli vain omassa itsessään, sillä järjestelyt olivat ensiluokkaiset ja pienistä hankaluuksista huolimatta tapahtuma toimi hyvin. Kiinnostavia ihmisiä ja hyviä demoja riitti, ja mukana olleet Suomalaiset partyjärjestäjät saivat hyviä oppeja omia tapahtumiaan varten. Ehkäpä Assembly'93:ssa Kauniaissa tulemme näkemään Aarsin vaikutuksia.

Osallistujien koneet:                                  

A500 (+)     1190      54.12%   

A600           21       0.95%   

A1000           6       0.27%   

A2000         206       9.37%   

A3000          42       1.91%   

A4000          28       1.27%   

CDTV            5       0.23%   

C64           182       8.28%   

PC            229      10.41%   

OTHER/NONE    290      13.19%   

TOTAL        2199     100.00%   

Osallistujien kansallisuudet:

DENMARK        812

GREAT BRITAIN   16

FRANCE          82

GERMANY        465

SWEDEN         418

NORWAY         158

FINLAND         69

HOLLAND         52

AUSTRIA          7

OTHER          126

TOTAL         2199

PLUS pummilla sisäänmenneet sekä ilmaislippuiset:  noin 2500 hlö

Tulokset

Amiga Demo

1  Spaceballs.....................585

2  Anarchy........................354

3  TRSI...........................182

Amiga Music

1  Substance II The tune / Moby/DRD....250

2  Hi-Tension / Gurra & Alf/Virtual....188

3  Desessart Nicolas / Doh/Delight.....142

Amiga Intro

1  Melon Dezign..........213

2  Shining/Tizzy.........121

3  Silents................90

PC Demo

1 Witan: Facts of Life

2 Future Crew: Panic

3 Sonic PC: Delusion