Retrokelaaja 05 - Joystickit Atari-liittimen lumoissa

Retrokelaaja on Pelaaja-lehdessä ilmestyvä palsta, jolla kirjoitan kaikenlaista sekavaa videopelimaailman historiasta, usein nykypäivään peilaten. Aiheita voivat olla niin pelien teknologiat, pelikoneiden tekniikka tai ihmiset. Blogissa on luettavana vanhoja Retrokelaaja-tekstejä. Palsta on yksisivuinen, joten 3 500 merkissä täytyy pystyä käsittelemään jokin aihe ainakin jollain tapaa.

Lisätietoja: https://pelaaja.fi/

Sitä tikulla silmään, joka ysipinniä muistelee

Pelaaminen on nykyään niin kovin yksinkertaista. Peliohjaimetkin ovat enemmän tai vähemmän standardisoituneet. Kauan sitten kaikki oli toisin.

Tiedättekö mistä tulee termi Atari-liitin tai miksi myöhemmin esimerkiksi Commodoren kotimikroissa, Sinclair Spectrumin Kempston-liitännässä tai Segan pelikonsoleissa oli Atari-liitin?

Atari-liitin on itse asiassa aivan tavallinen DE-9-liitin eli yhdeksänpinninen D-sub-liitin, jota maailman suurin peliyhtiö Atari käytti vuonna 1977 julkaistussa Atari 2600 -pelikonsolissa. Muut laitevalmistajat kopioivat liittimen omiin laitteisiinsa ja kas, oli syntynyt standardi.

Yleinen liitinstandardi ei kuitenkaan tarkoittanut peliohjainten standardisointia. Jo vuonna 1958 esitelty Tennis for Two, joka muuten käytti näyttönään oskilloskooppia, käytti paddle-tyyppistä pyöritettävää ohjainta, jolla pelaajat pystyivät liikuttamaan tennismailoja. Samantapaista ohjainta käytettiin vuonna 1972 Pong-kolikkopelissä ja maailman ensimmäisessä pelikonsolissa, Magnavox Odysseyssä. Paddleja käytettiin vielä varsin yleisesti Atari 2600:n ja VIC-20:n suuruuden vuosina sekä Commodore 64:n alkuvaiheessa, mutta sitten ne katosivat lähes täysin, koska niillä ei voinut pelata kovinkaan monenlaisia pelejä.

Sen sijaan Atarin joystickit kasvoivat standardiksi muutenkin kuin liittimiltään. Vaikka Atarin oma ohjain oli ergonomisuudessaan kammottava, niin kahdeksan liikesuuntaa ja yksi nappi nähtiin universaalisesti optimaaliseksi videopeleille. Niinpä pelit suunniteltiin pian juuri tämän ohjauslogiikan ympärille.

Yhdeksällä pinnillä pelitaivaisiin 

Siinä sivussa kuitenkin ehdittiin kulkea monilla omituisilla harhapoluilla. 1980-luvun alussa konsolimarkkinoista kamppailtiin verisesti ja omituisin asein. Intellivision-konsolin (1979) kaukosäädintä muistuttavassa ohjaimessa oli 16-suuntainen ohjauslevy ja 15 näppäintä, Colecovisionin (1982) ohjaimessa taasen 14 nappia ja kahdeksansuuntainen etäisesti joystickiä muistuttava ohjain. Vektorigrafiikkakonsoli Vectrexissä (1982) oli analoginen joystick ja neljä nappia.

Jos peliohjaimet erosivat laitteiden välillä, niin kyllä ne saattoivat olla omituisia samallakin alustalla: kahdeksansuuntaisesta tikusta ja yhdestä napista voidaan tehdä satoja erilaisia muunnelmia, joista osa oli lähes käyttökelvottomia, epätarkkoja tai ranteentappajia. Mainittakoon vaikkapa Cheetahin elokuvalisenssitikut (mm. Terminator 2 ja Bart Simpsons) ja täysin älytön elohopean liikkeisiin perustuva Quicksilver.

Mitä ajan tällä vuodatuksella takaa? Sitä, että kesti yllättävän pitkään ennen kuin peliohjaimiin löytyi edes jonkinlainen standardintapainen. Siinäkään ei aina osattu tai haluttu pitäytyä. Yksinoikeuspelejä väsäävien ei toki tarvinnut välittää kuin omasta navastaan, mutta peliteollisuuden kasvaessa pelejä alettiin tehdä useille eri alustoille. Käännöksissä vastaan tuli kuitenkin sekä teknisiä että peliohjaimellisia haasteita. Miten sorvaat moninappisen ja kenties trackball-kuulaa käyttävän pelin Atari-tikulle? Väkisin. Jätät pois toiminallisuuksia, tunget toimintoja ihmeellisten kombojen taakse tai sijoitat kranaatinheiton välilyöntiin. Loppu on pelaajien ongelma.

Lopulta Nintendo muutti maailmaa NES-konsolinsa padilla. Sen ristiohjain ja kaksi nappia lanseerasivat uuden, ystävällisemmän tavan pelata, jota muut riensivät kopioimaan. Vaikka nykyohjaimissa onkin enemmän tatteja ja nappeja, niin valtaosa moderneista konsolien ja tietokoneiden peliohjaimista nostaa kunnioittavasti hattuaan NES-papalle. Sitä on myös kiittäminen siitä, että peleissä on nykyään alustalta ja pelistä toiselle loikkiessakin ainakin jonkinlainen yhteinen logiikka. Se helpottaa niin pelaajien kuin pelisuunnittelijoiden elämää.

World of Commodore 1992 loi uskoa Amigan tulevaisuuteen - Guru Magazine 1992

World of Commodore 1992 -show Yhdysvalloissa loi toivoa Amiga-kansan sydämeen. Amiga kävi kovaa selviytymistaistelua PC-koneiden puristuksessa ja uusia malleja ja päivittyvää tekniikkaa kaivattiin kovasti. Nyt niitä oli tarjolla: uusi, upea Amiga 4000 ja aivan uuden grafiikkapiirin kera. Lisänä rokassa lupauksia uudesta äänipiiristöstä , käyttöjärjestelmästä ja monista uusista lisälaitteista. Huhujakin riitti ja harva osui kohdalleen.

Kirjoitin messureportaasissa karusti, että "Commodoren herääminen on tapahtunut viimeisillä mahdollisilla hetkillä, kenties jo liiankin myöhään."

Artikkeli Guru Magazine -lehden numerosta 5/1992.

Guru Magazine oli vuonna 1992 viiden numeron ajan ilmestynyt suomalainen Amiga-diskettilehti. Jokainen lehti koostui ainakin 2-3 disketistä: toisella oli varsinainen lehti, extra-levykkeellä oli ohjelmia ja muita herkkuja. Kirjoitin lehteen runsaasti artikkeleja, uutisia ja arvosteluja. Vaikka tittelini oli pelitoimittaja, niin en ollut mukana lehden julkaisutoiminnassa tai taloustoiminnassa. Julkaisen blogissa omia Guru-artikkeleitani, koska eipä niitä aikoinaan kovinkaan moni nähnyt. Lehden levikki jäi luultavasti muutamiin satoihin + piraattikopiot.

Lisätietoja: https://byterapers.scene.org/gurumagazine/

Rakkaudesta Tasavallan tietokoneeseen

Syyskuun Pelaaja-lehdessä olikin iso juttu Kuusnelosesta ja Amigasta. Alkujaan ajatus oli tehdä uutinen tai juttu C64 Forever- ja Amiga Forever -emulaattoreista. Sehän sitten läksikin käsistä, kun toimituksessakin innostuttiin huolella. Lopulta tarinasta tuli vaatimattomasti kymmensivuinen.
Ei sinänsä, eihän 10 sivussakaan voi kuin raapaista pintaa näistä eeppisen loputtoman laajoista laitteista peleineen ja yhteisöineen. Ehkä veli Kuorikosken Commodore 64 Tasavallan tietokone  -kirjassa sentän päästään edes jonkin verran pinnan alle, siellä on sentään 250 sivua omistettu silkalle neballe.
Pelaajan jutussa yritän tiivistää suomalaista näkökulmaa molemmita koneista hyvin piukkaan historiapakettiin, viitaten myös hyviin aihetta käsitteleviin kirjoihin ja tietenkin Suomen pelimuseoon. Suomalaisia C64- ja Amiga-pelejäkin löytyy, suositukset C64/Amiga Foreverin mukana tulevien pelien kokeilusta sekä jokunen poiminto ns. legendaarisista C64/Amiga-peleistä. Sehän se vaikeinta olikin, miettiä viisi peliä per kone, niin että siinä näkyy jonkinlainen objektiivisuus että oma näkökulma. Noh, mukana on ainakin yksi kaikkien aikojen parhaista tasoloikista.
Lisätietoja: Pelaaja

Kun fillarista eturengas irtosi - tai eräs tarina Atarista

Blogi julkaistu alkujaan 12.5.2010.

Toimistolla on taas retrorautaa liiankin kanssa, sillä naapurissa valmistaudutaan taas yhteen pelikonemuseoitumiseen. Laatikoihin kompastellessa törmää välillä kuitenkin myös johonkin veikeään ja jännittävään. Ajatella. Joskus maailma on ollut niin yksinkertainen paikka, että tietokoneen ohjelmoinnin alkeet on voitu opetella yhdellä tunnin mittaisella videokasetilla.
"Olet valmis käymään vuorokeskusteluja tietokoneen kanssa."
Niin. C-64:llä sekin oli mahdollista. Tänään koneet eivät tottele vaikka niille miten huutaisi.

Commodore 64 - Basic-videokurssi

Commodore 64 - ensiaskeleet!

Toinen veikeä kompastus oli vanha kunnon Atari 800XL, joka herätti jopa erään hyvin, hyvin kaukaisen muiston. Minulla näet oli C-64, kaverillani taas juuri tällainen näpsäkkä Atari. Ja erittäin, erittäin kovaääninen ja hirvittävän hidas matriisiprintteri. Kerranpa sitten lainasimme koneita päikseen. Petteri pääsi pelaamaan hyviä pelejä, minä nautiskelin Atarin erinomaisesta M.U.L.E. -pelistä, tekstinkäsittelyohjelmasta ja tulostimesta.

Atari 800 oli meikäläiselle tärkeä työkalu bittiuran ja kirjoittajahommien alkuaikoina, vaikka en edes moista omistanut.

Hirveä vekotinhan se oli. Hirvittävän hidas ja niin kovaääninen, että koko talo raikui. Mutta hei, nyt pystyin kirjoittamaan juttuja tietokoneella, tallentamaan niitä ja tekstin valmistuttua tulostamaan sen paperille. Silloin '85 tai jotain. Erinomaisen yhteensattuman kautta jo maailmalle muuttanut isoveljeni sattui paikalle kesken erään jutun tulostuksen, ihmetteli jo ulko-ovella jotta mikä täällä pitää noin kamalaa ääntä ja tuli talon toiselle puolelle katsomaan todellista ihmettä. Tietokoneella kirjoitettu teksti tulostui paperile. Hyvä tavaton. Siinä kertalaakista syntyi päätös, että kyllä Jukallekin täytyy oma tulostin saada. Ja kyllä se Star NL-10 kauan palvelikin, koko Amiga-aikakauden yli PC-vuosiin, kunnes vaihtui lopulta suoraan lasertulostimeen. Oli muuten aika haaleaa jälkeä loppuaikoina.
Jotta näin on Atari vaikuttanut positiivisella tavalla allekirjoittaneenkin elämään. Sillä uskokaa pois, minulla on yhä tallessa ikivanhoja mekaanisella kirjoituskoneella kirjoittamiani peliarvosteluja ja juttuja. Mutta olihan siinäkin oma haasteensa, jutut suunnitella päässä paljon pidemmälle valmiiksi kuin nykyään, kun tekstiä voi editoida miten huvittaa. Jopa jo yli minuutti kirjoitettua lausetta.
Tämän ataristisen tunnustuksen jälkeen täytyykin tarkistaa huolellisesti polkupyörän eturenkaan kiinnitys aina ennen matkaanlähtöä. Ihan varmuuden vuoksi.


 

Ancient machines at the Alternative Party 2002

Kuten moni tietää, olen myös demoskeneaktiivi. Edesmennyt Alternative Party oli hauska, erikoinen ja vahvan poikkitaiteellinen demoparty, jossa panostettiin vahvasti digikulttuuriin, ei vain skenehenkeen. Blogijuttu englanniksi.

As some may know know, I've been pretty active in the demoscene and the Alternative Party was one of the the great events in Finnish demoscene. It was kind of artistic party, with strong emphasis to the digital culture, not just the demoscene itself. As result these parties were full of unusual, weird people, lots of strange hardware and sometimes amazing guests. One of these events was the Alternative Party 2002, 11.–13.1.2002, hosted by Kulttuuriareena Gloria, at Helsinki, Finland.


So here's some hardware from the party instead the usual drunken sceners.

MSX SVI 728 and ZX Spectrum. These were among the more popular home computers in Finland in the 80s. MSX actually found very strong foothold here. Neither were any match for the C64 though.

These Game Boys were used to compose and play music.

Robert J. Mical, aka RJ Mical, is one of the creators of the Amiga, as well as Lynx and 3DO consoles. He was of the first very prominent visitors at AltParty.

Have some demoscene art.

Commodore 64 Game System on top of an Amiga.

Tatung Einstein computer.

Telmac TMC-600 and Finlux Dragon32. Two very unusual, pretty rare machines.

Amstrad was one of the runner ups for the C64.

Here's one unusually painted Amiga 500 for you.

Magnavox Odyssey (1972) was the world's first home video game console system. Created by the legendary Ralph Baer.

Sega SC-3000 home computer.

SAM Coupe was a failed attempt to create a kind of "super Spectrum". It used Z80 CPU and tried to be bring 16 bit like power to 8 bit machines, but well, it failed, totally. Actually a couple times, as various companies tried to save it.

Commodore's first computers were actually very good business machines.

Hm. Something...

Laserdisc based games were a huge hit for a short time in the 1980s arcades. They tried to appear in home LaserDisc systems as well but guess what. They failed to.

Dragon 32 was a popular home computer in the UK, and it had a limited fanbase in Finland as well.