Retrokelaaja 09 - Polku kohti avoimuutta

Retrokelaaja on Pelaaja-lehdessä ilmestyvä palsta, jolla kirjoitan kaikenlaista sekavaa videopelimaailman historiasta, usein nykypäivään peilaten. Aiheita voivat olla niin pelien teknologiat, pelikoneiden tekniikka tai ihmiset. Blogissa on luettavana vanhoja Retrokelaaja-tekstejä. Palsta on yksisivuinen, joten 3 500 merkissä täytyy pystyä käsittelemään jokin aihe ainakin jollain tapaa.

Lisätietoja: https://pelaaja.fi/ 

Juttu ilmestynyt alkujaan Pelaajan numerossa 219.

Avoimista maailmoista puhuttaessa on helppo sotkeutua termeissä. Puhutaanko avoimesta pelista vai hiekkalaatikosta? Nehäan ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin joskus tiukasti toisiinsa kiedottuina.

Cyberpunk 2077, Assassin's Creedit seka Red Dead Redemption- ja Grand Theft Auto -sarjan 2000-lukulaiset osat ovat väkeviä esimerkkejä avoimista hiekkalaatikoista. Kyllä kelpaa kulkea, mekastaa ja katsoa, kuinka pelimoottorin säännöt natisevat pelaajien kikkaillessa.

Avoimuutta on tavoiteltu jo aivan pelien alkuajoista saakka ja yllättävän monipuolisin menetelmin, ja esimerkiksi jo Metroid (1986) toi tasohyppelyihin aivan uudenlaisen näkökulman. Perinteisesti tasohyppelyt ja räiskintäpelit etenivät tiukasti yhteen ainoaan suuntaan: ehkä oikealle, ehkä ylöspäin, ehkä ruutu kerrallaan. Takaisin ei ollut tulemista, sills takaisinpain ei voinut loikkia eikä edelliseen ruutuun voinut palata.

Sääntöön oli toki poikkeuksensakin. Esimerkiksi Ultimate Play The Gamen (myähemmin RareWare ja Rare) Sabreman-pelisarjassa kuljettiin huolettomasti edestakaisin suurillakin pelialueilla. Etenkin Underwurldesta (1984) oli vain lyhyt matka Metroidiin, jonka tärkein innovaatio oli hahmon kehittyminen ja uusien taitojen hankkiminen matkan aikana. Niiden avulla ja tehtäviä suorittamalla pelaaja pääsi aiemmin mahdottomiin tai lukittuihin paikkoihin, siinä missä Underwurlden maailma oli avoin alusta saakka.

Avoimuus oli muinaisten aikojen pelintekijöiden erilainen haaste. Pelikoneiden muistiin tai tallennuslaitteille ei mahtunut suuria maailmoja, elleivät ohjelmoijat olleet innovatiivisia. Kolumnisarjassa aiemmin mainittu Seven Cities of Gold (1984) tarjosi maailmageneraattorin lisäksi kokonaiset kaksi manteretta seikkailtavaksi, mutta peli käyttikin levyasemaa karttadatan striimaamiseen ja muutosten jatkuvaan tallentamiseen.

Toisaalta moni roolipeli tarjosi laajoja maailmoja, mutta käytännössä pelaamista rajoitettiin lineaarisilla tehtavillä tai vaarallisia hirviöitä kihisevillä alueilla. Poikkeus sääntöön oli Richard "Lord British" Garriottin Ultima-sarja (1981—), jonka jo ensimmäisessä osassa tavoiteltiin tavallista enemmän vapautta. Seikkailu ei alkanutkaan suoraviivaisella käskynjaolla, vaan pelaajan täytyi toikkaroida Sosariassa niin kauan, kunnes löytää jonkun antamaan määräyksiä. Myöhemmin Ultimat pusersivat koko avoimen hiekkalaatikkomaailman käsitteen kahdeksaan bittiin.

Lisää eri tavoin toteutettua avoimuutta löytyy vaikkapa David Brabenin ja Ian Bailin Elitestä (1984) sekä Will "The Sims" Wrightin Raid on Bungeling Baysta (1984). Elite tarjosi 48 tai 64 kilotavuun ahdettuna kahdeksan galaksia, joissa kussakin oli 256 planeettaa. Pelaaja saattoi lennellä avaruusaluksellaan minne halusi, eikä moni nykypelikään kykene tarjoamaan samaa seikkailun makua. Sisältö syntyi proseduraalisella generoinnilla, jossa alkuarvosta voitiin luoda loputtomasti uusia planeettoja, joiden arvot olivat samat jokaiselle pelaajalle jokaisella pelikerralla.

Bungeling Bayssa taasen oli yksi ainoa kartta, jossa ei ollut lainkaan seinämiä. Tarpeeksi kauan itään lentämällä pelaaja saapui lähtöpaikkaansa lännestä. Se oli oiva ratkaisu mutta ei vielä varsinaisesti avoin maailma. Nyt ratkaisevaa olivat dynaamisuus ja tavat, joilla pelaaja pystyi taisteluhelikopterillaan vaikuttamaan ympäristöönsä ja joilla se reagoi pelaajaan.

Matka Zeldasta (1986) Skyrimiin (2011) onkin ollut sarja pieniä askelia, suurempia harppauksia ja innovaatioita. ldeoiden siemenistä kasvoi suuria maailmoja, joista meidän kelpaa nauttia tänään täysillä.

Retrokelaaja 07 - Kohti kolmatta ulottuvuutta

Retrokelaaja on Pelaaja-lehdessä ilmestyvä palsta, jolla kirjoitan kaikenlaista sekavaa videopelimaailman historiasta, usein nykypäivään peilaten. Aiheita voivat olla niin pelien teknologiat, pelikoneiden tekniikka tai ihmiset. Blogissa on luettavana vanhoja Retrokelaaja-tekstejä. Palsta on yksisivuinen, joten 3 500 merkissä täytyy pystyä käsittelemään jokin aihe ainakin jollain tapaa.

Lisätietoja: https://pelaaja.fi/ 

Juttu ilmestynyt alkujaan Pelaajan numerossa 217.

Varhaiset kolmiulotteiset digitaaliset maailmat näyttävät tänään karuilta, mutta kaikkea on katsottava oman aikansa silmin. Jokin nyt nololta näyttävä saattoi olla aikansa uskomattomin juttu, eivätkä Crysis, Grand Theft Auto V tai Counter-Strike tyhjiöstä ilmaantuneet. Niihin pääseminen vain vaati aikaa ja kokeiluja.

Yliopistojen tietojärjestelmät verkotettuine päätteineen tarjosivat 1970-luvulla hedelmällisen alustan ohjelmallisille kokeiluille. Adventuren ja Zorkin kaltaiset tekstivetoiset pelit saivat rinnalleen graafisia toteutuksia, joista Maze War (1973) ja Spasim (1974) tarjosivat viiva- ja vektorigrafiikoineen viitteitä tulevasta.

Samaan aikaan tutkijat koodasivat täyttä häkää ensimmäisiä 3D-grafiikkaan nojaavia ohjelmia, joista syntyi sekä kaupallisia että sotilaallisia sovelluksia, kuten edelleen porskuttava Microsoft Flight Simulator -sarja.

”3D Monster Mazesta voi vetää suoran linjan vaikkapa Wolfenstein 3D:hen, joka räjäytti 1990-luvulla hahmon  silmin kuvatut räiskinnät  uskomattomaan suosioon.” 

Koteihin kolmiulotteisuutta saatiin odottaa, eikä ihme. Kymmenientuhansien hintaisilla työasemilla pystyttiin pyörittämään hieman kovempaa grafiikkaa kuin ensimmäisiä grafiikkaominaisuuksia tarjoavilla muutaman satasen kotikoneilla.

Yritys oli silti kova alusta saakka. Aidon 3D:n puuttuessa kolmiulotteisuutta tavoiteltiin nostamalla kuvakulmaa taivaalle, jolloin pelimaailmaan saatiin kaikki kolme akselia eli leveys, syvyys ja korkeus.

Varhaisia kolmiulotteisia pelimaailmoja muistellessa mieleen nousee kaksi muinaista teosta, jotka olivat todellisia päänavaajia kotirintamalla. Sinclairin ZX81-mikrolle (1981) julkaistu 3D Monster Maze (1981) on tiettävästi ensimmäinen kotimikroille julkaistu 3D-grafiikkaa hyödyntävä videopeli. Joillekin se oli myös pelottava kauhupeli, ehkä jopa ensimmäinen selviytymiskauhuseikkailu.

Malcolm Evansin nerokas koodi nakkasi pelaajan perinteiseen sokkeloon, josta tämän piti paeta, ennen kuin siellä vaeltava Tyrannosaurus rex löytää lounaansa. Hahmon silmin kuvattu seikkailu päättyi usein dramaattiseen näkyyn, kun merkkigrafiikkadino saapuu aterialle. Ääniä pelissä ei ollut, vaan jäätävää tunnelmaa rakennettiin ruudulla näkyvillä viesteillä, kuten ”He is hunting you” ja ”Rex has seen you”.

Sinclairin mikrot tarjosivat edelläkävijyyttä myös myöhemmin. ZX Spectrumille (1982) julkaistu Ant Attack (1983) oli maailman ensimmäinen videopeli, jossa pelaaja pystyi liikkumaan kaikilla kolmella akselilla. Aiemmin ainakin Zaxxon ja Q*bert olivat tarjonneet isometrisen näkymän, mutta niissä liikuttiin vain kahdella akselilla. Antin maailma oli jättiläismuurahaisten valloittama kaupunki, jonka tekninen toteutus oli äimistyttävä, sillä pelaaja pystyi kiipeilemään ja liikkumaan rakennusten päällä, takana ja jopa sisällä.

Sankari pystyi kipuamaan muureille ja hyppimään kuilujen yli. Mitään Sandy Whiten teoksen kaltaista ei ollut nähty aikaisemmin. Pelaaja pystyi myös vapaasti valitsemaan sukupuolensa, joten Ant oli samalla tasa-arvoisen pelaamisen edelläkävijä.

Nämä kaksi peliä esittelivät kotipelaajille ajatuksen sekä fps-perspektiivistä kuvatuista 3D-maisemista että aidosti kolmiulotteisista pelimaailmoista. Niiden jälkeen kehitys olikin nopeaa. Ultimate Play the Gamen Knight Lore popularisoi Ant Attackin isometrisyyden vuoden 1984 superhitiksi, minkä jälkeen lintuperspektiivi on ollut yksi suositummista tavoista pelimaailmojen kuvaamiseen. Moni kuitenkin tyytyy sen käyttämiseen vain kahdessa ulottuvuudessa, mikä voi tuntua vähän takaperoiselta lähes 40-vuotiaisiin edelläkävijöihin verrattuna. 3D Monster Mazesta puolestaan voi vetää suoran linjan vaikkapa Wolfenstein 3D:hen, joka räjäytti 1990-luvulla hahmon silmin kuvatut räiskinnät uskomattomaan suosioon. Voinee sanoa, että melkoinen osa nykypeleistä on kaikkensa velkaa kahdelle 1980-luvun alussa pelejä koodanneelle britille.

MSX Info Update toi japanilaiset koneet Helsinkiin (2007)

Artikkeli on ilmestynyt alkujaan eDome-sivustolla 27.10.2007.

MSX-standardin piti olla kotikoneille se mitä PC-standardi oli ammattilaiskoneille. Bill Gates liputti Microsoftin johtaman standardin puolesta ja japanilaiset valmistajat tuottivat 1980-luvun loppupuolella aikamoisen valikoiman erilaisia MSX-tyyppisiä kotimikroja.

Suomi oli yksi niistä maista, joissa MSX löi läpi. MSX2- ja Turbo R -koneita ei täälläkään silti juuri näkynyt. Harrastajat kuitenkin tilasivat koneensa ja pelinsä Japanista asti ja ovat järjestäneet tapaamisia vuosittain. Tänä vuonna Suomen MSX-harrastajien  MSX Info Update -kokoontuminen oli entistä korkeaprofiilisempi ja tapahtumapaikkana oli Helsingin Uuden ylioppilastalon Mannerheim-sali. Tapahtuma järjestettiin 15.9.2007 yhteistyössä Helsingin yliopiston anime- ja mangakerho YAMAn kanssa.

Perinteikäs juhlatila täyttyi toinen toistaan kummallisemmista ja harvinaisemmista tietokoneista ja lisälaitteista. Parhaimmillaan saliin pakkautui yli 50 demoista ja peleistä kiinnostunutta – monille MSX oli täysin uusi tuttavuus, mutta nähtävää ja kokeiltavaa riitti kaikille. Aiempaa suurempana järjestettyyn tapahtumaan saapui paitsi MSX-harrastajia, myös demoskenen ystäviä ja yleensäkin japanilaisesta populaarikulttuurista kiinnostuneita.

Moniajoa ja maailmanennätyksiä

Jörn ”Prodatron” Mika saapui tapahtumaan Saksasta ja piti esitelmän SymbOS-käyttöjärjestelmästä, joka sai monen leuat loksahtamaan auki. Aivan syystä, sillä Amstrad CPC:llä sekä MSX:llä toimiva järjestelmä pitää sisällään moniajavan graafisen käyttöliittymän, jossa pyörii niin mp3-soitin, graafinen nettiselain kuin videosoitinkin. Systeemi toimi jopa jouheammin kuin Amiga 500:n Workbench 1.3 aikoinaan! Prodatron esitteli myös verkkokorttia, jolla MSX saa yhteyden internetiin.

Kuulujen suomalaisten demojen lisäksi nähtiin valkokankaalla Daniel Vikin tekemiä demoja, joista monet suorittivat uskomattomia temppuja loppuunkalutun MSX:n hardwarella. Reunaskrolleri ja pehmeä vieritys tulivat yllätyksinä näytöstä seuranneille.

Varsinaisia kilpailuja tapahtumassa oli vain yksi – minikokoisen radio-ohjattavan helikopterin lennätys ja sillä laskeutuminen. Haastavassa tehtävässä suoritus mitattiin senttimetreinä lattian keskikohdasta lukien.

Helikopterilla pörräilyn jälkeen laskeutuva yö siirsi osan ihmisistä koteihinsa nukkumaan ja loput viihtyivät muun muassa japanilaisten räiskintäpelien parissa. Konamin lukuisat klassikot, Gradius/Nemesis-sarjasta puhumattakaan, värittivät hämyistä tunnelmaa metelillään läpi yön.

Johtopäätös

Tällaisia tapahtumia pitäisi olla enemmän. Tapahtumien pitää myös olla sellaisia, että tavallinen tallaaja löytää ne ja uskaltaa astua sisään. Minulle MSX näyttäytyi ystävällisenä tietokoneena, jonka pelien kautta sai maistaa japanilaista kulttuuria omalla kierolla tavallaan. Vaikka MSX:n kulta-aika on jo menneisyyttä, on tässäkin nostalgiapläjäyksessä edelleen se kultareuna, joka ei ilman kuningasvettä lähde mihinkään.

MSX-logon muotoista täytekakkua mutustellessa järjestäjät vihjailivat jo ensi vuoden tapahtumasta. Siispä Spectravideot lämpenemään – MSX Info Update 2008 tulee sitten joskus.

Turinointia paikallaolijoiden kanssa

Kalle Karinen, 30, on YAMA:n aktiiveja. Mitä yhteyksiä näet MSX:llä ja animella/mangalla?

– MSX oli yksi ensimmäisistä medioista, joka toi japanilaista pelisuunnittelua ja japanilaista estetiikkaa Suomeen.

Miten MSX:ssä ja sen peleissä näkyy japanilainen alkuperä?

. Se näkyy hahmovoittoisuudessa – on tärkeää saada tunnistettavia, sympaattisia hahmoja. Se näkyy MSX:n peleissä aina, hahmot ovat tärkeitä. Jenkkijutuissa on geneerinen tyyppi, japseilla on luonnetta.

Mitkä ovat suosikkipelisi MSX:llä?

. Ylivoimainen ykkönen on Knightmare II: Maze of Galious, perässä tulevat Penguin Adventure ja Salamander. Näissä on haastava vaikeustaso, kuten Konamin peleissä yleensäkin – paljon salaisuuksia ja pieniä yksityiskohtia, kestää kauan ja pelattavaa on paljon. Tietysti myös musiikit ovat hienoja.

Ahti Soilamaa, 59, tapahtuman järjestäjä poikansa kanssa: Miltä tuntuu nyt kun MSX-tapaaminen on kasvanut kymmenien ihmisten tapahtumaksi?

– Mielenkiintoinen kysymys… Näitä on järjestetty yli 10 vuotta, vuosi vuodelta määrä kasvaa. Hienolta tuntuu, täällä on uusia kasvoja, vanhoja kasvoja…

Mikä itseäsi kiehtoo MSX-laitteissa?

– MSX oli minullekin eka tietokonejärjestelmä, ostin MSX:n kun poika oli 10-vuotias. Tykkäsin sen näppäimistöstä, käytin konetta myös hyötykäytössä. Tykkäsin peleistä, ne olivat parempia kuin muiden koneiden.

Millä mielellä itse isänä katselet pojan ja muiden nuorempien intoa tehdä uusia laajennuksia ja uusia pelejä?

Mieltähän se lämmittää, tiettyä ihmetystä että nekin jotka eivät nostalgisoi innostuvat. On kivaa olla mukana kaikessa.

Tero Vuotila, 19: Mikä sai sinut tulemaan tänne?

– Otaniemessä opiskelijakaveri antoi vinkin, kiinnosti nähdä demoja.

Millaiset fiilikset?

– Todella mukavaa, tulee vanhat hyvät ajat mieleen.

Saitko uusia ideoita tai innostuitko jostain?

– Joo, kiinnostus heräsi demokoodaamiseen ja ohjelmointiin ylipäätään.

Jukka O. Kauppinen

MSX:n paluu? One Chip MSX on vapaasti ohjelmoitava retromikro (2006)

Artikkeli on ilmestynyt alkujaan eDome-sivustolla 20.9.2006.

Hollantilainen laitevalmistaja Bazix tuo ensi vuonna markkinoille uudelleensuunnitellun version klassisesta 80-luvun MSX-kotimikrosta. One Chip MSX on pieniin muovikuoriin ahdettu kokonainen kotitietokone, jonka voi liittää televisioon tai monitoriin. Laitteella voi muun muassa pelata vanhoja kunnon MSX-pelejä, mutta se on myös täysin ohjelmoitavissa.

One Chip MSX toimii sekä pienimuotoisena, uusmodernina MSX-pelikonsolina että täysin ohjelmoitavana kotitietokoneena. Ja enemmänkin. Kovemmat hakkerit voivat unohtaa MSX:n ja ohjelmoida laitetta suoraan kovotasolla, tehden sille omia sovelluksiaan.

MSX-käytössä One Chip MSX on yhteensopiva MSX1- ja MSX2-standardien kanssa. Ensimmäinen MSX-kotimikro julkaistiin vuonna 1983, joten luvassa on melkoista retroistelua. Monet pitkän linjan mikroilijat kuitenkin muistavat MSX:ää hyvällä.

Japanilaislähtöinen laitteisto oli kuin aikansa kotimikroversio IBM PC:stä, eli yleinen laitestandardi, jota noudattavia tietokoneita sai valmistaa vapaasti. MSX ei kuitenkaan juurtunut erityisen hyvin Eurooppaan, vaikka Suomessa koneita myytiinkin kohtalaisesti. Eräs ongelma oli esimerkiksi se, että joidenkin erikoisempien kotimikropiirien ulkopuolelta saapuvien valmistajien MSX-koneita ei myytykään tietokonekaupoissa, vaan esimerkiksi musiikkiliikkeissä. Sen sijaan Japanissa MSX oli todella kovassa kurssissa. Sille tehtiinkin aikoinaan liki kolikkopelitasoisia pelejä, jotka ovat yhä retropeliharrastajien suosiossa.

Päivitetty painos

One Chip MSX ei ole vain alkuperäisen kotimikron nopsasti väsätty rahatpois-viritys, vaan laitteeseen on tehty monia nykypäivän käyttäjiä miellyttäviä parannuksia. Esimerkiksi tallennusvälineenä laite käyttää SD-muistikorttia. Video- ja audioliitännät ovat riittoisat. Stereoääniplugien ohella laitteessa on ulostulo myös komposiittivideolle ja svideolle, ja löytyypä siitä nykysäätäjän taatusti arvostama vga-monitoriliitäntäkin. Lisäksi siinä on kaksi MSX-laajennusväylää, kaksi USB-liitintä ja kaksi joystick-liitintä.

Laitetta voi käyttää niin pelikonsolina kuin kotimikrona. Sitä voi jopa ohjelmoida MSX-BASIC-ohjelmointikielellä.

Kovimmat jätkät kuitenkin tarttuvat laitteen vapaasti ohjelmoitavaa FPGA-piiriä kraivelista ja pistävät sen toiminnallisuuden uusiksi. Laitteen Altera Cyclone EP1C12Q240C8 FPGA on ”programmable logic device”, jonka kaikki toiminnot määritellään ohjelmallisesti. Niinpä tämän yhden ainokaisen piirin sisään voidaan ohjelmoida kokonaisen kotimikron kaikki erilliset piirit ja toiminnot, mitä käyttäjä vain haluaa. Niinpä Tosi Säätäjät voivat tehdä One Chip MSX:stä vaikkapa One Chip Vicin, One Chip C-64:n tai One Chip Atarin.

Laitteen valmistajan mukaan käynnissä on jo projekteja, joiden avulla laitteesta voidaankin tehdä edellä mainittujen lisäksi emulaattori myös Amigalle, Atari ST:lle, Amstrad CPC:lle ja Apple II:lle.

FPGA-piirin avoimuus ei rajoitu vain vanhojen mikrojen emulointiin, vaan käyttäjät voivat ohjelmoida sillä itse suunnittelemiaan projekteja.

One Chip MSX:n toimitukset alkavat loppuvuodesta tai 2007 alussa. Ensi vaiheessa luvassa on vain pieniä eriä, joten ennakkotilaus kannattanee. Laitteen hinnasta ei ole vielä mitään aavistusta.

Tekniset tiedot:

Prosessori Altera Cyclone EP1C12Q240C8 FPGA chip

32 Mt SDRAM -muistia

SD/MMC -muistikortti

2 MSX -laajennusporttia

2 stereoääniliitäntää

SVHS-videoliitin

Komposiittivideoliitin

VGA-monitoriliitin

PS/2-näppäimistöliitin

2 USB

2 joystick-liitintä

FPGA I/O pin (40/10 pinniä)

110/220V AC power supply

MSX2-tilan tiedot:

MSX 2 computer system

256 Kt RAM

128 Kt VRAM

Kanji-ROM

MSX-MUSIC

MSX-DOS2, FAT16-tuki

MEGA-SCSI yhteensopiva SD-muistikorttituki

Lisätietoja:

http://www.bazix.nl/onechipmsx_faq.html

http://www.bazix.nl/onechipmsx_registration.html

Jukka O. Kauppinen

Myös puhelimilla pelataan pian (2002)

Artikkeli on ilmestynyt alkujaan DNA Pelit -sivustolla 6.9.2002. DNA Pelit oli DNA Internet -yhtiön verkkoportaalin peliosio, jossa työskentelin toimittajana. Koko portaali suljettiin vuonna 2012.

Myös puhelimilla pelataan pian

Nokian tänään esittelemä 3650 väläyttelee puhelimien tulevaisuutta. Uutuuspuhelimessa on sisäänrakennettu korkearesoluutioinen kamera, videokamera, videokuvan katselumahdollisuus ja multimediaviestintäominaisuudet. Laite on kolmitaajuuspuhelin, joka toimii viidessä maanosassa GSM 900/1800/1900 taajuuksilla. Myyntiin laite ei kuitenkaan saavu vielä, vaan ensi vuoden alussa.

3650:ssä on sisäänrakennettu VGA-resoluutiolla varustettu digitaalinen kamera, suuri 176x208 pikselin värinäyttö sekä pyöreä näppäimistö ja viisisuuntainen ohjain. Puhelimessa on myös videopätkien kuvaukseen käytettävä camcorder-sovellus sekä RealOne Player -sovellus, joka mahdollistaa videokuvan lataamisen ja katselun myös reaaliajassa. Tavanomaisemmista ominaisuuksista Multimediaviestintäominaisuudet mahdollistavat tekstin, kuvien, äänen ja videokuvan lähettämisen toiseen vastaavanlaiseen laitteeseen. Onpa puhelimessa myös sähköposti ja XHTML-selain.

Erityisen kiinnostavaksi laitteen tekee käytettyjen Series 60 –ohjelmistoalustan, Symbian-käyttöjärjestelmän, Java-tuen ja värinäytön/ohjaimen yhdistelmä. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että puhelimeen voi asentaa käyttäjän haluamia ohjelmia – kuten pelejä. Viisisuuntainen ohjain lisäksi tarkoittaa sitä, että ohjelmien käyttäminen tai pelaaminen on pitkän askeleen helpompaa kuin esimerkiksi numeronäppäimistöllä räpeltäessä.

Sun Microsystemsin kehittämä J2ME, Java 2 MicroEdition, onkin tämän vuoden kännyköiden kova juttu. Kaikkia se ei kiinnosta mutta monet pitävät Javan saapumista puhelimiin suurimpana juttuna sitten tekstiviestin yleistymisen. Etenkin ergonomisemmin ja ohjelmien käyttöön paremmin suunnitellun puhelimen myötä voivat asennettavat ohjelmat muuttua hyvinkin tärkeäksi osaksi tulevaisuuden mobiilimaailmaa.

Siinä samalla myös puhelinten muu varustus nousee tärkeäksi. Esimerkiksi muisti – muistia ei tarvita enää vain numeroiden ja tekstiviestien säilyttämiseen, sillä pelit toimivat itsenäisesti puhelimen muistista. 130 grammaa painava 3650 on varustettu neljän megatavun käyttäjämuistilla, mutta määrää voi halutessaan vielä kasvattaakin.

Yhteyttä tietoverkkoon voi käyttää luovallakin tavalla. Japanin suosituin moninpelattava javaroolipeli Samurai Romanesque käyttää verkkoa muunkin pelitiedon välittämiseen. Pelaaja saa selvitettyä muun muassa kenen armeija on milläkin aseilla missäkin taistelemassa ketä vastaan. Nousevan auringon maan 1500-luvun mytologiasta ammentava peli yhdistää pelitilanteeseen myös Japan Weather Associationin tarjoaman reaaliaikaisen säätiedon ja paikannusteknologian. Eli jos ulkona sataa niin pelihahmosi ei voi käyttää esimerkiksi tuliaseita, koska ruuti on märkää ja joukkosi voivat upota mutaiseen maaperään. Hahmosi liikkuu siellä missä pelaajakin, eli pahasta pelitilanteesta voi paeta vaikkapa hyppäämällä metroon ja vaihtamalla kaupunginosaa. Huonompi juttu jos ajalla ja rakkaudella kehitetty hahmo joutuu rajun hyökkäyksen kohteeksi isännän ollessa vaikkapa koulutunnilla.

Jukka O. Kauppinen, Jani Halme

Nokian E3-debyytti: uusia julkistuksia (2002)

Artikkeli on ilmestynyt alkujaan DNA Pelit -sivustolla 16.5.2002. DNA Pelit oli DNA Internet -yhtiön verkkoportaalin peliosio, jossa työskentelin toimittajana. Koko portaali suljettiin vuonna 2012.

Nokian E3-debyytti: uusia julkistuksia

Kotoisan Nokiamme edesottamuksia seuraa nyt koko pelimaailma. Aluksi firman pelikännykkä N-Gagen ensijulkistus otettiin vastaan ristiriitaisin mielin, eikä sille kehitettävien pelien todella keskentekoisen koodin esittely varsinaisesti edesauttanut positiivisten mielikuvien syntymistä. Laitteen epäkonventionaalinen näyttö ja muutamat huonosti ajatellut tekniset seikat herättivät nekin epäluuloa laitteen tulevaisuudennäkymien suhteen.

Nyt E3-messuilla Nokia näyttää kuitenkin saaneen rivinsä järjestykseen. Firma kertoi E3:ssa, mitä pelejä N-Gagelle tullaan tekemään jo julkistettujen lisäksi. Ennen messujahan oli jo tiedossa, että laitteelle kehitetään ainakin versiot peleistä Sonic The Hedgehog, Tomb Raider, Pandemonium ja Super Monkey Ball. Nyt julkaisulista vaikuttaa huomattavasti lupaavammalta. Yhteistyö eri julkaisijoiden kanssa on näemmä lähtenyt hyvin käyntiin, sillä mukana on nimekkäitä pelitaloja.

Activisionin Tony Hawk’s Pro Skaterin siirtäminen N-Gagelle tuskin yllättää ketään, onhan nykyään vaikea löytää pelilaitetta, jolle ei olisi omaa Haukkaa. NG-versiosta vastaa kehittäjätiimi Ideaworks3D, ja pelin suunnittelussa painotetaan luonnollisesti moninpeliä bluetooth-yhteyden välityksellä. Verkkopeli on arkipäivää jo joka laitteella, joten liekö kehittäjillä pulaa ideoista, sillä luulisi puhelimen alustana mahdollistavan muitakin ”täysin ainutkertaisia” ominaisuuksia kuin ”huippupisteiden lähettämisen” näytille jonnekin.

Tony Hawk on kuitenkin vain ensimmäinen Activisionin ja Nokian yhteistyön tulos, jatkossa tulemme näkemään mobiiliversioita useista pelitalon suosituimmista nimikkeistä. Niitä ei vielä yksilöity, mutta tuskin olen väärässä ennustaessani, että vielä tulee N-Gagekin omat doominsa, matthoffmaninsa ja spider-maninsa saamaan.

Tony Hawkia kiinnostavampia uutisia kuultiin, kun messuilla kerrottiin, että Nokian kännykälle tehdään versiot Ubisoftin sotilaspeleistä Ghost Recon ja Tom Clancy’s Splinter Cell. Jälkimmäinen keräsi ansaitusti kehuja niin konsoli- kuin pc-versioina, mutta miten lajityyppi soveltuu pikkuruiselle ruudulle, jää nähtäväksi. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, on todennäköistä, että hipsimistä vähennetään ja painopiste siirtyy kohti räiskintää. Mobiiliversioissa on sentään moninpelimuotoja, joita muissa versioissa ei nähty. Pelejä kehittää mobiileihin sovelluksiin erikoistunut Gameloft, joka tekee laitteelle myöhemmin myös pelit Rayman 3 ja Marcel Desailly Pro Soccer.

Ammuskelijoita havitellaan N-Gagen käyttäjiksi myös THQ:n Red Faction -räiskinnän avulla. Alun perin PS2:lla ilmestynyt keskitasoa hieman parempi räiskintä on selvästi Ubisoftin tuotteita soveltuvampi mobiiliversioksi. Ainakin kepeän moninpelailun voisi kuvitella olevan virkistävää puuhaa.

N-Gagen julkaisuaikaan ensi lokakuussa sen tuotevalikoima tulee oleman noin 20 nimikkeen kokoinen. Tuttuakin tutumpien pelien joukossa ei ole vielä yhtään tuotetta, josta sinällään voisi tulla ns. ”killer app” eli peli, jonka vetovoimalla myydään itse laitetta.

Toivottavasti pitkästyttävä tuotevalikoima saa piristystä siitä, että myös Nokia itse on päättänyt kokeilla siipiään pelijulkaisijana. Ensimmäinen julkistettu peli on nimeltään Pathway to Glory, verkkosotapeli, joka tosin julkaistaan näillä tiedoin vasta vuoden kuluttua. Jos originaliteettia ei ala valikoimasta löytyä, tulee N-Gagen alkutaipaleesta kivinen.

Listahitti soi yhä useammin pelin taustalla (2002)

Artikkeli on ilmestynyt alkujaan DNA Pelit -sivustolla 18.7.2003. DNA Pelit oli DNA Internet -yhtiön verkkoportaalin peliosio, jossa työskentelin toimittajana. Koko portaali suljettiin vuonna 2012.

Listahitti soi yhä useammin pelin taustalla

Musiikkiala etsii uusia tulolähteitä, kun perinteinen musiikin levitys ja myynti eivät lyö leiville siinä määrin kuin aikaisemmin. Silmien ummistaminen digitaaliselle levitykselle kostautui MP3:n ja piraattimusiikin räjähtämisen myötä, joten uusia tulolähteitä etsiessään musiikkibisnes lyöttäytyi tiukasti pelialan kylkeen - ja tulokset alkavatkin näkyä.

Yhä useampi pelitalo käyttää tuotteissaan lisensoitua musiikkia, mikä on johtanut mukaviin lisätuloihin musiikintekijöille muutoin taantumasta kärsivässä musiikkiteollisuudessa. Listahitit ja nimekkäät artistit ovat pelissä mainio lisäarvo, kun kuluttaja tutkii pelilaatikkoa kaupassa.

Trendin aloitti Psygnosis julkaistessaan Wipeout-toimintaräiskeen vuonna 1995. Pelin soundtrack oli ladattu täyteen teknohittejä - ja peli istuikin sitkeästi listojen huipulla.

Nykyään musiikin lisensointi peleihin on jo täysin ammattimaista ja järjestelmällistä toimintaa. Näkyvin viime aikojen esimerkki on Grand Theft Auto -pelisarjan uutukainen, Vice City, joka pumpattiin täyteen 80-luvun tunnetuimpia kappaleita. Pelaajat kuulevat musiikkia ajellessaan kaupungilla autoilla tai moottoripyörillä, ja retromeininki on niin vahva, että osa pelaajista on tiettävästi ostanut pelin vain ajellakseen ympäriinsä nauttien virtuaalimaisemista - ja hyvästä musiikista.

"Peliin erityisesti sävelletty tai lisensoitu musiikki voi tuottaa oikeuksien haltijoille 800-1200 dollaria per minuutti ja tyypillinen peli sisältää musiikkia 20-90 minuuttia", kertoo Bob Rice, Four Bars Intertainmentin toimitusjohtaja.

"Pelialalle sisään päässyt säveltäjä voi tienata vuodessa 250 000 dollaria tai enemmänkin", Rice jatkaa. Ammattilaismuusikoille tämä onkin melkoinen houkutin, joskin moinen toimii lähinnä vain Yhdysvalloissa. Suomessa pelimarkkinat ja peliteollisuus yleensäkin ovat niin pienet, ettei säveltäjille riitä juurikaan töitä pelialalla.

Useimmat pelitalot pyrkivät hankkimaan oikeudet musiikkeihinsa könttäsummalla. Uuden artistin kappaleen voi saada 1500 dollarilla, kun taas kuusi Elvis Presleyn biisiä soi pelin taustalla 20 000 taalalla. Hittipelien myötä musiikkiteollisuus yrittää kuitenkin päästä eroon köntistä ja päästä osille rojalteista. Jos hittipeli myy miljoonia kappaleita ovat muusikot ja levy-yhtiöt mielellään jakamassa tuloja. Rojaltisopimukseen Four Bars pääsi esimerkiksi Sonyn kanssa, joka julkaisi useiden artistien musiikkia sisältävän Frequency-pelin.

Musiikin säveltäminen peliin on kuitenkin vaikeaa - etenkin perinteisestä musiikkiteollisuudesta saapuvalle muusikolle. Siinä missä oma levy heijastaa yksinomaan säveltäjän omaa näkemystä, vaatii pelimusiikki pelin tapahtumien ja ympäristön huomioon ottamista - ja pelaajan virittämistä oikeaan tunnetilaan. Musisointi on usein myös erittäin kiivasta - yhdessä lyhyessä pelissä voi olla musiikkia kolmekin tuntia, ja sen sovittamisessa peliin on aina kiire.

Pelitalotkin ovat huomanneet lisensoidun musiikin edut. Potentiaalisen hittipelin lisenssimusiikit voi julkaista omalla soundtrack-levyllään, jonka kohdeyleisöä ovat sekä pelaajat että muut musiikin kuuntelijat. Soundtrackin tuloilla voi peittää lisenssikulut ja sekä omaan että levy-yhtiön taskuun kilahtaa jopa jokunen ylimääräinen ropo. Puhtaasti peliä varten sävelletyn musiikin voi myydä asiakkaalle bonustuotteena ja saattaa siitä saada aikaan erikseenkin myytävän soundtrackin. Näin pelin musiikki saattaa jälleen peittää kustannuksensa ja tuoda voittoakin.

Four Starsin Rice arveleekin, että seuraavan kahden vuoden aikana Yhdysvaltain hittilistalla tullaan näkemään platinaa myyvä pelin soundtrack-albumi.

Ainoa mikä yhtälöstä vielä puuttuu on perinteinen tietokonemuusikko. Jäävätkö esimerkiksi harrastuspohjalta aloittaneet ja kehittyneet tietokonemuusikot historian muinaisjäänteiksi, kun ammattimaiset muusikot ryntäävät kitaroineen sohimaan näppäimistöillä varustautuneet mod-muusikot syrjään?

Jukka O. Kauppinen