Lisätietoja: https://pelaaja.fi/
Juttu ilmestynyt alkujaan Pelaajan numerossa 221.
Hauska pelattavuus on helppoa. Teet vaan viihdyttävän
mekaniikan, koukuttavan ohjausjärjestelmän ja palkitsevan peliluupin. Mutta
miten teet tunnistettavan päähenkilön tai sivuhahmoja, kun käytössä on vain
kourallinen pikseleitä?
Muinaisten pelilaitteiden tekniset rajoitukset pakottivat
suunnittelijat olemaan äärimmäisen luovia, kun pelilaitteen grafiikan tarkkuus
saattoi olla 256 x 240 (NES), 320 x 200 (C64) tai 160 x 192 (Atari 2600)
pikseliä. Televisioon levitettynä pikselit erottuivat vähemmänkin tarkasti
katsomalla, ja ohjattavaa pelihahmoa sitä vasta tarkasti tiirattiinkin. Tällöin
jokaisella pikselillä ja sen värillä oli väliä. Muutamalla strategisella
pikselillä saattoi muuttaa sankarin identiteettiä tai animoida päähenkilön
staattisesta tönköstä vilkkaaksi vipeltäjäksi.
Tunnetuin esimerkki onnistuneesta pikselisuunnittelusta on
Mario, joka esiintyi ensimmäisen kerran Donkey Kong -kolikkopelissä vuonna
1981. 224 x 256 pikselin pystyruutuun piti mahduttaa niin
pelikenttä, sankari, vastustaja kuin muutkin pelilliset elementit. Shigeru
Miyamoto ja Gunpei Yokol loivat nimettömästä ja myöhemmin Jumpmanina tunnetusta
hahmosta sympaattisen ja tunnistettavan persoonan, jota kelpasi kierrättää
myöhempiinkin Nintendon peleihin.
Jumpmanin hahmomalli on kaikesta pikkuruisuudestaan
huolimatta täynnä huolellisesti mietittyjä yksityiskohtia. Hahmolla on lakki,
jotta tukkaa ei tarvitsisi tehdä tai animoida. Sillä on muhkeat viiden pikselin
kokoiset viikset, jotka peittävät kasvojen yksityiskohdat ja suun mutta antavat
samalla muodon nenälle. Vaatteet on tehty punaisista ja sinisistä pikseleistä,
jotta ne erottuvat mahdollisimman hyvin taustasta. Kaikki
yksityiskohdat ja pikselien väriläntit on laitettu paikoilleen harkitusti,
jotta hahmo olisi mahdollisimman persoonallinen ja sen tunnistaisi ihmiseksi.
"Muutamalla strategisella pikselillä saattoi muuttaa
sankarin identiteettiä tai animoida päähenkilö
staattisesta tönköstä vilkkaaksi vipeltäjäksi."
Samalla jokaisella pikselillä yritettiin minimoida
animointibudjettia niin paljon kuin mahdollista. Loppumetreillä vaatteet tunnisti
haalariksi kolikkopelin kylkitaiteesta tai kotiversioiden kansista, minkä jälkeen
mielikuvitus täytti loput.
Ja miettikääs: kaikki tämä identiteetti mahtui 12 x 16
pikseliin. Vaikka Jumpman olikin alkuun puuseppä, vuonna 1983 kaverilla oli jo
nimi, Mario, ja uusi ammatti. Mario's Cement Factoryssa se sekoitti sementtiä
ja Mario Brosissa teki putkimiehen hommia. Vuonna 1985 julkaistiin jo 11.
Mario-peli, legendaarinen Super Mario Bros. Hahmo oli yhä lähes sama kuin
Donkey Kongissa, myös kooltaan (13 x 16). NES-konsolin värikkäämpi paletti ja
parempi animointi tekivät kuitenkin siitä selkeämmän, persoonallisemman ja jopa
pelattavamman. Pikselit sijoitettiin taas sinne, missä niillä saatiin suurin
vaikutus ja tunnistettavuus.
Samaan aikaan toisella puolen planeettaa brittiläiset Philip
ja Andrew Oliver loivat pelejä ZX Spectrumille ja muille aikansa euromikroille.
Veljesten suurin hitti syntyi pikseliturhaumasta, sillä heidän Ghost Hunters
-pelinsä 24 x 32 -kokoisen hahmon päälle oli tilaa kokonaiset 3 x 3 pikseliä.
Veljekset halusivat peleihinsä ilmeikkäitä ja persoonallisia hahmo-ja, joten
seuraavassa projektissa Philip järkeili, että entä jos hahmo olisi pelkät
kasvot? Hän piirsi spriteen niin suuren naaman kuin mahdollista,
pyöristi sen muotoja ja sai aikaan hymyilevää kananmunaa muistuttavan palluran.
Hän lisäsi vielä kädet ja jalat, niin valmiina oli pelihahmo, jolla on kasvot
ja ilme.
Näin kaksikko kiersi raudan rajoitukset ja loi
pikseli-budjettinsa taitavasti hyödyntämällä Dizzy-munamiehen, jonka seikkailut
valtasivat 1980-luvulla monta kertaa brittihittilistojen kärkisijat.
Pelikoneiden grafiikan kehittyessä, tarkkuuksien kasvaessa
ja rajoitusten kadotessa vanha pikseli-magia on menettänyt merkitystään. On
3D:tä sekä 1440- ja 4K-pelaamista, ja pikseli- ja animaatiobudjetit ovat
rajattomat. Joissakin uusretropeleissä pikseleillä on vielä väliä, mutta
nykyrajoitukset ovat raudan sijaan korvien välissä.
Löysinpäs blogin jossa on retropelihistorian havinaa! Näitä pelejä kuten Super Mariota ja kumppaneita, Nintendopelejä ym seurasin lähinnä 80-luvulla syntyneiden lasteni kautta mutta myös itsekin innostuneena pelailemaan. Täytyypä tutustua! Heti alkoi soimaan Mariotunnari soimaan päässä! Gauntlet oli muuten ensimmäinen( ja viimeinen) peli jonka onnistuin pelaamaan alusta loppuun asti! Meillä on muuten vielä "pikkunintendo" eli 8-bittinen ja ja Supernintendo 16-bittinen tallessa ja vielä toimintakuntoisena sekä joiotain pelejä. Täytyypä tehdä postaus niistä joku kerta. Nostalgiaa!
VastaaPoistaKiva jos kelpaa. Sekalaista peliasiaa minulta löytyy myös Pelikopteri-kanavalta Youtubesta ja viikottaisilta Pelivatkain-retrovideoilta. tv, jok
Poista